Kun olen tällä saitilla selaillut, on mieleni vallannut hämmennys. Tunne siitä, etten pysyvästi kuulu tälle saitille on pannut minut epäilemään, että olen liian normaali ja säälittävä kepulireppana.
Koska en tunne itseäni hulluksi, eivätkä läheiseni pidä minua ihan kahjona, pyytäisin asiantuntija-arviota vaikkapa kaiken oleellisen ja vielä olemattoman tiedon haltijalta, Kapulta.
Anustappialasta en ole aiemmin kuullut, mutta nyt tiedän enemmän, jopa kansainvälisistä virtauksista.
Homoudestani en ole varma. Kysyin vaimoltakin, hän ei osannut vastata. Pyytäisinkin nyt Paloheinästä jälleen apua suuntautumiseni selvittämiseksi.
Ikää on jo sen verran, etten ihan löysillä perusteilla haluaisi homoksi alkaa.
Yours Kapitulanttimies

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.