Mun on aivan pakko kirjoittaa tänne ja kysyä teidän mielipidettänne asiaan tai asioihin.
Onko mulla enää tulevaisuutta?
Olen nyt 3 kerran jonossa terapiaan, koska elämästä ei tule mitään.
Lääkäri laittoi mut kiireellisenä jonoon, se kyseli multa kaikenlaista, sanoin sille etten voi suoraan kertoa mun tunteita, koska en halua joutua osastolle, koska olen sielläkin ollut kerran ja en uudestaan halua mennä.
Jos olisin sille suoraan kertonut kaikki mitä tunnen tällä hetkellä niin se olisi ollut naps ja osastolla.
Mä olen nyt kuntoutuksessa jossa käyn ma-pe ja teen n.5 tunnin päiviä ja saan etuja, että kyllä mä sen jaksan ihan hyvin. Se miksi olen nyt terapia kunnossa niin olen menettänyt viime aikoina aivan liikaa asioita ja kärsinyt aivan liikaa. En mä voinut lääkärille sanoa suoraan, että etsin tässä itsemurha keinoa kaiken aikaa, se kyllä kysy asiaa, mutta sanoin vaan, että joo viikottain on mielessä. No piti mun luvata sille etten tee itelle mitään. Mut kuitenkin mitä ootte mieltä tästä? Joo tiedän kyllä, ei mulla oo enää tulevaisuutta, vaikka toi kuntoutus tähtää oikeisiin töihin mut paskat ei mulla oo enää motivaatiota mihinkään...
Esim menetykset koskee ihmissuhteita, menetin viimesen kaverin tossa viimesessä rytäkässä ja ollut aika paska fiilis, joku fiksu varmaa sanoo että kavreita tulee ja menee mut mun kohdalla asia ei ole niin...
Ois ehkä parempi mennä sinne osastolle rauhottumaan, en tiiä.. kattoo ny mitä terapia täti sanoo asioista kun pääsen sinne valittamaan, ei oikein kestä tät' elämää, kaikki tuntuu niin turhalta, voi luoja, mulla on kyllä keino tehä se itsemurha, mutta ei oo sitä millä sen tekis, mulla ei oo oikeestaan yhtään mitään millä sen tekisin...
Onko mulla enää tulevaisuutta?
Olen nyt 3 kerran jonossa terapiaan, koska elämästä ei tule mitään.
Lääkäri laittoi mut kiireellisenä jonoon, se kyseli multa kaikenlaista, sanoin sille etten voi suoraan kertoa mun tunteita, koska en halua joutua osastolle, koska olen sielläkin ollut kerran ja en uudestaan halua mennä.
Jos olisin sille suoraan kertonut kaikki mitä tunnen tällä hetkellä niin se olisi ollut naps ja osastolla.
Mä olen nyt kuntoutuksessa jossa käyn ma-pe ja teen n.5 tunnin päiviä ja saan etuja, että kyllä mä sen jaksan ihan hyvin. Se miksi olen nyt terapia kunnossa niin olen menettänyt viime aikoina aivan liikaa asioita ja kärsinyt aivan liikaa. En mä voinut lääkärille sanoa suoraan, että etsin tässä itsemurha keinoa kaiken aikaa, se kyllä kysy asiaa, mutta sanoin vaan, että joo viikottain on mielessä. No piti mun luvata sille etten tee itelle mitään. Mut kuitenkin mitä ootte mieltä tästä? Joo tiedän kyllä, ei mulla oo enää tulevaisuutta, vaikka toi kuntoutus tähtää oikeisiin töihin mut paskat ei mulla oo enää motivaatiota mihinkään...
Esim menetykset koskee ihmissuhteita, menetin viimesen kaverin tossa viimesessä rytäkässä ja ollut aika paska fiilis, joku fiksu varmaa sanoo että kavreita tulee ja menee mut mun kohdalla asia ei ole niin...
Ois ehkä parempi mennä sinne osastolle rauhottumaan, en tiiä.. kattoo ny mitä terapia täti sanoo asioista kun pääsen sinne valittamaan, ei oikein kestä tät' elämää, kaikki tuntuu niin turhalta, voi luoja, mulla on kyllä keino tehä se itsemurha, mutta ei oo sitä millä sen tekis, mulla ei oo oikeestaan yhtään mitään millä sen tekisin...
Vastaukset 1
Vanhimmat
olisi helppo tilanne, jos ei olisi mitään menetettävää eikä ketään, kenelle olisi vastuussa elämästään.
Jos olisin samassa tilanteessa ja minulla olisi rahaa säästössä niin nostaisin kaiken ja menisin lentokentälle ja katsoisin mihin päätyisin. Jos millään ei ole mitään väliä niin miksi ei lähtisi toteuttamaan unelmaansa NYC:n näkemisestä tai ottaisi lentoa jonnekin Lähi-Itään tai vaikka Intiaan? Eläisi siellä aikansa muutamalla eurolla/kk. Ja jos ei olisi säästöjä mutta luottotiedot kunnossa, niin ottaisin mahdollisimman suuren lainan jollain tekosyyllä.Kun sitä ei ole maksamassa enää takaisin, niin koroista tai takaisinmaksusta ei tarvitse huolehtia. Ja sen jälkeen sama juttu: passi ja hammasharja mukaan ja lentokentälle.
Eläisin viimeiset hetkeni ihan täysillä! Sukulaisilta tai kavereilta en ottaisi lainaa, jotta he eivät joutuisi kärsimään takiani, mutta pankeilta ja pikavippiyhtiöiltä ihan surutta. Sitten tekisin kaikki ne asiat, joista olen voinut vain haaveilla: USA, Australia, Lähi-Itä, Kauko-Itä... Pimeitä töitä löytyisi varmaan vaikka baareista sen verran, että selviäisi taas hetken aikaa. Ja sitten kun ei enää selviäisi niin mieluummin ottaisin lääkeöverit siellä, missä olen jo toteuttanut unelmaani, kuin tässä kämpässä kokematta sitä ennen mitään mistä olen haaveillut.
Itse en tuota voi toteuttaa, koska minulla on vanhemmat, jotka tarvitsevat minua, ja lapsi joka on aikuinen mutta jolle en voisi jättää tuollaista surua ja syyllisyyttä. Ja siskonlapset, jotka odottavat tapaamistamme ja lähettävät piirustuksiaan kun olemme erossa toisistamme.