Aika taitaa olla piankin, eikö totta ?
Milloin Persut ohittaa
SDP:n ??
22395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tasaisen vauhdin taulukolla PerSut menevät ohi Demareista vuoden 2015 ek-vaalihin mennessä. Tämä on minun näkemykseni.
Demareiden kannatus vähenee koko ajan, muun muassa ikääntymisen, uusien nuorien jäsenten puutteen ja jäsenkadon (menevät mm. PerSuihin) vuoksi. Lisäksi demareiden jatkuvat sekoilut ja rötöstelyt saavat äänestäjiä ja kannattajia kyllästymään, joten ei mikään ihme, että jättävät puolueen. Lisäksi Demareiden sievistelevät pinkkiruusut ja ruotsinkielisiä lipovat mielipiteet kiusaavat aika monia, joten ei ihme sekään, että puoluekanta vaihtuu.... Mielestäni Demarit eivät saa asioita kohdalleen, ennen kuin Jutta nostetaan sivuun tai kokonaan pois kansanedustajahommista.
Eihän SDP ainakaan työväenpuolue/köyhän asialla ole sillä kaikki merkit viittaa että ollaan menossa Kokoomuksen kelkkaan eli RUOTSITUS jatkuu. Kaikkein tärkeintä olisi saada PAKKORUOTSI pois.
siis, äänestyspaikoille yksinkertainen testi jolla varmistetaan , että äänestäjä on edes jollain tapaa ymmärryksessä.
Testissä voisi olla muutama kysymys kuten:
1. Mikä valtiomuoto Suomessa on?
A. Monarkia
B. Diktatuuri
C. Tasavalta
D. Anarkia
2. Kuinka monta kansanedustajaa eduskuntaan valitaan?
A. 20
B. 200
C. 2000
Äänestämään pääsisi jos osaa vastata oikein.
Esimerkiksi näillä kysymyksillä PerSujen kannatus putoaa alle 5%.
Onko Sdp NYKYÄÄN:
1) Vasemmistopuolue
2) Keskustapuolue
3) Oikeistopuolue
Minä tiedän että se on oikeistopuolue.
vaikea, onko SDP sosialistinen vai kansallissosialistinen puolue ?
Suurin osa demarien äänestäjistä on nykyään kunnan ja valtion loispummivirkamiehiä, tämän takia Tarja Filatov junaili eduskunnan loipummivirkamiehille 20 %:n palkankorotuksen.
Persujen populistipuolue on oikeistolainen valhe, jota johtaa emävalehtelija Soini.
Näillä kysymyksillä demarienkin kannatus putoaisi tosi alas. Tunnen pari kovaa demaria ja epäilen että eivät tiedä näihin vastauksia.
Minusta on väärin sanoa Persuja valehtelijoiksi ja Timo Soinia emävalehtelijaksi, joten tässä olet kyllä väärässä.
Tämänhetkisessä poliittisessa tilanteessa on sellainen fiilis, että Timo Soini on yksi rehellisimmistä suomalaisista poliitikoista. Toisaalta hänen on pakkokin, jos aikoo edelleen kasvattaa puolueensa poliittista arvoa.
Valehteleminen ja epätotuuksien puhumien johtaisi hyvin huonoon vaalitulokseen, joten uskon kyllä Timo Soinin tekevän parhaansa poliiitisessa asiaosaamisessa. Se on tietysti pelkkää plussaa, että hän on myös erinomainen puhuja, rehevä ilmaisussaan ja hallitsee hyvin poliittisen retoriikan koukerot.
Vai olisko jopa aikaisemmin. Siihen en jaksa uskoa, vaikka kyllä se mahdollista. Siihen tietysti tarvitaan lisää demareiden omia rikoksia, ihmisryöstöjä, pedofiliaa, raiskauksia etc. Jos loput demarit äityy kovinkin tehtaileen rikoksia, muutos voi olla nopea.
Toivotaan nopeaa ratkaisua, demarien alasajolle.
Mitä nopeammin, sitä parempi.
Sinun mielestäsi on parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä. Katsotaan nyt ensi kevään ek-vaalit. Tulos on varmasti suuntaa-antava.
tule Suomessa nousemaan yli 11% ! Se on varma asia! Suomesta ei löydy pobulismiin lankeavia hölmöjä enempää! Pobulismi ja vale on käytännössä sama asia!
Se PerSujen kannatushan voi olla ensi keväänä ankaran ja voittoisan vaaliturneen päätteeksi vaikka 12 prosenttia, joka tekee noin 25 paikkaa edsukuntaan. Joten hallituksen vaan Perussuomalaiset. Ja edmari ovat todellakin kauhuissaan, mutta minkäs voivat, kansa äänestää niinkuin tahtoo. Eikä siinä auta Erkkikään.
..Pohjois-Karjalassa Kokoomuksen. PerusSuomalaisten kannatus Gallupissa oli 14% ja risat.
valta puolueet.valehtelioitten klupi.sdp.kokkareet.keskusta...SOINI ON AINOA FIKSU:Jota voi edes ajatella,että äänestää.Päivi Räsänen on kyllä toinen.
Minäkin näkisin, että Timo Soini sekä Päivi Räsänen ja heidän puolueensa ovat oikeilla linjoilla. Kannattavat oikeita, todellisia kristillisiä arvoja eikä mitään tekopyhiä jaarituksia. Varsinkin Soini ja perussuomalaiset tulee menestymään Eduskuntavaaleissa. Kristillisetkin voi jonkin verran saada lisää kannatusta perusarvoja kunnioittavilta ihmisiltä.
Odotellaanpa tässä nyt heinäkuun 2010 kannatuslukuja, niin tiedetään kuka menee ylöspäin ja kuka alaspäin.
kepun ja kokoomuspuolueen, ja niin on hyvä!
Sitä ennen Persujen on kyllä ohitettava jo Demaritkin ja ohimennessään potkaistava punikkien pelimerkit ketoon.
että ne ohittaa vihreät ja kepun.
Kepulaiset maatalousmafialaiset kusettavat koko kansaa , ja miljardien maataloustukina ja muina kohtuuttomina etuisuuksina sosialisoivat omiin taskuihinsa koko kansalta kerätyt verovarat.
Ei riitä enää rahat koko kansan terveydenhoitoon, koulutukseen , vanhustenhoitoon jne.
Nova Group ; Nuorisosäätiö jne. siinä lisää meriittejä, millä on päästy kansan asioita sössimään.
Vaikea kysymys. Joka tapauksessa Persu tovat tällä hetkellä kovassa nosteessa. Toivottavasti osaavat pohjustaa tulevan menestyksen riittävän hyvin, jotta on sitten aikoinaan mistä ammentaa.... Joka tapuksessa persujen kannatus kasvaa.
Taas tuli tänään iso joukko uusia äänestäjiä Persuille, Timo Soini kokousti porukoineen Porissa ja antoi sieltä mielenkiintoisia lausuntoja ex-demari, nyt Persu, Matti Putkonen tukenaan. Hyvin osaavat pojat hämmentää vaaliasetelmaa.. Ja Persujen menestys ei muuta kuin lisääntyy....
On vaikea antaa tarkaa vastausta, mutta suunta on kyllä oikea. Persujen kannatus kasvaa ja demareiden kannatus vähenee.
Persut ovat tällä hetkellä noin 10 prosentissa ja Demarit noin 20 prosentissa, josta lienevät tulossa jonkin verran alaspäin seuraavan puolen vuoden aikana eli vaaleihin mennessä.
Vielä demareiden "hyvinä aikoina" kannatus oli 26 prosentin pinnassa ja nyt 20 prosentissa, joten alaspäin ovat tulleet 6 prosenttia. Uskon, että toinen 6 prosenttia lähtee pois demareiden kannatuksesta seuraavien 5 - 8 vuoden kuluessa.
Kansa alkaa ymmärtämään kokonaisuuden, varsinkin kun tasavallan presidenttikin vielä vaihdetaan porvariin noin 1½ vuoden päästä.