Tuomitsee

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) tuomitsee PeruSS:n vähemmistöihin kohdistuvat vihaiskut. Kiviniemi myös kritisoi kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen kommentteja iskuista.

"En edes löydä sanoja, kun minun on niin vaikea ymmärtää Räsäsen ajattelutapaa. Kehotan kaikkia keskittymään siihen, että väkivallanteot kitketään", Kiviniemi sanoi Kainuun Sanomille.

Lehden haastattelussa Kiviniemi oudoksuu Räsäsen pohdiskelua, olisivatko Pride-kulkueeseen iskeneet henkilöt provosoituneet kulkueesta. Räsänen myös kysyi blogissaan voisiko hyökkäyksen tulkita vastareaktioksi poliittisen eliitin arvoliberalistiselle kehitykselle.

Kiviniemi on tyytyväinen, että ääriliikehdintä on Suomessa harvinaista. Silti hänen mukaansa edes yksittäisiä tapauksia ei saa katsoa läpi sormien.

"Tuntosarvien on oltava koko ajan herkkinä, ettei näille ilmiöille anneta pikkusormea", hän vaati lehden haastattelussa.

Pride-kulkueeseen iskettiin kyynelkaasulla ja savusoihduilla Helsingissä toissa viikonloppuna.
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkoitat varmaan, että "pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) tuomitsee PeruSS:n vähemmistöihin kohdistamat vihaiskut."
Mainitseeko hän nimenomaisesti perussuomalaiset?

Äänestä

Mainittiinko hyökkäystä Perussuomalaisten Kuopion toimistoa kohtaan?

Olikohan svekot asialla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-.- kirjoitti:

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) tuomitsee PeruSS:n vähemmistöihin kohdistuvat vihaiskut. Kiviniemi myös kritisoi kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen kommentteja iskuista.

"En edes löydä sanoja, kun minun on niin vaikea ymmärtää Räsäsen ajattelutapaa. Kehotan kaikkia keskittymään siihen, että väkivallanteot kitketään", Kiviniemi sanoi Kainuun Sanomille.

Lehden haastattelussa Kiviniemi oudoksuu Räsäsen pohdiskelua, olisivatko Pride-kulkueeseen iskeneet henkilöt provosoituneet kulkueesta. Räsänen myös kysyi blogissaan voisiko hyökkäyksen tulkita vastareaktioksi poliittisen eliitin arvoliberalistiselle kehitykselle.

Kiviniemi on tyytyväinen, että ääriliikehdintä on Suomessa harvinaista. Silti hänen mukaansa edes yksittäisiä tapauksia ei saa katsoa läpi sormien.

"Tuntosarvien on oltava koko ajan herkkinä, ettei näille ilmiöille anneta pikkusormea", hän vaati lehden haastattelussa.

Pride-kulkueeseen iskettiin kyynelkaasulla ja savusoihduilla Helsingissä toissa viikonloppuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu