Kepun kenttäväki arvostelee täällä demareita. Samaan aikaan Kepun ministerit nuoleskelevat demareita. Lipposella käydään kaikki vähänkään merkittävämmät kannanotot hyväksyttämässä ennen kuin uskalletaan julkisesti esittää mitään. Arvostelkaa niitä, joita olette äänestäneet.Vaikka olisittekin Kepuministerien pekkarointiin turhautuneita, ei asianne kummene demarien harjoittamaa politiikkaa haukkumalla.
Kepu/SDP
Marja-Liisa
6173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sairaita on luulosi ja tuulesta temmattu. Pitäkää te vain se Lipposenne. Vanhanen ei kuvia kumartele.
Demaritkin hallituksessa on erimieltä monesta asiasta mitä on Lipposen kanta. Hallitus päättää keskenään monista asioista kuten olet nähnyt. Esim. Koskisella ja Tuomiojalla on eri näkemys kuin Lipposella Natoasiassa. Mites pakkoruotsissa Lipponen hävisi hallituksen kanssa. Pidä luulosi tytön-hupakko.
Vanhanenkin on vaihtanut NATO-mielipiteensä, kun Lipponen oli ärähtänyt sille eduskunnan käytävällä!!
Omilla avuttomilla ja päättömillä avauksillaan nämä tällä saitilla sössöttävät sossot rassaavat "verta" nenästään ja syyttelevät Marja-Liisan tapaan , kun ovat saaneet sitä mitä ovat pyytäneetkin, eli "verta tulee omasta nenästä.
Nykyinen hallitus on "toista maata" kuin oli edeltäjänsä. Kansakin on sen huomannut, siitä kertoo hallituksen nauttima 70% suosio.
...
Täällä olevat Oivat ja kumppanit ovat änkyräkepulaisia, jotka vain purkavat turhautumiaan.
Keskusta pääsi 16 vuoden matelemisen ja anelun jälkeen vasemmiston johtamaan hallitukseen, mikä hävettää tämän palstan kepulikirjoittajia, koska he ovat niitä, jotka viimeiset 8 vuotta räksyttivät kokoomukselle, koska kokoomus oli demareiden kanssa hallituksessa. Kun oppositiolle on turha enää räksyttää, niin nyt räksytetään demareita.
Ikäväähän se näille keppuliräksyttäjille tietenkin on, että yksikään keskustan tavoite ei ole edes hallitusohjelmassa mukana ja Vanhanen toteuttaa Lipposen linjaa ulkopolitiikassa ja aiempaa kokoomuksen linjaa veropolitiikassa. Hallituksella on pelinsäännöt, mikä tarkoittaa että myös koko kepun eduskuntaryhmä noudattaa SDP:n puoluekuria.
Tämä viimeisin tapaus, Liikasen surkea nimitysfarssi, oli taas osoitus siitä, miten Vanhanen toteuttaa Lipposen tahtoa, kun Vanhanen kielsi eduskuntaryhmiä käsittelemästä nimitysasiaa, patisti pankkivatltuustoa yksimieliseen esitykseen ja sen jälkeen kielsi keskustapoliitikkoja antamasta asiasta mitään lausuntoja ja kieltäytymään vastaamasta mihinkään median kysymyksiin nimityksestä.
Nyt, kun Halonen sitten nimitti Liikasen niin kuin Lipposta totteleva keskusta halusi, niin palstan keppuliräksyttjät räksyttävät Halosta siitä syystä, että Halonen toteutti Vanhasen ja Lipposen jo kuukausi sitten sopiman ja Vanhasen junaileman nimityksen.
On se minustakin todella hävettävää, että keskusta - isänmaallinen ja ei-sosialistinen kansanliike - voi vajota noin alas. Kyllä minäkin räksyttäisin, jos olisin samanlainen keppuli, mitä muutama pastan eri nimimerkeillä hääräävä tyyppi on. - Onneksi en kuitenkaan ole koskaan äänestänyt kepua, niin nyt ei ole mitään hävettävääkään, on vain paljon, paljon surkuteltavaa.
EU-vaaleissa ja kunnallisvaaleissa keskustalle tulee takkiin niin että roikaa.