Yksin Dubaihin?

nainen21v..

Olen jo pitkään miettinyt matkustamista Dubaihin, mutta kaverini/sisarukseni eivät ole kovin innostuneita kohteesta. Ajattelin mennä joskus syksyllä/joulukuun alussa, jolloin liput olisivat tod.näk. hieman halvempia. Netissä on esim. couch surfing niminen sivusto, jossa ihmiset ympäri maailmaa majoittavat sinut ilmaiseksi heidän sohvalle nukkumaan, eli en joutuisi maksamaan hotellista/hostellista ainakaan kovin montaa yötä, ja paikallisesta majoittajasta voisi lisäksi saada hyvän turistioppaan/seuraa. Yksin matkustamisessa on sekin hyvä puoli, että minut luultavammin majoitettaisiin ilmaiseksi, koska aika harvalla on parivuodesohvaa kotonaan. Dubaissa käyneiltä/asuneilta kysyisin vielä:

Mihin kellonaikoihin Dubaissa ei ehdottomasti naisena kannata yksin liikkua?
Onko tiettyjä kaupunginosia, joita tulisi välttää?
Voiko esim. taksikuskeihin luottaa?
Miten paikalliset miehet suhtautuvat siihen, jos he näkevät länsimaalaisen (blondin) naisen yksin liikkumassa Dubaissa?
onko alkoholin vienti Dubaihin sallittu? Eli voinko viedä minua majoittavalle henkilölle mm. pullon koskenkorvaa vai loukkaantuuko hän tästä/takavarikoidaanko se tullissa?

13

2617

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dubaissa asuva

      - Dubaissa on huomattavasti turvallisempi liikkua yksin kuin esim. suomessa. ei tarvii pelätä kännisiä tai huumehörhöjä, randomia väkivaltaa tms. en siis itse ainakaan koe että mihinkään aikaan olisi turvatonta liikkua, eikä ikinä ole ongelmia ollut (olen asunut dubaissa useita vuosia ja olen suomalainen nuori nainen).

      - taxikuskeihin voi siinä mielessä luottaa, että ei tarvitse raiskauksia tms väärinkäytöksiä pelätä. siihen ei kuitenkaan kannata luottaa, että taxikuskit osaa ajaa joka paikkaan. pidä siis kartta mukana. jos mtn hämminkiä tulee ja teet kuskista valituksen keskukseen, on potkut lähes varmat. kuskit tekevät siis parhaansa, mutta dubaissa liikkuminen voi olla välillä aika hankalaa jatkuvasti muuttuvien tiejärjestelyjen takia.

      -länsimaalainen dubaissa on niin tavallinen näky ettei siihen mitenkään erityisesti suhtauduta. intialaiset nyt on sellasia että ne aina tuijottaa, mutta sukupuolella tai kansallisuudella ei ole siihen mitään vaikutusta.

      -alkoholin vienti dubaihin on sallittua (tullimääräysten mukaisesti), mutta julkisilla paikoilla sitä ei saa nauttia. jos sinut majoittava henkilö on muslimi, älä vie viina tai nauti sitä hänen kotonaan.

      • ..............

        Kiitos vastauksesta :) nyt vaan lentolippuja varailemaan...

      • jacubi

        Tää nyt on yksi suurimpia virheitä kuvitella, että Dubai olisi länsimaa, kun sitä ei ole. Länsimaalaisia ihmisiä on kuitenkin vähemmistö Dubain asukkaista. Ja heitä tuijotetaan ja sukupuoli ja kansalaisuus vaikuttavat. Oikeastiko väität, että vaalea länsimaalainen nainen ja tumma turkkilainen mies saavat yhtä paljon katseita osakseen? Tuijottavat eivät ole myöskään pelkkiä intialaisia!

        Lisäksi jos aloittajan majoittaja on mies niin se on jo laitonta yöpyä hänen luonaan.

      • ....................
        jacubi kirjoitti:

        onko muka laitonta? selailin couch surfingia, ja siellä ainakin moni länsimaalainen nainen oli ilmoittanut yöpyneensä jonkun miehen luona. minulle on sinäänsä aika sama kenen luona yövyn, mutta miehen luona (tuosta laista huolimatta) saattaisi olla helpompi yöpyä, koska miespuolinen henkilö tod.näk. uhraisi enemmän vapaa-aikaansa minua opastaessa ja antaisi minun yöpyä pidempään.

      • jacubi
        .................... kirjoitti:

        kyllä laitonta on, rinnastetaan avoliittoon. Edes hotelleissa ei saa avoparina yöpyä, tätä tosin moni hotelli ei käytännössä noudata ollenkaan.

