Lapseni ovat sijoitettuna ex puolisoni kanssa ja ovat olleet jo kaksi kuukautta. Onko ihan normaali käytäntö, että näissä tilanteissa kukaan henkilökunnasta ei ota yhteyttä lasten äitiin, ei edes heidät sinne sijoittanut sossu. En edes tietäisi missä lapseni asuvat ellen sitä olisi eksältä kysynyt. Kukaan ei myöskään siellä käydessäni osoittanut pienintäkään mielenkiintoa minua kohtaan ja en esim saa tavata lapsiani yksin vaan ex on aina paikalla. Joten vierailut menee exän taholta entisen parisuhteen puimiseksi ja meidän tappeluksi. Henkilökunta tietää mitä tapahtuu kun ollaan exän kanssa saman katon alla, mutta se ei heitä huoleta eikä kiinnosta. Ehkä se on tavoitekin saada ainoa terve vanhempi ulos lopullisesti lasten elämästä.
Lapseni ovat sijoitettuna. Mitä minulla on oikeus tietää heistä?
----------------27
48613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
älä ainakaan tappele silloin kun saat tavata lapsia. Ehkäpä sinun kannattaisi ottaa yhteyttä lakimieheen.
kun ex istuu vieressä koko ajan ja parkuu ja vaatii saada tietää miksi en palaa takaisin, kun hän ei ymmärrä lausetta " minä en rakasta sinua". Se parkuminen tekee tilanteen ahdistavaksi kelle tahansa. Ei kai jokaiseen asiaan tarvitse aina juristia tuoda paikalle. Eihän ne voineet mitään tehdä sillekään, että lapset meni sijoitukseen.
kiireesti yhteyttä sekä sossuun että laitoksessa siihen henkilöön, joka on ollut mukana palavereissa, ei kukaan hoitaja, vaan onko osastolla johtaja vai koko laitoksen johtajako tapaamisiin voi vaikuttaa? Riippuu laitoksen koosta.
Puhu ongelmasta ainakin sossulle, jos mahdollista, niin lähetä sähköpostia. Kerro kieltäytyväsi riitelemästä lasten kuullen ja koska sinulla on oikeus tapaamisiin, on sinulle järjestettävä mahdollisuus tavata lapset niin, että isä ei ole ollenkaan paikalla.
Tuossa se nähdään, miten lastensuojelulaitoksen kiinnostuksen kohteisiin ei kuulu välttämättä lasten etu, heille on tärkeintä saada vain maksavia asiakkaita suojiinsa. Jos asian käsittely pitkittyy, pidä lapsiin yhteyttä puhelimella. Soittoajoista osaa kertoa joku laitoksen johtava henkilö. Monilla laitoksilla on omat käytäntönsä soittoaikojen suhteen, jos niihin haluaa vaikuttaa, tarvitaan aika napakka sossu asioita hoitamaan.
Mutta tärkeintä on, että kieltäydyt ehdottomasti riitelemästä KENENKÄÄN kanssa lasten läsnäollessa.
Kuulostaa tutulta.Soskuilla on nyt sellaiset intressit jotta he haluavat teidän perheen pysyvän yhdessä...kun asia on noin tuore(saattavat vihjailla päin vastaista,menin lankaan itse).
Oleppa sinä aloittava osapuoli ja ota yhteyttä mielenterveys työntekijöihin ja ehdota parisuhde terapiaa.
Kun teillä sitten on terapia istunto ÄLÄ MOITI MIESTÄSI HEIDÄN KUULLEN VAAN PUHU POSITIIVISISTA ASIOISTA JA VARSINKIN LAPSISTA.EX-miehesi kuulostaa siltä jotta paljastaa riidan halukkuutensa sitten siellä.Ole surullisen näköinen aina kun miehesi aukaisee suunsa....ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ OLE AGGRESSIIVISEN HYÖKKÄÄVÄ vaikka normaalissa tilanteessa loukkaukset yms. saattaa aiheuttaa puolustus reaktion.Itse tein virheen ja olen nyt maksanut siitä kalliin hinnan.MUISTA! jotta psykoterapeutitkin provosoivat, jotta saavat varmasti tietää, onko aikuisesta lapsen kasvattajaksi.
KAIKKI TÄMÄ OKSETTAA VARMASTI!!!!!Kuitenkin lapset menettää jos ei ole valmis taisteluun.Oletteko saaneet avohuollon tukitoimia jos ette pyydä niitä soskussa..kuten perhetyöntekijää....ei kannata sanoa jotta ei tarvi apua,sillä teillä on sellaiseksi päässyt tilanne et nyt kannattaa nöyrtyä ainakin väliaikaisesti.
Yritä myös saada työtä jos ei ole vaikka kotona tehtävää työtä esim.puhelin myyjä(vakuutuksia yms.)Hommaa ystävät ja sukulaiset soskuun mukaan kertomaan kuinka olet vakaa persoona.Aika sekava kirjelmä mut niin on huostaanotto projektikin, joten taistele.
uusi parisuhde ja asun uuden mieheni kanssa toisella paikkakunnalla. Erosin ex miehest'äni vuoden alussa. Ihan työpaikkakin on ja tienaan 27000e vuodessa. Sossun painostuksesta huolimatta en kun aikoinaan jättänyt työtäni. Meille ei aikoinaan annettu sossusta kuin perhetyöntekijä joka kävi kerran viikossa ja istui sohvan kulmassa perjaatteessa häiritsemässä perheen arkea. Muita tukitoimia sossu ei antanut, koska ei voi älyttömästi laittaa rahaa meihin. Nyt ne maksaa 585 e/vrk laitoksessa ja minimiaika siellä on nyt 6kk. Eli noin 100 000e veronmaksajien rahoja. Sukulaiset, sosiaaliasiamies, psykologit, lääkärit, perhelääkäri ja juristimme aikoinaan ohitettiin suvereenisti kun alettiin pakkohuostaanottoa valmistella joka saatiin sitten neuvoteltua sijoitukseksi. Vaikka mitä sanoivat niin käytännössä sossu vaan vaikeni heidät hiljaiseksi. Heitä ei näy missään papereissa eikä heitä ole kirjattu mitenkään minnekään. Ihan kuin heitä ei koskaan olisi ollutkaan. Sen verran sossu antoi periksi, että antoi meitä koskevat paperimme kun uhkasimme tietosuojavaltuutetulla, kun sossu sanoi, että meillä ei ole mitään oikeutta papereihimme eikä hän niitä anna. Sossumme intresseissä ei ole missään vaiheessa ollut ainakaan lasten etu ja sen on kyllä huomannut. Laitoksessa ei olla mitenkään kiinnostuneita siitä tapaanko lapsia vai ei. Viimeksikin luulivat minua ex mieheni tyttöystäväksi, niin lasten äitihän ei koskaan tietenkään voi sattua paikalle...
Niin en ole koskaan tavannut laitoksen henkilökuntaa vain yhden joka ohimennen tuli vastaan kun odotin lapsiani pihalla. Meillä ei ole ollut koskaan mitään palavereja heidän kanssaan eikä minulle kerrota ylipäätään mistään mitään. Sen tiedän, että heillä on 6 työntekijää jotka hoitavat heitä ja näistä yhden sitten olen ohimennen nähnyt. Silloin kun prosessia valmisteltiin niin minähän olin viimeinen joka sai tiedon mistään asioista, vaikka lapset asuivat kanssani.
Näin myös omalla kohdallani on. Ensi- ja turvakoti toimii mielivaltaisesti tekemällä toisesta etävanhempi vaikka väkisin. Heidän metodiikka on että jos on kerran lähtenyt kotoa sinne ei palata, eikä sovitella, ei edes lasten vuoksi joka mielestäni sairas ajattelutapa. Moni perhe on tilapäisesti erossa mutta haluaisi selvittää ja palata yhteen mutta Ensi- ja turvakodit vastustelevat ja tekevät kaikkensa että toisesta tehdään tekemällä etävanhempi ja se on 95% aina lasten isä. Ensi- ja turvakodit toimivat näin mielivaltaisesti mustamaalaten toista vanhempaa ja tekemällä tästä paha, on rikos, hyvin vakava rikos. Tällainen toiminta tekee vahinkoa lapselle. Tästä moni äiti on kertonut avoimesti että heitä psyykataan ja aivopestään syöttämällä pahaa ajatusta puolisosta että tämä on huono ym. ja yhteen ei pidä palata enää koskaan. Se on enemmänkin painostamista ja aivopesua kertovat äidit.
Tästä on myös paljon kohistu puhuttu ettei Ensi-ja turvakodeilla ole kuin taloudelliset intressit tehdä tätä kiusaa. He saavat kunnilta ja ray:ltä tukea mielivaltaiseen toimintaansa joka pitäisi ehdottomasti lakkauttaa välittömästi koska toiminta ei täytä hyvien palvelutoimintatapojen tunnusmerkitöjä. Turvakoteja voi olla mutta toiminta periaate tulisi olla ehdottomasti aivan toinen kuin mitä se on nyt.
esimerkkinä siitä, että uhkailemalla elämässä saa mitään. En myöskään toivo, että lapseni koskaan antavat periksi kun heitä uhkaillaan. Minulla on ihan lain mukaan oikeus elättää itseni ja perheeni työllä ja sen teen. En halua seurata äitini esimerkkiä joka elämässään uhrasi aina kaiken muiden edestä ja katkeroitui ja alkoi kostaa sitä katkeruuttaan kaikille ja eniten minulle. En toivo omienkaan lasteni taipuvan ikinä vaan seisovan niiden ihmisoikeuksien ja moraalisten perjaatteiden takana mitä heille on opetettu. Jos tälläisiä ihmisiä ei ole niin ollaan kohta kaikki ihan helvetin sekaisin ja hukumme mielettömyyteen.
Jonkunlainen tavoite kai sossulla ja sijoituksella on pitää äiti kaukana, koska he hakkasivat viime syksynä jo päätä seinään kanssani. Minä olen hankala ja sanon mitä laki sanoo, kerron mitä asiantuntijat ja tutkimukset sanoo. Vaadin jokaisessa kokouksessa sossulta moraalisia, eettisiä ja itsereflektion tuotteena tulleita ajatuksia ja päätöksi. ( Onhan minullakin sosiaalityön opintoja takana ja tiedän, että ammatin eettisiin perjaatteisiin ei kuulu kärsimyksen tuottaminen ). Valitettavasti näitä sai odottaa koska törmäsimme totaalisen moraalittomuuden suohon ja siihen kun opiskelija sossusta on "kivaa" toimittaa ihmisiä eri laitoksiin. Jos näin vapaasti kääntää hänen ajatuksensa kun oli sijoittaa lapset 200km päähän isovanhemmistaan, katkaista ex mieheni psykiatrisen hoidon ja luonnollisesti sen avun jota olimme saaneet tapeltua hahmotushäiriöiselle adhd lapsellemme. Eli käytännössä eristää vielä enemmän lapset ja ex mies läheisistään.
Isä on myös lasten vanhempi enkä ymmärrä ihan ajatusta, että vain äiti olisi lapsille tärkeä. Ex mieheni on hoitanut nuorinta kotona koko tämän iän ja ollut kotona aina. Meillä ei ole koskaan ollut koti tyhjä vaan siellä on ollut aina jompi kumpi vanhemmista tai kummatkin. Minä olen ollut se joka huolehtii taloudesta ja käy töissä. Nyt isä ei ole työkykyinen jos on koskaan. Luultavasti saa eläkepaperit jossain vaiheessa. Hän pärjää mainiosti lasten kanssa kotona, vaikka työelämä ei onnistuisikaan. Minä taas teen vuorotyötä, olen tuskin koskaan kotona. Sekoaisin ilman työtä. Olin 8 vuotta työttömänä ja sossun venkoilujen takia ollaan haettu ruokamme jopa roskiksista, että ei kiitos enää koskaan. Mikään ei ole pelottavampaa kuin köyhyys. tiedän, että lasten on hyvä olla isänsä kanssa, mutta vapaana.
Nythän minulta evättiin oikeus ottaa lapsia luokseni yksi enkä saa tavata kuin päivällä valvotusti laitoksen osalta, että silmukkaa kiristetään. Vieläkään ei tule mitään informaatiota vapaaehtoisesti mistään.
evättiin oikeus ottaa lapsia luokseni yöksi...
esimerkiksi tapaamisten rajoittamisesta, valvotuista tapaamisista ja niin edelleen on ja pitää tehdä aina sosiaaliviranomaisten itsensä tekemä päätös. Päätös jonka on vielä oltava valituskelpoinenkin...
Mutta tiedetäänhän tämän maan laillisesti ja ammattitaitoisesti ja varsinkin koulutetulla työvoimalla pyörivä huostasirkus niin tarvitseeko sitä edes kysellä päätösten, laillisuuden tai oikeudenmukaisuuden perään lastensuojelun viranomaisena esiintyvien henkilöiden toiminnasta ja tekemisistä puhuttaessa.....
Vekkihameiset amkit hääräävät ja määräävät kouluttamattomina ja ammattitaidottomina tilanteissa ja asioissa joissa vaadittaisiin koulutettuja ja rautaista ammattitaitoa vaativia työntekijöitä ja viranomaisia.
Mutta paskastahan me veronmaksajat haluammekin ja olemme vuosi vuoden jälkeen valmiita maksamaan,
siis paskasti hoidetusta ja tehdystä ja vielä kaiken huipuksi ihan jopa
lastensuojeluksikin kutsutusta
virkamiesten työstä.
niin lastensuojeluviranomaisen on tietenkin ja ehdottomasti huolehdittava myös lasten molempien huoltajien ajan tasalla pitämisestä, päätöksistä jne
kaikesta siitä mitä liittyy lasten asioihin ja tilanteeseen.
Asiakassuunnitelma pitäisi olla tehtynä ja siinä tulisi olla myös tämä sijoitus ja mikä sen tarkoitus sekä myös miten vierailut, tapaamiset jne yhteydenpidot
on lasten ja heidän läheistensä kanssa sovittuna ja järjestettynä.
Mutta kuten tältä palstalta voi ihan virallisistakin asiakirjoista lukea
(kantelu ls.sosiaaliviranomaisen päätöksen teon laittomasta siirrosta yksityiselle toimijalle!)
niin jos ei tässä maassa kansalainen itse valvo ja perää oikeuksiensa perään
( ja siis jo ihan yleiselläkin tasolla näkyy laittomuus rehottavan ja pahasti, saatika yksityisten kansalaisten asioissa!)
niin viranomaiset eivät ainakaan itse virkatoimiensa oikeellisuudesta vastaa eivätkä siis missään muotoa.
Lastensuojelusossumme pitää palaverin laitoksen ja isän kanssa, mutta minua ei kutsuttu, koska asia ei kosketa minua!!!??? Mistä lähtien lasten laitossijoitus ei koske lasten äitiä??? Palaveri on ylihuomenna ja kuulemma sitä ei voi peruuttaa. Ja perkele se peruuntuu ja siirtyy ja sitten tämä perkele saapuu paikalle. Sossulle soitin kysyäkseni tänään mitä tämä tämmöinen meinaa niin on kuulemma koko päivän poissa. Eipä ole eka kerta kun minulle noin sanotaan. Viimeksikin kun sanottiin, että sossu ei ole koko päivänä paikalla vaan on vapaalla niin soittin 5min myöhemmin ex miehelleni!!! Miten helvetin paljon sitä lakia saa rikkoa ja kenen tähän kuuluu puuttua. Ei hyvä jumala voi suomessa olla tälläistä tahoa jossa epäpätevälläkin sossulla on enemmän valtaa kuin millään muulla.
muuta kuin sossun paperi, että lapsenne on sijoitettu/huostaanotettu ja vuorokausihinta. Laitos tietää, että meillä on miehen kanssa vaikea ero ja joka kerta kun tapaamme se tuottaa hirveää stressiä miehelle, minulle ja lapsille. Siksi meitä kai pidetään alueella kuin häkissä. Ainoa keino on saada etäisyyttä on mennä pihalle. On sanomattakin selvää, että vierailuni on todellakin pelkkiä kyläilyjä. Pikaisia visiittejä. Ne ei ole todellista vanhemmuutta jos mitään.
perustelee sen, että lapsi on sijoitettu nimenomaan isän kanssa ja sinut on jätetty asioista ulkopuolelle vai onko sitä perusteltu sinulle mitenkään?
Sovimme ex miehen kanssa, että koska hän on sairaslomalla niin hän menee lasten kanssa sijoitukseen ja niin luovutin lähihuoltajuuden hänelle. LSSossu on jatkuvasti palavereissa hokenut, että en rakasta lapsiani joten ehkä hän ei sitten koe mielekkääksi työskennellä kanssani. Lapsistakin vain yhdestä oli huoli, no arvatahan saattaa, että koulusta tuli ls ilmoituksia kun esikoinen on aistiyliherkkä, hahmotushäiriöinen adhd laitettuna tavalliselle 24 oppilaan luokalle ilman avustajaa ja edes lääkitystä. Lapset oli kuitenkin sossusta kiva niputtaa ja hän teki kaikista ls ilmoituksen ihan vaan saadakseen luvan itselleen puuttua heidän kaikkien asioihin.
Minulle ei ole perusteltu mitenkään, koska minulle ei ole kukaan sanonut halaistua sanaa missään vaiheessa. En meinannut saada palavereihin edes silloin kutsua kun olin lasten yksinhuoltaja vaan silloinkin ex mies sai kutsun viikkoa ennemmin ja minä sitten kun perhetyö tajusi, että olen saanut vihiä kutsusta.
teillä molemmilla huoltajilla on oikeus saada kaikki asiakasdokumentit näiden
ah niin ammattitaitoisten sossuloisten
ylläpitämästä asiakasrekisteristä.
Asiakassuunnitelmassa pitäisi olla tietoa miksi, mitä ja mihin pyritään jne jne
mutta se voi olla tuon asiakassuunnitelmankin laatiminen lainmukaisesti ylivoimainen tehtävä näille kyvyttömille sssossuloille.
Puhumattakaan että jos kyseinen lain vaatima asiakirja on laadittu että se olisi laadittu kuten laki sen vaatii tekemään......
Jos ei ole mahdollisuutta laittaa asianajajaa asialle
(lapselle/lapsille voisi ottaa oman kunnan piikkiin ja kunnollisen sellaisen)
selvittämään tätä teillekin aikaansaatua sossueukkosten hilipalipippan selvitystä.
Kyse on ilmeisestikin jostakin "asiasta" (sijoitus), minkä näiden taitavien ja ammattitaitoisten sossujen mielestä pitäisi auttaa lapsianne...?
Lapset vaan on väsyneitä kun koko kesänä ei ole ollut lomaa vaan jatkuvasti mennään lukujärjestyksen mukaan ja tehdään kaikenmaailman tehtäviä. Muistaakseni vikaa oli aikoinaan etsitty vuorovaikutussuhteesta, että se olisi sijoituksen syy. Lapset joutuu kuulemma vastaamaan elämästään liikaa yksin. En ihan ymmärtänyt tätä, koska kotona on aina ollut joku, saavat ruokaa, puhtautta ja vaatteita. Murheet on kuunneltu ja perään on katsottu ja silti lapset oli kuulemma viime keväänä suuressa vaarassa? Lapset itsekin ihmetteli, että missä vaarassa, että eikö sossu voi vaan jättää rauhaan ja antaa olla. No ei voinut kun lapset piti pelastaa.. Ei oo eka kerta kun sossu kieltäytyy antamasta meitä koskevia papereta, että täytyyköhän taas lähteä kielimään tietosuojavaltuutetulle ennen kuin paperit maagisesti ilmestyy... tai osa niistä.
Luovuitko lastesi huoltajuudesta ex-miehesi hyväksi tai onko teillä yhteishuoltajuus tai oletko edelleen lastesi yksinhuoltaja. Jos lasten isä on yksinhuoltaja niin sinua on kuunneltava mutta sinulla ei ole sananvaltaa lastesi asioihin. Jos sinulla on huoltajuus tai yksinhuoltajuus niin älä nyt ainakaan siitä luovu, tosin sossu saattaa hakea eksällesi lasten huoltajuutta jos eksällesi vain sopii.
Eksäsi todennäköisesti nousee jaloilleen saatuaan sossuilta huomiota, lapset on hyvä työkalu itsen vahvistamiselle. Onko eksäsi oma lapsuus ollut äidin ja mahdollisesti alkoholin varjossa ja sossu olisi tullut hänelle nyt äidiksi. Työn ja uuden puolison laittaminen ja häneen varaansa luottaminen lasten edelle ei tule tuomaan sinulle kruunua, kannattaa olla tarkkana.
"Sovimme ex miehen kanssa, että koska hän on sairaslomalla niin hän menee lasten kanssa sijoitukseen ja niin luovutin lähihuoltajuuden hänelle."
Tietysti ymmärrettävää, jos isä on hyvin pitkäaikaisella sairaslomalla, että lapset ovat enemmän silloin hänen luonaan, koska vanhempi on aina paikalla, eivät lapset joudu olemaan yksin. Mutta siirtyikö lähihuoltajuus virallisesti kokonaan isälle? Jatkavatko lapset hänen luonaan asumista, vaikka isä palaisi takaisin työelämään? Sossu voi ajatella aika lyhytjänteiseksi päätöksenteoksi lähihuoltajuuden virallista siirtoa esim. lyhyen sairasloman takia. Kaikki tällaiset mahdolliset seikat on otettava huomioon, koska sossu voi käyttää mitä tahansa, siis ihan mitä tahansa perusteena leimata toinen vanhempi kyvyttömäksi vanhemmuuteen. En silti väitä, että olisit toiminut mitenkään väärin, mutta sossuja vastaan taistellessa on kaikki seikat otettava huomioon.
"LSSossu on jatkuvasti palavereissa hokenut, että en rakasta lapsiani joten ehkä hän ei sitten koe mielekkääksi työskennellä kanssani."
Mikä sossu on sitä sanomaan? Kyllä hänellä pitäisi olla tosi rankat perustelut, ennen kuin alkaa tuollaista väittämään. Eivät kaikki vanhemma tole samanlaisia, että ylipursuavaan lääppimiseen ja hiplaamiseen ovat koko ajan hukuttamassa lapsiaan, mutta SILTI HE RAKASTAVAT HEITÄ! Kyllä tuossa nyt haiskahtaa sossulla olevan jokin oma päämääränsä, miksi he haluavat vieraannuttaa lapsia sinusta. Sinun on taisteltava tuollaista laitonta ja epäinhimilistä käytöstä vastaan! Mutta se on tehtävä ovelasti, et koskaan saa suuttua heille, vaan rauhallisen määrätietoisesti kumoat hyvillä perusteluilla heidän joka ainoan väärän väitteensä sinusta.
SIIS KOKO HUOSTAANOTTO ON LAITON!
"Lapsistakin vain yhdestä oli huoli, no arvatahan saattaa, että koulusta tuli ls ilmoituksia kun esikoinen on aistiyliherkkä, hahmotushäiriöinen adhd laitettuna tavalliselle 24 oppilaan luokalle ilman avustajaa ja edes lääkitystä. "
Hanki sossulle niin paljon kuin mahdollista oikeaa tietoa adhd:stä, sekä siitä, että lain mukaan lapsella olisi ollut koulussa oikeus päästä pienryhmäopetukseen, EIKÄ HUOSTAANOTTOON! Kotikuntanne poliitikot ovat ilmeisesti supistaneet koulujen määrärahat niin olemattomiin, että koululla ei ollut varaa järjestää pienryhmäopetusta, eikä edes perustaa riittävää määrää pienryhmiä ja järjestää sinne tarvittavia opettajan- ja koulunkäyntiavustajan virkoja. Poliitikkojen tekemät alibudjetoinnit ja niistä johtuvat lakien rikkomukset (perusopetuslaki, lastensuojelulaki) eivät tee huostaanottoa lailliseksi! Näin kuitenkin monessa kunnassa menetellään ja huostaanottoluvut kasvavat.
Teidän tapauksessa sossu päätti panostaa perheeseenne kunnolla, että myös muut lapset ja toinen vanhemmista sijoitettiin. Voi tätä laitonta ja hullua maailmaa!
Oliko adhd-lapsella olemassa oleva h oitosuhde neurologian puolelle silloin kun sossu astui kuvioihin? Jos oli, niin sehän katkesi huostaanottoon. Millä oikeudella sossut jättävät lapsen ilman asianmukaista hoitoa? Jos taas tilanne oli niin, että lapsella ei ollut hoitosuhdetta, on sossuille selitettävä juurta jaksain lapsen tarvitsevan sellaista ja nimenomaan neurologian
Onko sinulla asianajaja? Jos ei ole, niin ota yhteys Leeni Ikoseen, löytyy knuutilaki.fi -osoitteesta. Toivotaan, että Ikonen pystyisi ottamaan teidät asiakkaakseen. Oikeusaputoimistosta voi hakea tarvittaessa maksusitoutumusta yksityiselle asianajajalle.
Koko tilanteenne on täysin järkeä vailla. Siis adhd-lapsi olisi tarvinnut oikeaa kuntoutusta, mahdollisen lääkityksenkin, sekä tod.näk. koulunkäyntiin tuekseen pienryhmän. Edes hänen kohdallaan ei ollut perusteita huostaanottoon, mutta sen lisäksi sijoitettiin muutkin lapset ja isä heidän kanssaan!
Sossu käyttää huostaperusteluna ilmeisesti sitä, että ovat muuttaneet neurologisen oireyhtymän kasvatusvirheiksi (äidin tekemiksi) ja äidin väärät asenteet ovat heijastuneet mahdollisesti muidenkin lasten väliseen ryhmädynamiikkaan. Ja nyt lapsia yritetään sen takia lähentää isäänsä. Isä on ilmeisesti aika pehmeä luonteinen ja mukautuu sossujen kanssa toimimiseen, hän on hyvää materiaalia sossujen tarkoitusperiin. Jos saat Ikosen mukaan, niin perustele hänen mukaan tuloa sillä, että hänellä on kokemusta myös neurologian oireyhtymien lasten vääristä sijoituksista ja hän ymmärtää, mikä hoito näille lapsille on parasta. Koska muilla lapsillanne ei ole ongelmia, osoittaa se, että et ole tehnyt mitään kasvatustyössäsi väärin. Sen sijaan olette molemmat vanhemmat jääneet ilman sitä apua ja tukea, jota adhd-lasten vanhempien pitäisi myös yhteiskunnalta saada.
Tehdäänkö laitoksessa esim. MIM-videointeja perheellenne? Jos tehdään, lasten kohdalla tähdätään pitkäaikaisiin sijoituksiin. Hanki hyvä asianajaja, jonka kanssa katkaisette nuo suunnitelmat alkutekijöihinsä! Korostan sitä, että älä osoita sossulle uhallakaan kiukkuasi heidän vääristä toimistaan, vaan ole joka käänteessä rauhallisen johdonmukaisesti aina lasten edun puolella. Puolusta itseäsi ja auta sossua ymmärtämään lastesi paras, siten parhaiten autat lapsiasi ja teitä kaikkia!
Tsemppiä kaikella tapaa, voimia, tervettä harkintaa ja jaksamista!
jostain syystä muutama lause, lisään ne vielä.
Adhd-lapsi tarvitsee ehdottomasti neurologian puolen antamaa kuntoutusta, ehkä tapauskohtaisesti mahdollisen lääkityksenkin. Hoito ei saa missään tapauksessa olla psykiatrien antamaa, koska monet heistä tulkitsevat autisminkirjon oireet huonosta kasvatuksesta johtuviksi, eivätkä ymmärrä sitä, että heidän määräämänsä hoito vain huonontaa lapsen tilannetta. Laitokset ja lastensuojelu järjestävät lapsille nimenomaan vain psykiatrista hoitoa, mikä yleensä väärin valittune terapioineen ei sovi autisminkirjon lapsille!
Oikea hoito löytyy neurologian käyttämistä kognitiivisista terapioista ja heidän määräämistään kuntoutusohjelmista. En tiedä, missä asutte, mutta esim. Helsingissä toimiva NeuroMental on yksityinen lääkäriasema, joka kuntouttaa lapsia erittäin hyvin tuloksin. Heillä on käytössään moniammatillinen neuropsykiatrinen osaaminen, ovat ehdottomasti Suomen huippua alallaan. Vaikka paikka on yksityinen, voi Kelan kustantamaan 3-vuotiseen kuntoutukseen päästä, kun julkisen terveyden hoidon neurologit kirjoittavat sinne ensin kuntoutuslähetteen.
Mutta laittomiin huostaanottoihin kuuluu yleensä vain psykiatrinen hoito, laitosten suorittamat erilaiset vanhemmuuden arviointitekniikatkin perustuvat psykiatriseen - sanon ihan suoraan - huu-haa -ajatteluun.
Tässä maassa kun olisi näiden nykyisten poliitikkojen, päättäjien aikana tehty tätä "arjalaisseulontaa"
mitä nämä vekkiamkit tällä hetkellä maamme kunnissa ja kaupungeissa niin ammattitaitoisina ja koulutettuina .... tekevät ja suorittavat missioinaan.
Kaikki maan lapset ja nuoret on saatava vuorovaikuttamaan .....
karu ja jäyhä kansa uuteen uskoon ja kuosiin
siinä sitä onkin vekkiväelle virkatehtävää ja suurta sanomaa;
pelastaa tämän maan lapsia ja nuoria,
ja verovaroilla......
Näiden virkapa...aisten kanssa nyt vaan on tässä maassa nyt vaan tapana
että mitään ei tehdä eikä mitään tapahdu vaikka laki näitä ... velvoittaa toimimaan ja toimittamaan!
Kun aina vain alistuu näiden p...een pikkuhitlerien toimintoihin ja sanomisiin
vaikka olisivat kuinka lainvastaisia niin mitään ei tapahdu oikeudenmukaisuuden aikaansaamiseksi
jos ei joku joka vain jaksaa toimi.
Kun yksi vaatii lapsilleen, perheelleen, itselleen oikeutta jaain mukaista kohtelua niin seuraavat voivat jo saada lainmukaista kohtelua automaattisestikin ilman ukaaseja ja oikeudella "uhkaamista".......
yhteishuoltajuus. ex miehelläni on erinomaiset hyvät vanhemmat ja elämässä hän on aina saanut kaiken haluamansa, valitettavasti. Ex anoppini ja Ex appiukkoni ovat hienoja ihmisiä ja mitä parhaimmat isovanhemmat. Muuta ei voi sanoa. Luultavasti hänen ongelmansa liittyvät lapsena koettuun tapaturmaan jossa hän sai erittäin kovan iskun päähän. Hänellä on jotain vikaa ihan selvästi työmuistissa ja orjentoitumisessa ja ajoittaisia masennuskausia, joina hän ei kyllä lamaannu, mutta on alavireinen.Haluamme lasten parasta, vaikka hänelle tunteiden työstäminen tekee siitä vaikeaa.
sijoituksen tai oikeastaan huostaanotto vaatimuksen heti kehiin kun esikoinen saatiin lääkäriin testeihin. Tuli ihan pirullinen kiire jossa ei ollut aikaa edes odottaa, että miten lääkkeet vaikuttaa. Ls ilmoituksia alkoi ihan sadella ja sossu painui kouluun nallekortteineen. Alkoi niin käsittämätön ajojahti, että ex miehestäni tehtiin jopa viereisestä kunnasta kaksi lastensuojeluilmoitusta vuorokauden sisällä pelkästään sen perusteella, että hän oli tapaillut tyttöystäväänsä tämän luona. Siis aikuisesta miehestä kaksi ls imoitusta siitä, että deittailee naista?? Silloin oli minulla hajota lopullisesti pasmat. En ole koskaan kuullut että niinkin voi tehdä? Juuri järjettömyys tekee tästä pahinta, kun ei tässä ole järkeä, ei mitään mihin tarttua.
nimenomaan siihen, että sossullahan heräsi hirveä huoli adhd-lapsesta.
Millä hän huolensa perusteli, koska lapsella oli olemassa oleva hoitosuhde? Te olitte siis todistetusti hoitaneet lapsen asioita, joten siinä ei ollut valittamista.
Vai tuliko sossulla huoli siitä, että hän menettää hyvän huostaanotto saaliinsa, jos lapsi meneekin neurologian puolen kuntoutukseen?
Vaadi mustaa valkoisella heidän perustelunsa huostaanotolle! Lain mukaan heidän on toimitettava asiakkaan pyytämät paperit viipymättä. Ja nehän ovat jo valmiiksi olemassa, joten heidän tarvitsee vain ottaa sinulle kopiot niistä.
aa ja lapsille oma. Itse voit ajaa omaa asiaasi kun sinulla on kuitenkin tietämystä ja tuntemusta sossualalta (?) että miten lakien mukaan pitää tehdä ja toimia.
On todella taas televisio ohjelman paikka tämä teidän perheelle tehty huostasirkusfarssi!
Mitä enemmän tätä suurta suomalaista huostahulluuden ja ammattitaidottomuuden riivaamaa lastensuojelun ..... tuodaan esille ja julkisuuteen sitä epäuskottavammaksi käy koko lastensuojelu
sekä myös näiden korkeiden viranomaisten vakuuttelut siitä
että Suomessa lastensuojelu on hyvässä kuosissa ......
eikä meillä mitään laittomuuksia eikä epäkohtia ......
meillähän on tiukka ja selkeä lainsäädäntö!!!!!!!!!!!!!!!!!!
koska kävelin heidän yli ja sain lapseni hoitoon. Sossuhan oli pistänyt tutkimista vastaan jo kahden vuoden ajan perheneuvolan kanssa. Syytä oli etsitty kokoajan vanhemmista ja käytiin perhekoulua klo 18-21 arki-iltaisin ja heidän mielestään se oli auttanut. Me ja koulu oli eri mieltä joten kiersin kasvatus ja perheneuvolan ja menin viemään lapsen oikeaan lääkäriin kahden A4 :sen kanssa jossa oli tarkkaan kuvailtu millainen lapsi on. Hänellähän on lähes kaikki ADHD lapsen piirteet ellei kaikkia. Hahmotushäiriöstä jo tiedettiinkin ja siitä poika oli käynyt kuntoutuksessa jo pari vuotta. Lääkäri oli sitä mieltä, että tällehän täytyy tehdä pikimmiten jotain ja minä sain viimeinkin jotain vastakaikua sille pyynnölle, että auttakaa minun lasta. Se ei ole paha vaan se ei vaan osaa olla. Valitettavasti lähete kestää ja tässäkin tapauksessa meni viitisen kuukautta ennen kuin päästiin testeihin. Sosiaalitoimisto oli juuri ennen testeihin pääsemistä lopettamassa lastensuojeluasiakkuutemme kun asia räjähti pisteeseen jossa normaalissa sossun palaverissa ( Päiväkoti oli tehnyt LS ilmoituksen kun olin ollut väsyneen näköinen vanhempainvartissa, he epäilivät etten voi hoitaa nuorimmaista kun perheessä on adhd ) sanottiin sijoitus tai pakkohuostaanotto. Tuli ihan puskista.
papereita ja jonkun sortin perustelutkin niissä on varmaan. Ne vaan ei ole missään laissa kiellettyjä ja koska ne on oikeastaan aika hmmm... tuulesta temmattuja. Siis jotain sinnepäin, että itsekin ihan huolestuu. Ei totta, mutta ei valettakaan. Varsinainen poliitikko se meidän ls sossu. Kirjoittaa kuin poliitikko ja toisaaltaan siellä on huolenaiheena, että silloin 3v poikamme tuntisi perunalajikkeet. kaikki paperit on naurettavia, niissä ei ole vähääkään järkeä!!! Siksi niihin puuttuminenkin on todella vaikeaa.
Eilen soitin miehelleni ja hän sanoi, että eivät pääse ulos kolmessa kuukaudessa, koska laitoksesta lähtee nyt paljon perheitä ja laitos tarvitsee rahaa. Siksi työntekijät ihan itse oli sanoneet, että pois ei pääse siksi. Homman pitää pyöriä.Onneksi siellä sentään ovat rehellisiä. Onneksi joku on. Heillä on siellä kaunis koti ja mukava ympäristö, että sinällään hyvä että saa olla siellä. Pelkäänkin, että sossun tavoite on erottaa terve vanhempi lapsista ja käydä sitten heikomman vanhemman kimppuun ja viedä lapset jakson lopussa. Siksi minä tässä olen niin kiukkuisena.
Sossulle soitin äsken ja se oli ihan vaikeena, että "TÄH haluut sä olla osallisena lastesi elämässä????" No helvetissä haluan kun ne olen synnyttänytkin. Sitten sai kuulla mun selän takana puuhailusta, että koska mua ei kuulla palaverissa niin annan itseni tulla kuulluksi kirjallisena ja se on liitettävä asiakassuunnitelmaan sellaisenaan. Hah kerrankin ei voi jättää mun sanomisia kirjaamatta kuten tähän mennessä kaikki on jätetty pois.
Nyt luonnollisesti väsään virallisen muistutuksen hänelle tai hänestä. Sitten voisi tehdä kantelun lääninhallitukseen. Onhan se ihan hampaatonta, mutta jääpä kirjoihin ja kansiin jos joskus tarvitaan.
Sosiaalityön osaamisesta ei ole tässä mitään hyötyä kun itsellä ei ole virkaa. Voi vaan olla huuli pyöreenä ja katsoa kun vesi valuu hanhen selästä. Kuten viime keväänä palaverissa selitin millainen ADHD on ja perustelin mielestäni ihan selkeästi, että jos kaupungilla ei ole tarjota vielä erityiskoulua, avustajaa, ei aikaa ja mukautettua opetusta niin lasta ei voida arvioida millään menetelmällä. Selitin myös millä tavalla adhd käyttäytyy ympäristössä jossa sen aistit kuormittuu jatkuvasti, opettajat antaa vapauksia ja sanktioita miten sattuu. Esim pojalle oli annettu lupa vaihtaa luokkaa tunnin aikana, juoksennella, käyttää opettajan paikkaa jne... ja toisena hetkenä se oli rangaistavaa ja siitä tehtiin ls ilmoitus. Poika palautettiin enemmän kuin kerran kevään aikana koulusta kahden tunnin jälkeen kun opettajat ei jaksaneet häntä. Kyllä minä ihmettelin kun minä jaksan häntä ihan mainiosti. Pitää vaan olla selkeä ja ympäristön ylirauhallinen niin lapsihan on kuin enkeli. Lapsi parka itki, että hän on tyhmä, kun koulussa haukutaan. Ja se on sitten minun ja hänen isänsä vika??? Me jotka sanotaan ettet ole tyhmä, sinulla on vain sairaus joka tekee olostasi haasteellisen, mutta olet ihan yhtä fiksu kuin kuka muu tahansa kunhan saat keskittyä rauhassa. Koulussa taas syytettiin meitä huh huh kun muisteleekin viime kevättä.
tilanteeseen on joutunut myös perhe, josta on täällä kirjoitettu Pojan äippä ja Pojan isä -nimimerkeillä. Hesari julkaisi tapauksesta aikanaan myös artikkelin. Eli heillä meni hyvin niin kauan, kunnes laittomuuksiin menevät kuntasäästöt pakottivat koulun lopettamaan yhden pienryhmän, jolloin poika siirrettiin epäammatillisesti suhtautuvan opettajan luokalle. Ls-ilmoituksia alettiin tehdä ja lapsi huostaanotettiin. Heidän asiansa on saanut perheelle myönteisen päätöksen jo useissa valitusviranomaisissa.
Mutta tyypillistä näille lakeja rikkoville kuntasäästöille on nimenomaan se, että lapsi huostaanotetaan perheestä riippumattomista syistä. Em:ssa tapauksessa ei kuitenkaan muita huostaanotettu kuin tuo kyseinen lapsi, vaikka siinäkin perheessä on useita lapsia. Täyttä mielivaltaa, laittomuutta ja bisnestä lasten kustannuksella!
kun lain mukaisia perusteita ei huostaanotolle ole, niin kirjataan käsittämättömiä ympäripyöreyksiä.
Kyllä sinä voit niihin tarttua! Lapsi tarvitsisi adhd-kuntoutusta, eikä huostaanottoa!
Asian pitäisi olla yksinkertaisesti niin, että kun sossu ei pysty estittämään lainmukaisia huostaperusteita, on huostaanotto purettava. Mutta ikävä kyllä sossujen laittomuuksiin kuuluu myös se, että kerran tehtyä päätöstään he eivät mielellään pura. Voit purkuvaatimuksessa vedota myös siihen, jos lapsen hoitosuhde katkesi huostaanottoon; sehän on anteeksiantamatonta!
Voisitko neuvotella sen paikan kanssa, jossa lapsen tutkimukset olivat alkaneet, että hoitosuhdetta voitaisiin jatkaa siellä? On harvinaisen törkeä sossu, jos estää sen jatkamisen huostaanoton takia.
ollaan sentään rehellisiä!
"Eilen soitin miehelleni ja hän sanoi, että eivät pääse ulos kolmessa kuukaudessa, koska laitoksesta lähtee nyt paljon perheitä ja laitos tarvitsee rahaa. Siksi työntekijät ihan itse oli sanoneet, että pois ei pääse siksi. Homman pitää pyöriä."
Vai ei muka bisnestä tehdä lasten kustannuksella! Ja ennen kaikkea laittomilla huostaanotoilla niitä tehdäänkin!
ymmärtämään myös se, että mitä aikaisemmin autisminkirjon lapsi pääsee oikeaan kuntoutukseen, sitä parempiin tuloksiin kuntoutuksella päästään.
Laiton ja turha huostaanotto jo sinällään saattaa myöhästyttää lapsen kuntoutuksen alkua jopa useita vuosia.
Asiat nimittäin etenevät tosi hitaasti, esim. meillä varsinainen kuntoutusprosessi käynnistyi vasta noin pari vuotta siitä, kun asia saatiin vireille. Meilläkin laiton huostaanotto hidasti tietysti asian vireille saantia, koska huostaanottohan EI KUNTOUTA lasta ja asiat saatiin etenemään vasta kun lapsi oli ensin kotiutunut.
Huostaanotto näille lapsille ei todella ole missään mielessä hoitoa, vaan törkeä hidaste ja este saada lapsi siihen hoitoon, johon hänellä olisi täysi oikeus ILMAN HUOSTAANOTTOA.
että perhe kotiutuu, niin lasten on parasta olla kyllä sinun luonasi, koska muuten sossut käyttävät isän mahdollista masentuneisuutta hyväkseen ja sijoittavat lapset lopulta pysyvästi. Sellaisista tapauksista on näyttöä ihan riittävästi.
Sossujen pitäisi lain mukaan sellaisessa tapauksessa selvittää toisen vanhemman tilanne lähihuoltajaksi, mutta niin ei suinkaan aina menetellä. Esim. niin sanotussa espoolaisisän tapauksessa äiti joutui yllättäen ilmeisen pitkä aikaiseen sairaalahoitoon, niin koko huostaanotosta ei ilmoitettu isälle ennen kuin jälkikäteen. Näin silti, vaikka isällä oli huoltajuus ja lapset olivat todistetusti olleet usein hänen luonaan ja isä oli selvinnyt hyvin heidän hoidostaan.
Kun huosta ehdittiin tehdä, lapsia ei vahingossakaan kotiuteta, vaan heidät on ripoteltu eri puolille Suomea eri sijaishuollon paikkoihin, mikä on laitonta sekin. Laitonta on myös perheen vauvan sijoittaminen ruotsinkieliseen perheen, vaikka perheen kotikieli on suomi.
Muistaakseni reilu puoli vuotta sitten hallinto-oikeus määräsi kaksi lapsista kotiin isälle, mutta sossut valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonne asia odottaa käsittelyään. Sossut olivat jo aikoja sitten sanoneet isää kaivanneille pienille 2-4 -vuotiaille, että he eivät tule pääsemään ikinä isälle.
Tapausta on käsitelty mm. Metro- ja Vartti-lehdissä, joista artikkeleista viranomaisrikokset ovat selvään ilmenneet. Jos lehdet kirjoittaisivat rikollisesta toiminnasta minkään muun asian yhteydessä kuin lastensuojelun, niin rikostutkinta aloitettaisiin ihan vain lehtiartikkelien perusteella. Mutta suomalaisessa lastensuojelussa rikollisia viranomaisia suojellaan periaatteella "yksittäistapauksiin ei puututa".
Kannatta siis ajoissa tehdä sossulle selväksi, että lapset voivat jatkaa myös sinun lähihuoltajuudessasi.
palaverinsa. Tavoitteisiin oli päästy, mutta kuten arvata saattaa, että siellä missä on tavoitteita niin aina voi asettaa lisää tavoitteita joten siellä pysyy laitoksessa ex ja lapset. No jotain hyvääkin, mutta aika nöyryyttävää. Saan tavata lapsiani ja siis pitää luonani yötä jos vanhempani ovat valvomassa. Siis psyykkisesti sairas äitini ( harhaluuloisuushäiriö ja lääkitsemätön) ja sydänsairas isäni joka käytännössä vetelee viimeisiään vahtii nyt minua aikuista työssäkäyvää naista kun olen omien lasteni kanssa. En tiedä itkisikö vai nauraisi. Valvojaksi taitaisi kelvata vaikkapa kapakkatuttu tai pultsari ojanpohjasta, koska valvonnan taso on tämä :D Ihan käsittämätöntä!! Minä terve aikuinen nainen olen hullun ja sairaan holhotavana. Toinen saa viestejä päivän lehtien kansissa ja toinen pystyy tuskin hengittämään...apua..oikeesti.
sitä lastensuojelun "oikeutta", "apua perheelle" ja käsittämätöntä tunarointia, jota tarkkaan harkituksi lapsen edun katsomiseksi sanotaan. Voi taivas sentään!
Ja kaikki alkoi teilläkin adhd-lapsen ongelmista koulussa, jossa kuntasäästöjen takia hänelle ei kyetty järjestämään lapsen tarvetta vastaavaa pienryhmäpaikkaa ammattitaitoisen ja pätevän erityisopettajan ohjauksessa ja koulunkäyntiavustajan tukemana.
Siis lasten lisäksi saat hoivata vielä sairaita vanhempiasikin... Ehkä sossu katsoo, että jos tuosta selviät ihmeemmin valittamatta, niin olet osoittanut kykysi suoriutua myös lasten kanssa. Mutta miksi taitojasi yleensä pitää mitata, koska selviytymisessäsi ei ole ollut ongelmia edes adhd-lapsen kanssa? Miten he perustelivat äkkiä paiskatut valvotut tapaamiset? Miksi tapaamisia pitää valvoa?
nukkunut kun lapset olivat yötä luonani, siis nukkunut päiväunet kuuden aikaan illalla. Lapset oli sanoneet niin kun heiltä oli tentattu mitä he tekivät kanssani. Mistä lie lapset keksineet ajan, koska heillä ei ollut kelloa ja olimme entisellä asunnollamme jossa ei ajassa olevia kelloja taida edes olla. Asunto on nyt peruskalustuksella kun kerran lapset on isänsä kanssa laitoksessa. Koitin kyllä nuorimmaista saada päiväunille kun kävi ylikierroksilla, mutta en muuta. Siitä siis valvotut tapaamiset. Lapset meni sinä iltana 9 aikaan nukkumaan ja minä valvoin vielä sen jälkeen kaksi tuntia, koska puhuin puhelimessa ex miehen ex terapeutin kanssa.
Ihan tyypillistä sossujen ylireagointia! Taas saatiin uusi sääntö: Lastensuojeluasiakkailla ei ole oikeutta ottaa iltapäivänokosia. Sossu ei siis hyväksy sitä, että esim. 10-15 minuutin nokoset auttavat kummasti jaksamisessa silloinkin, kun ei jaksamisen suhteen mitään todellista huolta olisikaan. En minä ainakaan ymmärrä ls:n toilailua läheskään kaikissa asioissa, en ollenkaan!
10v, 11v ja nuorin on 4...
väsyneeksi äidiksi ja tuen tarpeessa oleaksi, koska oli ottanut päivänokoset, myös pienet lapset olivat olleet päiväunilla.
potentiaalisia lastensuojelun asiakkaita. Ei niin tavallista ja sopivan normaalia perhettä löydykään mikä ei täyttäisi nykyisiä sijoituksen/huostaanoton kriiteerejä mitä sossuilta löytyy. Käytännössä jos et ole lastensuojelu asiakas niin se johtuu vaan siitä, että sinua ei ole löydetty. Omalla työpaikalla toinenkin erityislapsen äiti ja hänenkin lastaan yritetään ottaa huostaan ja vanhemmista etsiä vikaa. Hoitoalalla olevia ihmisiä kuitenkin ollaan ja tekemisissä muiden ihmisten lasten kanssa kaikki päivät, mutta sitten omille oltaisiin vaaraksi??
tyypillistä sossua tämän päivän suomessa!
Vaadit kirjallisesti kirjallisen päätöksen tapaamisten rajoittamisesta ja valvotuista (???) tapaamisista.
Tässä maassa on p....e menty todellakin siihen että tämä itseään jopa lastensuojelun viranomaisiksi kutsuva huuhaa sakki on oikeastikin siis äärimmäisen ........ sakkia.
Ei mitään tajua mistään!
Kyllä pitäisi taas ministerillekin laittaa jonkun koottu kertomus tästä teidänkin hullusossu toiminnasta.
Ihan äärimmäisen ala-arvoista ja vielä verovaroilla kustannettua ja jopa lastensuojeluksikin kutsuttua p...aa!
Kyllä hoitoalalla olevat ja lasten parissa työtätekevät ovat vaaraksi omille lapsilleen ihan ilman muuta, kun lastensuojelun asiakkaiksi joutuvat :D :D Kaikki, ihan kaikki on mahdollista suomalaisessa lastensuojelussa.
pikkuhiljaa kyllästyttää tämä rajaton vapaus mitä niillä on...
No alan väsätä sitä kantelua lääninhallitukseen. Kanneltavaa onkin ihan hirveästi, että parasta ottaa ruutuvihko näin aluksi ja alottaa ihan sieltä alusta ranskalaisilla viivoilla. En ole vielä päättänyt kantelenko kaikista yhdellä lomakkeella vai kantelenko erikseen jokaisesta kanneltavasta asiasta joita on ainakin toistakymmentä.
Pojan isä osaisi varmaan neuvoa, koska heilläkin kantelujen vääntöhistoriaa on takana jo melkoinen pumaska.
Sen verran osaan sanoa, että korkeimmilla lain ja oikeuden vartijoilla ei itsellä lanttu säteile yhtään, mitä lakia ja momenttia on rikottu, jos sitä ei valitukseen heille valmiiksi hae. Ainakin eduskunnan oikeusasiamies sanoi muutama vuosi sitten haastattelussa, että osa valtiuksista hylätään muotoseikkojen takia. Ihmiset voivat nykyään netissä puolihuolimattomasti sutaista valituksen, jonka lähettävät saman tien, niin sellainen asia jää helposti huomiotta.
Pitää lukea siis niin paljon eri lakeja, että osaa jokaisesta merkitä lain, pykälän ja momentin, mihin vetoaa.
sosiaalioikeuden tentin niin tiedän kyllä sisällön ja olen lukenut alueen sekä hallintolakia. Varmistan vain sosiaaliasiamieheltä, että menee oikein. Hän kun on tässä prosessin aikana monesti ihmetellyt useitakin asioita ja kerran suoraan puuttunut menettelyyn. Tämä oli silloin kun ls sossu halusi käsitellä ex mieheni ja minun seksielämää palaverissa jossa paikalla oli kaksi opettajaa koulusta, päiväkodin johtaja ja yksi hoitajista, kaksi perhetyöntekijää, perhe ja lastenneuvolan johtaja, exäni terapeutti ja sosiaalityöntekijän pari. Tiedän kyllä mitä laissa lukee, mutta sehän on täysin merkityksetöntä niin kauan kun ei olla oikeudessa ja silloinkin voidaan asioita tulkita miten sattuu. Mulla on mennyt usko oikeuteen totaalisesti. Nämä kantelutkin on vain osa näytelmää ja tarpeellista kiusantekoa rakkaalle opiskelijasossullemme , että jospa saisi siitä kallisarvoista opetusta.
luilla mitään saavuta omassa asiassaan, mutta onpahan jonkinlainen näpäytys kuitenkin täysin vastuuttomasti toimiville viranomaisille. Kummasti vain sossut tuntuvat pelkäävän valitusviranomaisten antamia huomautuksia omassa asiassaan. Pahimmillaan sossu, josta valitus tai kantelu on tehty, häipyy kuin paukku Saharaan, joko iänkaikkisen pitkälle sairaslomalle tai siirretään toisiin tehtäviin toimiston sisällä. Hyvä, että edes sen verran vaikutusta, vaikka todellisuudessa se tuho, mitä monesti saavat aikaan lapsen elämässä, oikeuttaisi mielestäni jumalattoman suuriin sakkoihin tai linnatuomioon.
tantasta. tyttösestä, eukkosesta tehdään lääniin eli nykyiseen aluehallintovirastoon riittävän monta kantelua
tai se yksikin kantelu saattaa joskus jopa riittää
alkaa ainakin tanttasten esimiesten ja päättäjien naamaa kuumottaa ....
uskottavuus ja mielikuva kun on monesti niin tärkeää näille kuntien pikkupampuille
ettei läänin antama huomautus aina kalahdakaan kankkulan kaivoon
vaan voi jopa aiheuttaa kunnassa pientä
säpinää ... ja jos ei heti kantelun aikaansaaman huomautuksen jälkeen
niin kyllä jossain vaiheessa joku tanttakerhon ulkopuolinen käyttää
näitä huomautuksia tai mahdollisia sakkojakin
tanttakerholaisten uudelleen järjestelyssä .....