jääkö ryyppy päälle?

Juhlaputken päässä häämöttää juomaputki .Alkoholin sietokyky kehittyy jo muutamasta juomakerrasta, mutta todellinen riippuvuus hitaasti.
Suomessa on eri arvioiden mukaan yli puolisen miljoonaa ihmistä, joille juomisen radikaali vähentäminen tai kokonaan lopettaminen olisi ajankohtaista vuodenajasta riippumatta.Kuten kaikki muukin alkoholismissa, juomahimo on etenevää. Sairauden keskivaiheissa juomahimosta tulee tarve - alkoholistin tarvitsee juoda, koska hänen solunsa ovat fyysisesti riippuvaisia alkoholista. Kun toleranssi lisääntyy ja fyysinen riippuvuus tulee mukaan, menettää alkoholisti asteittain psyykkisen kontrollin elimellisen alkoholintarpeensa suhteen. Lopulta tahdonvoimalla, itsehillinnällä ja kyvyllä sano "ei", ei ole enää mitään voimaa alkoholinhimon suhteen. Elimellinen alkoholin tarve ylittää kaiken muun alkoholistin elämässä.
Jos alkoholisti jatkaa juomista, alkoholi tapaa hänet tavalla tai toisella. Arviot vaihtelevat, mutta erään lähteen mukaan kolmasosa alkoholisteista kuolee itsemurhissa tai onnettomuuksissa kuten hukkumalla, tulipaloissa, jotka ovat alkaneet tupakasta sammuttaessa, kallovammoihin kaaduttaessa, myrkytyksiin tai auto-onnettomuuksissa. Ne, jotka selviävät näistä vaaroista tuhoutuvat elimistön ja elinsysteemien suoriin ja massiivisiin vaurioihin.
Tuntuuko tutulta? Etsi apua .AA on yksi vaihtoehto.
11808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Loma alkaa maanantaiana.Älä nyt vielä aloita tuota saarnaa.

Äänestä

Kyllä kiitos!

Äänestä
  • Ei jää,aikoinaan jäi,vaan lopetin juomisen.Elämä on aurinkoa.

    Äänestä

Alkoholilla saa aikaan rentoutumista aina silloin tällöin ottettuna. Eipä juuri poikkeaa diapamin tai muitten rauhoittavien käytöstä. Sama asiaa haetaan molemmissa, toinen vain lääkärin leimalla.
Alkoholinkäyttö pysyessään tietyssä rajoissa, ei välttämättä aiheuta läpi elämän sen kummempia ongelmia, vaan päinvastoin, monenlaista iloa. Krapularyyppyä ei pidä koskaan ottaa, se menee värinkäytön puolelle. Näin tuumaa terve aikuinen ihminen. Hyvää kesän jatkoa!

Äänestä
  • Suomalaisista ei ole olemassa mitään stereotyyppistä kuvaa, kuten vaikkapa ranskalaisista tai englantilaisista, yksinkertaisesti siksi, että suomalaisista ei tiedetä tarpeeksi tai mikään ei niin vahvasti pistä silmään. Yleisimmin suomalaisiin yhdistetään ominaisuudet kuten hiljaisuus, pidättyväisyys ja vaatimattomuus. Usein keskusteluissa nousee esille myös se, että suomalaiset ryyppäävät todella paljon ja että Suomen itsemurhatilastot ovat Euroopan kärjessä. Lisäksi usein ulkomaalaisten suusta pääsee sellainen yllättävä ja vähäpätöinen seikka, että Suomessa on kuulemma sietämättömästi hyttysiä kesällä. Viinaa, itsemurhia ja hyttysiä – siinä melankoliaa kerrakseen. !

    Äänestä

  • Alkoholismi on yksilön sairauden lisäksi myös koko perheen ja lähi-ihmisten sairaus, josta kaikki kärsivät. Liian usein puhutaan yksilön henkilökohtaisesta ongelmasta vaikka se koskettaa monia muita ihmisiä. Tämän vuoksi alkoholismista parantumiseen tarvitaan paitsi yksilön, myös koko perheen ja lähiyhteisön tahto. Alkoholismi ei ole myöskään kenenkään syytä. Siksi syyllistä ei kannata etsiä. On vain etsittävä keinoa parantua

    Äänestä

Valtava osa onnettomuuksista ja rikoksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena.

Äänestä
  • kännissä ja sekös kaikkia uskovaisia ja raivoraittiita kutittaa.Jos haluatte ? voin työnnellä teitä naispuiolisia kyttääjiä ilmaseks pyllyyn.

    Äänestä

  • olla taas kirjoitti:

    kännissä ja sekös kaikkia uskovaisia ja raivoraittiita kutittaa.Jos haluatte ? voin työnnellä teitä naispuiolisia kyttääjiä ilmaseks pyllyyn.

    Hulluuden ja humaluuden ymmärtää ja niistä voi parantua,mutta synnynnäiselle typeryydelle ei voi mitään.

    Äänestä

  • Kaljupääää kirjoitti:

    Hulluuden ja humaluuden ymmärtää ja niistä voi parantua,mutta synnynnäiselle typeryydelle ei voi mitään.

    Olet siis toivoton potilas! Kuolet

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olet siis toivoton potilas! Kuolet

    Ei tuo ole uutta, koska kalma korjaa jokaisen tulokkaan. Menoksi vaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihana loma raittiina kirjoitti:

Juhlaputken päässä häämöttää juomaputki .Alkoholin sietokyky kehittyy jo muutamasta juomakerrasta, mutta todellinen riippuvuus hitaasti.
Suomessa on eri arvioiden mukaan yli puolisen miljoonaa ihmistä, joille juomisen radikaali vähentäminen tai kokonaan lopettaminen olisi ajankohtaista vuodenajasta riippumatta.Kuten kaikki muukin alkoholismissa, juomahimo on etenevää. Sairauden keskivaiheissa juomahimosta tulee tarve - alkoholistin tarvitsee juoda, koska hänen solunsa ovat fyysisesti riippuvaisia alkoholista. Kun toleranssi lisääntyy ja fyysinen riippuvuus tulee mukaan, menettää alkoholisti asteittain psyykkisen kontrollin elimellisen alkoholintarpeensa suhteen. Lopulta tahdonvoimalla, itsehillinnällä ja kyvyllä sano "ei", ei ole enää mitään voimaa alkoholinhimon suhteen. Elimellinen alkoholin tarve ylittää kaiken muun alkoholistin elämässä.
Jos alkoholisti jatkaa juomista, alkoholi tapaa hänet tavalla tai toisella. Arviot vaihtelevat, mutta erään lähteen mukaan kolmasosa alkoholisteista kuolee itsemurhissa tai onnettomuuksissa kuten hukkumalla, tulipaloissa, jotka ovat alkaneet tupakasta sammuttaessa, kallovammoihin kaaduttaessa, myrkytyksiin tai auto-onnettomuuksissa. Ne, jotka selviävät näistä vaaroista tuhoutuvat elimistön ja elinsysteemien suoriin ja massiivisiin vaurioihin.
Tuntuuko tutulta? Etsi apua .AA on yksi vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu