Paljonko äiti voi jaksaa?

Paha olla mulla

En oikein ymmärrä miten paljon minun pitää jaksaa. Menin säännölliseen töihin heti koulun jälkeen ja sitä ennen tein vanhempieni apuna töitä varmaan jostain 6-7 vuoden iästä alkaen. Minulla ola 2 liittoa takana joissa kummassakin kuvittelin että saan elämäni miehen joka jaksaa rakastaa ja vaalia meitä, kuten minä. Tein ahkerasti töitä ja hoidin kotia. Lopulta mikään ei tuntunut riittävän kummassakaan tapauksessa. Nyt olen taas yksin, toisin minulla on 3 lasta. Tuntuu vain siltä, että ainoa mitä olen saanut aikaiseksi ovat nuo lapset, vaikka varmasti olen tehnyt vähintään yhtä paljon töitä kuin miehetkin, jälkimmäisessä tapauksessa varmasti 200% enemmän kuin mieheni.
Olen kuiten sen verran viisastunut, etten enää yhtään miestä kattoni alle halua, mutta haluaisin miesystävän. Miten kiltti ihminen voi hankkia itselleen sellaisen? En tykkää yhtään käydä ravintoloissa tai baareissa, minulla ei ole harrastuksia johtuen miehestäni. Minulla on paha olla.
Kun menin loman jälkeen töihin (miesvaltainen), kukaan ei kysynyt mitään minulta. Kaikki muut vain olivat jengissä pomoja myöden ja käyttivät varmaan puoli päivää jutusteluun. Oli tosi yksinäinen olo ja tuntuu ettei kukaan välitä minusta. Vaikka olen tiukka, en ole paha ja sen ne kaikki tietäävät.

2

944

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivoillasi?

      Olin aikoinani niin helvetin kiltti ja en osannut ottaa negatiivista palautetta vastaan ollenkaan vaikka sitä sain kiltteydestä huolimatta. Kun aloin pahaksi, oikein pahikseksi niin opettelin ottaan negatiivista palautetta kun sen olin ansainnutkin niin osasin olla ihan kuuro. Toiset kun alkavat riehuun tai masentuvat niin minä osasin olla täysin kuuro ja ajattelin että vittu mietihän omia vikojasi typerys ennen kuin alat arvostelemaan ketään.

      Kilttinä ihmisenä en ole tehnyt yhtään lasta kenellekkään ja ihmettelen "kiltteyttäsi" onko se ihan totta mitä kerrot? Onko sinussa jokin toinen puoli mistä et halua olla tietoinen tai et kerro? Onko se mies edes halunnut lapsia vaan olet väkisin niitä pukannut niin kuin monessa muussakin tapauksessa? Onko lapset ollut vain sinun haaveesi ei sen miehen? Oletteko toteutteneen suhteessa vain sinun haaveitasi niin kuin monessa muussakin suhteessa käy? Toinen vaan vikisee ja tekee mitä "herra" käskee...näitä naisten suunnittelemia elämiä ja häitä olen nähnyt pilvin pimein ja heti näkee mitkä ovat tuhoon tuomittuja. Ämmä kun on jo häissään niin pilkun nussija että kaikki pitää olla pitsejä ja pilkkua myöten selvää pässinlihaa niin johan siitä tietää jo ettei suhde kauaksi kanna.

    • hmmhmm

      Olet luultavasti läheisriippuvainen. Lue aiheesta, ehkä tunnistat itsesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe