Olen monta kertaa tällä palstalla huomannut, että ihmiset saattavat tarkoittaa yksinäisyydellä aivan eri asioita. Vertaisin yksinäisyyspuheita köyhyyspuheisiin. Esim. kehitysmaissa asuu ihmisiä, jotka kärsivät absoluuttisesta köyhyydestä eli rahan, ravinnon, puhtaan veden jne asioiden puutteesta, ja voivat sen seurauksena kuolla nälkään. Esim. Suomessa taas osa ihmisistä "kärsii" suhteellisesta köyhyydestä eli heillä on vähemmän raha kuin naapurilla ja keskivertosuomalaisella, mutta ei kuitenkaan absoluuttinen rahan puute, joka johtaisi kuolemaan.
Samalla tavoin yksinäisyys voi olla absoluuttista yksinäisyyttä eli ystävien, kavereiden ja läheisten ihmisten puutetta tai sitten suhteellista yksinäisyyttä eli sitä, että on vähemmän kavereita, ystäviä ja läheisiä ihmsisiä kuin keskivertoihmisellä, muttei kuitenkaan tällaisten ihmiskontaktien totaalista puutetta. Suhteellisesti yksinäisellä ihmisellä saattaa esim. olla avopuoliso ja pari kaveria, mutta silti hän saattaa kokea yksinäisyyttä. Absoluuttisesti yksinäinen taas saattaisi olla maailman onnellisin ihminen eikä lainkaan kärsiä enää yksinäisyyttä, jos hän saisi esim. avopuolison.
Itse olen suhteellisesti yksinäinen eli minulla on kaksi kaveria, joita tapaan 1-2 kertaa viikossa, mutta silti koen yksinäisyyttä. Tunnen erään ikäiseni ihmisen, joka kärsii absoluuttisesta yksinäisyydestä. Olen varma, että hän pitää minua onnekkaana ihmisenä, jolla ei ole mitään syytä valittaa yksinäisyyttä.
Samalla tavoin yksinäisyys voi olla absoluuttista yksinäisyyttä eli ystävien, kavereiden ja läheisten ihmisten puutetta tai sitten suhteellista yksinäisyyttä eli sitä, että on vähemmän kavereita, ystäviä ja läheisiä ihmsisiä kuin keskivertoihmisellä, muttei kuitenkaan tällaisten ihmiskontaktien totaalista puutetta. Suhteellisesti yksinäisellä ihmisellä saattaa esim. olla avopuoliso ja pari kaveria, mutta silti hän saattaa kokea yksinäisyyttä. Absoluuttisesti yksinäinen taas saattaisi olla maailman onnellisin ihminen eikä lainkaan kärsiä enää yksinäisyyttä, jos hän saisi esim. avopuolison.
Itse olen suhteellisesti yksinäinen eli minulla on kaksi kaveria, joita tapaan 1-2 kertaa viikossa, mutta silti koen yksinäisyyttä. Tunnen erään ikäiseni ihmisen, joka kärsii absoluuttisesta yksinäisyydestä. Olen varma, että hän pitää minua onnekkaana ihmisenä, jolla ei ole mitään syytä valittaa yksinäisyyttä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitten suhteellisenkin yksinäisyyden voi jakaa kahteen osaan:
Kun on yksinäinen suhteessa muihin ihmisiin ja kun kun on suhteellisen yksinäinen verrattuna elämänsä muihin vaiheisiin, esim. kuin aikaisemmin.
Ja pitää muistaa erottaa yksin olevat ja "yksinäiset", jotka siis kärsii siitä. Kun noita molempia on taipumusta kutsua samalla nimellä.
Esim. minä olen absoluuttisesti yksin (siis tavallaan myös suhteellisesti yksin), mutten ole "yksinäinen", tai jos olenkin, niin en hevillä myönnä sitä. :P
Mä kyllä ihmettelen miten henkilö joka seurustelee ja näkee puolisoaan väh. kerran viikossa voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Tai jos on pari kaveria ja näkee vaan kerran tai kaksi viikossa niin kuin ketjun aloittaja. Siinä tapauksessa ymmärrän jos on muuttanut uudelle paikkakunnalle ja on jäänyt suuri kaveripiiri ja kumppani aiempaan kaupunkiin niin jo varmaan tuntee itsensä yksinäiseksi.
Yleensä kyllä tämmöset henkilöt joilla jo on runsaasti sosiaalisa yhteyksiä ja taitoja myös saavat uusia ystäviä todella helposti ainakin samaa sukupuolta olevista , niin mielestäni täysin turhaa valittaa asiasta kun on ihmisiä keillä ei ole ketään sukulaisia lukuunottamatta, eikä ketään omaa ikäluokkaa olevia sukulaisia joiden kanssa "hengailla".
Minulla on poikaystävä toisessa kaupungissa, mutta en silti kykene tutustumaan uusiin ihmisiin, joten jos on joku ihminen ei se aina tarkoita, että tutustuminen muuttuisi helpommaksi. Tai kykenen joissakin tilanteissa esiintymään normaalina, mutta tosiasissa tunnen itseni sairaaksi.
No hei, mä näen mun ainoata "kaveria" ehkä 8 kertaa vuodessa! Sen lisäksi ainoa sosiaalinen kontakti on se, että asun äidin kanssa. kissat. Ja mikä tärkeintä, en omista edes tietokonetta, enkä siis juttele edes netti-ihmisten kanssa yleensä, paitse esim. nyt. Enkä ole töissä.
Kysymys varmaan kuuluu, mitä ihmettä sitten teen?
Olet oikeassa.
Sitten on niitä joille esimerkiksi suuremmassa joukossa oleminen esimerkiksi koulussa "kavereiden" ja tuttavien kanssa ei helpota yksinäisyyttä vaan tarvitsisi lähempää kontaktia ihmisen kanssa.
Ihmettelen kuitenkin syvästi miten parisuhteessa elävä voi olla kovinkaan yksinäinen. Mieleen tulee että onkohan suhteessa kaikki ok ja perustuuko se ystävyydelle/kumppanuudelle vai pelkälle seksille ja sellaiselle "ollaan nyt yhes kun ei muuta keksitä" välittämiselle.
Koska minulle tuollainen suhde olisi mahdoton.
Kerrot tuntevasi ikäisesi ihmisen joka on aivan yksin. Voisitko olla hänelle ystävä, tekisit hänet varmasti iloisemmaksi?