Mä oon jatkuvasti masentunut, apaattinen, kireä, vihainen, raivostunut, melankolinen. Kyllähän mä asioita teen, kaikenlaisia, mutta silti perusvire on kokoajan sama, MASENTAA. Siis jos mä kelaan, niin ihan kaikki masentaa.
Lähenkö shoppaileen, no en lähe, ei huvita, paskoja ihmisiä ja mitä sieltä löytyy, ei mitään erikoista ja rahat vaan menee, joten en lähe shoppailemaan? Jos meen, niin mitä siitä nettoan, en mitään, päinvastoin.
Lähenkö lenkkeileen, no ehkä jaksan vääntää itseni liikkumaan, mutta sielläkin törmää paskoihin ihmisiin, hiki virtaa varsinkin helteellä ja sen jälkeen ei sitten jaksakaan enää muuta kuin löhötä ja mennä nukkumaan ja rapsutella itseänsä koko yön, kun itikat on syöneet takapuolen ruvelle. Parempi olla vaan sisätiloissa ovat ja akkunat tiukasti kiinni.
Lähenkö johonkin tilaisuuteen konserttiin, kesämenoihin, taidenäyttelyihin, kirpputoreille, joo, voishan sitä mennä, mutta mitähän siitäkin saa muuta kuin alkaa ketuttaan kaikki ja sitten tulee irvisteltyä kaikille ja jopa möläytettyä jotakin tai näytettyä keskaria - siis en mee mihinkään, parempi mulle ja parempi muille.
Oonko vaan kotona, en tee mitään, sitten kyllä vasta masentaakin, varsinkin seuraavana päivänä, kun ynnää, ettei ole saanut tehtyä mitään, ei ees suihkussa käytyä ja haju on sen mukainen.
Siivoisko, joopa joo, hetken riemu ja kohta paikat on taas samassa kunnossa ja aloita taas alusta ja taas kohta ollaan alkupisteessä, tosi nostattavaa.
Meenkö kylään, tapaanko kavereita...ja mitä sitten. Ne samat jurputuksen urputukset, pitäs olla niin helkkarin kiinnostunut niiden asioista ja sitten kun avaat oman suusi ja sanot, että MASENTAA, niin voi kauheeta mikä hiljaisuus siitä syntyykään. Tai sitten ne alkaa syyttämään tyyliin, "Hei sullahan on kaikki niin hyvin, mix sä tollasta puhut? Ota nyt itseäs niskasta kiinni ja lopeta tuo masentelu ja ole kunnon aikaansaava ihiminen."
Mitäs jos lähtis sittenkin matkalle, kotimaahan? Niinpä, ei tarvii ku oikasta valtatielle, niin johan alkaa jurppimaan ja nyppimään perskärpäset takapuskurissa, laitoshoitoa vailla olevat ohittelijat tai eläkepäiviään viettävät maajussit traktorin tapaisineen. Siinä sitten köröttelet jonnekin, siis jonnekin ja voi että noi maisemat ovatkin Suomessa niin vaihtelevat, metsää, metsää, suota, suota, horsmaa, horsmaa ja tuulilasi täynnä hyttysiä, kas ja jotakin eksoottistakin sentään, lubiineja. En lähe, en tosiaankaan lähe minnekään kotimaan matkalle katteleen tätä suomaata.
Jos lähtis ihan ulukomaille......ei tarvii kun vähän kelata viimeisimpiä muistojaan, käläkälä espanjalaisia, maailmanomistaja saksalaisia, snobbailevia ranskalaisia, aina liikaa adrenaliinia veressä olevia italialaisia, ynseitä itävaltalaisia, itserakkaita ruotsalaisia, ylimielisiä venäläisiä, kylmänviileitä norjalaisia....ihan on riittämiin jaksamista näissä sikapossusuomalaisissakin, parempi olla vaan kotomaassa, kyllä sitä täälläkin saa rankkasateita niskaansa, ei tarvii lähtee etsimään sitä tuhansien kilometrien päästä.
Ei mutta, jos hakis saikkulomaa, heittäytys ihan oikeesti tosi masentuneeks, siis sillai, et paperilla lukis ihan oikeesti että kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä keskivaikeaa masennusta sairastava silloin tällöin paniikkikohtauksia saava potilas. Se kuulostas aika hyvältä ja vois ratkasta ihan kaiken sitten tietty muutamat tokkuraan vievät napit naamaan, niin kyllä se varmaan siitä helpottas pikkuhiljaa. Hei, tämähän olis ihan miettimisen arvoinen keksintö...pistetäänpäs "Hetikohta käsiteltävien asioiden" -mappiin.
Nih, tällasta tää on päivästä toiseen miettiä tekiskö sitä vai tätä vai jättäskö tekemättä, kun missään ei oo oikeestaan mitään järkee ollu eikä tuu olemaan.
Lähenkö shoppaileen, no en lähe, ei huvita, paskoja ihmisiä ja mitä sieltä löytyy, ei mitään erikoista ja rahat vaan menee, joten en lähe shoppailemaan? Jos meen, niin mitä siitä nettoan, en mitään, päinvastoin.
Lähenkö lenkkeileen, no ehkä jaksan vääntää itseni liikkumaan, mutta sielläkin törmää paskoihin ihmisiin, hiki virtaa varsinkin helteellä ja sen jälkeen ei sitten jaksakaan enää muuta kuin löhötä ja mennä nukkumaan ja rapsutella itseänsä koko yön, kun itikat on syöneet takapuolen ruvelle. Parempi olla vaan sisätiloissa ovat ja akkunat tiukasti kiinni.
Lähenkö johonkin tilaisuuteen konserttiin, kesämenoihin, taidenäyttelyihin, kirpputoreille, joo, voishan sitä mennä, mutta mitähän siitäkin saa muuta kuin alkaa ketuttaan kaikki ja sitten tulee irvisteltyä kaikille ja jopa möläytettyä jotakin tai näytettyä keskaria - siis en mee mihinkään, parempi mulle ja parempi muille.
Oonko vaan kotona, en tee mitään, sitten kyllä vasta masentaakin, varsinkin seuraavana päivänä, kun ynnää, ettei ole saanut tehtyä mitään, ei ees suihkussa käytyä ja haju on sen mukainen.
Siivoisko, joopa joo, hetken riemu ja kohta paikat on taas samassa kunnossa ja aloita taas alusta ja taas kohta ollaan alkupisteessä, tosi nostattavaa.
Meenkö kylään, tapaanko kavereita...ja mitä sitten. Ne samat jurputuksen urputukset, pitäs olla niin helkkarin kiinnostunut niiden asioista ja sitten kun avaat oman suusi ja sanot, että MASENTAA, niin voi kauheeta mikä hiljaisuus siitä syntyykään. Tai sitten ne alkaa syyttämään tyyliin, "Hei sullahan on kaikki niin hyvin, mix sä tollasta puhut? Ota nyt itseäs niskasta kiinni ja lopeta tuo masentelu ja ole kunnon aikaansaava ihiminen."
Mitäs jos lähtis sittenkin matkalle, kotimaahan? Niinpä, ei tarvii ku oikasta valtatielle, niin johan alkaa jurppimaan ja nyppimään perskärpäset takapuskurissa, laitoshoitoa vailla olevat ohittelijat tai eläkepäiviään viettävät maajussit traktorin tapaisineen. Siinä sitten köröttelet jonnekin, siis jonnekin ja voi että noi maisemat ovatkin Suomessa niin vaihtelevat, metsää, metsää, suota, suota, horsmaa, horsmaa ja tuulilasi täynnä hyttysiä, kas ja jotakin eksoottistakin sentään, lubiineja. En lähe, en tosiaankaan lähe minnekään kotimaan matkalle katteleen tätä suomaata.
Jos lähtis ihan ulukomaille......ei tarvii kun vähän kelata viimeisimpiä muistojaan, käläkälä espanjalaisia, maailmanomistaja saksalaisia, snobbailevia ranskalaisia, aina liikaa adrenaliinia veressä olevia italialaisia, ynseitä itävaltalaisia, itserakkaita ruotsalaisia, ylimielisiä venäläisiä, kylmänviileitä norjalaisia....ihan on riittämiin jaksamista näissä sikapossusuomalaisissakin, parempi olla vaan kotomaassa, kyllä sitä täälläkin saa rankkasateita niskaansa, ei tarvii lähtee etsimään sitä tuhansien kilometrien päästä.
Ei mutta, jos hakis saikkulomaa, heittäytys ihan oikeesti tosi masentuneeks, siis sillai, et paperilla lukis ihan oikeesti että kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä keskivaikeaa masennusta sairastava silloin tällöin paniikkikohtauksia saava potilas. Se kuulostas aika hyvältä ja vois ratkasta ihan kaiken sitten tietty muutamat tokkuraan vievät napit naamaan, niin kyllä se varmaan siitä helpottas pikkuhiljaa. Hei, tämähän olis ihan miettimisen arvoinen keksintö...pistetäänpäs "Hetikohta käsiteltävien asioiden" -mappiin.
Nih, tällasta tää on päivästä toiseen miettiä tekiskö sitä vai tätä vai jättäskö tekemättä, kun missään ei oo oikeestaan mitään järkee ollu eikä tuu olemaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
lahjat sulla on. Ootko jo suunnitellut kirjoittaa kirjan tai ootko jo kirjoittanut kenties? Olen ihan tosissani kirjoittaessani tämän vastauksen sulle. Jonku ihan uuden jutun koklaaminen saattas antaa masikselle ja tylsyydelle kenkää.
Mä laitan tän jatkiksen nyt vielä tähän, kun jostain syystä sainkin itseni rempaistua liikkeelle ja sitten.....
Arvatkaas mitä, mä vajosin sittenkin siihen entiseen, tympeään tapaan ratkoa depistäni, valitsin kohdan "Lähden lenkille" sillä perusteella, että mikäli päässä pimahtaakin ennenaikojaan, niin ainaski sisuskalut pysyisivät edes jokseenkin kondiksessa - ehkä.
Lenkille päästäkseni jouduin valitsemaan myös kohdan ajelenpa autolla ts. Suomi-matkailua illan ratoksi ja kestin jopa takapuskurissa roikkujan sellaisella hillityn lievällä sihahtelevalla sadatuksella. Meinasin kuiteski ajaa ojaan, kun huomasin moottoritiellä "henkeni on kullan kallis -vyön" olevan irti ja sähläsin sen kanssa samalla, kun joku pörriäinen innostui paukuttelemaan päätään sivuikkunasta toiseen - ehkä se pelkäsi kyydissäni ja aatteli, että "Henkeni ei oo kullan kallis."
Siis "kuntoilemaan" en selviytynyt sentään noin helposti, vaan oli ihan pakko mennä shoppailemaan eli ostamaan litratolkulla nestettä mukaan puolen tunnin metsäkävelyä varten tai muuten olis saattanut käydä köpelösti näillä helteillä. Ei oo nimittäin niin mieltä ylentävää löytää itseään ventovieraiden ihmisten ympäröimänä, nestehukkaa ja äkillistä muistinmenetystä potevana terveyskeskuksen ensiavusta samalla, kun ylipirteä hoitajatäti taputtelee poskelle ja kailottaa, että "Muistattekos, mikä teidän nimenne on, mikä aika ja paikka ja mikähän sen pressan nimi olikaan???" Kaikkein pahinta vois olla huomata, että tokkurassa ollessa liri on päässyt lorahtamaan Allways täysin huomaamattomasta huolimatta lahkeeseen saakka.
Olen masentujana kait luopio, sillä retkahdin vielä yhteen kohtaan tai ei se nyt oikeestaan mun vika ollut! Minkä mä voin sille, että just kun kaiken tän yllä olevan vaivan jälkeen pääsen pois ihimisten ilmoilta varsinaiseen onnelaan eli pusikkoon, siis tarkoitan luontopolulle, niin puolet suvusta on yhtäkkiä äkänny mun olemassa olon ja kännykkä soi sen mukaisesti. Siinä sitten pulisin pusikossa, toisessa kädessä Upcider - eikun sen siis jätin autoon. Siis sen ostin ihan siltä varalta, että jos pusikossa tarpominen ottaisi niin pannuun, että jonkinmoista iloliemen tapaista tarvittaisiin iltamyöhään mielipahaa parantelemaan. Siis....toisessa kädessä oli vesipullo ja toisessa känny ja yhdessä taskussa Offi kaiken karkoittaa -pullo ja lanteilla roikku huppari. Siis miks huppari näillä helteillä? Ihan hyvä kyssäri. Koska kaiken varaltahan pitää aina olla jotain lisä-päälle-pantavaa, sillä vaikka iho ja hiukset oliski kyllästetty Offilla, niin mistä sitä koskaan tietää, millaiseen pilven kokoiseen itikkaparveen sitä törmää. Niin ja vaikka mittari näyttäski 28 astetta plussaa, niin on niitä ennenkin lämpötilavaihteluja nähty näillä leveysasteilla.
Oisko muuten hienvirtauksella ja tolkuttomalla nesteen nauttimisella jotain tekemistä keskenään? Nimittäin hiki virtasi solkenaan tarpoessani metsäpoluilla ja varsinkin paarmat tuntuivat hurmaantuvan siitä. Autoon päästessäni ratti ei meinannu taaskaan pysyä näpeissäni, tällä kertaa hikoilun takia. On mun autossa ilmanvaihto, on, on, siis muutenkin kuin kaikki ikkunat ammollaan, mutta ehkä näillä hellelukemilla ei mikään oikein auta mihinkään. Jotenkas kun pääsin vihdoin kotiin, niin pian löysin itseni suihkusta ja kaikki tämän päivän ikävät asiat niin mielestäni kuin iholtani valuivat likaviemäriin.
On tää muuten ihan kummaa, pelkkä lenkille lähtö sai mut tekemään roppakaupalla niitä mielestäni ikäviä asioita kuin itsestään. Enhän mä kohta voi sanoa edes olevani masentunut........
Kyllä mä oon masentunu, varmaanki sillee bipolaarisesti, mutta ehkä pikkasen vähemmän juuri nyt.