      • dubaissa asuva
        jacubi kirjoitti:

        kyllä laitonta on, rinnastetaan avoliittoon. Edes hotelleissa ei saa avoparina yöpyä, tätä tosin moni hotelli ei käytännössä noudata ollenkaan.

        näinhän se laki menee, mutta käytännössä dubaissa asuu valtava määrä avopareja. niin kauan kun kukaan ei heitä ilmianna, ei ongelmaa ole. toisinsanoen jos asut miehen luona ja teille esim. tulee riitaa ja hän ilmiantaa sut, olet ongelmissa. suosittelen siis majoittumista naisen luo, niin ei tarvitse sitä sitten miettiä.

        tuosta tuijottamisesta voi jokainen olla mitä mieltä haluaa, kerroin vain oman kokemukseni:)

      • maailmanmatkaajatar
        .................... kirjoitti:

        onko muka laitonta? selailin couch surfingia, ja siellä ainakin moni länsimaalainen nainen oli ilmoittanut yöpyneensä jonkun miehen luona. minulle on sinäänsä aika sama kenen luona yövyn, mutta miehen luona (tuosta laista huolimatta) saattaisi olla helpompi yöpyä, koska miespuolinen henkilö tod.näk. uhraisi enemmän vapaa-aikaansa minua opastaessa ja antaisi minun yöpyä pidempään.

        Melko naivi ajatus..heh miespuolinen uhraa vapaa aikaansa enemmän.Oletkohan matkustamassa kenties ensimmäistä kertaa?

      • petipaikka
        maailmanmatkaajatar kirjoitti:

        Melko naivi ajatus..heh miespuolinen uhraa vapaa aikaansa enemmän.Oletkohan matkustamassa kenties ensimmäistä kertaa?

        No, tottakai täällä miehet majoittavat varmasti mielellään vaalean länsimaalaisen naisen pientä korvasta vastaan siellä petipuolella. Itse en lähtisi kyseiseen hommaan, mutta jos se onkin matkasi tarkoitus, niin siitä vaan sitten nauttimaan tummista miehistä. Niin ja kyllä täältä löytyy halpoja hyvätasoisia hotellejakin. Jos on varaa ostaa lentoliput, niin luulisi, että rahaa löytyisi vielä se muutama satanen siihen hotelliin, ettei itseään tarvitse tulla tänne kauppaamaan. Muuten tervetuloa Dubaihin!

    • .,-,.-.-,,.-,.-,.-

      entä saako sinne viedä reseptilääkkeitä ilman mitään lääkäritositetta? tai buranaa? puhun siis pienistä annoksista, en mistään kassillisesta pillereitä.

      • jumeijamei

        Paikallisiin "oppaisiin" en kyllä luottaisi, he eivät usein itsekään tiedä missä mikin paikka on. Liikkuvat vain tietyn reitin ja jos siitä poikkeavat, niin eksyksissä ovat - sen olen usein todennut. Ns. paikalliset ovat suurimmaksi osaksi muualta tulleita, jotka ovat siellä aamusta iltaa töissä. Ihmettelen vain missä vaiheessa he sinua ehtisivät opastaa. Kiinnostaisi tietää millaisiin asumuksiin sohvamajoitusta tarjoavat.
        Lääkkeissä on rajoituksia, toisia saa viedä ja toisia ei. Reseptit olisi oltava myös englanninkielisiä, jos lääkettä olet sinne viemässä. Buranantyyppisiä lääkkeitä ei kannata viedä, niitä saa dubailaisista apteekeista.

      • ------------
        jumeijamei kirjoitti:

        kyllä tuolla nettisivuilla on ihan dubaissa syntyneitäkin, hyvissä töissä olevia. eräälläkin paljon kehuja muilta turisteilta saaneilta oli melko iso talo, ja extra huone, jossa hän majoittaa muita.

    • maailmanmatkaajatar

      Niinkun joku mainitsi niin turvallisempaa on liikkua illalla kun suomessa,ja tuijotusta riittää,jostain syystä nilkat kiinnostaa heitä.Välillä se suunnaton tuijottaminen ärsyttääkin mutta lohtuna on se että pitävät näppinsä kurissa eikä huutele.
      Yksin naisena matkustavana ei muuta ongelmaa ole kun et ole heidän mielestään minkään arvoinen koska sinulla ei ole miestä mukana,esim kahvilassa voi olla kyltti pöydässä "vain perheille"(in english)
      Oven avaamista sinulle on turha odottaa muslimimieheltä,eikä hän katso ihaillen "puolialastonta" turistia.
      Mutta silti olen menossa viidettä kertaa Dubaihin ja elän maassa suunnilleen maan tavalla,eli aivan normaalisti ilman bikinipukeutumista kaupungilla tai humalassa örveltämistä julkisella paikalla.

    • palm_pirkko

      Toteutuiko matkasi? Aina kannattaa olla vahan varovainen; tosiaan miehen luona ei saisi yopya jos ei ole naimissa hanen kanssaan ja jos tapahtuu esim raiskaus saatat joutua siita itse vankilaan.

      Muuten naisena kaikki ok Dubaissa, yksin en kavelisi yolla Dubaissa, yleensa minnekaan ei kavella.

      Alkoholia saa nauttia omassa hotellihuoneessa / kodissa jos on alkoholilisenssi; jos ollaan tarkkoja paikallisella majoittajalla pitaisi sitten olla lisenssi jos meinaat koskenkorvaa vieda... alkoholit Dubain kentalla kylla halvempia kuin vaikkapa Hgissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      67
      1084
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      902
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      852
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      825
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      745
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      26
      710
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      17
      689
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      628
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      127
      592
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      592
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      590
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      588
    18. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      563
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      549
    Aihe