Olen 3 kertaa synnyttänyt nainen. Minulla on nyt toinen hormonikierukka joka on jo vanhentunut mutta en uskalla mennä poistattamaan sitä. Pelkään ihan järjettömästi toimenpidettä ja annan vaan tuon vanhan kierukan olla, tuli mitä tuli. Ehkäisyä en tarvitse tässä liitossani enää. Sain tällaisen fobian synnytysten myötä, en kestä enää minkäänlaista ronkkimista tai pientäkään kipua gynekologilla. Myös hammaslääkärikäynnit on hirveitä. Tähän ei auta edes mielenterveyslääkitys joka on ollut jo vuosia isolla annoksella. Haluaisin että minulle tehtäisiin kaikki toimenpiteet nukutuksessa.
Gynekologikammo
nainen -61
8691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en ole koskaan ollut gynekologilla, vaikka olen jo 30. Ehkäisynä toimii kondomi.
Auttaisiko jos ottaisit rauhoittavia ennen käyntiä?
Mitä siinä synnytyksessä tapahtui? Sulla on trauma ja se trauma pitäsi työstää että pääsisut noista oireista. Turha kärsiä koko loppuelämää.Ei noi ronklaamis asiat oo kenestäkään kivoja. Gynejä on erilaisia.Jos kemiat synkkaa voi tutkimuksetkin luonnistua paremmin. Voimia!
En minäkään ole koskaan käynyt gynekologilla ja olen jo 51 vuotias. Aviossa olin 29 vuotta siihen saakka kun mieheni kuoli. Lapsia ei ole ollenkaan. Ehkäisynä oli vasektomia miehelläni.
Nettitietojen mukaan ainakin jollekulle on asetettu kierukka nukutuksessa. Kai sellaista voi pyytää myös poistamista varten. Itsehän sen kai maksaa. Kysy ensin julkiselta ja sitten yksityiseltä puolelta.
Aina kannattaa vaatia puudutukset ja nukutukset, tilanteesta riippuen. Ei lääkärit tietysti omaa kiirettään ajatellen rupea sitä ehdottelemaan, mutta potilas on kuitenkin se juttu, kun ei olla missään mutterinkiillotusliukuhihnalla.
vaan ihan normaalit kai. Kaksi pitkää synnytystä ja yksi lyhyempi. Mutta kaikki ilman puudutusta kun kätilöt mokas: piti antaa kohdunkaulanpuudutus mutta jokaisessa kolmessa synnytyksessä kätilö oli poissa juuri sinä aikana kun se olisi pitänyt antaa !!!!!!!!!!!!!! Kivut oli kamalat, huusin ja panikoin. Kai tää pelko on siitä alkanut sitten? Minulla oli petetty olo kun en saanut kivunlievitystä silloin kun sitä olisin tarvinnut, muut synnyttäjät olivat tärkeämpiä ja kätilöt olivat niissä mukana. Mutta kun tuon kokee kolme kertaa, siis jokaisen synnytyksen kohdalla niin se on jo vähän liikaa :((( Niin että sellaista on synnyttää Taysissa :(
Kierukka on vaihtamatta edelleen, en pysty menemään gynelle.
Minäkin kärsin gynekammosta. olen kylläkin vasta 23 vuotias nainen, mutta pelkään gynelle menemistä hirveästi. Aluksi en pelännyt, mutta kerran jouduin todella epämielyttävään ja kivuliaaseen gynetarkastukseen ja sen jälkeen ei ole tultu käytyä... Tiedän, että gynejä on erilaisia, mutta en voi kammolleni mitään. Paikkani lyövät lukkoon ja se ainakin edesauttaa kivuliasta tarkastusta. Kivulias gynetarkastus aiheutti kohdalleni myös vaginismin, rupesin pelkäämään kaikkea mikä koskettaa alapäätäni. En suostunut harrastamaan seksiä, saatika pistämään omia sormiani sisälleni joka teki kipeää.
Nyttemmin, vasta tänä kesänä olen pystynyt harrastamaan seksiä ja nauttimaan siittä kivuitta. Alitajunnassa kumminkin on jälleen pelko, että jos jotain kivuliasta tapahtuu, niin olenko taas samassa kierteessä. Pelkään alapään tulehduksia sairalloisesti, koska silloin minun pitäisi mennä gynelle tai siinä tapauksessa vaginismini voisi palata. Pelkään hirveästi että vaginismi palaa, se oli elämäni kauheinta aikaa. Olen uudessa parisuhteessa, enkä halua enään kärsiä siittä...
Minulla on myös gyne-/sisätutkimuskammo. Taustalla ei ole huonoja kokemuksia (kun ei ole sitä ensimmäistäkään tutkimusta saatu tehtyä), ei seksuaalista hyväksikäyttöä tai muutakaan vastaavaa, satun vain pelkäämään ihan yleisesti kaikkia toimenpiteitä joissa minua jotenkin sorkitaan sisältäpäin (Ihan hammaslääkäristä lähtien. Hamsuloissa sentään kuitenkin on yksityisiä pelkopoleja joilla saa vaikka kevytnukutuksen halutessaan, naistenlääkäreillä ei).
Onko kukaan täällä saanut mistään apua tai ymmärrystä tällaiseen ihan todelliseen kammoon ja suorastaan fobianomaiseen pelkoon gyneä kohtaan? Jotakin konkreettista hoitoa tai muuta kuin sitä iänikuista lässynläätä siitä, miten se ei satu ja sitä on älytöntä pelätä ja että se nyt on vain suunnilleen jokasen naisen kanalaisvelvollisuus? Olen syönyt ehkäisypillereitä nyt kaksi vuotta ja resepti pitäisi taas uusia. En uskalla edes mennä YTHS:lle kysymään koska pelkään, että tutkimusta aletaan taas tuputtaa ja reseptiä ei suostuta uusimaan ilman sitä.
Minulle yritettiin vajaa vuosi sitten tehdä tutkimus toisella paikkakunnalla, mutta se ei kertakaikkiaan onnistunut, vaikka sain rauhoittavaakin (tosin se oli ilmeisesti vain 10mg Diapam ja hetken miettimisen jälkeen hoitaja vieläpä puolitti sen. Luuli vissiin, että minulle riittäisi vaikka ihan vaan placebo.). Kyyhötin loppujen lopuksi koko käynnin ajan itkien ja täristen nurkassa, enkä kyennyt tulemaan lähellekään tutkimuspöytää, saati heittämään housuja pois. Hoitaja oli ihan avuton ja ihmeissään ja yritti turhaan tiedustella, että mikä siinä nyt on.
Kun joudun tähän paniikkitilaan, en yksinkertaisesti voi sille mitään, järkipuheet eivät auta ja sokaistun pelosta. Nämä perinteiset neuvot tyyliin "Älä jännitä, hengitä syvään.." joita olen pelkooni saanut niin netistä kuin lääkäreiltä, eivät siis auta. Jalkani eivät yksinkertaisesti suostu kävelemään lähellekään tutkimuspöytää ja en edes halua kuvitella miten reagoisin, jos lääkäri yrittäisi väkisin taluttaa minua!
Kenelläkään muulla samaa? Minulla ei ole koskaan diagnosoitu paniikkhäiriötä tai muuta vastaavaa, enkä oikein uskalla hakeutua kenenkään puheillekaan tämän ongelmani kanssa. Koko asian käsittely tuntuu pahalta ja painostavalta. :/
Minä kävin vielä noin 5 vuotta sitten säännöllisesti gynellä enkä osannut sitä pelätä.
Sittemmin tuli avioero, tuttu gynekologini jäi eläkkeelle, muutin työni vuoksi kauas kotikaupungistani. En vain ole saanut varattua tarkastusaikaa vaikka ikäni ja nyt ilmenneiden kuukautisongelmien vuoksi olisi ehkä paikallaan. Pelkään ihan hillittömästi.
Äitini on aina ollut kova pelottelemaan ja huomaan että nyt tämä ainainen pelottelun tulos tuottaa hedelmää. Sain lapsena kuulla usein, miten lapsillakin VOI olla syöpää, sydänsairauksia jne. Jos kävin hammaslääkärillä, kotona kyseltiin että muistiko lääkäri tarkistaa myös ikenet ja limakalvot ettei ole syöpää.
Jos minulta joskus otettiin esim. CRP tai Hb ja tuloksesta piti soittaa terveydenhoitajalle, sain soittaa itse. Äiti ei uskaltanut, jos siitä ilmenee että minulla on jotain vakavaa.
Äidistä ei ole ollut koskaan minulle tueksi eikä turvaksi, pelottelu jatkuu edelleenkin jos esim. kuulostan puhelimessa väsyneelle - väsymys on merkki jostain.
Pätkätyöläisenä minulla ei ole edes työterveyshuollon tarkastuksia, joten äidin mielestä minullakin voi olla vaikka mitä tauteja joista en tiedä.
Luulen että jos tuttavapiirissäni olisi ikäisiäni naisia joiden kanssa jutella ilman kauhistelua naisen elämästä, voisin rohkaistua. Kun saisi kuulla hyviä kokemuskertomuksia gyneltä ja naisten ongelmista, se EHKÄ auttaisi. Mutta kun ainoa tietotorvi tahtoo olla tuo äitini jonka jutut ovat vain järkyttäviä kertomuksia omasta mummopiiristään missä ei koskaan puhuta parantumisista tai harmittomista vaivoista.