Suhteeni vanginvartijaan.

Minulla on ollut suhde vanginvartijan kanssa.

Olin parikymppinen ja matkustimme äitini kanssa tuonne kauas etelään....matkaloma päiviä oli 21 päivää eli kolme viikkoa.
Toisena päivänä kävelimme keskustassa ja kamerani tippui, sen nosti tumma mies ja hyvin komea atleettinen.
Kun hän nosti sen hän kysyi voisiko ottaa hänestä ja minusta yhteiskuvan? Meistä tuli mahtava valokuva ja tuli muuten lisää myöhemmin.
Meille syttyi romanssi ja kiihkeä tanssin pyörteissä tanssimme aamuyöhön asti...hotelli oli kaukana.
Otimme taxin ja menin hänen työsuhde asuntoon hän sanoi jatkuvasti hiljaa kun tulimme sille alueelle...en tiennyt missä olin...oli pimeää ja näin vain suuren rakennuksen lähellä, hänen "asuntonsa" lähellä.
Vietimme kiihkeän yön ja kun heräsin aamulla, pöydällä oli lappu enganniksi STOP et lähde ennenkuin tulen työstä. Katsoin ikkunasta ulos näky oli ankea edessäni oli vankila! Ja asunto oli työsuhdeasuntola.
Katsoin mitä teen, säikähdin koska joka paikassa oli vartijoita isoinen aseineen. Näin huoneessa hänen työasunsa, jolloin ymmärsin hänen olevan joku niistä vartijoista.
Sinne ei saanut viedä ulkopuolisia senkin nyt ymmärsin siellä, eli olin siellä ns. vankina. Katsoin sitä lappua järkyttyneenä ja soitin hotelliin äidilleni ja sanoin että olen tallessa.
Aika kului...avasin oven ja otin kengät pois jaloista ja juoksin paljain jaloin pitkin pihaa kyyryssä, löysin kyllä ihan aukean pirtin, yksi vartija liikuui siinä mutta onnistuin painautumaan maata vasten.
Kun saavuin hotelille menin kuumaan suihkuun ja kun pesin itseäni muistin hänen hyväilynsä...se tuntui niin taivaalliselta, hän tiesi mistä nainen syttyy.
Hän löysi minut ja en koskaan enään mennyt sinne vankilalueelle, mutta kiihkeää romanssia jatkui sen 3 viikkoa.
Vietimme useita hetkiä rannoilla ja syöden yöllä ravintoloissa ja tanssimme aina pikkutunneille asti.
Yövyimme hänen kaverinsa asunnolla kun hän oli yövuorossa.

http://www.youtube.com/watch?v=hcdvbEaFttk&feature=related
ps. näin myös ensimmäisen kerran vankilan joka oli kamala näky.
121299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minulla on ollut suhde vangin muijan kanssa. Ei yhden, ei kahden, monen kanssa. Intiimi juttu. Seksisuhde.

Olin kolmekymppinen ja olin vartijana tuolla kaukana etelässä. Olin vapaapäivällä ja kävelin katuja kun näin, että vaalealta naiselta tipahti Kodak filmicolor kamera maahan. Herrasmiehenä riensin auttamaan ja ojentaessani kameraa naiselle, tunnistin hänet vangin vaimoksi.
Pyysin kohteliaasti yhteiskuvaa ja hän suostui. Loppu onkin historiaa. Vein hänet vankila-alueelle, poikamies boxiini ja se oli raakaa panemista, kuten aina. Nainen oli nuorehko. En muista, monesko pano? Työskentelin portti hommissa jossa toimenkuvana oli muun muassa ottaa vastaan miehiään tapaamaan tulleet naiset. Se oli unelma-ammatti. He olivat helppoa riistaa. Flirttailin heille, valehtelin heille, kerroin millaisia heidän miehensä olivat todellisesti. Kerroin, että sillä ja sillä miehellä oli niin ja niin monta kirjetyttöystävää ja tapaamaankin oli pyrkinyt muutama...
Naisten silmistä näki sen palon ja raivon, mustasukkaisuuden ja kostonhalun "hänen miehellään salainen kirjetyttöystävä" - kuinka helposti he menivätkin lankaan. Ja läksivät kostamaan, kenenkäs muun kuin minun, aidon vanginvartijan kanssa. Sen jälkeen valehtelin heille lisää ja he kostivat kanssani vieläkin enemmän, samaan aikaan kun tietämätön tollo ukko virui vankilassa.
Vangin muija oli helppo pala. Taisin jo sanoakin tuon. Entä tuo alkuperäinen pano monien mukana. Hän oli häipynyt. Etsin hänet uudelleen. Ei ollut mikään hyvä pano. Melko kokematon. Sain opettaa häntä kolme viikkoa kädestä ja suusta alkaen. Hän oppi, lopulta, melko hyvin. Kolme viikkoa oli lyhyt aika.

Äänestä
  • Minulla on ollut suhde naisvartijan miehen kanssa. Intiimi juttu. Seksisuhde. Tiedän, tämä on harvinaista että on heteronaisvartija.

    Olin kolmekymppinen ja olin tapaamassa kaveriani tuolla kaukana etelässä. Olin vapaapäivällä ja kävelin katuja kun näin, että vaalealta mieheltä tipahti kertakäyttökamera maahan. Kohteliaana naisena riensin auttamaan ja ojentaessani kameraa miehelle, tunnistin hänet vartijanaisen aviomieheksi.
    Pyysin kohteliaasti yhteiskuvaa ja hän suostui. Loppu onkin historiaa. Vein hänet Kallioon boxiini ja se oli raakaa panemista, kuten aina. Mies oli suurehko. En muista, montako orkkua sain tai monestiko hän tuli?Tapaamisissa käydessä naisvartija oli käyttäytynyt minua kohtaan töykeästi joten päätin, että kostan tämän. Se oli unelmatehtävä. Vartijan mies oli helppoa riistaa. Kerroin hänelle millainen hänen naisensa oikeasti on ja pidin huolen, että imin hänen elintään kovemmin kuin kukaan aiemmin....
    Miehen silmistä näki sen palon ja raivon, mustasukkaisuuden ja kostonhalun "hänen nainen käyttäytyy töykeästi" - kuinka helposti hän menikään lankaan.

    Äänestä

  • imuri-iita kirjoitti:

    Minulla on ollut suhde naisvartijan miehen kanssa. Intiimi juttu. Seksisuhde. Tiedän, tämä on harvinaista että on heteronaisvartija.

    Olin kolmekymppinen ja olin tapaamassa kaveriani tuolla kaukana etelässä. Olin vapaapäivällä ja kävelin katuja kun näin, että vaalealta mieheltä tipahti kertakäyttökamera maahan. Kohteliaana naisena riensin auttamaan ja ojentaessani kameraa miehelle, tunnistin hänet vartijanaisen aviomieheksi.
    Pyysin kohteliaasti yhteiskuvaa ja hän suostui. Loppu onkin historiaa. Vein hänet Kallioon boxiini ja se oli raakaa panemista, kuten aina. Mies oli suurehko. En muista, montako orkkua sain tai monestiko hän tuli?Tapaamisissa käydessä naisvartija oli käyttäytynyt minua kohtaan töykeästi joten päätin, että kostan tämän. Se oli unelmatehtävä. Vartijan mies oli helppoa riistaa. Kerroin hänelle millainen hänen naisensa oikeasti on ja pidin huolen, että imin hänen elintään kovemmin kuin kukaan aiemmin....
    Miehen silmistä näki sen palon ja raivon, mustasukkaisuuden ja kostonhalun "hänen nainen käyttäytyy töykeästi" - kuinka helposti hän menikään lankaan.

    muijaan.
    Tapasin hänet Kaisaniemen puistossa pyllistelemässä pensaan juurella suihkun lentäessä 3 metriä persuksen lakipisteestä eli kankusta mitattuna. Menin hänen taakkeen ja pukkasin ensimmäisen kerran, hän tuntui tykkäävän.
    Kun hän kääntyi näin hänen irvokkaan hampaattoman suunsa ja hän pudotti Vinetto pullonsa. Herrasmiehenä nostin sen ylös ja hän kiitti ottamalla molon poskeensa ja imien niin kauan että meinasi tukehtua laavapurkaukseen.
    Hän kertoi vajonneensa kassi-almaksi sen jälkeen kun hänen miehensä, sörkän vankin vartija oli löytänyt talosta uuden ihastuksen, toisen pampun. Muija joutui kadulle.
    Menimme lähinpään Hesarin lehtilaatikkoon jossa vietimme kiihkeän yön vaikka hän haisikin kuin jalkovälissä haudutettu Lasoli puteli. Kuinka helposti hän menikään lankaan. Annoin hänelle aamulla viisi euroa kiihkeästä yöstä mutta pyysin vaihtorahaa kaksi euroa. Sen hän kaivoi rintaliiveistään.

    Äänestä

  • Komea KakolaRuuna kirjoitti:

    varmaan toisinkin päin. Ihan totta.

    Mulla on ollut 2 miestä yhtä aikaa. Ja haluaisin jopa että olisi 3!
    Eipähän tulisi tylsää ja ei varsinkaan nalkutettua turhista jutuista kun oisi vaihtelua. Tosin salassa pitäminen oisi pikkasen hankalaa. 1 kotona ja 2 rakastajaa. Vau !!

    Ja se yksi sitten ulkomailta.

    Tosin ongelmia voi tulla jos jää kiinni...

    Äänestä

  • _Mies vartija_. kirjoitti:

    Vokottelin työkaverini, vaikka tiesin, että hän on varattu. Kukaan työpaikallamme ei tiennyt suhteesta. Miehen nainenkaan ei ensin tiennyt, kunnes asia lopulta valkeni hänelle. Olemme b henkisiä.

    Nyt mies eroaa naisestaan minun takiani. Sormukset on jo revitty irti sormista ja sukua informoitu. Kämppä tietty hakusessa. Vaan minuapa ei enää nyt muutamien kuukausien jälkeen huvita. Hän pitää minua elämänsä miehenään, mutta minulta ei löydy vastaavia tunteita. En tahdo häntä. Mutta en uskalla kertoa sitä hänelle sotkettuani hänen elämänsä.

    Nyt olen vain suunnitellut ensi viikonloppua. Kuinka vedän perseet ja isken toisen miehen. Panen sitä kunnolla. Jos mies saisi vaikka tietää kiertokautta ja tajuaisi poistua kuvioista. Häpeän itseäni.

    Äänestä

ihan nauru tuli silmäkulmaan kun luin juttuasi. on nyt aikaa kun olen rundivartijana ja aikani kuluksi katselin palstaa. ei vankila paha paikka ole. täällä on suhteita meillä vartijoilla myös muutamiin mies vankeihin..ollaan ystävystytty ja sillee ja ystävyys jatkuu kun vanki vapautuu..tapaamme aina salaisissa paikoissa, koska alanukot ei katso suopein silmin vartijoiden ja vankien suhteita. en sano edes vankilaa jottei paljastu.

Äänestä

Olipa aika juttu..Hyvää viikonloppua sinullekkin..Ehdin nykyisin harvoin tietokoneelle!:)

Palstan sitkeäälle naiselle, joka ei ole kenenkään käskyläinen.)).

http://www.youtube.com/watch?v=qg0YSffd8sA

Äänestä
  • Ottaako keppiin?

    Äänestä

Mulla oli suhde köyliön naispuoliseen kouluvartijaan sexiä.sexiä pyöreällä pöydällä taka ja usein.
Myös vessassa harrastimma sexiä että ei niinkään ihmeellistä ja mulla on ollut myös sex suhde Krp.n tutkinnanjohtajan vaimoon sekin oli kauhea munahakka.

Äänestä
  • Mutta lueppa meidän tarina. Sanon että kaikkea kanssa maailmassa tapahtuu ja tämä tarina on tosi.

    Antti käski minun pysyä paikoillaan ja lupasi että tulen kokemaan jotain aivan uskomatonta. Kuulin kuinka hän kytki lypsykoneen päälle ja pian hän toikin neljä lypsysuutinta pöydän ääreen. Ja ennen kuin ehdin edes kissaa sanomaan, oli ensimmäinen suutin tarttunut imuvoimallaan tiukasti oikeaan nänniini. Ja yhtä nopeasti oli toinen suutin vasemmassa nännissäni. Imu oli melko kova, tunne ei ainakaan aluksi ollut miellyttävä. Nännini venyivät ja minusta tuntui, että ne lähtisivät irti. Mutta pian huomasin, että rytmikkäästi nouseva ja laskeva imu olikin loppujen lopuksi kiihottava. Olin aina pitänyt nännieni pienestä puristelusta ja imemisestä ja tämä tunne alkoi tuntua minusta todella taivaalliselta. Nauttiessani tunteesta en edes huomannut, kuinka kaluni solautettiin kolmanteen lypsysuuttimeen. Meinasin laueta siihen paikkaan. Hetken Antti seisoi pöydän ääressä neljäs suutin kädessään ja minusta vaikutti, että hän ei ollut suunnitellut mihin sen asentaisi. Mutta pian hän keksi imaista tuohon suuttimeen toisen kivespussini löysän nahan ja minun on myönnettävä, että hetkeksi kipu vei nautinnon taka-alalle.

    Saatuaan minut asetettua lypsykoneeseen Antti tuli jälleen taakseni, työnsi aluksi sormensa, sitten toisenkin hyvin rasvattuun pyllyyni ja pian tunsin kuuman kyrvän pään aukollani. Hitaasti Antti työntyi sisääni, tarttui lanteistani ja ryhtyi naimaan minua pyllyyn. Aluksi hitaammin, pian tiukemmin ja tiukemmin. Minun laukeamiseni oli jo melko lähellä eikä lypsykone mitenkään reagoinut, vaikka pyysinkin tahdinhidastusta. Tosin ei reagoinut Anttikaan, päinvastoin hänen tahtinsa vaan kiihtyi.

    Laukesin huimasti karjahtaen lypsykoneen imusuuttimeen ja se vaan jatkoi imemistään samaan tahtiin. Hetken se tuntui vielä hyvältä, mutta pian homma alkoi tuntua enemmänkin kivuliaalta. Mutta onneksi Anttikin oli jo päässyt oman laukeamisensa portille. Tunsin, kuinka hän painautui tiukasti pyllyäni vasten, puristeli lypsykoneen edelleen imemiä rintojani ja tyhjensi spermalastinsa suoleeni tiukasti painautuen. Onneksi hän tokeni purkauksestaan melko nopeasti ja ymmärsi pysäyttää lypsykoneen. Olikohan hänellä omakohtaisia kokemuksia, kuinka kivuliaalta koneen imu tuntuu laukeamisen jälkeen. Antti purki laitteen rinnoistani, pussistani ja kalustani. Kun hän oli saanut kaikki neljä suutinta irti, kuulin kuinka hän pöräytti koneen vielä käyntiin ja painoi yhden suuttimen tiukasti pyllynreikääni vasten. Tunne oli huima kun kone ilmeisesti imaisi Antin pyllyyni laukaisemat spermat kertaheitolla sisäänsä. Näin tehtyään Antti pysäytti koneen, vei sen takaisin navetan puolelle ja tuli pian puhdistelemaan minua. Ja tämän jälkeen hän käski minun mennä saunaan jonne hänkin pian tulisi puhdistettuaan paikat ja koneet leikkiemme jäljiltä.

    Äänestä

  • Näin meillä kirjoitti:

    Mutta lueppa meidän tarina. Sanon että kaikkea kanssa maailmassa tapahtuu ja tämä tarina on tosi.

    Wauuu, mikä kiihko etenkin se lanteiden keinunta.

    Äänestä

  • Emma.maalta. kirjoitti:

    Wauuu, mikä kiihko etenkin se lanteiden keinunta.

    kopioitu seksi novellit palstalta, sen verran tosi tarina hah hah haa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ex.fiona kirjoitti:

Minulla on ollut suhde vanginvartijan kanssa.

Olin parikymppinen ja matkustimme äitini kanssa tuonne kauas etelään....matkaloma päiviä oli 21 päivää eli kolme viikkoa.
Toisena päivänä kävelimme keskustassa ja kamerani tippui, sen nosti tumma mies ja hyvin komea atleettinen.
Kun hän nosti sen hän kysyi voisiko ottaa hänestä ja minusta yhteiskuvan? Meistä tuli mahtava valokuva ja tuli muuten lisää myöhemmin.
Meille syttyi romanssi ja kiihkeä tanssin pyörteissä tanssimme aamuyöhön asti...hotelli oli kaukana.
Otimme taxin ja menin hänen työsuhde asuntoon hän sanoi jatkuvasti hiljaa kun tulimme sille alueelle...en tiennyt missä olin...oli pimeää ja näin vain suuren rakennuksen lähellä, hänen "asuntonsa" lähellä.
Vietimme kiihkeän yön ja kun heräsin aamulla, pöydällä oli lappu enganniksi STOP et lähde ennenkuin tulen työstä. Katsoin ikkunasta ulos näky oli ankea edessäni oli vankila! Ja asunto oli työsuhdeasuntola.
Katsoin mitä teen, säikähdin koska joka paikassa oli vartijoita isoinen aseineen. Näin huoneessa hänen työasunsa, jolloin ymmärsin hänen olevan joku niistä vartijoista.
Sinne ei saanut viedä ulkopuolisia senkin nyt ymmärsin siellä, eli olin siellä ns. vankina. Katsoin sitä lappua järkyttyneenä ja soitin hotelliin äidilleni ja sanoin että olen tallessa.
Aika kului...avasin oven ja otin kengät pois jaloista ja juoksin paljain jaloin pitkin pihaa kyyryssä, löysin kyllä ihan aukean pirtin, yksi vartija liikuui siinä mutta onnistuin painautumaan maata vasten.
Kun saavuin hotelille menin kuumaan suihkuun ja kun pesin itseäni muistin hänen hyväilynsä...se tuntui niin taivaalliselta, hän tiesi mistä nainen syttyy.
Hän löysi minut ja en koskaan enään mennyt sinne vankilalueelle, mutta kiihkeää romanssia jatkui sen 3 viikkoa.
Vietimme useita hetkiä rannoilla ja syöden yöllä ravintoloissa ja tanssimme aina pikkutunneille asti.
Yövyimme hänen kaverinsa asunnolla kun hän oli yövuorossa.

http://www.youtube.com/watch?v=hcdvbEaFttk&feature=related
ps. näin myös ensimmäisen kerran vankilan joka oli kamala näky.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu