Yle:n puoluegallupit eivät ole suomalaista demokratiaa. Vaalit mittaavat kannatusta ja kannatuksen mittaaminen kuuluu VAIN vaaliaikaan. Yle ei tätä kunnioita.
Ja tämä suht nuori "tutkija ja asiantuntija", Rahkonenko oli nimeltään, keksii ihan omasta päästään juttuja siitä millaiseksi yhteiskunta on muuttunut kun gallupissa tapahtuu prosenttiyksikön muutos jonkun mielikuvapuolueen suhteen. Kannattaa muistaa että vain hyvin pieni osa väestöstä uskoo äänestäessään puolueiden aatteita ja äänestäneitäkään kokonaisuudessaan ei ole kuin 60%. Maailma ei noin vain muutu, ja muutoksetkin ovat aina uutta todellisuutta jonka syntytekijöitä rationaalisesti määritellä, ei prosesin aikana eikä edes jälkikäteen.
Kannattaisikohan joidenkin pohtia mitä yleensä on akateeminen tutkimus ja miten Eduskunnan työstä kerrotaan. Ylen tehtäviin ei kuulu propaganda missään muodossa. Yle ei ole Suomi vaan suttunen ja vääristävä peili sille. Puoluepolitiikka on ihan eri asia kuin se miten muodostuu oikein yleinen tahto.
Demokratia on vaikea asia. Median tehtänä on tuottaa puolueeton ja relevanttia tietoa eikä se onnistu jos vanha tieteellinen tieto syrjäytetään populismilla joka naamioidaan tieteeksi.
Että anteeksi vain taas.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitenkäs sitten MAIKKARIN ja NELOSEN samaoset käppyrät? Ilmeisesti sinun mielestä YLE ei saa näyttää galluppituloksia, mutta MAINOS kanavat saa esittää samat jutut? Saatko kenties RAHAA kommentistasi vai maksetaanko mainosten esittämisestä pikku proviisio?
Tän maan laki ei keillä galluppien tekemistä, joten niitä tulee jatkossakin telkkarin ruutuihin. Tahti kiihtyy kun vaalit lähestyy ja gallupin tekiä FIRMAT saa hyvät rahat myymällä saman tiedot 3 kanavalle. Printtimedia tietty esittää omat palkkinsa vielä.
Mun iki oma mielipide on, et vaali gallupit pitäs kieltää ihan kokonaa, kun tän maan ihmiset on niin typeriä, et äänestää mieluiten 1/4 suurinta puoluetta, kun haluaa olla baarissa "voittajia". 4 kuuman kärkeen on tullut uusi puolue, jolla on mahikset TOP 3 joukkoon. Kuka putoo pois on sitten jännä nähä.
Vois tehä ihan veikkaus pelin tuosta "vaalista".
Nelonen ja Maikkari ovat samaa "Yleisradiota" eli Suomen Televisiota. Nämä muka-vaihtoehdot eivät ole sen parempia eivätkä eroa Ylestä oikeastaan mitenkään. Rahoituksen rakenne eri ole ero median sisällössä.
Tarkoitus oli sanoa, että median perustehtävä on vain välittää tietoa ja tiedon tuottaminen olis oltava samaa tasoa kuin on tieteellisessä tutkimuksessa. Kritiikkiä tulee olla, mutta sen tulee kohdistua siihen mikä on oikeasti tietoa ja mikä ei. Esimerkiksi yhteiskunnallisia muutoksia tulee tutkia ihan muilla menetelmillä kuin suhteellisia puoluekannatuslukuja mittaamalla. :) Jonkun Perussuomalaisten kannatusprosentin muutos kuukaudessa tai parissa ei varmasti kerro yhtään mitään maan kehityksestä tai mistään muustakaan. Näitä johtopäätöksiään poliittiset toimittjat ja tv-median "asiantuntijat" meille haluavat kyllä tuputtaa. Oikeasti se, miten kansalaiset suhtautuvat omaan yhteiskuntaansa eri asioiden suhteen, vaatii laajan ja harkitun kysetutkimuksen ja aikaväli on 5 tai 10 vuotta.
Media ei saisi olla osa puoluekoneistoa. Nyt se sitä on. Ylen, MTV:n ja Nelosen päälle rakentuu se hatara talo jota puoluepolitiikka on ja jota demokratiaksi virheellisesti sanotaan. Demokratia toimii vain jos siiihen osallistujat voivat vapaasti keskittyä itse asioihin eikä omaan kannatukseensa. Nämä gallupit eivät ole kansan demokratiaa vaan "puoluedemokratiaa".
Vaalit ovat todella se, missä kanantusta mitataan ja vaalipuheet eivät ole sitä työtä mihin edustajat ovat tulleet valituiksi.
"kyselyt" joita ei missään ole virallisesti julkistettu eikä missään niitä ole näkynyt, yhtäkkiä vaan ilmestyy maikkarin sivuille juttu että "Suomalaiset ovat EU-myönteisiä" tai että "Enemmistö haluaa tiukempaa EU-talouskuria" tms. vastaavaa paskaa...
Missä ne tutkimukset muka on tehty??? Epäilen että ovat haastatelleet lähinnä kokoomuksen kannattajia, valinneet satunnaisotoksen sijasta tarkoin kohdennetun ryhmän joita haastatella!!!! Jotta ihmiset ei alkaisi isossa kaavassa valittaa tutkimuksen puolueellisuudesta, niin otettu mukaan myös pieni määrä (ehkä noin 5 kpl) vasemmiston edustajia, vaikkakin turhaan, nimittäin läpi paistaa kyllä tutkimuksen vääristyneisyys! Ja ihmiset ovat sitä tutkimusta myös kritisoineet rajustikin ja keskustelua tullaan käymään vielä pitkään.
Maikkari on läpeensä mätä ja palvelee ainoastaan kokoomuksen tarpeita!
Mittaahan mm. Maikkarikin ja vielä kehtaa vääristellä tutkimuksia!