Kirjoittelin

tuossa ennen Keskustan puoluekokousta, että jos Kiviniemi valitaan, niin silloin on SAK/demareilla jo astalo valmiina viuhahtamaan Kiviniemen mainostoimiston tiimoilta.
Silloin kaikki muut, paitsi Hietanen olivat eri mieltä asiasta, ja sanoivat jotta Kiviniemi on ehdottomasti paras valinta.
Itse olisin toivonut Vanhasen jatkavan loppukauden, tai sitten valinnan osuvan Väyryseen, sillä Väykky on jo selattu läpikotaisin aikaisemmin, ettei enää mitään uutta olisi hänen timoiltaan demumedia voinut löytää.

Nyt sitten ollaan kuin marissa ikään noiden demareiden taholta, että nähdään kaikki Mariin liittyvä maailman suurinpana rikoksena, ja hänet täytyy saada teilattua mahdollisimman pian.
Sekin ilmeisesti ottaa demuja päähän, kun Keskustasta on jo toinen naispääministeri, mikä ilmeisesti syö intoa femakoilta äänestää jatkossa nainen maamme pääministeriksi.
Eli Urpilaisen osakkeet romahtavat entisestään, ja heidän onkin annettava pikimmiten vetovastuu Jungnerille, jos meinaavat vaaleissa olla edes kakkosia.

Persujen kannatus on lähtenyt nousuun, mikä ei tiedä ainakaan demareille kovin hyvää.
Demareiden tavallisin duunariporukka, eli sellainen, joka haluaa maassamme jatkuvan myöskin työnteolla elämisen meiningin omassa pikkutorpassaan ilman mittään diivailuja, saattaa hyvinkin protestoida persujen kautta.
Keskustaan tuo tuskin kovinkaan paljoa vaikuttanee, muuta hieman ehkä sielläkin "marinoidutaan" äänestämään Soinin sakkia.

Kokoomus on saanut lisäkannatusta nimenomaan rikastuneista demareista, ja perintörikkaaksi tulleista Keskustalaisista, joille maaseutu ei merkitse muuta kuin metsänkasvua, ja rahaksi muutettavia rantatontteja.

En sitten tiedä, mitä loppujen lopuksi tuleman pitää, kun syksy on joulukuussa, ja demarit saaneet Suomen käytännöllisesti katsoen kaaostilaan, miten kansa reagoi kevään uurnilla.

Veikkaanpa, että soini tekee "vennamot" 16%:n äänisaalillaan , ja on näinollen pakko ottaa mukaan hallitukseen.
Kävisköhän silloin niin, että Halonen runttaa demareista hallituksen muodostajan, ja silloinhan se on selvää, että Kokoomus on demareille mieluisenpi vaihtoehto, kuin Keskusta.

Pidän kluitenkin suurinpana vaarana sitä, että kun persut ovat alkaneet nousta, niin SAK/demarit masinoivat sellaiset työpaikkariidat, ja Suomen seis, että on hallitus hajoitettava, ja Halosen määräyksestä perustettava demarivetoinen hätätilahallitus avittamaan SAK/demareita valtaan.

Nimittäin on aistittavissa sellaista, että normaalikuvioilla Demareiden oppositiotaival tulee jatkumaan vielä seuraavatkin neljä vuotta. Ja noin tulee käymään ihan varmasti, jos Urpilainen saa jatkaa demareiden johdossa.

Aika näyttää, eikä minullakaan tosiaan ole mitään muuta syytä äänestää Keskustaa, kuin Demareiden oppositiotaipaleen jatkaminen, eli köyhän kansanosan puolustaminen. Itsekin katson lukeutuvani vähäosaisiin, vaikka näillä eväillä loppuelämäni tulenkin pärjäämään. Mitäänhän täältä ei matkaan saa, ja aina vain tarvitsee yhä vähemmän maallista, joskin rahaa pitää olla sen verran, että yhä kasvavista "demarikuluista" tulee jotenkuten selviämäään.
Muut puolueeet kuin SAK/demarit ei kansaa halua köyhdyttää, sillä he ymmärtävät, että omavarainen kansa on yhteiskunnan kannalta halvin ratkaisu, ja pitävät kustannukset kurissa ahnehtimatta muiden omaisuutta ja viimeisiä ropoja itselleen.

Sosiaalikulut kun nousevat, niin se on kaikkien pussista pois, ja siksi en ymmärräkkään SAK/demareiden luukkujakopolitiikkaa.
Heille kun tuntuu olevan kasvava köyhyys ja työttömyys tärkeinpiä tavoitteita.

Mikähän on siinä, ettei Keskustan ja Kokoomuksen tarjoama inhimillinen elämäntapa kelpaa SAK/demareille, vaan heidän on saatava tuhottua kaikki vähäosaisten hyvä.

Onkohan niin, että SAK/demarit eivät tunne olevansa mitään, jos heillä ei ole huomattavasti enemmän kuin naapurilla.

Muuttakaa maalle, jos se suinkin on mahdollista, niin tekevät muutkin ihmiset kaikkialla maailmassa.
Tuollainen buumi on nyt maailmalta tulossa Suomeenkin.
eiEi se suinkaan sitä tarkoita, että pitää alkaa kepulaiseksi, kai sitä voi maalla asua muidenkinn puolueiden kannattajat.
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

IL:n sivulla 16 löytyy se "pommi". Eipä siitä näytä olevan mihinkään. Vain pieni pierunhaju jäi muistuttamaan sen tussahduksesta.

Äänestä
  • olikin paljon tärkeänpi uutinen lahjotuille demutoimittajille, kuin riihisäätiön lakkauttaminen viranomaisten toimesta.
    Ei näy kiinnostavan edes ajankohtaistoimittajia, joten lautakasajuttu jättää entistäkin surkuhupaisenpia piirteitä toimittajien puolueellisuudesta/puoluettomuudesta.

    Riihisäätiöstä tullee Urpilainen, ja muu SAK/demariporukka kommentoimaan ainoastaan, jotta mitä sitä vanhoja kaivelemaan, sillä koko " rahasampohan" on jo romutettu, kuten ne ruosteiset SAK:n soppatykitkin.
    Niin ja rehellistähän toiminta on ollut, kuten muukin demaritoiminta eduskunnan urheilukerhoineen kaikkineen.

    Jokohan nyt suomalaiset vihdoinkin ymmärtävät, että demarit ei ole mikään kansalaisten etuja ajava oikea puolue, vaan aivan muuta oman itsensä vaurastuttamisporukkaa.
    Eduskunnassakin istuu demarit vain omia ja pääkonttorinsa etuja ajamassa.

    Koko eduskunta on menettänyt arvovaltansa SAK/demareiden takia.

    Ei keskustan ajojahti saanut demareiden kannatusta nousemaan, mutta Keskustan kannatuksen pysymään
    hallitusvastuustakin huolimatta korkeana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tölövänä kirjoitti:

tuossa ennen Keskustan puoluekokousta, että jos Kiviniemi valitaan, niin silloin on SAK/demareilla jo astalo valmiina viuhahtamaan Kiviniemen mainostoimiston tiimoilta.
Silloin kaikki muut, paitsi Hietanen olivat eri mieltä asiasta, ja sanoivat jotta Kiviniemi on ehdottomasti paras valinta.
Itse olisin toivonut Vanhasen jatkavan loppukauden, tai sitten valinnan osuvan Väyryseen, sillä Väykky on jo selattu läpikotaisin aikaisemmin, ettei enää mitään uutta olisi hänen timoiltaan demumedia voinut löytää.

Nyt sitten ollaan kuin marissa ikään noiden demareiden taholta, että nähdään kaikki Mariin liittyvä maailman suurinpana rikoksena, ja hänet täytyy saada teilattua mahdollisimman pian.
Sekin ilmeisesti ottaa demuja päähän, kun Keskustasta on jo toinen naispääministeri, mikä ilmeisesti syö intoa femakoilta äänestää jatkossa nainen maamme pääministeriksi.
Eli Urpilaisen osakkeet romahtavat entisestään, ja heidän onkin annettava pikimmiten vetovastuu Jungnerille, jos meinaavat vaaleissa olla edes kakkosia.

Persujen kannatus on lähtenyt nousuun, mikä ei tiedä ainakaan demareille kovin hyvää.
Demareiden tavallisin duunariporukka, eli sellainen, joka haluaa maassamme jatkuvan myöskin työnteolla elämisen meiningin omassa pikkutorpassaan ilman mittään diivailuja, saattaa hyvinkin protestoida persujen kautta.
Keskustaan tuo tuskin kovinkaan paljoa vaikuttanee, muuta hieman ehkä sielläkin "marinoidutaan" äänestämään Soinin sakkia.

Kokoomus on saanut lisäkannatusta nimenomaan rikastuneista demareista, ja perintörikkaaksi tulleista Keskustalaisista, joille maaseutu ei merkitse muuta kuin metsänkasvua, ja rahaksi muutettavia rantatontteja.

En sitten tiedä, mitä loppujen lopuksi tuleman pitää, kun syksy on joulukuussa, ja demarit saaneet Suomen käytännöllisesti katsoen kaaostilaan, miten kansa reagoi kevään uurnilla.

Veikkaanpa, että soini tekee "vennamot" 16%:n äänisaalillaan , ja on näinollen pakko ottaa mukaan hallitukseen.
Kävisköhän silloin niin, että Halonen runttaa demareista hallituksen muodostajan, ja silloinhan se on selvää, että Kokoomus on demareille mieluisenpi vaihtoehto, kuin Keskusta.

Pidän kluitenkin suurinpana vaarana sitä, että kun persut ovat alkaneet nousta, niin SAK/demarit masinoivat sellaiset työpaikkariidat, ja Suomen seis, että on hallitus hajoitettava, ja Halosen määräyksestä perustettava demarivetoinen hätätilahallitus avittamaan SAK/demareita valtaan.

Nimittäin on aistittavissa sellaista, että normaalikuvioilla Demareiden oppositiotaival tulee jatkumaan vielä seuraavatkin neljä vuotta. Ja noin tulee käymään ihan varmasti, jos Urpilainen saa jatkaa demareiden johdossa.

Aika näyttää, eikä minullakaan tosiaan ole mitään muuta syytä äänestää Keskustaa, kuin Demareiden oppositiotaipaleen jatkaminen, eli köyhän kansanosan puolustaminen. Itsekin katson lukeutuvani vähäosaisiin, vaikka näillä eväillä loppuelämäni tulenkin pärjäämään. Mitäänhän täältä ei matkaan saa, ja aina vain tarvitsee yhä vähemmän maallista, joskin rahaa pitää olla sen verran, että yhä kasvavista "demarikuluista" tulee jotenkuten selviämäään.
Muut puolueeet kuin SAK/demarit ei kansaa halua köyhdyttää, sillä he ymmärtävät, että omavarainen kansa on yhteiskunnan kannalta halvin ratkaisu, ja pitävät kustannukset kurissa ahnehtimatta muiden omaisuutta ja viimeisiä ropoja itselleen.

Sosiaalikulut kun nousevat, niin se on kaikkien pussista pois, ja siksi en ymmärräkkään SAK/demareiden luukkujakopolitiikkaa.
Heille kun tuntuu olevan kasvava köyhyys ja työttömyys tärkeinpiä tavoitteita.

Mikähän on siinä, ettei Keskustan ja Kokoomuksen tarjoama inhimillinen elämäntapa kelpaa SAK/demareille, vaan heidän on saatava tuhottua kaikki vähäosaisten hyvä.

Onkohan niin, että SAK/demarit eivät tunne olevansa mitään, jos heillä ei ole huomattavasti enemmän kuin naapurilla.

Muuttakaa maalle, jos se suinkin on mahdollista, niin tekevät muutkin ihmiset kaikkialla maailmassa.
Tuollainen buumi on nyt maailmalta tulossa Suomeenkin.
eiEi se suinkaan sitä tarkoita, että pitää alkaa kepulaiseksi, kai sitä voi maalla asua muidenkinn puolueiden kannattajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu