SDP SAK Ay

Kauan tekohengitetty Keskustan ajojahti on saanut suomalaisen demokratian halvaustilaan. Tässä hyvin perusteltu mielipide ja niin totta:

"...Riihisäätiöstä tullee Urpilainen, ja muu SAK/demariporukka kommentoimaan ainoastaan, jotta mitä sitä vanhoja kaivelemaan, sillä koko " rahasampohan" on jo romutettu, kuten ne ruosteiset SAK:n soppatykitkin.
Niin ja rehellistähän toiminta on ollut, kuten muukin demaritoiminta eduskunnan urheilukerhoineen kaikkineen.

Jokohan nyt suomalaiset vihdoinkin ymmärtävät, että demarit ei ole mikään kansalaisten etuja ajava oikea puolue, vaan aivan muuta oman itsensä vaurastuttamisporukkaa.
Eduskunnassakin istuu demarit vain omia ja pääkonttorinsa etuja ajamassa.

Koko eduskunta on menettänyt arvovaltansa SAK/demareiden takia.
4100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ay liike ja sak PYRKIMÄSSÄ EDUSKUNTATYÖHÖN.

EIHÄN HE KUULU KANSAN VALITSEMAAN ORGANISAATIOON.

PUNIKIT KUSEE SENKIN KOHTA POIS. KÄY KUIN RIIHISÄÄTIÖLLE.

Vasemmistolla enää jopa jo alle 20 % kannatus.
EU vaaleissa oli 23,5 % Mitro lisällä.

Äänestä
  • Ei heille saisi polittiikka kuulua.

    Itse kannatan jopa ao liikkeitten lakkauttamista. Valyio hoitaa työttömyys asitkin, nekin mitä nämä hoitavat.

    Äänestä

  • lestissään. kirjoitti:

    Ei heille saisi polittiikka kuulua.

    Itse kannatan jopa ao liikkeitten lakkauttamista. Valyio hoitaa työttömyys asitkin, nekin mitä nämä hoitavat.

    ei ota onnistuakseen. Ainoastaan jokin jäsenraha malli .
    Melkoisia elättejä.

    Äänestä

  • bisnekset < kirjoitti:

    ei ota onnistuakseen. Ainoastaan jokin jäsenraha malli .
    Melkoisia elättejä.

    aina persiillään yrityksensä.
    Putsaavat rahat pis ennakkoon m/Riihisäätiö muunmuassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pilasi demokratian kirjoitti:

Kauan tekohengitetty Keskustan ajojahti on saanut suomalaisen demokratian halvaustilaan. Tässä hyvin perusteltu mielipide ja niin totta:

"...Riihisäätiöstä tullee Urpilainen, ja muu SAK/demariporukka kommentoimaan ainoastaan, jotta mitä sitä vanhoja kaivelemaan, sillä koko " rahasampohan" on jo romutettu, kuten ne ruosteiset SAK:n soppatykitkin.
Niin ja rehellistähän toiminta on ollut, kuten muukin demaritoiminta eduskunnan urheilukerhoineen kaikkineen.

Jokohan nyt suomalaiset vihdoinkin ymmärtävät, että demarit ei ole mikään kansalaisten etuja ajava oikea puolue, vaan aivan muuta oman itsensä vaurastuttamisporukkaa.
Eduskunnassakin istuu demarit vain omia ja pääkonttorinsa etuja ajamassa.

Koko eduskunta on menettänyt arvovaltansa SAK/demareiden takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu