Olen ollut jo lapsena aggressiivinen (suuttuessani kunnolla kiljuin, heittelin esineitä, löin, purin jne.) Tämähän on pikkulapselle normaalia.
Huolestuttavaa on se, että nämä piirteet ovat n. puolen vuoden sisällä alkaneet hiippailla takaisin (olen nyt 21-vuotias).
Syyksi epäilen stressiä ja epäonnistumisten aiheuttamaa masennusta/huonoa itsetuntoa. (=keittiöpsykologiaa...)
Aina raivokohtauksen jälkeen häpeän itseäni, varsinkin jos olen käyttäytynyt väkivaltaisesti. Olen sitä mieltä ettei toista ihmistä SAA satuttaa, silti olen useaan otteeseen mätkinyt poikaystävääni. Onneksi en kokoni puolesta saa tehtyä juurikaan vahinkoa. Hävettää, sillä suuttuessani käyttäydyn kuin uhmaikäinen tenava.
Lisäksi oma hallitsemattomuus pelottaa; itsekontrolli tuntuu suuttuessa häviävän kokonaan. Viha saattaa tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman syytä tai jostain yhdentekevästä asiasta. Tiedostan, että puran lähipiiriini omia ongelmiani ja pahaa oloani.
Olenko ainoa "lapsuuteen palannut"?
Huolestuttavaa on se, että nämä piirteet ovat n. puolen vuoden sisällä alkaneet hiippailla takaisin (olen nyt 21-vuotias).
Syyksi epäilen stressiä ja epäonnistumisten aiheuttamaa masennusta/huonoa itsetuntoa. (=keittiöpsykologiaa...)
Aina raivokohtauksen jälkeen häpeän itseäni, varsinkin jos olen käyttäytynyt väkivaltaisesti. Olen sitä mieltä ettei toista ihmistä SAA satuttaa, silti olen useaan otteeseen mätkinyt poikaystävääni. Onneksi en kokoni puolesta saa tehtyä juurikaan vahinkoa. Hävettää, sillä suuttuessani käyttäydyn kuin uhmaikäinen tenava.
Lisäksi oma hallitsemattomuus pelottaa; itsekontrolli tuntuu suuttuessa häviävän kokonaan. Viha saattaa tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman syytä tai jostain yhdentekevästä asiasta. Tiedostan, että puran lähipiiriini omia ongelmiani ja pahaa oloani.
Olenko ainoa "lapsuuteen palannut"?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla oli vastaava ongelma, tai on siis vieläkin.
Lääkärin määräsi neuroleptiä nimeltä Peratsin, joka ei väsytä, eikä tehnyt mulle sivuvaikutuksia, mutta huomasin että mä en enää törttöillyt, siis mätkinyt poikaystävääni, tai hiiltynyt pikkuasioista.
Tosi helpottunut olo jo parin päivän jälkeen lääkkeen aloituksesta, kun oli pitkästä aikaa tyyni ja järkevä olo.
...mustakii tuntuu aina välil et onkohan se murrosikä vieläkää menny...ku on samanlaisii juttui...oon koht 21 vuotias..saatan ihan yhtäkkii raivostuu jostaa ja jo puolen tunnin pääst hävettää ja on ku ei ois mitää ollukkaa...mut mä arvelen kans syyksi tota stressii ja huonoo itsetuntoo ja masennust...koska on ollu noit kaikkii...ettenkii toi huono itsetunto..ja toinen juttu mitä oon arvellu on e-pillerit..et ne heittelee hormoonei miten sattuu...
että et oo ainoo kuka tommosii raivonpuuskii saa...:)
hassu juttu, itsekin huomasin samanlaisia piirteitä itsessäni 20 täytettyäni. olin juuri muuttanut vanhempieni luota ensimmäisen poikaystäväni kanssa asumaan. ehkä se kuului johonkin "kehitysvaiheeseen" sillä nyt 24-vuotiaana osaan jo hillitä itseni ja olen paljon "aikuisempi".
Olen kuullut, että parikymppisillä ihmisillä olisi todellakin jonkinlainen "jälkimurrosikä", ja että se olisi ihan psykologisesti todistettu juttu. En tosin ole ottanut asiasta selvää, ja koko homma saattaa olla ihan puppua. Olen 20- vuotias tyttö, ja toisinaan aika hätääntynyt omasta käytöksestäni. Saan raivo- ja itkukohtauksia, olen ilkeä läheisilleni ilman syytä, ja muutenkin aika ajoin ihan kamala ämmä. On huojentavaa lukea, että muutkin samaa ikäluokaa olevat kokevat joskus käyttäytyvänsä kuin kakarat. Toivon että tämä uhmaikä menee nopeasti ohi.