heeheeeehehheehheehhe

Kauan sitten, kun Paavo Väyrynen valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan kävi niin, että mies ei ehtinyt aivan heti käymään kotipitäjässään. Eduskuntatyö tahtoi viedä kaiken ajan ja intoa nuorella Väyrysellä riitti.

Muutaman kuukauden päästä kansanedustaja Väyrynen ehti kuitenkin eräänä sunnuntaina vierailulle Keminmaalle. Tuore kansanedustaja ehti paikalle juuri sunnuntaina jumalanpalveluksen aikaan, mutta hieman myöhässä kuitenkin. Hänen astuessaan kirkkoon seurakunta oli juuri noussut seisomaan ja aloitti kiitosvirttä. Juuri sisään astunut Väyrynen liikuttui ja totesi kuuluvalla äänellä:

- Älkäähän nyt sentään. Eihän tästä ole kuin hetki, kun olin vielä vain yksi teistä.
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kapitulantti kirjoitti:

Kauan sitten, kun Paavo Väyrynen valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan kävi niin, että mies ei ehtinyt aivan heti käymään kotipitäjässään. Eduskuntatyö tahtoi viedä kaiken ajan ja intoa nuorella Väyrysellä riitti.

Muutaman kuukauden päästä kansanedustaja Väyrynen ehti kuitenkin eräänä sunnuntaina vierailulle Keminmaalle. Tuore kansanedustaja ehti paikalle juuri sunnuntaina jumalanpalveluksen aikaan, mutta hieman myöhässä kuitenkin. Hänen astuessaan kirkkoon seurakunta oli juuri noussut seisomaan ja aloitti kiitosvirttä. Juuri sisään astunut Väyrynen liikuttui ja totesi kuuluvalla äänellä:

- Älkäähän nyt sentään. Eihän tästä ole kuin hetki, kun olin vielä vain yksi teistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu