Kas näin!

Virkaheitto edustajamme Risto Kuisma pääsee taas edustamaan Tommy Tabermannin edesmentyä. Uusi Aika- lehti uutisoi: "Kiireimmin hoidettavaksi Kuisma nimeää käsiasekiellon." Jopas sattui sopivasti! "Harrastajat voisivat säilyttää aseensa harrastustiloissa." Minkähänlaisissa? Suurin osa ampumaradoista on keskellä korpea, kuka niitä vartioisi ja millä valtuuksilla? Olisiko vartija aseistettu ja olisiko hänellä laillinen oikeus ampua epäilemänsä murtomiehet? Mistä vartija saisi palkkansa? Kuisma varmaan vastaa, että itsepä ovat harrasteensa valinneet, vastatkoon kustannuksistaankin itse. Kuismalta lienee jo kauan sitten unohtunut, että esim. ammattiosastotoiminta on palkatonta toimintaa, samanlaista on ampumaseurojenkin toiminta. Edelleen, Uusi Aika lehti : "nuorsuomalaisten riveissä ja oman puolueenkin perustanut Kuisma aikoo pysyä tiukasti SDP:n riveissä." Joopa-joo, kunnes tulee parempi tarjous. Eikö puolueelta löydy selkärankaa edes sen vertaa, että moinen opportunisti kerta kaikkiaan saisi porttikiellon tähän puolueeseen?
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hoplofobia kirjoitti:

Virkaheitto edustajamme Risto Kuisma pääsee taas edustamaan Tommy Tabermannin edesmentyä. Uusi Aika- lehti uutisoi: "Kiireimmin hoidettavaksi Kuisma nimeää käsiasekiellon." Jopas sattui sopivasti! "Harrastajat voisivat säilyttää aseensa harrastustiloissa." Minkähänlaisissa? Suurin osa ampumaradoista on keskellä korpea, kuka niitä vartioisi ja millä valtuuksilla? Olisiko vartija aseistettu ja olisiko hänellä laillinen oikeus ampua epäilemänsä murtomiehet? Mistä vartija saisi palkkansa? Kuisma varmaan vastaa, että itsepä ovat harrasteensa valinneet, vastatkoon kustannuksistaankin itse. Kuismalta lienee jo kauan sitten unohtunut, että esim. ammattiosastotoiminta on palkatonta toimintaa, samanlaista on ampumaseurojenkin toiminta. Edelleen, Uusi Aika lehti : "nuorsuomalaisten riveissä ja oman puolueenkin perustanut Kuisma aikoo pysyä tiukasti SDP:n riveissä." Joopa-joo, kunnes tulee parempi tarjous. Eikö puolueelta löydy selkärankaa edes sen vertaa, että moinen opportunisti kerta kaikkiaan saisi porttikiellon tähän puolueeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu