Joka neljäs yksinhuoltaja elää köyhyydessä

........

Yksinhuoltajien köyhyys on lisääntynyt selvästi 1990-luvun alun laman jälkeen.

Tänään Porin SuomiAreenassa julkaistun tutkimuksen mukaan jo neljäsosa yhden perheen vanhemmista elää köyhyysrajan alapuolella. Yhä useamman yksinhuoltajan ongelma on työttömyys; yksinhuoltajan on vaikeampi työllistyä kuin muiden perheellisten.

Kovin paljon helpompaa ei ole usein niilläkään yksinhuoltajilla, joilla on töitä. Työssä käyvä yksinhuoltaja jää ilman tukia ja etuuksia, vaikka pelkästään asumismenot ovat samat kuin kahden vanhemman perheessä.

Tutkimusten mukaan joka neljäs yksinhuoltaja elää jo köyhyydessä. Köyhyys on lisääntynyt selvästi parissakymmenessä vuodessa.

- Vielä 90-luvun alussa yhden vanhemman perheet ei erityisemmin eronnut mistään muista lapsiperheistä tai muista perheistä Suomen maassa. Mutta laman myötä ryhdyttiin leikkaamaan monia etuuksia, joita ei sitten tuotu takaisin, toteaa Yhden vanhemman perheiden liiton puheenjohtaja Eija Tuominen.

Suomessa on 120 000 yhden vanhemman perhettä, joissa elää liki 200 000 lasta.

(MTV3)

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/07/1158056

Kas, ryyppäämiseenkö ne kaikki rahat menee? Vai eikö ole vielä löytynyt sitä rikasta miestä joka maksaa kaiken?

264

6496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --X

      Kun menet kimppaan nuoren naisen kanssa on hän ylimielinen, televisiosarjojen kuten Sinkkuelämää harhauttaman poloinen, joka luulee pärjäävänsä missä vain koska on nainen. Pienikin ongelma ja nainen lähtee lapsien kanssa viettämään trendikästä sinkkuäitielämää.

      Mutta kuka mies haluaa jonkun muun miehen kakarat elätettäväkseen... ja näin nykynaisen trendikäs maailmankuva murtuu ja köyhyys alkaa.

      YH-äitien köyhyys on harhaisen minäkuvan syytä. Naisten olisi jälleen alettava kunnioittamaan myös miehiä jotka perinteisesti ja myös nykyisin pääasiassa tuovat sen perheen elannon ja leivän pöytään.

      • Lovebug-1

        Juuri näin se vain on.
        Entinen mies haukutaan mennessään sossussa väkivaltaiseksi juopoksi, mutta seuraava se vasta oikea juoppo ja väkivaltainen vasta on. Hakkaa lapsetkin, kun eivät anna nussia rauhassa "tyttöystävää".
        Tämän olen valitettavasti saanut ominkin silmin todistaa. Silti ko. naikkonen ei ole ottanut opikseen, vaan aina vain pahenee. Sossu on jo vienyt yhden lapsen. Suuresti ihmettelen, että miksi vain yhden? No ongelma ei ole minun, eikä liion minun ex:ni, kunhan muuten tunnen .
        Siitä vain "itseään etsimään", mutta turha on sitten valittaa, että rahat ja rakkaus ovat enemmän kuin kortilla.

      • ........

        niin totta tuo kirjoittamasi ettei siihen ole paljon lisäämistä. Elämä ei ole pelkkää juhlaa.

      • superfemakko

        MIten olisi palkankorotus naisvaltaisille aloille?

        Ps., miksi te miehet otatte niitä bimboja?

      • 38

        "Mutta kuka mies haluaa jonkun muun miehen kakarat elätettäväkseen... ja näin nykynaisen trendikäs maailmankuva murtuu ja köyhyys alkaa. "

        Tuhkamunia kyllä riittää myös suomessa, mutta ei kaikille halukkaille yh-lesboille.

      • surkea raukka

        Missähän meidän perheeessä oli se leivän pöytään tuova mies? Mies oli kyllä, meidän isä, mutta hänelle uskonto ja haaveileminen omasta suuresta muusikon kyvystä olivat elämässä tärkeimmät asiat. Äiti hoiti samaan aikaa yritystä ja omaa osapäivätyötä, myöhemmin täyspäiväisesti yrittäjänä. Mies vaan kyseli, että miksi äiti tekee töitä koko aika. Lopulta mies lähtikin kun ei vaimolla ollut hänelle aikaa. Voi voi. Siinä oli meillä oikea täyspäiväinen elättäjä-mies. Ja lapsia oli kuusi kappaletta :) Että kyllä siinä vähän sai sitä työsarkaa tahkoa että pystyi elättämään perheen. Mies vaan ei sitä koskaan tajunnut.

        Minun silmissä mies on surkea raukka, anteeksi nyt vaan. Johtuen siitä esimerkistä, jonka kotonani näin. Siksi tekstisi on minun silmissä täyttä hebreaa.

      • UkkojaAkka
        surkea raukka kirjoitti:

        Isät töihin 4 tunniks ja sitten äidit töihin 4 tunniks kun isät tulee kotiin hoitaa lapsia. Ja toisinpäin.
        Sitten ollaan kaikki yhdes 4 tuntia. Sitten nukutaan.

      • suora ihminen!

        Ihan oikein kirjoitettu! Ja muutenkin vituttaa ne parat yksinhuoltajat jotka valittaa että niin huono elintaso heillä on! Voi voi! Olisi saatana jokaisen naisen mietittävä tarkkaan pystyykö elää muksunsa ennen kun levittää jalkoja,mutta suomessa ei sitä tarvitse ajatella kun valtiohan auttaa ja saa kaikenlaiset tuet :) Pitää miettiä yläpäällä eikä alapäällä! Jos olet päättänyt yksinhuoltajaksi niin ota sitä vastuu ITSE! Sitä mieltä olen!!!

      • 516
        suora ihminen! kirjoitti:

        Joskus kai saattaa se mieskin lähteä ettimään itseään ja jättää vaimon ja lapset. Sitten tultaisiin häntä koipien välissä takaisin. Joskus taas mies voi olla väkivaltainen. Elä siinä normaalia perhe-elämää silmä mustana. Sitä väkivaltaisuutta ei välttämättä huomaa toisesta, ennen kuin on myöhäistä. Toivottavasti elämä säästää sinut vastoinkäymisiltä ja saat elää ruusulinnoissasi.

      • jakoja saa aikaiseks
        UkkojaAkka kirjoitti:

        Isät töihin 4 tunniks ja sitten äidit töihin 4 tunniks kun isät tulee kotiin hoitaa lapsia. Ja toisinpäin.
        Sitten ollaan kaikki yhdes 4 tuntia. Sitten nukutaan.

        Ootte onnekkaita jos tuollaisen ratkaisun olette onnistuneet luomaan - mutta valitettavan kaukana realistisesta arkielämästä, jossa harvoilla on mahdollisuutta tai edes varaa toimia näin.

      • Juuri näin!!!!
        superfemakko kirjoitti:

        MIten olisi palkankorotus naisvaltaisille aloille?

        Ps., miksi te miehet otatte niitä bimboja?

        mutta esimerkiksi miellyttävä venakko tai virolainen käy hyvin. He ovat saaneet hyvän kasvatuksen ja ovat naisia edelleen.

      • Sadisteja

        kun luulevat, että nainen jaksaa hoitaa yksin työn, kodin, lapset, lemmikit, miehen.... Mies luulee, että vaimo jatkaa hänen äitinsä roolia....ennemmin yksi hoidokki vähemmän! Ukko menköön hiiteen, jos ei viitsi auttaa kodinhoidossa. Nykyisin molemmat tuovat elannon pöytään!

      • 26
        Sadisteja kirjoitti:

        täysipäiväisinä piikoinaan, sihteereinään, äiteinään ja kaikkea naisen pitäisi olla maan ja taivaan väliltä, niin miehet kulkevat vieraissa ja lusmuilevat muuten. ei tarvitse kuin lukea "uskottomuus" palstaa ja parisuhdeongelmia, niin sieltä sen syyn näkee suuriin yh-lukuihin.

      • HISSUKKAEERO
        Juuri näin!!!! kirjoitti:

        mutta esimerkiksi miellyttävä venakko tai virolainen käy hyvin. He ovat saaneet hyvän kasvatuksen ja ovat naisia edelleen.

        Suuri osa Suomalaisnaisista nykyään REKKAMIESLESBOJA!!!

      • 14+16
        516 kirjoitti:

        Joskus kai saattaa se mieskin lähteä ettimään itseään ja jättää vaimon ja lapset. Sitten tultaisiin häntä koipien välissä takaisin. Joskus taas mies voi olla väkivaltainen. Elä siinä normaalia perhe-elämää silmä mustana. Sitä väkivaltaisuutta ei välttämättä huomaa toisesta, ennen kuin on myöhäistä. Toivottavasti elämä säästää sinut vastoinkäymisiltä ja saat elää ruusulinnoissasi.

        Siis jos naisella on kunnon koulutus, niin töitä löytyy vaikka muksuja olisi useampi.
        Jos niitä lapsia päättää hankkia ilman, että itsellä on mitään koulutusta ja luottaa siihen, että miehen kanssa elämä menee ihanasti, niin aika naiivi nainen on. Voi kyllä sitten vähän itseäänkin syyttää siitä köyhyydestä.

        Tosi moni nainen lisäksi ihan vapaaehtoisesti hoitaa lapsia kotona pienillä tuloilla.

        Itse olen käynyt koulut ja sitten hankkinut muksut. Kunnon koulut kävin, jotta pystyn ITSE elättämään omat lapseni, jos parisuhde ei kestä. Ei tartte kelan elätettäväksi ryhtyä...

      • -----------
        26 kirjoitti:

        täysipäiväisinä piikoinaan, sihteereinään, äiteinään ja kaikkea naisen pitäisi olla maan ja taivaan väliltä, niin miehet kulkevat vieraissa ja lusmuilevat muuten. ei tarvitse kuin lukea "uskottomuus" palstaa ja parisuhdeongelmia, niin sieltä sen syyn näkee suuriin yh-lukuihin.

        Turha syyttää miehiä koska naiset valitsevat kenen matkaan lähtevät ja yleensä naiset valitsevat sen isottelevan suuria puhuvan itsekeskeisen miehen!

      • muusikon veli
        surkea raukka kirjoitti:

        Missähän meidän perheeessä oli se leivän pöytään tuova mies? Mies oli kyllä, meidän isä, mutta hänelle uskonto ja haaveileminen omasta suuresta muusikon kyvystä olivat elämässä tärkeimmät asiat. Äiti hoiti samaan aikaa yritystä ja omaa osapäivätyötä, myöhemmin täyspäiväisesti yrittäjänä. Mies vaan kyseli, että miksi äiti tekee töitä koko aika. Lopulta mies lähtikin kun ei vaimolla ollut hänelle aikaa. Voi voi. Siinä oli meillä oikea täyspäiväinen elättäjä-mies. Ja lapsia oli kuusi kappaletta :) Että kyllä siinä vähän sai sitä työsarkaa tahkoa että pystyi elättämään perheen. Mies vaan ei sitä koskaan tajunnut.

        Minun silmissä mies on surkea raukka, anteeksi nyt vaan. Johtuen siitä esimerkistä, jonka kotonani näin. Siksi tekstisi on minun silmissä täyttä hebreaa.

        oispa äitisi sille muusikolle vähän pesää antanut niin ei ois varmaan lähtenyt..

      • niin, että
        surkea raukka kirjoitti:

        Missähän meidän perheeessä oli se leivän pöytään tuova mies? Mies oli kyllä, meidän isä, mutta hänelle uskonto ja haaveileminen omasta suuresta muusikon kyvystä olivat elämässä tärkeimmät asiat. Äiti hoiti samaan aikaa yritystä ja omaa osapäivätyötä, myöhemmin täyspäiväisesti yrittäjänä. Mies vaan kyseli, että miksi äiti tekee töitä koko aika. Lopulta mies lähtikin kun ei vaimolla ollut hänelle aikaa. Voi voi. Siinä oli meillä oikea täyspäiväinen elättäjä-mies. Ja lapsia oli kuusi kappaletta :) Että kyllä siinä vähän sai sitä työsarkaa tahkoa että pystyi elättämään perheen. Mies vaan ei sitä koskaan tajunnut.

        Minun silmissä mies on surkea raukka, anteeksi nyt vaan. Johtuen siitä esimerkistä, jonka kotonani näin. Siksi tekstisi on minun silmissä täyttä hebreaa.

        VAKKA KANTENSA VALITSEE. Lapsiakin piti sitten pukata peräti 6 kpl. Älä sä hauku miestäsi, kyllä syitä löytyy varmasti myös itsestäsi. Akoille tyypillistä ruikutusta taas.

    • 24

      tyhmät suomalaiset parittelee toisensa paksuksi teinivuosinaan, sitäpaitsi suomi on täynnä köyhiä, ei siinä tarvitse olla yh. harmi vaan että lapset kärsii tyhmistä vanhemmistaan ja tyhmien ihmisten keksimästä byrokratiasta, joka kannustaa opiskelijoita muuttamaan yhteen, koska yksin asuminen on niin saatanallinen taloudellinen rasite..

      • "sitäpaitsi suomi on täynnä köyhiä"

        Minä en ole nähnyt vielä yhtään köyhää suomalaista elämäni aikana. Maailmalla niitä näkee kyllä paljon, mutta yhtään niihin kriteereihin sopivaa suomalaista ei tosiaan ole vielä tullut vastaan. Missä sellaisia näkee? Kun vielä pitäisi olla täynnä näitä.

      • joooopajoooooooo
        sanompahan_vain kirjoitti:

        "sitäpaitsi suomi on täynnä köyhiä"

        olet ilmeisen tyhmä. Mene kotiin nurkkaan ja viillä ranteesi auki.

      • edck
        sanompahan_vain kirjoitti:

        "sitäpaitsi suomi on täynnä köyhiä"

        Minä en ole nähnyt vielä yhtään köyhää suomalaista elämäni aikana. Maailmalla niitä näkee kyllä paljon, mutta yhtään niihin kriteereihin sopivaa suomalaista ei tosiaan ole vielä tullut vastaan. Missä sellaisia näkee? Kun vielä pitäisi olla täynnä näitä.

        Ei Suomessa ole oikeasti köyhiä, kuin muutama prosentti. EU-määritelmien mukaan toki on enemmän, mutta ne ovatkin varsinaista lumetta...

    • Toivoa

      Otan osaa.
      Suuri osa Suomen kansasta on silti päättänyt äänestää kokoomusta.

      • Kok4ever

        Ilman Kokoomusta meillä olisi Albanian olot ja köyhyysraja jotain 50 egeä kuussa, kuten kaikissa sossuvaltioissa joka puolella maailmaa.

      • Ple!
        Kok4ever kirjoitti:

        Ilman Kokoomusta meillä olisi Albanian olot ja köyhyysraja jotain 50 egeä kuussa, kuten kaikissa sossuvaltioissa joka puolella maailmaa.

        sää tarttit neukuissa rahaa, kun mikään ei maksanut mitään???

    • aivokuolema

      ja naiset todellakin elävät jossain deluusioiden ja fantasioiden välimaastossa, mutta niin tekee moni mieskin. salatut elämät on kasvattanut nykysuomen täyteen seppoja ja sirkkoja, jotka eivät tajua asioista leppäkertun paskan vertaa yhtään mitään..

    • 27

      ja kuka vitun idiootti äänestää kokoomusta? pitäisköhän vähän miettiä tai yrittää edes käyttää päätä niiden salkkareiden lomassa

    • kateeksi käy

      Yksinhuoltajilla menee hienosti - kolme neljästä elää vauraudessa.

    • ei voi kaikkea saada

      yksinhuoltajat sitä että heille tuet virtaavaat entiseen malliin jos töihin menevät. Se palkkako pitäisi saada tukien lisäksi.
      Ei sitä moni muukaan saa kuin sen minimi toimeentulon jonka varmasti yksinhuoltajatkin saavat joko tukien muodossa tai palkkana.

      Joskus voisi miettiä sitäkin erotaanko nykyisin liian heppoisin perustein.

      • momies

        on eri asemassa kuin moni muu niukan toimeentulon varassa kitkuttava. Hänen on turvattava lapsen tai lasten tulevaisuus, annettava jälkikasvulle turvallinen ja virikkeellinen lapsuus ja nuoruus. Elatustuen tulisi olla ainakin 1000 euroa lasta kohden, murrosikäiselle vielä enemmän. Ex-miehet, jotka livistävät, pakoilevat ja vetäytyvät vastuusta, eivät joudu useinkaan maksamaan kuin murusia, ja poraavat siitäkin vähästä.

      • vanginvartija

        ehkä erotaankin liian heppoisesti, mutta luulen, että yhteenmeno se vasta liian heppoista onkin! Sitä vaan on niin mukava kokeilla, "erotaan sit, jos ei onnista"! Yhteen saatetaan muuttaa myös alkaneen raskauden vuoksi, eikä sellainen liitto sitten miestä tyydytä, pitää naista syyllisenä vankeuteensa.

    • atnia

      Ei kuule ole paljon vara ryypätä. Rahat menee sen ihanan ex-miehen velkoihin. Varmaan aikalailla samanlainen henkilä kuin sinä, jolla on noin arvostava käsitys arkeaan yksin pyörittävistä ihmisistä.

      • entinen-yh

        Ei toisen velkoja kuulu maksaa. Ei ainakaan jos exän nimissä. Itsekin olen yh 2 lapsen kanssa ollut ja täytyy sanoa että köyhyys ei siihen perhemalliin ainakaan silloin kuulunut. Aina oli rahaa millä ostaa tarvittava. Nyt uudessa liitos jo 6 vuotta olleena rahaa on paljon vähemmän käytössä. En silti haluaisi enää yh:ksi. Yksinhuoltajien rahattomuus omaa tyhmyyttä!

      • klögh
        entinen-yh kirjoitti:

        Jos yh on köyhä, hän on yleensä myös työtön tai tekee vain vähän työtä. Siivoojan työn ottamalla pääsee jo köyhyysrajan yläpuolelle. Sen lisäksi saa varmasti asumistukea, jos perheessä on lapsi.

        Ennen lapsen hankkimista pitää olla oma elämä hallussa. Ammatti opiskeltu ja työpaikka hankittu sekä jo jonkin verran työkokemusta, että äitiysloman jälkeen pääsee uudestaan töihin. On todella itsekästä hankkia lapsia työttömänä tai jos pitää omaa työllistymistään heikkona (narkomaanit, alkoholistit, pahat mielenterveydensairaudet ym. työntekoa estävät sairaudet), koska lapsihan siinä tulee kärsimään. Lapsi ei ole mikään aikuisen lelu, jonka pitäisi tyydyttää aikuisen yksinäisyys.

      • Tötar
        klögh kirjoitti:

        Yh voi olla myös opiskelija.
        Minulla 6 ammattia, mutta muutoksia töissä ja työelämässä kokoajan nykyään. Hyväpalkkaisia töitä kun riittää vain harvoille, se että pääsee hakemaan niitä vaatii jo kolme tutkintoa. Siivous yms. matalapalkkatöitä ei kannata yh tehdä koska jää miinukselle juuri näissä tukiasioissa, ja joutuu maksamaan pienestä palkasta täydet päivähoitomaksut.

        Ennen lyhyelläkin koulutuksella sai hyväpalkkaisen työn esim. 18- vuotiaana kun toimin tarjoilijana prosenttipalkalla tienasin enemmän kun ikinä myöhemmin missään muussa ammatissa(muutettuna nykyrahaan), mutta ammattiliitot töppäsivät senkin alan, nykyään suurin osa tarjoilijoista tekee osa-aikatyötä huonolla palkalla.

        Työnantajien juhlaa riittänyt jo pitkään, kun ei pulaa työntekijöistä niin ei maksetakkaan. kaupoissakin myyjät tekevät melkein pääsääntöisesti osa-aikatyötä, joten brutto palkka jää n.1000e/kk
        Olisi kiva tietää kuka "viisas"keksi osa-aikatyön ja samoin määräaikaisuudet, kun olin nuori ei näitä tarvinnut tehdä oli aina kokoaikaisia töitä joilla eleli ihan hyvin.

      • eihelvettiteidäkans

        itse valitsit ukkos, vittuako siinä poraat? siitä vaan etsimään uus samanlainen urho.
        Ja oli kai teil onneakin, ku kerran pennut pyöräytit. ei vittu tähä valtioon kannata nykyaikana mitää lapsia tehdä, joko niistä tulee piripäitä tai muutenvain vajakkeja. "vapaakasvatus"... vitut, kunnon koivuniemen herra puhuttelemaan, niin loppuu vanhemmille ihmisille vittuilu kadulla ja muukin ilkivalta. Joka tuon samperin lain on tehnyt pitäisi julkisesti ruoskia, stanan idiootti.
        Joka ikisen pitäisi ensin siihen peiliin vilkasta, kukaan ei ole kone, kukaan ei ole täydellinen ja satuolentoja ei lasketa mukaan.

        hyvää päivänjatkoa vain...

    • perseille.

      Hyi.

    • west coast

      Sätkä maistuu ja omistaa muutaman hevosen, täytyy sanoa yhteiskunnan tuet on aika hyviä. Vaikea nähdä pienipalkkaiset omaavan samanlaiset harrastukset.

    • Itselläkin on vastuu

      Toinen puoli asiassa. Erosimme ja sovimme yhteishuoltajuudesta. Lapset jäivät asumaan isän luo, koska itse tein kolmivuorotyötä ja miehen vanhemmat hoitivat lapsia. Itse asuin muutaman kilometrin päässä. Lapset olivat luonani kaikki vapaapäiväni ja myös viikolla, niin paljon kuin mahdollista, sekä lomilla. Mieheni sai kaikki tuet, asumistuki, elatusmaksut, korotettu lapsilisä ja koska lapsia hoidettiin kotona, siihen aikaan kodinhoidontuen. Itse pidin lapsia lähes puolet ajasta, mutta mitään en saanut. Minulla oli suunilleen samat kulut kuin mihelläni ja tulot huomattavasti pienemmät kuin miehelläni. Voin sanoa kokemuksesta, että yhteishuoltajuus ei käytännössä ja tukien osalta kohtele osapuolia tasapuolisesti. Olin todella tiukoilla rahallisesti, koska kulut olivat lähes samat kuin toisellakin osapuolella, ilman tukia. Olen läheltä seurannut myös erään yksinhuoltajaäidin elämää ja voin sanoa, että hän osaa hakea kaiken mahdollisen avustuksen ja elää huomattavasti "leveämmin" kuin itse pystyin elämään. En ole kateellinen, mutta asialla on aina kaksi puolta.

      • einomiesporkkakoski2

        Sinä olet nähnyt mihen kohtalon, mitä naiset kadehtii ja menevät vielä televisioon vielä tekemään asiasta propagandaa. Missä muualla tukia on nostettu 2 kertaa peräkkäin vaikka elinkustannukset ovat laskeneet?

      • tyytyväinen yh

        Arvasin, että taas alkaa kauhea ryöpytys, kun tämä uutinen yksinhuoltajien köyhyydestä tuli julki. Etunenässä tietenkin syyllistäjät, jotka näkevät kaikki yh:t pelkästään rahan perässä juoksevina vedättäjinä. Jos näin olisi, eikö saman logiikan mukaan kaikkien naisten kannattaisi pysyä liitossa kuin liitossa, onhan se useimmiten kuitenkin taloudellisesti kannattavampaa?

        Ainoa yksinhuoltajia yhdistävä tekijä on se, että he huolehtivat lapsistaan yksin, ilman puolisoa. Muuten heidän persoonansa ja elämäntilanteensa ovat yksilöllisiä. He siis ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Myös syyt, miksi he ovat yksinhuoltajiksi päätyneet, ovat erilaisia. Jokaisen pitäisi ymmärtää tämä.

        Kaikki yh:t eivät myöskään ole köyhiä. Itse olen myös yh, jolla on työpaikka ja koulutus, joten pärjään taloudellisesti ihan ok, osittain kyllä sen takia, että minulla on aina raha-asioissa ollut jalat maassa. Ymmärrän hyvin, että jos on lapset tullut laitettua maailmaan ennen, kuin on ehtinyt hankkia kunnon koulutuksen, niin hyvän työpaikan saanti on vaikeaa. Silloin niukkuus on varmasti tuttu vieras. Niissä tapauksissa Suomessa on tukijärjestelmä, jota myös yksinhuoltajat saavat käyttää tarvitessaan.

        Vaikka olenkin nykyään yh, se ei ole persoonaani miksikään muuttanut. Olen edelleen se sama vastuuntuntoinen äiti, joka elää samanlaista perhe-elämää kuin ennenkin. Ilman miestä elin liitossanikin, mutta kyllähän asiat ulospäin näyttivät hyviltä, kun asuimme sentään saman katon alla. Pelkkä vaimon status ja kulissi eivät kuitenkaan minulle riittäneet.

      • äitiÅ

        Jos lapset asuvat puolet ajasta isän/äidin luona, niin OSOITTEET saatava molempiin talouksiin.

        Tukien saaminen vaatii ainakin sen.

    • Tee samoin.

      .

      • joita varsinkin espoo onpullollaan.Tai siis luulevat olevansa velkoineen rikkaita...

    • niitä

      siilitukkaisia ja tatuoituja jannuja sieltä lähikuppilasta itsellenne mieheksi. Ottakaa kunnollinen työssäkäyvä, vähemmän aggressiivinen mies, joka ajattelee aivoillaan, eikä munillaan. Leijonariipusmiehet eivät halua kuin nussia, mitään vastuuta he eivät osaa kantaa.

      • nähty on

        työssäkäyvä mies on monelle liian arkinen. Moni yh- äiti elää pää pilvissä, ei ymmärrä sitä että elämä ei ole pelkkää satua.

      • pikkumyytär

        Nyt on huomattu sellainen tosiasia että pienituloinen yksineläjä, sinkku tai eronnut on tänä päivänä kaikkein köyhin. Tukia ei tipu.. kaikki maksetaan yksin muutenkin.
        Onneksi on vastuu vain itsestä..

      • -----------------

        No nytte selvisi seki miks ukko vinttasi minut ja lapset pihalle... Ostin lahjaks tatskan ja leijonariipuksen hommasin... Oiskohan asiat muuten toisin? Ei yhtään tee pahaa ottaa vastaan elatusmaksujakaan, itsepä halusi alaikäisen pikkuvaimon itselleen, nyt elättää meidän yhteisiä ja uuden emännän lasta =)

    • YH

      V..tun bimbo, yh:t on useimmiten vastuuntuntoisempia vanhempia kuin ns. parempien perheiden vanhemmat, siellä se raha pistetään viinaan ja isoon kivaan...lapset jää jalkoihin. Useinhan on niin että yksinhuoltajuus johtuu toisen vanhemman, useimmiten miehen kyvyttömyydestä yhteiselämään perheessä, milloin on väkivaltaa milloin sitä viinan juontia, vieraita naisia ja joo, tarviiko jatkaa??? Vaihtoehdoksi jää yksinhuoltajuus. Useimmat meistä kuitenkin haluaa tarjota jälkikasvulleen terveen ja turvallisen kasvuympäristön ja jokainen jolla on matematiikassa edes vitonen, ymmärtää että menot ovat suhteessa ihan samat yhden vanhemman perheessä kuin kahden, tulot ovat vain kuitenkin n. puolet. Ei sitä tarvita miljönääriä vierelle että tulotaso jo paranee huomattavasti.

    • PR

      Miksei koskaan mietitä montako eläkeläistä elää alle köyhyysrajan ,
      tulot ovat jotain 700-800e kuussa ja siitä maksetaan kaikki eläminen !!!

      • 12+19

        ryhdistäytyä ja olla MIEHIÄ, pitää huolta perheistään. Ei kai yh:a olis niin paljon, jos miehet/naiset
        hoitaisivat velvollisuutensa. Turha on haukkua naisia, naiset useimmiten kantavat vastuun, kun
        miehistäö ei kertakaikkiaan ole. Onkohan kaikki kunnon, vastuunsa kantavat miehet kuolleet
        sukupuuttoon ?

      • 12+19 kirjoitti:

        ...ja naisten valita miehiä jotka eivät ole pelkästään pintapuolisesti "kivoja", siinähän sitten saatte mitä tilaatte, turha sitten valittaa kun se "villi" ja "cool" mies ei sitten olekkaan kovin vastuuntuntoinen.

      • aamuaik

        Totuus on ,että eläkeläiset saavat myös asumistukea ja ovat myös oikeuttettuja toimeentulotukeen jos sitä tarvitsevat.

    • jollekin joka ei pidä tenavistaan huolta . tosin ku laskee kaik asumis tuet ym. tukiaiset on semmosella kuin yhoo varaa aua esim hesan keskustassa ja hakee soskusta rahaa . kun taas mulla ei oo sinne asiaa ellen heittäydy sosku pummiks ja jätä duuneja ja kitistä sitte kaupungin jonossa . eli aikas monelle yyhoolle se oli vaan elin keino tehä mukuloit ja sitte kitistä että on vaikeeta vaik tuloja on enempi kuin insinöörillä tää on ihan faktaa .

    • yh

      Itse olen yh. Käyn töissä ja ja ammattini on ihan keskivertopalkattu. En kyllä elä köyhyydessä. Mulla on raha riittänyt kaikkeen tarpeelliseen, ja joka vuosi olen matkoillakin käynyt lapseni kanssa. Mökin ja asunnon omistan enkä ole velkahelvetissä. Kyllä se on ihan ihmisestä kiinni miten rahansa käyttää.

      • yh

        Haluan vielä lisätä, että yh-tukija ja elatusmaksuja en saa. Ja se yh-tuki Kelalta on niin pieni, että se ei mun taloutta muuta eteen joskaan toiseen. Eli raha riittää, kun tekee ammattinsa eteen jotain. Jos sitten päättää olla opiskelematta ammattia ja heittäytyy työttömäksi niin eipä se auta vaikka ei olis edes yh. Itse kun lapseni tein, niin olin jo silloin tehnyt ammattini ja työtilanteeni eteen sen minkä pitää. Nautin työstäni, lapsestani ja elämästäni. Elatusmaksut ovat meidän kohdalla ei ollut ratkaisu. Eihän mitään saa syytellä, että yh:t ovat köyhiä. On niitä muitakin ihmisiä köyhiä. Toki asiat voivat olla kiinni monesta asiasta, mutta mun elämä yh:na on todella hyvin, enkä ole köyhä.

    • kokemusta on!

      kyllähän noista YH-äitien köyhyydestä puhutaan mutta entäs ne miehet jos suhde nyt sattuu syystä tai toisesta kaatumaan sen kummemmin syihin puuttumaan syitä on varmaan paljon. koska kun lusikat laitetaan niin sanotusti jakoon niin harvemmin sieltä ukko huonekalujen kanssa lähtee vaan omaisuus on lähinnä muovipusseissa vaatteiden ominaisuudessa. en minä ainakaan kehdannut ex-akalta ja lapselta mitään pois viedä joten ei muuta kun tyhjään kämppään muovipussien kanssa siitä sitten pikkuhiljaa miettimään että sänkykin olis kiva ja jne... ja jos satut työtön olemaan siinä vaiheessa niin ei siinä paljon hurraahuutoja tule. mutta YH äitille kyllä löytyy kaiken maailman tuet.elatustuet ja jne...kyllähän YH äiteillä hyvin pyyhkii taloudellisesti ja jos ei rahat riitä niin sossu kyllä auttaa mielellään toisin on meiän ukkojen laita ei paljon apuja heru kyllä se on päinvastoin viedään tuhkatkin pesästä.

      • monenmoista nähnyt

        ero isän helppoa saada edes asuntoa johonka ne muovipussit vie.

        Mitkä ovat isien oikeudet ja tuet?

      • Yh vaan tässä

        vai että kaiken maailman tuet ne yh:lle kuuluu ... no lapsilisään saa yh-korotuksen, joka on jotain 10 e per lapsi ja lapsilisäkin loppuu, kun lapsi täyttää 17 vuotta, silti yh-äiti elättää lapsensa ja vastaa heidän koulutuksestaan tämänkin jälkeen. Elatustuki maksetaan, jos lapsen isä ei maksa tai ei pysty maksamaan sovittua elatusapua lapsesta ja elatusapukin loppuu, kun lapsi täyttää 18 vuotta ja usein opiskelutkin vielä lapsella jatkuvat tämän jälkeen vielä vuosia. Asumistukea on mahdollisuus tulojen perusteella anoa. Tässä ne meidän perheen "kaikenmaailman tuet" sitten. Toimeentulotukea emme saa.

        Siitä huolimatta yh-äiti elättää lapsensa,itsensä, maksaa lastensa opiskelut, perheen laskut, ostaa vaatteet lapsille sekä itselleen, ruuan perheelleen yms., jotta kyllä tässä pennejään saa laskea tarkasti ja käyttää hyödykseen kauppojen tarjouksia, kirppareita ja ilmaisia ruokakasseja.

        Silti pärjätään, mutta mites ne ukko-reppanat, joiden rahat eivät riitä omien lapsiensa elatusmaksuihin, että ryyppäämiseenkö nekin hassataan sekä naisiin ... luulisi oman lapsen olevan tärkeämpää kuin viina !

      • yksi nainen

        Juu sen aiheen kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä ja olen itse nainen! Niitän YH parkoja äitiä säälitään kyllä liikaa! Harvoin kyllä miehelle jää hirveesti tavaraa,joskus mies on tullut kotiin ja ämmä tyhjensi kämppä jo hyvin ajoissa silloin kun mies ollut töissä ja lapset kainaloon(tiedän tapaus:) eli paskahomma kun kämppä tyhjä ja jää vielä velkojakin kämpästä,kyl ei miehelläkään kovin helposti menee joten YH äidit saavat todella helposti apua joka paikasta ja vielä kerran korostan että RAKKAAT NAISET :) Jos olette päättäneet yhdenhuoltajaksi niin ottakaa vastuu ihan itse teidän pentujen kasvattmisesta ja äläkö valittako ja haukukko miehiä,pitäs ajatella YLÄPÄÄLLÄ eikä ALAPÄÄLLÄ ja miettiä tarkkaan että pystytkö tosiaan elää kakaransa yksin,riittäkö tulot ennen kun levittää haarojansa tai esimerkisi pettää omaa miehensä mistä tulee sitten ero ja yksinhuoltajuus :) saatanan tyhmät akat!

      • yksi nainen
        Yh vaan tässä kirjoitti:

        vai että kaiken maailman tuet ne yh:lle kuuluu ... no lapsilisään saa yh-korotuksen, joka on jotain 10 e per lapsi ja lapsilisäkin loppuu, kun lapsi täyttää 17 vuotta, silti yh-äiti elättää lapsensa ja vastaa heidän koulutuksestaan tämänkin jälkeen. Elatustuki maksetaan, jos lapsen isä ei maksa tai ei pysty maksamaan sovittua elatusapua lapsesta ja elatusapukin loppuu, kun lapsi täyttää 18 vuotta ja usein opiskelutkin vielä lapsella jatkuvat tämän jälkeen vielä vuosia. Asumistukea on mahdollisuus tulojen perusteella anoa. Tässä ne meidän perheen "kaikenmaailman tuet" sitten. Toimeentulotukea emme saa.

        Siitä huolimatta yh-äiti elättää lapsensa,itsensä, maksaa lastensa opiskelut, perheen laskut, ostaa vaatteet lapsille sekä itselleen, ruuan perheelleen yms., jotta kyllä tässä pennejään saa laskea tarkasti ja käyttää hyödykseen kauppojen tarjouksia, kirppareita ja ilmaisia ruokakasseja.

        Silti pärjätään, mutta mites ne ukko-reppanat, joiden rahat eivät riitä omien lapsiensa elatusmaksuihin, että ryyppäämiseenkö nekin hassataan sekä naisiin ... luulisi oman lapsen olevan tärkeämpää kuin viina !

        Mitä sinä akka valitat että sun pitäisi maksaa omat vaatteet,lapselle ruoat ja itselle ja opiskelut?? Eikös se on normaali asia ja jokaisessa perheessa missä on jopa kaksi työssä käyvää ihmista se on sama ongelma ja moni perheet eläävät todella tiukoilla,mutta ne vitun YH:lla on oikeus jostain syystä valittaa,mistämoinen tommoinen etuoikeus heillä on?? Kaikilla on tiukka,ei pelkkä yh äideillä joten YH äidit tupat kiinni ja koittakaa pärjätä omillaan jos kerran päättänyt olla YH!!!

      • Sirkka Perttunen
        monenmoista nähnyt kirjoitti:

        ero isän helppoa saada edes asuntoa johonka ne muovipussit vie.

        Mitkä ovat isien oikeudet ja tuet?

        Sivusta seuranneena.Mies putoaa lähes aina eron jälkeen ns.verkkojen läpi! Huoltajuus menee lähes aina äidille,vaikkei olisi siihen kykenevä.Miehen rakentama/rakennuttama ja omistama talo jää ex vaimolle ja lapsille!!!!!!! Mies asunnottomaksi! Ei perkele! Tiedän tapauksia,jossa miehen maksamat elatustuet menevät lähiökuppiloihin tai matkailuun. Todellakin.MISSÄ on isien oikeudet! Haloo!!! Feministit!!!

      • Yh-akka
        yksi nainen kirjoitti:

        Mitä sinä akka valitat että sun pitäisi maksaa omat vaatteet,lapselle ruoat ja itselle ja opiskelut?? Eikös se on normaali asia ja jokaisessa perheessa missä on jopa kaksi työssä käyvää ihmista se on sama ongelma ja moni perheet eläävät todella tiukoilla,mutta ne vitun YH:lla on oikeus jostain syystä valittaa,mistämoinen tommoinen etuoikeus heillä on?? Kaikilla on tiukka,ei pelkkä yh äideillä joten YH äidit tupat kiinni ja koittakaa pärjätä omillaan jos kerran päättänyt olla YH!!!

        Oletko ottanut huomioon, että kaikki yh-äidit eivät suinkaan ole päättäneet olla yksinhuoltajia ! Toisilla on lasten isä ottanut ja lähtenyt vihreimmille laitumille kokeilemaan naisonneaan ja näin ollen jättänyt perheensä tosta vaan, jotta älä sinä ukon retale perkele siellä yhtään uhittele.

        Tässä yritin sanoa, että yh maksaa YKSIN lastensa opiskelut yms. muut kulut, kun taas kahden aikuisen perheessä on KAKSI maksajaa ja siinä VISSI ERO ! Bonjasitko ?!?

      • 13

        miehen kanssa yhteen muutettaessa hän halusi pitää kaikki tavaransa ja huonekalunsa. minä luovuin omistani. talon ostin itse, johon muutimme. mies lähti monien sivusuhteiden seurauksena, kun en enää jaksanut kustantaa hänen työttömyyttään ja toisia naisiaan. mies vei mukanaan aivan kaiken lusikasta sänkyyn. yhteisiä lapsia ei onneksi ollut, vaikka mies oli niitä vongannut. halusi lapsella sitoa minut itselleensä elättäjäksi ja piiaksi, samalla kun riekkui vieraissa. hänen lähtönsä jättä tyhjän kämpän minulle ja kahdelle lapselleni, jouduin kaiken hankkimaan uudelleen.

        eli yh-äitinä elätin työttömän lusmumiehen j(omien kämmiensä ansiosta ei saanut liitosta mitään ja minun tuloni taas estivät häntä saamasta toimeentulotukea) hänen poikansa elämän täysin vuoden verran. jälkeenpäin ajateltuna tuosta tilanteesta on aika huono repiä huumoria.

      • 13
        13 kirjoitti:

        lisäksi maksoin miehen suhteen aikana velattomaksi ulosotoistaan ym autolainoistaan. ostin omistani talon ja uuden auton (jotka minulle jäivät ja kuuluvatkin eron jälkeen). tähän päivään mennessä en ole asumis-, toimeentulo- tai muitakaan tukia hakenut vaan omalla työllä elänyt ja elättänyt lapseni (en laske näihin nyt lapsilisää tai vanhempainrahaa, koska niihin kaikilla on mahdollisuus).

      • kusettu
        13 kirjoitti:

        miehen kanssa yhteen muutettaessa hän halusi pitää kaikki tavaransa ja huonekalunsa. minä luovuin omistani. talon ostin itse, johon muutimme. mies lähti monien sivusuhteiden seurauksena, kun en enää jaksanut kustantaa hänen työttömyyttään ja toisia naisiaan. mies vei mukanaan aivan kaiken lusikasta sänkyyn. yhteisiä lapsia ei onneksi ollut, vaikka mies oli niitä vongannut. halusi lapsella sitoa minut itselleensä elättäjäksi ja piiaksi, samalla kun riekkui vieraissa. hänen lähtönsä jättä tyhjän kämpän minulle ja kahdelle lapselleni, jouduin kaiken hankkimaan uudelleen.

        eli yh-äitinä elätin työttömän lusmumiehen j(omien kämmiensä ansiosta ei saanut liitosta mitään ja minun tuloni taas estivät häntä saamasta toimeentulotukea) hänen poikansa elämän täysin vuoden verran. jälkeenpäin ajateltuna tuosta tilanteesta on aika huono repiä huumoria.

        Meillä meni näin, muutettiin yhteen kun hän oli 17v. Maksoin hänen pinnot, ja myöhemmin hanen allergian takia lääkkeet ym. Naimisiin mentiin n.10v yhdessäolon jälkeen, kävin töissä ja tienasin elannon meille molemmille. Avioiduttuamme aloimme rakentamaan taloa johon tarvitsin isäni ja veljeni apua, meillä silli silloin eninmäinen lapsi syntynyt. Rakennus-aikaan minä sain käydä vaimoni ja lapseni hakemassa äitinsä tai siskonsa luota. Kun talo valmistui sain tehdä töitä vielä enemmän, kun vaimoni sanoi, sinä hoidat lapsia, sinulla on ollut koko päivä omaa-aikaa. Vaimo sai levätä, lasten mentyä nukkumaan, aloitin talon viimeistely hommat. Yhdessä vaiheessa sanoin vaimollnt etten jaksa rahoittaa ja tehdä kaikkea yksin. Hän löysi työpaikan ja uuden miehen itsellensä, sen jälkeen olen saanut kuulla kuinka persestä olen ja kuinka tunne-vammaisia sukuni on.

      • ihan tosi on
        kusettu kirjoitti:

        eikä rahan ja talonhankintaan, niin liitto olisi voinut kestää... Kenen projekti se talonrakennus oikein oli?

        Ja tyhmyydestä sakotetaan. Ei kenenkään aikuisen tarvitse elättää toista. Tosin avioliittolain mukaan perheen huoltoon pitää osallistua kummankin ja se voi tarkoittaa myös toisen elättämistä, varsinkin jos toinen hoitaa lapsia.

      • pitihän se arvata
        13 kirjoitti:

        miehen kanssa yhteen muutettaessa hän halusi pitää kaikki tavaransa ja huonekalunsa. minä luovuin omistani. talon ostin itse, johon muutimme. mies lähti monien sivusuhteiden seurauksena, kun en enää jaksanut kustantaa hänen työttömyyttään ja toisia naisiaan. mies vei mukanaan aivan kaiken lusikasta sänkyyn. yhteisiä lapsia ei onneksi ollut, vaikka mies oli niitä vongannut. halusi lapsella sitoa minut itselleensä elättäjäksi ja piiaksi, samalla kun riekkui vieraissa. hänen lähtönsä jättä tyhjän kämpän minulle ja kahdelle lapselleni, jouduin kaiken hankkimaan uudelleen.

        eli yh-äitinä elätin työttömän lusmumiehen j(omien kämmiensä ansiosta ei saanut liitosta mitään ja minun tuloni taas estivät häntä saamasta toimeentulotukea) hänen poikansa elämän täysin vuoden verran. jälkeenpäin ajateltuna tuosta tilanteesta on aika huono repiä huumoria.

        Mistäs ne kaks penskaa on peräisin? Jahas just, näitä tapauksia taas. No comments ........

    • a little mother

      Harvoin edes jaksan näitä suomi24 keskustelupalstoja, kun ihmiset ei vaan osaa käyttäytyy asiallisesti.

      Olen itse yh-äiti, aloitan opiskelut tänä syksynä, että saisin pian itse työpaikan ja keinot elättää perheeni. Ei tukien varassa asuminen ole mitenkään kivaa eikä ainakaan niillä rahoilla mitä minä saan tulisi kyllä hevosia pidettyä ja sikareita poltettuu. Olisi kiva tietää, että mistä sellasii rahoi voisi anoa, taidankin mennä sinne seuraavaksi;)

      Ei ne "vähät rahat" niin vähää ole, jos osaa vaan käyttää rahansa oikein. Monet uudenveroiset vaatteet löytyy kirppikseltä ja perus suomalainen ruoka ei yleensä ole kauhean kallista. Kyllä meillä on tähän asti pärjätty. Olen tyytyväinen siihen, että apua saa, mutta toisaalta kyllä minusta ihmisiä pitäisi kannustaa enemmän etsimään koulutusmahollisuuksia tai työpaikkoja. Kyllä sen tavallaan ymmärrän, että jos vaihtoehtona on siivoojan ammatti tai kotona tukien varoilla asuminen ja rahaa jää saman verran käteen, niin kait se kotona istuminen on helpompaa.

      • mie vaan

        Siivoojan ammatti on tänä päivänä ammatti muiden joukossa. Ei siihenkään suoraan kadulta pääse.
        Koulutus 2-3 vuotta. Palkka parempi kun kaupan kassalla.

      • suumi
        mie vaan kirjoitti:

        Siivoojan ammatti on tänä päivänä ammatti muiden joukossa. Ei siihenkään suoraan kadulta pääse.
        Koulutus 2-3 vuotta. Palkka parempi kun kaupan kassalla.

        Ja taas paasataan vain yksinhuoltajien köyhyydestä... Onneks kaikil muil menee hyvin. Ja rahaa riittää! Joopa...

      • a little mother
        mie vaan kirjoitti:

        Siivoojan ammatti on tänä päivänä ammatti muiden joukossa. Ei siihenkään suoraan kadulta pääse.
        Koulutus 2-3 vuotta. Palkka parempi kun kaupan kassalla.

        olen työskennellyt siivoojana noin vuoden opiskeluiden ohella, joten tiedän tästä asiasta jotakin.
        mutta kiitos vain yksityiskohtaan tarraamisesta.

      • mie vaan
        a little mother kirjoitti:

        olen työskennellyt siivoojana noin vuoden opiskeluiden ohella, joten tiedän tästä asiasta jotakin.
        mutta kiitos vain yksityiskohtaan tarraamisesta.

        työskennellyt vuoden opiskelun ohella..
        Minä päätoimisesti yli viisitoista vuotta. Tiedän myös jotain asiasta. Jos haluaa esim. sairaalaan siivous puolelle niin ammattitutkinnot on pääsyvaatimuksena. Jotain keikkaa voi pienemmälläkin koulutuksella saada jostain.

      • a little mother
        mie vaan kirjoitti:

        työskennellyt vuoden opiskelun ohella..
        Minä päätoimisesti yli viisitoista vuotta. Tiedän myös jotain asiasta. Jos haluaa esim. sairaalaan siivous puolelle niin ammattitutkinnot on pääsyvaatimuksena. Jotain keikkaa voi pienemmälläkin koulutuksella saada jostain.

        ihan oikeasti "mie vaan", tämä on taas ihan turhaa takertumista sulta. Jos meet työkkäriin ja pyydät työtä ilman kunnon koulutuksii, suuri osa niistä on jotain siivoojan hommii. Se että joissain paikoissa siivoojalta pyydetään suurempaa koulutusta ei yhtään vähennä mun pointtia siitä että se on ammatti mihin on mahdollista päästä muutenkin. Olin vuoden töissä koululla ja olisin nyt saanut vakipaikan eräässä instituutiossa, jos olisin sen ottanut vastaan.
        Voisitko siis oikeesti keskittyä tän keskustelun asian ytimeen ja lopettaa tollaisen turhanpäiväisen jankuttamisen?

        Ja vielä kommenttii toiseen asiaan. Kyllä on yh-äitejä ja muitakin äitejä joilla rahaa riittää vaatteisiin ja viinaan, muttei lapsiin, mutta siinä on kyse siitä, että priorisoi rahankäytön aina väärin. Ei se tarkoita sitä että tuet olisi todella hyvät vai huonot vaan se riippuu sen ihmisen omista päätöksistä. Itse en pidä hyvänä vanhempia jotka käyttävät rahansa mielummin omiin turhiin asioihin kuin lapsiinsa, olivat sitten yh vanhempia tai ei.

        sana on vapaa... ei pidä hermostua.. :))

      • joooopajooooooooo
        mie vaan kirjoitti:

        Siivoojan ammatti on tänä päivänä ammatti muiden joukossa. Ei siihenkään suoraan kadulta pääse.
        Koulutus 2-3 vuotta. Palkka parempi kun kaupan kassalla.

        Kaupan kassalle ei tartte koulutusta. Tuskin siivooja tienaa enempää kun kaupan kassalla... epäilen.

      • ei yh
        joooopajooooooooo kirjoitti:

        Kaupan kassalle ei tartte koulutusta. Tuskin siivooja tienaa enempää kun kaupan kassalla... epäilen.

        Koulutettu ja ammattitutkinnot suorittanut toimitilahuoltaja eli siivooja tienaa enemmän kuin kaupankassa. Kai kaupan kassakin jotain koulutusta tarvitsee.. ainakin vakityössä.

      • a little mother
        ei yh kirjoitti:

        Koulutettu ja ammattitutkinnot suorittanut toimitilahuoltaja eli siivooja tienaa enemmän kuin kaupankassa. Kai kaupan kassakin jotain koulutusta tarvitsee.. ainakin vakityössä.

        ...niin merkonomi on se termi koulutetulle kaupan kassalle, tietty merkonomit tekee muutakin, eipä taas aloteta uutta sanasotaa asiasta;)

      • KoSiru

        Siivoojan ammatti on ammatti siinä missä muutkin ammatit. Siivoojan koulutus kestää ammattikoulussa 3 vuotta, niin kuin muissakin toisen asteen koulutuksissa. Se että siivoustyöllä ei elä, johtuu yksinkertaisesti naisalojen heikoista palkoista ja erityinen ongelma siitä on tullut näiden kansainvälisten suurten yritysten vallattua meidänkin markkinat. Minun suvussani on kolme koulutettua siivousalan työntekijää ja heistä nuorin, jolla on 5 vuoden koulutukset takana tienaa hitusen päälle 7egeä tunnissa ja kun viimeksi pari vuotta sitten kysyin tuloista, hän kertoi tienaavansa 1175e/kk. Että silleen.

      • siistijä
        KoSiru kirjoitti:

        Aika isot vaihtelut siivous alalla palkassa. Olen sairaalassa töissä siivouspuolella.
        Käteen jää kuukaudessa n. 1700 euroa. Jos on koulutus niin kannattaa kysellä kunnan puolelta alan töitä. Meillä ainakin on viime vuosina jäänyt eläkkeelle paljon porukkaa. Lisäksi työ sairaalassa on monipuolisempaa kuin yksityisellä puolella urakalla tehty työ.
        Kokemusta on siitäkin. Rappusiivousta kilpaa ajan kanssa olemattomalla palkalla.
        Eihän tuo 1700 tänä päivänä ole paljon sekään mutta jo työympäristö antaa itselle enemmän.

    • Täs eräs yh

      ei kuule ole yh:lla varaa ryypätä, että rahat menee laskuihin, lasten ja omiin vaatteisiin sekä ruokaan. Rikasta miestä en etsi elättämään. Työtä etsin !

    • 15-v kloppi

      Asumme rivitalossa, äiti käy aamukuudelta töissä, tulee neljältä. Oli työtön pari viikkoa sitten mutta pääsi ABB:lle takaisin koska ABB:llä on kuset housuissa kun ei ole työntekijöitä. Puhun nyt ABB Pienjännitekojeista.
      Palkka oli luvattua huonompi.. Olisi saanut työttömänäkin enemmän..mutta ei sitä voinut EI sanoa, ei olisi enää päässyt takaisin.

      Äitini miesystävä on kyllä ystävällinen kun tarjoutui, huom. TARJOUTUI, perhanan yleistäjät, äitini ei siis pyytänyt rahaa, vaan tiesi äitini taloudellisen tilanteen, ja on siitä lähtien ostanut esim. kaupasta ostoksen kun HÄN ON OLLUT MEIDÄN LUONA. Äitini pärjää nykyisillä rahoillaan mutta suurin osa menee laskuihin.
      Viikkorahaa tai kouluaikana kokeista hyvien numerojen saamisesta rahaa emme saa, ja teen sisarieni kanssa kotitöitä kun äitini on töissä.

      Ihmettelin kyllä, kun puhuttiin feministeistä ja naisten ahneudesta, vaikka kyseessä oli aivan erilainen aihe.

      Isäni taas on aivan puilla paljailla. Hän elää kerrostalossa, mutta menneisyydessä, kun minäkin olin vielä pieni, hänen menestyvä firmansa joutui konkurssiin INTERNETIN takia, kun kaikki sai tilattua sieltä, ja hän aloitti ryyppyputken. Hän oli jo juonut paljon ennen firman konkurssia, mutta ei yhtä useasti eikä yhtä vahvaa tavaraa. Kumminkin, hänen rahansa menivät pulloon, takseihin, velkoihin ja hänen tavaroitaan otettiin ulosottoon.

      Nykyään hän työskentelee Jupiterilla, monen vuoden ryyppyputken jälkeen, joka on jatkunut satunnaisena ryyppäämisenä..esim. 4 viikkoa sitten. Hänellä on monta terveyttänsä haittavaa asiaa, esim. veritulppa. Olemme olleet hänen luonaan jotkut viikonloput ja hän saa elätettyä meidät, mutta yleensä menemme joko Hesburgeriin tai hänen naisystävänsä luo syömään. Hänen naisystävänsä on pitänyt isästäni huolta ja maksanut monia asioita hänen puolestaan. Nykyään hänen rahansa menevät lääkkeisiin (niitä on suuri kasa) ja laskuihin ja niihin kaljapulloihinkin silloin neljä viikkoa sitten, mutta toivottavasti ei enää.

      Hän suunnittelee aloittavansa alkoholismin vastaisen kiertueen hyvän ystävänsä kanssa, joka parantui maksakirroosista, koska hän näki Jeesuksen sairaalassa hänen edessään. Hänen ystävänsä oli myös alkoholisti, ja oli kuoleman kielellä mutta itse Jeesus paransi hänet, mutta Jeesus sanoi hänelle, että hänen pitää levittää sanomaa. Nykyään tämä henkilö on kierrellyt USA:ssa, Ruotsissa ja Suomessa levittäen sanaa Jeesuksesta. Isäni siis suunnittelee tätä ystävänsä kanssa, he kiertäisivät kouluja ja puhuisivat alkoholismin ongelmista.

      Rakastan äitiäni ja isääni. Äitini on pitänyt meistä eniten huolta, mutta rakastan isääni yhtä paljon, sillä tiedän, että hänellä on alkoholismi ja veritulppa, jotka estävät meidän tapaamisen välillä. Toivottavasti ei enää.

      • 15-v kloppi

        korjausta - ostokset, ei ostoksen.

        Haluaisin myös vielä kertoa hieman isäni naisystävästä. Hänenkin taloudellinen tilanteensa on nyt huono, ja hänen lapsuutensa oli ollut myös raskas. Hänen isänsä oli alkoholisti, ja isäni naisystävä piti huolta sisaristaan, kun äiti ei kyennyt. Nykyään isäni naisystävä asuu rivitalossa isäni kanssa. Isäni asuu myös kerrostalossaan.

      • sun vanhemmat! Olet hyvä poika !! Rukoile heidän puolesta niin saat nähdä että asiat alkaa muuttumaan! Rukoile vaikka et uskoiskaan ja testa Jumala! Oikein kunnolla !! Anna Hänelle haasteen !!

      • saatanan
        15-v kloppi kirjoitti:

        korjausta - ostokset, ei ostoksen.

        Haluaisin myös vielä kertoa hieman isäni naisystävästä. Hänenkin taloudellinen tilanteensa on nyt huono, ja hänen lapsuutensa oli ollut myös raskas. Hänen isänsä oli alkoholisti, ja isäni naisystävä piti huolta sisaristaan, kun äiti ei kyennyt. Nykyään isäni naisystävä asuu rivitalossa isäni kanssa. Isäni asuu myös kerrostalossaan.

        nainen.

      • 16 + 14

        Alkoholisten lapsista ei tule muuta kuin alkoholisteja. Surkea tulevaisuus edessä. Otan osaa. Viillä ranteesi auki ennen kuin sinusta tulee lisää kustannuksia.

      • 15-v kloppi
        16 + 14 kirjoitti:

        Alkoholisten lapsista ei tule muuta kuin alkoholisteja. Surkea tulevaisuus edessä. Otan osaa. Viillä ranteesi auki ennen kuin sinusta tulee lisää kustannuksia.

        En nyt ymmärrä mistä puhut, tiedän hyvin alkoholin haitat, pienenä se oli hauskaa nähdä isä kännissä kun isä käski mennä nukkumaan vaikka kello oli viisi iltapäivällä, ja jutut olivat aika outoja.

        Nykyään asiat ovat toisin. Kaverini hyppäävät ''keitolla'' muiden luona viikonloppuisin, mutta minä pysyn lujana ja kieltäydyn moisesta.

        Haista paska. Ihan ohimennen sanoen :)

      • 15-v kloppi
        saatanan kirjoitti:

        nainen.

        En ymmärrä tätä negatiivisuutta tällä palstalla..

      • KoSiru
        15-v kloppi kirjoitti:

        En ymmärrä tätä negatiivisuutta tällä palstalla..

        Sinä sen sanoit. Tällaiset asiat ovat asiallisia keskustelun aiheita ja toivoa sopii että tällä palstalla olevat aikuiset rääväsuut ymmärtäisivät että näitä keskusteluja seuraavat myös nuoret ja lapset.

      • 20
        15-v kloppi kirjoitti:

        korjausta - ostokset, ei ostoksen.

        Haluaisin myös vielä kertoa hieman isäni naisystävästä. Hänenkin taloudellinen tilanteensa on nyt huono, ja hänen lapsuutensa oli ollut myös raskas. Hänen isänsä oli alkoholisti, ja isäni naisystävä piti huolta sisaristaan, kun äiti ei kyennyt. Nykyään isäni naisystävä asuu rivitalossa isäni kanssa. Isäni asuu myös kerrostalossaan.

        niin todella hienosti kirjoitettu. toivottavasti äitisi osaa arvostaa kypsyyttäsi :) toivottavasti minunkin pojastani kasvaa yhtä fiksu nuorimies.

    • joka ateismi tuottaa synnyttää yxinhuoltajaongelmat !!!!

    • sivusta seurannut

      kovasti tuntuu olevan yksinhuoltajilla varaa juosta kampaajalla ja hypätä baareissa, ystäväpiirissäni monta sellaista. Näyttää , ettei laisinkaan puutetta rahasta. Sitten kun pitäisi lapsille rahaa antaa ei sitä muka olekaan. Omiin vaatteisiin ym. kyllä näyttää löytyvän rahaa...

    • vikaa, vikaa, vikaa.

      Viittasiko uutinen jotenkin ryyppäämiseen tai rikkaaseen mieheen? Kun kirjoitetaan aidasta niin kyllä täältä vaan aina lötyy joku joka sitten krjoittaa seipäästä.
      Onko näillä kirjoittajilla jonkin asteinen tai suorastaan pahan laatuinen lukihäiriö? Vai oliko tämä uutinen jotenkin keskeneräinen?

    • kaikki hengissä :]

      pienipalkkaisella naisvoittoisella alalla. Käteen jää n. 1100e kk. siitä maksan vuokran 550, netin 40e kk, tv luvan 20e kk, sähkön 20e kk, oman ja 12v tyttäreni puhelin kulut 40e kk (molemmilla 20e saldorajoitus) sekä "ylellisyytemme" AUTON: bensat, vakuutukset korjaukset n. 100e kk. Sekä vielä tiukempana aikana otettua kulutusluottoa 200e /kk. Rahaa ruokaan jää siis 130e kk. Tyttären vaatteet/ teinihömpötykset ostetaan isin maksamalla elatusavulla (130e/ kk). Lomia ei pidetä, eikä karkkipäiviä .Tilipäivänä Limua , shipsiä, vähän namia ja äidille 4 saunaolutta.
      Jos iltaisin, viikonloppuisin tai loma-aikoina löytyy saumaa tienata muutama kymppi pimeässä (siivousta, lastenhoitoa, kaupassa t, asioilla käyntiä naapurin vanhuksille) teen työn ja sillä keinoin pystyn maksamaan tyttäreni ratsastustunnit.
      Me siis pärjätään : on auto, tv, tietsikka ,puhelimet, kaunis siisti koti, ja lapsella siistit vaatteet ja henkireikänä rakastamansa harrastus. Tukea en saa mistään, ja kuten laskelmat näyttää en tarvitsekkaan. Eli hienosti on pärjätty 13vuotta kestäneen avioliiton jälkeen kohta toinen mokoma yh:na.
      Toinen lapsista, (eron aikana alakoululainen) on jo omillaan : töissä, omassa vuokrayksiössään pärjäilee jotenkuten, ei pyydä rahallisia apuja kotoa...Oppinut jo muksuna ettei raha kasva puussa ;)

      • Kaikki hengissa :]

        Tytär tuossa juuri huomautti että tuleehan hänelle vielä lapsilisätkin, mutta ne me ollaan ilmeisesti tuhlattu, kun ei ne näy laskelmissa eikä pankkitilillä!! Nyt mennään laittaan viimeset pennit bensaan , että päästään rannalle nauttimaan hyvin ansaittua vapaa päivää !!

    • Silminnäkijä

      Liekö kukaan uskaltanut tehdä tutkimusta siitä, kuinka paljon nämä YH-naiset maksavat veronmaksajille. Tässä maassa on hyvin, hyvin omituinen järjestelmä, joka on täysin ylimitoitettu ottaen huomioon nykyisen taloustilanteen. Valtaosa sosiaalimenoihin tulevista verotuloista kerätään käytännössä miehiltä, (naisten työpaikat muutenkin tehottomalla julkisella sektorilla, joten ns.todellisia verotuloja ei siis makseta) ja näiden verotulojen käytöstä taas pääsevät määräämään femisti-tantat, jotka räikeästi suosivat naisia,jotka osaavat käyttää lapsiaan lyömäaseena rahastaessaan yhteiskuntaa. Tämän takia tälle nais-mafialle on tärkeää saada huoltajuus täysin naisille huoltajuuskiistoissa, joiden oikeuskulutkin taitavat mennä yhteiskunnan piikkiin. Jos nainen ei huoltajuutta saisi, menisivät rahahanat kiinni, joutuisi etsimään töitä , asumaan yksin, elämään täysin omilla rahoilla. Eihän se olisikaan enää kivaa.. Omaa vahvuuttaan ja itsenäisyyttään niin retostellut suomalainen nainen joutuisi samaan tilanteeseen kuin miehetkin.

      Surkuhupaisaa touhua, kun nämä samat tahot vielä kehuskelevat sitä, kuinka itsenäinen Suomalainen nainen on, eikä sitä miestä välttämättä tarvita kun nainen tulee niiiin hyvin nykyään toimeen itsekin. Ja kenenkähän rahoilla sitä niin hyvin toimeen tullaan???? Jos tästä maasta kaikki sosiaalihyysäys lopetettaisiin ja kaikki jätettäisiin omilleen, niin takaan ja alleviivaan että eipä paljon naiset enää henkseleitä paukuttelisi siitä itsenäisyydestä, kun joutuisivat joka pennin itse tienaamaan!! On niin helppoa kun valtio on ikäänkuin vakuutuslaitoksena, joka takaa kaikki itseaiheutetut elämäntöppäilyt.

      Kaikessa tässä ilmiössä näkyy ilmeisen selvästi naisten kyvyttömyys nähdä suuria kokonaisuuksia ja tunnustaa itselleen, että ilman miesten lompakosta lähtevää ja valtion välityksellä tapahtuvaa elatusmaksua ei suurella osalla Suomen naisista ole mitään varaa puhua mistään "nykyajan miehistä riippumattomista naisista, s-tana..

      • superfemakko

        Ja luismuri-isäthän ne maksavat yhteiskunnnale, kun jättävät elatusmaksut maksamatta ja yhteiskunta maksaa elatustukea,,,,

        En kerralla kun joudut terveyskeskuksen tai sairaalan päyvystykseen, niin naishoitajat ja naislääkärit voisivat jättä sinut hoitamatta "tehottmana tapauksena".

      • empatiaaaa

        Kylläpä se tuossakin tapauksessa on niin, että miehet jättävät maksamatta lapsensa elatuksesta.
        Siitä ne kulut tulevat, lasten elättämisestä. Ja se on kyllä yhteiskunnallisesti erittäin arvokas asia, kuten myös lasten kasvattaminen.

        Älä nyt yleistä, koska suurin osa yksinhuoltajaäideistäkin äy töissä ja elättää itsensä ja lapsensa. Sitten voi vaan toivoa, että isäkin muistaa tehdä sen. Ja noin yleensä muistaakin, mutta ne, jotka eivät sitten sitä tee, köyhistävät muitakin. Siitähän tässä on kyse, lopultakin marginaalisesta ryhmästä, jotka ovat yhteiskunnan elätettävänä. Suurin osa hoitaa asiansa, vaikka köyhyydessä elävätkin. Tietysti riippuu elämäntilanteestakin. Jos on monta lasta ehkä onkin parempi tehdä se työ ensin paremmalle mallille, siis niiden lasten kasvattaminen ja mennä sitten töihin. Se vaan ei aina ole kovin helppo tie.

        Kannattaa oikeasti miettiä asioita myös muidenkin kannalta ennenkuin hölisee..
        Minä en ainakaan milloinkaan voisi kuvitella olevani kateellinen yksinhuoltajalle. En todellakaan. Olen onnekas ja saanut kumppanin, jonka kanssa lapset on kasvatettu yhdessä aikuiseksi. Niin hyvä säkä ei ole ollut kaikilla ystävilläni. Välillä on ollut tosi paha olo siitä mitä olen nähnyt. Olen päässyt helpommalla.. Aina ei mene niinkuin haaveillaan, on se onnestakin kiinni. Toisaalta ihminen on erehtyväinen ja joskus siitäkin saa maksaa aivan liikaa. Toisaalta olen nähnyt senkin, kuinka tiivis ja lämmin voi olla yksinhuoltajaperhekin. On sekin onni, että toinen vanhempi on vastuullinen ja huolehtii.

      • KoSiru

        Juu, "naisten työpaikat on todella tehottomia". Olenkin sanonut kaikille nuorille naisille että elekää ihmeessä hakeko sairaanhoitajiksi, keittäjiksin jne. hakekaa kerralla vaan sellaisille aloille joissa tienaa kunnolla. Kyllä se tulloo hätä kun ei ole hoitohenkilökuntaa tai kunnallisia ja valtion pienipalkkaisia puurtajia. Sanottais vaan tk:ssakin luukulla että menkääpä siitä yksityiseen hoitoon kun meillä on jono Haminaan asti.
        Itse olen kahden murkun yhteishuoltaja ja lapset saa tasan tarkkaan isältään sen valtion maksaman pienimmän korvauksen alle 280e kahdesta lapsesta ja lapsilisänä nyt kun toinen lapsi on alle 17v 145e. Tämän lisäksi lasten isä maksaa 28e kuukaudessa kahdesta lapsesta korotusta ja sekin pitää periä kunnan kautta. Yhteensä lapset siis nettoaa ruhtinaalliset hilkun alle 453e/kk. Eikä ole ollut mitään iskän viikonloppuja koko neljän vuoden eron aikana. En tosin ole niitä kaivannutkaan. Minulla on valtion virka ja vaikka olenkin "työssä jossa ollaan todella tehottomia ja tienataan niin vähän että" pärjään hyvin ja saan lapset elätettyä, enkä ryyppää.

    • yh-minäkin

      Uskomattoman kapeita kastantokantoja - vastauksista päätellen miehillä. Kun mies ja nainen perustaa perheen, he saavat yhteisen lapsen ja kun liitto kariutuu, mitä jää miehelle ja mitä naiselle? Mies on jatkanut rahan hankkimista, luonut hyvää työuraa, kerännyt omaisuutta, sillä aikaa kun äiti on luopunut yhteisen lapsen vuoksi työstään ja usein myös vapaa-ajastaan, että mies saa tehdä työnsä ja harrastaakin raskaan työn jälkeen. Erotilanteessa sama jatkuu, kun usein lapsi jää äidille. Äiti luopuu vielä vapaa-ajastaan, mutta menee töihin, jos vielä niitä on. Mies maksaa elatusta. Usein minimimäärän, vaikka se ei kata lapsen elämiseen kuluvia menoja nykypäivänä läheskään vaikka siihen lasketaan lisäksi saman verran äidiltä ja lapsilisä. Naisten palkka on alempi kuin miesten, koska he todennäköisesti tulevat olemaan äitiyslomilla - turha väittää ettei näin olisi sillä näkyyhän tuo ihan kaikessa, työnantajan puolelta katsottuna naiset aiheuttavat enemmän kuluja kuin miehet: poissaolot lasten sairastaessa jne. toki ne ennakoidaan kokonaispalkassa. Pitäisi olla laki, että mies "maksaa" lapsensa äidille erorahastoon puolet palkastaan sinä aikana, kun hän on kotona odottamassa ja hoitamassa lasta ja kotia. Erotilanteessa hän näkisi selvinä euroina, minka arvoista työtä hänen vaimonsa on kotona sillä aikaa tehnyt - ja ehkä eroja ei tulisi niin paljon, jos tällä saisi vaikutusta siihen, että puolisoiden toisiaan kohtaan tuntema arvostus kasvaisi...

      Ja noihin elättäjäjuttuihin sen verran... omasta erostani on jo hyvin pitkä aika. Viimeinen lapsista on kohta omillaan. Joitakin suhteita olen yrittänyt, mutta minun rahani ei ole riittänyt siihen, että mies tulee luokseni ja haluaa syödä hyvin ja viettää kanssani "laatuaikaa" . Mies hyvää hyvyyttään haluaa viedä ulos ja maksaa taksin ja ruuankin, mutta ei se minun arkeani auta eikä minua elätä. Enemmän minun kokonaisuuteeni vaikuttaa se, että mies elää muun viikonlopun minun ruuissani - ja kyllä minusta silloin välillä on tuntunut, että minähän se häntä elätän. Vaikka yleisesti jostain ihmeellisestä syystä katsotaankin, että se on toisinpäin, varsinkin jos mies on hyvätuloinen ja asuu vaikkapa omakotitalossa ja naisen kerrostalossa (ja vaikka ihan vuokralla, mikä on joistakin miehistä ihan alinta maailmassa). En halua ravintolaillaliisia taksikyyteineen, mutta minkäs teet, jos mies haluaa itselleen virksitystä ja minut seuralaisekseen - lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että parempi olla yksin. Minä en kestänyt sitä ristiriitaa seurustelun ja arjen välillä, että lasken tarkkaan millaista ruokaa tehdään, mitä vaatteita ostetaan, paljonko saa mennä puhelinlaskuun - ja sitten miesystävä tulee käymään ja haluaakin ravintolaan minun kanssani tai pienenlle lomamatkalle. Sanoo, että hän tietysti maksaa, kun tietää, että ei mun rahat yskin siihen riitä. Aivoni raksuttaa taksin ja ruuan, loman hinnan...minun osuudellani saisi jo viikon ruuat kotiin - ja samalla aikaa joudun sanomaan lapselleni, että nyt emme voi hankkia sitä tai tätä. Joten lopputulos on se, ihanaakin ihanin mies saa lähteä, koska en voi ottaa vastaan enempää mitä voin omalle tärkeimmälleni itse antaa. Kutsutkoon sitten joku sitä siivellä elämiseksi jos haluaa.

    • H72

      artikkelissa puhuttu naisista vaan yksinhuoltajista, miten voit rikkaista miehistä tällöin kommentoida....putosin ajatuksen juoksustasi....

    • kastroija

      niiltä saa varmaan pillua halvalla

    • todella köyhää

      minäkin neljän lapsen kanssa elän niin tiukalla, että itse en edes syö joka päivä. Syön kaksi kertaa viikossa lämpimän ruuan, ja joskus nuolen lasten lautaset puhtaaksi, jotta saa ruokaa.

      Rahaa on ruokaan kuussa 100 e meille neljälle, kun maksan vuokran oma vastuun ym laksut sähköt ja veden.

      Lasten vaatteisiin ei ole varaa itsesäni puhumattakaan. Pidän 15 v vanohja vaatteita. Edes kirppariin ei ole varaa.

      Kesä onpahinta aikaa kun ei ole kouluruokailua lapsille.

      Olemme jättäneet hedelmät ja vihannekset, lihan kalan, mehut ym pois. Kaurapuuroa, makaroonia, vanhoja leipiä joskus saa kaupasta halvalla.

      Pyykin pesen käsin pelkällä vedellä lakanoita myöten.

      Naapurissa käymme joskus syömässä vanhalla mummolla, joka tarjoo meille.

      Kaikki nousee mutta lapsiperheen tulot ei koskaan, ne vaan laskee kun lapset kasvaa.

    • 11

      moraalin puute ei johdu ateismista, vaan silkasta tyhmyydestä. Itseään saa syyttää jos hankkii lapsia ollessaan itse vielä lapsi, ei ole ihme jos tulee eroja. tyhmät ämmät valitsee itselleen idioottiäijiä.
      Lisäks nämä muijat kuvittelevat olevansa miehestä riippumattomia feministejä, voi jeesus mitä skeidaa..
      siitäkin tulee eroja, kuka näitä ylimielisiä horoja jaksaa katsoa, jotka eivät arvosta miehiä yhtään.

      "parempi tossun alla kuin taivasalla" skeidaa, ei se ole mikään parisuhde jossa toinen osapuoli alistaa toista...

      • ite lompsan päällä.

        On se vain kumma.. itse kun jäin yksinhuoltajaksi niin kummasti alkoi rahat riittämään vaikka mihin, kun ei ole akkaa mikä tulaa kaiken. nyt elämä on vain muuten niin hankalaa mutta rahaa piisaa. :D

    • ihan tosi on

      Totta kai jos kerran naisten palkat ovat surkeat, niin yksihuoltajaperheet, jotka yleensä ovat äiti lapsi/lapset, ovat köyhyysriskissä. Miksi miehet eivät halua lasten huoltajuutta? Kyllä nykyisin huoltajuuden saa jos haluaa. Minun tuttavapiirisissäni on useita yksihuoltajaisiä. Isät vaan eivät halua lapsia itselleen....

      Mutta yksineläminen on todellinen köyhyyriski, lapsiperheistä vaan vaahdotaan. Muistaakseni 1/3 yksieläjistä on EU:n köyhyysrajan alapuolella. Ja se on enemmän kuin 1/4.

      "Hänen mukaansa yksin eläminen on silti selvästi suurempi taloudellinen riski kuin perheessä asuminen. Yksin asuvista miehistä 13 prosenttia saa toimeentulotukea ja naisista 8 prosenttia."

      "Jos tuijotetaan toimeentulotukitilastoja, yksineläjät pomppaavatkin esiin, sillä kaikista tukea saavista kotitalouksista on yksin elävien talouksia 70 prosenttia."

      "Jos on kerran ajautunut köyhäksi, uusi mahdollisuus elämässä ei välttämättä nosta sieltä. Kelan Niemelä kertoo tutkimustuloksista, joista ilmenee, että vaikka työttömäksi joutunut saa uuden työn tai eronnut avioituu uudelleen, hän ei välttämättä enää saavuta entistä varallisuustasoaan."

      http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/02/28/lapsiperhe-ei-karsikaan-eniten/20102619/139

    • MegaloMan

      tuntuu että varsinkin noita 18v-25v YH mutseja on niin helvetisti nykyään. Mulla on teille vinkki:
      HARKITSE PARI KOLME KERTAA ETTÄ ONKO SE ÄIJÄ SEN OLOINEN ETTÄ SE PYSYY VIERELLÄ KUN SE MUKSU HANKITAAN!

      Ei muuta tällä kertaa :u

    • äpärän tappaja

      tulee paljon parempi olo, kun menet ja kuristat pari äpärää hengiltä, nii ei tarvi olla turhanpanttina tällä sivustolla vinkumassa.

    • huomioita ja ajatuks

      Eihän se yksinhuoltajan elämä niin loistokasta ole. Ja aina löytyy niitä onnettomia, jotka ryyppäävät tai muuta. Mutta ei pidä yleistää.

      Tosin eilen, kun kävin kaupassa, siellä oli nuoria muutama, kai yhdessä ostoksilla, yksi nainen raskaana. Kun menin ulos, raskaana oleva nainen oli tupakoimassa nojaten vanhaan autoon, ympärillä nuoria miehiä, joilla oli kaljapullo kädessä. Naisella ei ollut.. No ei se mitään, jokainen tekee mitä lystää, mutta tuli vaan tunne, että onkohan tuossakin tuleva yksinhuoltajaäiti. Tilannehan menee helposti siihen, että mies jatkaa elämää tavallaan ja nainen sitten keskittyy lapseen ja yrittää tulla toimeen. Tarkoitan vaan sitä, että lähtökohdat ovat huonot. Ja koko ajan naisen kannalta huononevat, jos jää yksin lapsen kanssa. Taas löytyy samanlainen mies jne. Ei pidä yleistää, niinpä :) Mutta sittenkin se pisti miettimään. Miksi nuori tyttö ei huolehdi ehkäisystä, koska kuitenkin luulen, että sitäkään lasta ei oltu tarkoituksella tehty. Toisaalta en voi sitä varmuudella tietää. Enkä tarkoita sen kummemmin moittia, mutta usein se köyhyys periytyy, tavat kotoa omaksutaan turhankin helposti. Enkä tarkoita paheksua sitä, jos lapsia tehdään nuorena. Mutta se vastuullisuus on se juttu. Äidistä tulee tietenkin vastuullinen väkisinkin kokemuksensa kautta, mutta mitkä ovat mahdollisuudet taloudellisesti. Koulutus olisi erityisen tärkeää ja sitten tietenkin työ. Lapsi ottaa paikkansa ja tulee yleensä huolehdituksi.
      Ja entäs ne miehet sitten, jotka eivät otakaan vastuuta.. Eilen kuulin toisenkin tarinan, eikä naurattanut. Mies jos ei tee osuuttaan, niitä yksinhuoltajia sitten tulee..
      Naiset rakastuvat helposti renttuihin ! Ja nyt sitten joku mies taas ottaa nokkiinsa. No siksipä ei pidäkään sanoa, että näin olisi aina. Turhan usein vaan. Jättäkää ne kaljapullot sinne kauppaan ja vierailkaa alkossa harvempaan. Sillä, jos nuorena sitä tehdään tiheästi, vanhempana on edessä henkinen kuolema vähintään.
      Valitettavan usein se niin menee..

      • Ilmiselvä tuleva yksinhuoltaja kun tupakoi nuorten miesten kanssa jotka joivat olutta.

    • täyselätti

      loput osa-aikaelättejä.

      Hyi helvetti, mitä paskaa.

    • ajåpijcioaj

      ne mitää köyhiä ole, ketkä muut polttaa, juo, pulisee kännykkään yhtä paljon kuin yh:t?????? tuet pois yhteiskunnan eläteiltä, vittu niistä loisista oo mitään hyötyä missään.

      • Oksettavia läskejä

        Näitä lihavia tupakoivia ja sidukkaa latkivia yh-äitejä riittää joka kuntaan ja monta.
        Ne pyörivät ostareilla, toisessa kädessä kännykkä toisessa hampurilainen ja lihavalla mahalla tökitään
        rattaita eteenpäin. Jos on varaa pyöriä ostareilla koko ajan jotain puputtaen niin liikaa rahaa
        niille jaetaan. Miksi he ovat yh-äitejä, vain siksi koska se on helppoa ja valtio elättää.
        Tuet pois ja yh-äidit hakekoot töitä tai menkööt naimisiin.

      • oikeassa.
        Oksettavia läskejä kirjoitti:

        yh-huorat ovat todella paskasakkia. hyi helv.

      • säälittävää ja surke
        oikeassa. kirjoitti:

        yh-huorat ovat todella paskasakkia. hyi helv.

        Olet katkera.. Kävikö niin, että joku ei jaksanutkaan sinua tai huolinut. Hänestä tuli heti huora ..

        Otan osaa..

      • Atleetti-kotleetti
        Oksettavia läskejä kirjoitti:

        Näitä lihavia tupakoivia ja sidukkaa latkivia yh-äitejä riittää joka kuntaan ja monta.
        Ne pyörivät ostareilla, toisessa kädessä kännykkä toisessa hampurilainen ja lihavalla mahalla tökitään
        rattaita eteenpäin. Jos on varaa pyöriä ostareilla koko ajan jotain puputtaen niin liikaa rahaa
        niille jaetaan. Miksi he ovat yh-äitejä, vain siksi koska se on helppoa ja valtio elättää.
        Tuet pois ja yh-äidit hakekoot töitä tai menkööt naimisiin.

        Hyi vitttu kun oksennan aina kun nään läskin yh-äidin. Läskeille lisääntymiskielto kun he syävät kaiken ruoan nälkäänäkevien lasten suusta.

    • Tahkonpyörittäjä

      Tuo on se valitettava totuus että yh jää tukien ulkopuolelle.
      En usko että siinä ryyppäämisestä tai miehenkalastelusta on kyse vaan elämäntavasta.

      Olen suhteellisen mukavasti tienaava eronnut mies ja soisin noille yksinhuoltajille sellaisen lakipykälän tehtäväksi että rahaa jäisi käteen hiukka enemmän.

      • Mutta..

        emme ota edes osaa.

        Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !! Buuaahh !!

        jne.

    • MotHerxII

      tuon edellisen kommentti on todella loukkaava. Veikkaan että parisuhteessa elävien keskuudessa enempi alkoholisteja kuin meissä yksinhuoltajissa.
      Puhun tietenkin itsestäni tässä mutta luulen että nappaa moniin muihinkin yksinhuoltajiin. Tämä ei ole minun valintani olla lasten kanssa keskenään.
      Mutta siihen missä muut on p....ssa parisuhteessa mieluummin niin onnee vaan. Sekin on valinta.
      Ei tarvii miettiä että olis rahaa pistää ravintoloihin tms,kyll kaks teiniä pitää huolen rahan kulumisesta. Itseni olen saanut suosiolla unohtaa,mutta on laaadukkaita kirpputoreja onneksi olemassa :) .
      Eikä työttömyys minusta tyhmää ja huonoa äitiä ja ihmistä tee. Itseään voi sivistää ja tekee hyvääkin.

      • sinua,

        ei tietenkään.
        Olet moraaliton täyselätti.

        Hyi helv.

      • eronnut mies
        sinua, kirjoitti:

        ei tietenkään.
        Olet moraaliton täyselätti.

        Hyi helv.

        Sitä saa mitä tilaa. suomessa yh naisilla menee itseasiassa jopa liiankin hyvin.
        1. omat tulot
        2.asumistues
        3.lapsilisät
        4. elatusmaksut
        5. (avioerossa saatu miehen omaisuus)

        Yhdellekkäään miehelle ei makseta noin monesta lähteestä joka kuukausi kuin manullle illallista. Nyt nainen on vapaa ja trendikäs yh-äiti mutta mitä kummaa. kun on muutama vuosi pelleilty siinä vuokrakämpässä. irtomiehiäkin on tullut ja mennyt niin.....

        Elämä ei olekkaan ihanaa HAH HAH HAAA...näen päivittäin tyytymättömiä yh äitejä iso osa lihavia mutta miksikö siksi kun naiset itse juuri tätä halusi....ja sai.

      • eronnut mies kirjoitti:

        Oletkos vähän katkera? Ei YH ole aina välttämättä nainen. Minullakin on ystävä joka hoitaa pientä tyttöään yksin, saa kyllä kaikki tuet mitä tarvitsee ja tekee pätkätöitäkin minkä kerkeää. En usko että hänkään PÄÄTTI että hänet petetään ja jätetään. Nostan hänelle hattua, koska hän on enemmän mies ja isä entä monet muut.

      • ihmiset on julmia

        motherxll ihmiset osaa olla todella ilkeitä nykyään he purkavat vaan sitä omaa pahaa oloaan! kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä

      • eronnut mies
        codornis kirjoitti:

        Oletkos vähän katkera? Ei YH ole aina välttämättä nainen. Minullakin on ystävä joka hoitaa pientä tyttöään yksin, saa kyllä kaikki tuet mitä tarvitsee ja tekee pätkätöitäkin minkä kerkeää. En usko että hänkään PÄÄTTI että hänet petetään ja jätetään. Nostan hänelle hattua, koska hän on enemmän mies ja isä entä monet muut.

        Olen katkera kyllä lähinnä exälleni teki niin paskamaisen tempun. mutta siitä on aikaa ja pitäkööt tunkkinsa ja typerän elämänsä ja ylipainonsa.

        Kommentti että yh ei välttämättä ole nainen on kyllä typerä. on totta että pari miestäkin löytyy mutta KÄYTÄNNÖSSÄ aina lapset määrätään äidille elle äitiä todeta hulluksi,juopoksi tai huumeen käyttäjäksi.

      • 6+8
        eronnut mies kirjoitti:

        Sitä saa mitä tilaa. suomessa yh naisilla menee itseasiassa jopa liiankin hyvin.
        1. omat tulot
        2.asumistues
        3.lapsilisät
        4. elatusmaksut
        5. (avioerossa saatu miehen omaisuus)

        Yhdellekkäään miehelle ei makseta noin monesta lähteestä joka kuukausi kuin manullle illallista. Nyt nainen on vapaa ja trendikäs yh-äiti mutta mitä kummaa. kun on muutama vuosi pelleilty siinä vuokrakämpässä. irtomiehiäkin on tullut ja mennyt niin.....

        Elämä ei olekkaan ihanaa HAH HAH HAAA...näen päivittäin tyytymättömiä yh äitejä iso osa lihavia mutta miksikö siksi kun naiset itse juuri tätä halusi....ja sai.

        Voi näitä juttuja:

        elatusmaksut ovat lapsille, lapsen elättämiseen.

        lapsilisät ovat lasten elättämiseen

        asumistuki kuuluu kaikille, sekin pääosin lapsen asumiseen, koska harvemmin yksinäinen työssä käyvä ihminen asumistukea saa. Se lasketaan myös asuvien suhteessa, toisinsanoen, jos lapsia on enemmän se vaikuttaa asumistukeen. Mikä tässä ehkä on vääryys on se, että etävanhemman tukiin ei mahdollisia lapsen osuuksia lasketa, näin olen ymmärtänyt. En ole varma asiasta.

        avioerossa saatu miehen omaisuus ??? No voihan se olla sitäkin joskus, mutta yleensä sitä ollaan erotessa korvia myöten veloissa ja voi todellakin olla niin, että yhdessä on omaisuutta hankittu. Ja voihan se nainenkin olla varakkaampi lähtöjään. Ja, jos lapsia on enemmänkin kuin yksi ja ovat pieniä, jokuhan se on kotona tehnyt sen työn, hoitanut lapsia ja vielä yhteisellä päätöksellä. Toki molemmilla vanhemmilla on siihen oikeus.Se on sitten eri juttu haluaako mies vaikkapa käyttää sitä mahdollisuutta.

        Sehän se on, että kovin usein halutaan unohtaa, että ne tuet ovat lapsen elättämiseen ei yksinhuoltajan itsensä. Eikä ne tuet todellakaan ole kovin suuria, huvittaa, kun katselin vähän, mistä ihmiset voivatkaan olla kateellisia. Ja vieläpä lasten isät.. No kaikille ei ole annettu kauhalla :)
        Itse käyn työssä ja olen naimisissa, enkä ole kateellinen kenellekään, joka kasvattamisen taakan yksin kantaa.

      • oikaisua
        eronnut mies kirjoitti:

        Olen katkera kyllä lähinnä exälleni teki niin paskamaisen tempun. mutta siitä on aikaa ja pitäkööt tunkkinsa ja typerän elämänsä ja ylipainonsa.

        Kommentti että yh ei välttämättä ole nainen on kyllä typerä. on totta että pari miestäkin löytyy mutta KÄYTÄNNÖSSÄ aina lapset määrätään äidille elle äitiä todeta hulluksi,juopoksi tai huumeen käyttäjäksi.

        Ei kuule pidä paikkaansa nykyisin. Nykyisin miehelläkin on ihan hyvät mahdollisuudet saada lapset ja aika usein niin nimenomaan ihan vapaaehtoisesti sovitaankin. Riippuu tietenkin elämäntilanteista.

        Tässäkin kirjoituksessa tarkastellaan vain tiettyyn sävyyn näitä asioita. Yksinhuoltajiakin on monenlaisia ja kaikilla omat syynsä yksinhuoltajuuteen. Yleensähän on niin, että sovitaan nimenomaan yhteishuoltajuudesta, jos siihen vain on mahdollisuus. Itse asiassa eipä yhtäkkiä muistu mieleen montakaan ns yksinhuoltajaa. Ja tunnen ja tiedän miehiäkin, jotka ovat ns lähivanhempia ihan yhteisellä päätökselle ja joskus jopa oikeuden päätöksellä.

      • eronnut mies
        6+8 kirjoitti:

        Voi näitä juttuja:

        elatusmaksut ovat lapsille, lapsen elättämiseen.

        lapsilisät ovat lasten elättämiseen

        asumistuki kuuluu kaikille, sekin pääosin lapsen asumiseen, koska harvemmin yksinäinen työssä käyvä ihminen asumistukea saa. Se lasketaan myös asuvien suhteessa, toisinsanoen, jos lapsia on enemmän se vaikuttaa asumistukeen. Mikä tässä ehkä on vääryys on se, että etävanhemman tukiin ei mahdollisia lapsen osuuksia lasketa, näin olen ymmärtänyt. En ole varma asiasta.

        avioerossa saatu miehen omaisuus ??? No voihan se olla sitäkin joskus, mutta yleensä sitä ollaan erotessa korvia myöten veloissa ja voi todellakin olla niin, että yhdessä on omaisuutta hankittu. Ja voihan se nainenkin olla varakkaampi lähtöjään. Ja, jos lapsia on enemmänkin kuin yksi ja ovat pieniä, jokuhan se on kotona tehnyt sen työn, hoitanut lapsia ja vielä yhteisellä päätöksellä. Toki molemmilla vanhemmilla on siihen oikeus.Se on sitten eri juttu haluaako mies vaikkapa käyttää sitä mahdollisuutta.

        Sehän se on, että kovin usein halutaan unohtaa, että ne tuet ovat lapsen elättämiseen ei yksinhuoltajan itsensä. Eikä ne tuet todellakaan ole kovin suuria, huvittaa, kun katselin vähän, mistä ihmiset voivatkaan olla kateellisia. Ja vieläpä lasten isät.. No kaikille ei ole annettu kauhalla :)
        Itse käyn työssä ja olen naimisissa, enkä ole kateellinen kenellekään, joka kasvattamisen taakan yksin kantaa.

        Niin toi puhe että nykyään mieskin voi olla yhtähyvin Yh on niin paskua paskaa kuin olla voi. ai miten muka tiedän jotain asiasta... no kun satuin tuossa joku vuos sitten eroamaan niin asiat tuli selviteltyä hyvin tarkkaan.

        Sossutantat on niin vuosisataisesti sen akan puolella että ei mitään rajaa. jos kun lapsi on vaikka 1-3v niin eihän siinä miehellä oli MITÄÄN mahdollisuutta saada sitä lasta siis korostan EI MITÄÄN.
        sosiaalitantat katsoo että lapsen on parempi olla äidillään (imetys,kiintymys tms...)

        Sitten se toinen asia että alarithan on lapselle ja lapsilisäthän on lapselle BUAHAHAAAAA
        Mitä paskaa taas... joo ajatuksena siis noin on ajateltu mutta kyllä niistä rahoista maksetaan niitä YH naisen omia kuluja... ai mistäkö muka tiedän no kun satun maksaan elareita ja ex sattuu saamaan ne lapsilisät tililleen.

        Lapsi ei edes tiedä 0-5v että äiti saa sitä rahaa kuin kuokalla eikä tiedä välttämättä vielä 5-10v vanhanakaan. lapsen hoitokulut 0-5v on poskettoman pienet. siis pikkuinen lapsi syö vähän kuluttaa vaatteita äärettömän vähän.
        myöhemmin vaatteita jo menee harrastukset tulee kuivioihin mutta ei pienenä kuluja paljoa ole.

    • Setä-Roope

      Otetaanpa esimerkiksi työttömät, heitä on paljon, mutta kuinka moni heistä menisi ihan oikeasti töihin, jos joku heille töitä tarjoaisi? On helpompaa olla työttömänä, kuin töissä....

      Tullaanpa sitten näihin "yksinhuoltajiin" (lainausmerkeissä siksi, että useimmilla on tuo ex-puoliso tai lasten ISÄ, joka osallistuu elatusmaksullaan myös huoltajana ja muutenkin lasten elämään), näyttää aika monella olevan tilanne, että tuota "yksinhuoltajuutta" käytetään monessa asiassa tekosyynä, kun siitä vain on hyötyä marttyyrin roolissa. Toki joukossa on ihan oikeitakin yksinhuoltajia, en halua tehdä heille vääryyttä.

      Vaan mistä johtuu, että monet pärjäävät pienten lasten kanssa, käyvät töissä kuten muutkin, rakentavat siinä sivussa vielä suuren omakotitalonkin täysin tyhjästä käytännössä ja jotkut jäävät parin lapsen kanssa köyhyyteen?? Joskus tuntuu, että täysin valintakysymys, on helppoa jäädä hakemaan eri luukuilta rahaa, jos joku työvoimakortiston kautta sattuu kysymään töihin, vedotaan ettei saa hoitopaikkaa lapsille tms. "et viittis kysyy jotai toista..." tai "ku mulla ei oo autoo ja on nii hankala kulkeeki", kuitenkin lapset ovat käytännössä kaiken aikaa isovanhemmilla tai muilla sukulaisilla, sekä isänsä luonna.

      • Minä olen 30v. yh. Teen pätkätyötä ja päiväduunia, koska esikoiseni joutuisi muuten olemaan illat yksin. keskitulot ovat sellainen 1057euroa kuukaudessa. Ja elätän sillä 3 lasta, joista 2 sairastaa kokoajan ja käyttää kalliita lääkkeitä. Elarit ovat minimit ja enempää en pyydäkkään. Välillä on tiukkaa, mutta parempi yksin kun paskassa suhteessa :) ja ne jotka luulee et ollaan kroisoksia ni saapi ihan millon vaan tulla yrittämään tätä arkea, luulenpa ettei kantti kestä :D ja nyt kun tapasin miesystävän jolla 3 lasta kanssa niin kyllä kulut on puoliksi ja kumpikaan ei käytä toista hyväkseen. työtkin tehdään tasan. Ja juuri hän sanoi et nostaa hattua YH:lle ja ihmetteli kuinka tullaan niin pienellä toimeen. Ja mitä sitten jos joku vkloppu minut baarissa näetkin, nääthän siellä kaikkia muitakin ja minun baari-iltaani kuluu 30-50 euroa, paljonkos sillä kuluu joka aattelee että olen rikas ;) ai niin ja lapsilla on vaatteet ja lelut kierrätetään ja onnellisia ollaan, mutta ketuttaa tommoinen YH:n solvaaminen. Luulenpa että se joka kadehtii ajaa uudella autolla on insinööri ja omistaa talon. Minä ajan vanhalla auton rämällä, asun vuokralla ja teen lähihoitajan hommia alipalkattuna, mutta en juurikaan valita, Ketuttaa vaan ihmisten kateus. Ne tuet ei suuria ole ja jos teet pätkähommia niin tukia ei tipu juurikaan, mutta mieluummin teen kun oon kotona tekemättä mitään :)

      • Setä-Roope
        nasta_pimu79 kirjoitti:

        Minä olen 30v. yh. Teen pätkätyötä ja päiväduunia, koska esikoiseni joutuisi muuten olemaan illat yksin. keskitulot ovat sellainen 1057euroa kuukaudessa. Ja elätän sillä 3 lasta, joista 2 sairastaa kokoajan ja käyttää kalliita lääkkeitä. Elarit ovat minimit ja enempää en pyydäkkään. Välillä on tiukkaa, mutta parempi yksin kun paskassa suhteessa :) ja ne jotka luulee et ollaan kroisoksia ni saapi ihan millon vaan tulla yrittämään tätä arkea, luulenpa ettei kantti kestä :D ja nyt kun tapasin miesystävän jolla 3 lasta kanssa niin kyllä kulut on puoliksi ja kumpikaan ei käytä toista hyväkseen. työtkin tehdään tasan. Ja juuri hän sanoi et nostaa hattua YH:lle ja ihmetteli kuinka tullaan niin pienellä toimeen. Ja mitä sitten jos joku vkloppu minut baarissa näetkin, nääthän siellä kaikkia muitakin ja minun baari-iltaani kuluu 30-50 euroa, paljonkos sillä kuluu joka aattelee että olen rikas ;) ai niin ja lapsilla on vaatteet ja lelut kierrätetään ja onnellisia ollaan, mutta ketuttaa tommoinen YH:n solvaaminen. Luulenpa että se joka kadehtii ajaa uudella autolla on insinööri ja omistaa talon. Minä ajan vanhalla auton rämällä, asun vuokralla ja teen lähihoitajan hommia alipalkattuna, mutta en juurikaan valita, Ketuttaa vaan ihmisten kateus. Ne tuet ei suuria ole ja jos teet pätkähommia niin tukia ei tipu juurikaan, mutta mieluummin teen kun oon kotona tekemättä mitään :)

        ..kun olet duunissa. Kirjoituksessani toin esille havaintojani vuosien varrelta, kuinka joillakin homma menee luukulta toiselle, eikä yritetäkään oikeesti olla töissä.

        ps. itselläni on kolme lasta, joten pientä näppi tuntumaa on, kun niille ostelen ja kierrättelen...

    • kas(va) aikuiseksi

      Säälin syvästi sinun kaltaisia ihmisiä ja teitä on valitettavan paljon....

    • Mies 19v.

      Ikävää että yksinhuoltajilla menee huonosti, mutta valtaosassa tapauksista on omaa vikaa mukana, ja omista virheistä on maksettava. Lasten saaminen ei sinänsä ole virhe, varsinkaan suomessa jossa väestönkasvu on muuttunut väestönlaskuksi. Mutta perhe suunnittelu on mennyt näillä ihmisillä aivan metsään.

      hyvänä esimerkkinä voi kertoa jo omasta lähipiiristäni naisten saavan lapsia aivan väärään aikaan ja väärän miehen kanssa. Itse olen nuori kaveri ja näen jo nyt ympärilläni kun tuttuni tulevat raskaaksi kuka kenellekkin. Yleensä tarina menee näin: Ollaan nuoria ja naiset rakastuvat "Koviin äijiin" Jotka sitten pistävät nämä naiset paksuksi ja jättävävät ennen pitkään, lähes poikkeuksetta. Nainen jää 19 vuotiaana YH-äidiksi pahimmillaan jo nuorempana. Opiskele siinä sitten tai tee töitä!

      Ei mitään sanssia ainakaan ensimmäisiin vuosiin.... Tytöt itse lähtevät väärien äijien perään vaikka tarjolla olisi esim: Tunteellinen, rauhallinen, vakaan työpaikan omaava opiskelija. EI KIINNOSTA, ON "NÖSSÖ" Semmonen kaveri jolla on rikosrekisteri, ei työtä, ja mahtava haba päihittää parin etsinnässä mennen tullen tällaisen "nössön" Baarissa. Sitten sekoillaan ja lapsi tulee.... Äijästä ei ole mihinkään ja kun vastuuta pitäisi alkaa kantamaan häivytään vikkelästi ja hups. Taas ollaan jonkun toisen naisen kimpussa viikon eron jälkeen ja oma lapsi unohtuu (Alkaa kiinnostamaan vasta kun se on jo iso)

      YH-Äitejä ei käy minulla sääliksi, lapsia käy. Yh-äidit ovat omalla vastuuttomuudellaan sotkeneet asiansa ja aiheuttavat myös välillisesti lapselle epäterveen ympäristön jo nuorella iällä. Itse olen tällaisen tapauksen uhri ja maksan siitä hintaa lopun ikäni! Se vaikuttaa kasvuun aina!

      Tällaisia asioita kuten perhesuunnittelu pitäisi opettaa koulussa naisille suunnatuilla erityis tunneilla, jossa kerrottaisiin miten käy kun lähtee tällaisten äijien matkaan, ja mitä se aiheuttaa.

      Lisäksi kun aina puhutaan "Naisten vapautumisesta" 1960-luvulta lähtien, niin heti itselläni nousee karvat pystyyn, tätäkö se on? Avioliitot kusee, perhe-arvot on unohdettu, Yh-äidit vinkuvat seuraa että joku maksaisi heille kaiken, väestönkasvu muuttunut kielteiseksi, kasvavat mielenterveyshäiriöt etc. JÄRKYTTÄVÄÄ. Yh-äitejä ei saa tukea millään lailla! Ainostaan lapsesta on pidettävä huoli, lapsi ei ole syypää tilanteeseensa, nämä kevytkenkäiset naiset ovat! Sitten minun oletetaan ottavan vastaan joku sellainen pariksini jolla on jo lapsi edellisestä äijästä EI KOSKAAN.

      • monenlaista eläjää

        yh- äidin jolla 4 lasta, kaikilla eri isä. Pitääkö se jokaisen miehen jonka kanssa hetken aikaa yhdessä on, lapsi tehdä. Ei kyllä kyseisellä äidillä järki päätä pakota.

      • ei sossun asiakas

        Kannattaisi sunkin aikuistua ennen kuin kirjoittelet aikuisten asioista.

        Kaikki yh ei ole tehneet lapsiaan lapsina vaan ihan oikeesti aikuisa ja yhden miehen kanssa. Mies on vaan ollut perheen suurin lapsi.

        Jos toinen nainen tulee kuvioihin ja rikkoo prheen, jonka jälkeen mies ei einää välitä lapsista niin miten se voi olla yh-äidin syy?

        Eurokaan en ole saanut sossusta, vanhemapani sen sijaan auttavat vaikka ei heidän tarvitsisi. Lasten isää kiinnostaa vaan oma jalkoväli.

      • maalaistollo2
        monenlaista eläjää kirjoitti:

        yh- äidin jolla 4 lasta, kaikilla eri isä. Pitääkö se jokaisen miehen jonka kanssa hetken aikaa yhdessä on, lapsi tehdä. Ei kyllä kyseisellä äidillä järki päätä pakota.

        kun miehet lähtevät naisen saatua mukulan selkoisemmille vesille. Onko se naisen vika kun mies ei kestä kuulla lapsen itkua, kun mies ei saa kaikkea huomiota naiselta, kun lapsi tarvitsee sitä ja tätä ja kaikki se maksaa. ONko se naisen vika, että mies haluaa aina uutta naista, valloittaa uusia naisia.

      • tolvanoita on
        maalaistollo2 kirjoitti:

        on keksitty, tollo! Eikö sitä voi miesten kanssa olla ilman että jokaisen kanssa pitää lapsi tehdä.

      • Sympatiaa tarjolla

        Tätä se on juuri.

        Olen suurperheen (10 henkeä) vanhin lapsi. Olemme kaikkien barometrien mukaan olemme köyhiä, ja siltä tosiaan tuntuu.
        Vanhempani ovat yhdessä, mutta äitini vieroksuu työntekoa ja siksi tehtailee penikoita! Hävettää että aina saa olla paksuä äitiään passaamassa joka asiassa! Pienenpänä sitä vielä kesti, mutta nyt alkaa kyrpiä, kun oma aikusikä kolkuttelee ovella. Siksi en varmaan löydä poikaystävää täältä, kun kaikki tuntevat äitini. Luulevat minusta tulevan samanlaisen. VITTU!

        Toisaalta, joskus salaa mietin, että eikö onko jätkillä nykyisten jokin muotivillitys, että pitää saada nainen, jolla on jo valmiiksi lapsia? Eikä kolmekymppinen, kiva, sipsakka, koulutettu, ja LAPSETON nainen enää saa seuraa?

      • YH....
        tolvanoita on kirjoitti:

        on keksitty, tollo! Eikö sitä voi miesten kanssa olla ilman että jokaisen kanssa pitää lapsi tehdä.

        Ehkäisy on keksitty myös miehille, tollo. Tyhmä on mies joka makaa tosta vaan kysymättä tai itse käyttämättä ehkäisyä, niin niitä yhhäreiä tulee kun jokakolo kelpaa ilman ehkäisyä..tollot...

      • nainen....
        YH.... kirjoitti:

        Ehkäisy on keksitty myös miehille, tollo. Tyhmä on mies joka makaa tosta vaan kysymättä tai itse käyttämättä ehkäisyä, niin niitä yhhäreiä tulee kun jokakolo kelpaa ilman ehkäisyä..tollot...

        ehkäisyä miesten varaan jättäisi, etenkään jos sen miehen ravintolasta mukaansa ottaa, en kyllä muutoinkaan.

      • nyt vielä hyvin
        Sympatiaa tarjolla kirjoitti:

        Tätä se on juuri.

        Olen suurperheen (10 henkeä) vanhin lapsi. Olemme kaikkien barometrien mukaan olemme köyhiä, ja siltä tosiaan tuntuu.
        Vanhempani ovat yhdessä, mutta äitini vieroksuu työntekoa ja siksi tehtailee penikoita! Hävettää että aina saa olla paksuä äitiään passaamassa joka asiassa! Pienenpänä sitä vielä kesti, mutta nyt alkaa kyrpiä, kun oma aikusikä kolkuttelee ovella. Siksi en varmaan löydä poikaystävää täältä, kun kaikki tuntevat äitini. Luulevat minusta tulevan samanlaisen. VITTU!

        Toisaalta, joskus salaa mietin, että eikö onko jätkillä nykyisten jokin muotivillitys, että pitää saada nainen, jolla on jo valmiiksi lapsia? Eikä kolmekymppinen, kiva, sipsakka, koulutettu, ja LAPSETON nainen enää saa seuraa?

        Ymmärrän sinua oikein hyvin " sympatiaa tarjolla ". Itse olen 59 vuotta ja en vieläkään ole pystynyt antamaan anteeksi kunnolla äidilleni, jolla lapsia monta, hoiti heitä miten halusi, tai ei ollenkaan. Siis työtä vieroksuva. Minä keskimmäisenä jouduin piiaksi. Äitini vielä elää ja moittii kovasti, kuinka naapurit olivat ilkeitä. Siihen aikaan työn teolla ja kodin hoitamisella oli suuri merkitys elämässä. Nyt näillä tuilla ja sossulla voidaan tulla toimeen. Silloin ei voinut. Yritä ensin hoitaa katkeruutesi äitiäsi kohtaan, ennekuin edes harkitset perheen perustamista. Minulla on tuloja juuri tuohon köyhyysrajaan, silti olen onnellinen, kun olen edes päässyt eläkeputkeen. Työpaikkoja ei tämän ikäiselle tarjoilla, mutta olen onnellinen, että on tullut töissä käytyä läpi elämän. Tietenkin lamojen aikana ei aina töitä ollut. Olen ollut yhden ja ainoan lapseni yksinhuoltajana viime laman aikana menetin työpaikkani, omakotitalon, mieheni menetti mielenterveyden ym. Olkaa nuoret nykyisiin oloihin tyytyväisiä, veikataan, että olot muuttuvat Suomessa äärimmäisen huonoiksi.

      • Mies 19v
        maalaistollo2 kirjoitti:

        kun miehet lähtevät naisen saatua mukulan selkoisemmille vesille. Onko se naisen vika kun mies ei kestä kuulla lapsen itkua, kun mies ei saa kaikkea huomiota naiselta, kun lapsi tarvitsee sitä ja tätä ja kaikki se maksaa. ONko se naisen vika, että mies haluaa aina uutta naista, valloittaa uusia naisia.

        On, koska nainen on silloin valinnut huonon miehen juuri sellaisen minkä minä jo maalasin edelliseen viestiini! (Ikävää.. mies 19) Silloin se nimenomaan on naisen vika koska näin se peli etenee, miehet iskevät ja naiset joko hyväksyvät tai eivät. KUKAAN EI PAKOTA OTTAMAAN K::::PÄÄTÄ!

        Se on naisen oma vika tällöin ja hän saa maksaa siitä! Ei yhteiskunta!

      • ei yh

        Taas on vika yhÄIDEISSÄ.
        Mies 19v. ei tiedä vielä elämän tosi-asioita. Kasva vähän ja katsele elämää oman lähipiirisi ulkopuoleltakin.
        Eiköhän suurin osa yksinhuoltajista, miehistä ja naisista ole käynyt läpi normaalin avioliiton.
        Perhe on suunniteltu yhdessä mutta niitä mutkia tulee matkaan. Uskottomuutta useimmiten miehen puolelta.. milloin mitäkin.
        Aikuinen mies voi osoittautua luuseriksi. Siitä tunteellisesta ja rauhallisesta miehestä voi vuosien kuluessa kuoriutua vaikka mitä. Siitähän on tietysti hyvä syyttää naista.
        Muista Mies 19v. käyttää ehkäisyä ainakin keski-ikään asti että näet millainen mies sinusta tulee. Ettei ainakaan sinun toimesta tule uusia yksinhuoltajia.. ja ettet sinä päädy yksinhuoltajaksi.

      • miesparat

        No juurihan tämä mies 19v on itse yh-äitinsä UHRI. Näinhän hän kirjoitti l. hänellä on KONKREETTINEN KOKEMUS, mitä olla yh-perheessä, joten eipäs osoitella. Harvinaisen fiksu kirjoittaja verrattuna moneen muuhun täällä kirjoittavaan. Jos tunteellisesta ja kivasta miehestä tuleekin ihan muuta, vois kattoa eukko peiliin. Tunnen monta paria, joissa mies hiljainen mussukka, mutta muija kuin korppikotka. Ajanmyötä mies ei jaksa enää, kyllästyy ja heittäytyy samanlaiseksi tai lähtee(parempi vaihtoehto). Että silleen!

    • Avioliitto ok-

      Kannattaisi naisten miettiä kenelle sitä persettä jakaa. Jos ei ole valmis aviosuhteeseen niin kannattaisi elää selibaatissa tai tyytyä ehkäisyyn. Yksinhuoltajuus on lähes aina naisen oma valinta. Valitettavasti yhteiskunta joutuu tukemaan valtavasti näitä kermaperseitä.

      Kannattaisi naisten hankkia lapsensa vasta avioliitossa eikä rietastella sitä ennen kuin mikäkin portto.

      • normaali iskä

        Yh-äipät aina haukkuu ja syyllistää miehiä? itse ei tulisi mieleenikään kuten yh-iskille
        yleensäkänn haukkua ex-vaimoa.. onhan siittä eksästä joskus aika paljon tykännytkin.

        Elatustuki 50€ kuussa ja lapsilisä menee lapsen käyttörahaksi, mopobensa ym..
        eihän se toki riitä mutta se on lapsen "omaa" rahaa.

        Ja ihan normaalipalkkaisessa duunarityössä olen eikä mitään suurempia puutteita ole
        muttei nyt niin hirveetä luksustakaan tarvi olla, oma asunto velalla yms. normaalia

        Eikä tukiaisia tartteta, matkoillakin välillä käydään ja harrastuksia touhutaan.

      • superfemakko

        "Yksinhuoltajuus on lähes aina naisen oma valinta"

        Hoh, hoh...

        Yleensa nainen menee suurin odotuksin naimisiin, mutta sitten kun arki koittaa ja äijää ei kiinnosta kotityöt eikä lasten hoitoja ja viina maistuu ja muutenkin äijä pihalla, miksi naisen pitäisi hoitaa vielä sitä aikuista "lasta". Miehet eivät kasva aikuisiksi kantamaan vastuuta. Siksi eivät myöskään halua lapsia itselleen avioerotilanteessa.

        Jos tämän palsta sovinistipersuilla on lapsia, niin sääliksi käy niitä lapsukaisia.

    • Opiskelija duunissa

      No miks sitte mun tuntemat yhoot matkustelee ympäri maailmaa ja ostaa pennuilleen monen sadan urheilukamppeita?

      Saahan ne suuremman lapsilisän ynnä muita etuuksia.
      JA TUO TYÖLLISTYMISJUPAKKA ON VAIN LAISKUUTTA!!! Töitä kyllä on, jos vaan viitsii tehdä.

    • VALI VALI

      KUKA SAATANA ON PYYTÄNYT OLEMAA YKSINHUOLTAJA ? NAINEN ITSE SUURIMMAKSI OSAKSI, ÄLKÄÄ VALITTAKO ! ELÄKÄÄ NORMAALIA ELÄMÄÄ KUTEN SUURIN OSA KANSASTA ELÄÄ !

      • normaalia?

      • pelimiehiä

      • NÄINPÄ_

        HALOO ONKO KAIKKI KOTONAA????? ETTÄ OSAAT OLLA TYHMÄ "PYYTÄNYT OLEMAAN YKSINHUOLTAJA" EIHÄN KUKAAN MENE PARISUHTEESEEN ETTÄ TULISI TIETOISESTI YH.. SE ON MONEN TEKIJÄN SUMMA, VALITETTAVAN MONESTI MIEHEN..MUTTA EI AINA..

      • yyyyhhh

        Jos mies vaikkapa alkaa käymään käsiksi, onko silmä mustana eläminen "normaalia"? Jos mies on perheen suurin kakara, aina pahalla tuulella jne., onko sekään "normaalia"? Jos mies makaa kotona eikä osallistu edes lasten tai kodin hoitoon-- no joo, kaikki tajusivat pointin.

      • 10 + 4
        yyyyhhh kirjoitti:

        kannattaisiko valita sellainen ukko joka ei hakkaa?

      • alkoi?
        yyyyhhh kirjoitti:

        Jos mies vaikkapa alkaa käymään käsiksi, onko silmä mustana eläminen "normaalia"? Jos mies on perheen suurin kakara, aina pahalla tuulella jne., onko sekään "normaalia"? Jos mies makaa kotona eikä osallistu edes lasten tai kodin hoitoon-- no joo, kaikki tajusivat pointin.

        Koskas mies alkoi huitomaan? Tai juomaan? Tapahtuiko näin jo seurusteluaikana? Vai vasta kun nainen tuli raskaaksi, ja jäi "saaminen" vähille?

        Näitä näkee, valitettavasti, erityisesti näin kesäaikana, kun parit lähtevät ulos vähän "tuulettumaan". Mies riuhtoo naista miten tahtoo ja joskus takoo. Miksi nainen vain ei jätä, vielä kun on tilausuus?

        Näistä kun kuulee, tai lukee jälkeenpäin, niin naisen vastaus on "mutta kun mä niin tykkään siitä", tai "en mä ketään muutakan saa".

        Raskausajan tai lapsen saannin jälkeinen "huitominen" on ennakoitavissa; laita mies selibaattiin muutamaksi viikoksi seurusteluaikana, ja katso reaktioita. Jos on "huitomisen" merkkejä, niin dumppaa pois vaan.

        Tämän tyyppisiä ilmiöitä valitettavasti on omassakin tuttavapiirissä, ja sääliksi käy. Selityksenä juuri nuo yllämainitut. Ilmeisesti nainen siis vain on valmis "mihin vaan" että ei tarvitsisi olla yksin, ja että saisi lapsen. Sitten kun tämä elämän suuri tavoite vihdoin on saavutettu, ja on lapsi, niin voikin sitten hyvällä omallatunnolla ja perustellusti hakea yhteiskunnalta apua "huitovaa" miestä vastaan.

    • maksaja vai saaja

      Toimeentulotuet ovat räjätäneet nousuun.

      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/04/1109853

      Kaikkiaan tuen saajia on jo noin 400 000 kpl. Toimeentulotuen bruttomenot olivat Suomessa 460 milj. euroa. Sosiaalipalvelujen 177 500 henkilöstöstä yksityisten palveluntuottajien osuus 30,5 % noin 54 000 työntekijää. Sosiaalipalvelujen henkilöstökustannukset noin 6 mrd euroa vuodessa.

      http://www.stakes.fi/FI/TietoaSivustosta/index.htm

      Julkiset menot tehtävittäin

      http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/julkisetmenot/menottehtavittain/?SetLayoutSuffix=Text

      • Jaa jaa

        Meillä menee näin: 45 snt/km, 5 000 ensimmäiseltä kilometriltä ja seuraavilta 40 snt/km. Jos virkamatka kestää yli 12 niin päivärahan suuruus on 36 euroa. 10 euron yömatkakorvausta saa jos matka on kestänyt yli 12 tuntia ja matkasta 4 tuntia on ollut klo 21.00 - 07.00 välistä aikaa esim yöpyminen.

      • näin päin
        Jaa jaa kirjoitti:

        Me saadaan yhden päivän ylimääräinen palkka päivärahojen lisäksi kun lentomatka kestää yli 7 tuntia. Hotellit, taksit, valuutanvaihdot, edustukset ja muut maksetaan kuittien mukaan.

    • tuettu näin hyvin

      ESIMERKIKSI: Yksi aikuinen kolme lasta

      http://www.sosiaalikollega.fi/asiakkaat/copy2_of_toimeentulotukilaskuri/view
      Aikuisen yksinelävä toimeentulotuki eli 417,45€/kk
      10 - 17 v. 1. lapsi 292,21 9,74
      Alle 10-lapsi 1. lapsi 262,99 JA siten kaksi lasta on 2x 262,99 € = 525,98

      Aikuinen yksinelävä = 417,45€/kk
      Lapsista toimeentulotuki = 818,19 €/kk.
      Perheesi toimeentulotuki tuon ikäisillä lapsilla = 1235,64 €/kk.

      http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/211209101856SS?opendocument
      Kela tiedottaa 21.12.2009
      Elatustuki nousee vuoden alusta.
      Täysimääräinen elatustuki nousee noin kolme euroa ja on vuoden alusta 139,54 e/kk lasta kohden.
      3 x 139,54 €/kk = 418,62 €/kk

      http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020708161610HL?OpenDocument
      Yksinhuoltajalle maksetaan jokaisesta lapsesta lapsilisään yksinhuoltajakorotusta 46,60 euroa
      351,50 €/kk Yksinhuoltaja lisä 3 x 46,60 euroa = 139,80 €/kk

      Lapsilisä yhtensä = 491,30 €/kk.

      toimeentulotuki 1235,64 €/kk.
      Elatustuki on 418,62 €/kk
      Lapsilisä on 491,30 €/kk
      YHTEENSÄ = 2 145, 56 € / kk.

      • ddddddddddd

        Aikuinenhan ei asu yksin, jos saa lapsistakin toimeentulotukea. Vähennä 70€ tuosta yksinelävän summasta, niin saat "perheellisen" aikuisen toimeentulotuen. Lapsilisä lasketaan tukiin mukaan; se ei siis kartu "päälle".

      • ajattelin vaan :)

        Jahaa :)

        Nämä laskelmat eivät mene näin..
        Otapas paremmin selvää ennenkuin esität täällä näin hurjia lopputuloksia. Mm toimeentulotukea laskettaessa otetaan huomioon noita tukia tuloina. Lopputulos ei siis ole tuollainen. Ja toisaalta toimeentulotuki lapsista on laskeva..

      • 19´3

        Pidätkö itseäsi kovastikin älykkäänä, älykkäämpänä kuin muut :)???

        No joka tapauksessa tukia ei makseta "päällekkäin".

      • KoSiru

        Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentulo ja lapsilisä lasketaan tuloksi, eli vähennetään tuesta.

      • ihan tosi on
        ddddddddddd kirjoitti:

        Aikuinenhan ei asu yksin, jos saa lapsistakin toimeentulotukea. Vähennä 70€ tuosta yksinelävän summasta, niin saat "perheellisen" aikuisen toimeentulotuen. Lapsilisä lasketaan tukiin mukaan; se ei siis kartu "päälle".

        on työssä tai ei. Siihen ei mitkään tulot vaikuta. Kun vaan on lapsia. Myös rikkaiden lapset saavat lapsilisiä. JOtten sossupummeja on jokainen lapsi.

        Jos et nyt satu tietämään.

      • ihan tosi on
        ajattelin vaan :) kirjoitti:

        Jahaa :)

        Nämä laskelmat eivät mene näin..
        Otapas paremmin selvää ennenkuin esität täällä näin hurjia lopputuloksia. Mm toimeentulotukea laskettaessa otetaan huomioon noita tukia tuloina. Lopputulos ei siis ole tuollainen. Ja toisaalta toimeentulotuki lapsista on laskeva..

        Minun laskelmat ovat noin laskelmia. Mutta oikeansuuntaisia.

    • oikein ajattelija

      Se on kyllä vääryys että noita tukia maksetaan kaiken maailman läskeille ja rumille yh-horoille jotka elättävät itsensä persettä jakamalla ja puskemalla maailmaan samanlaisilla roskageeneillä varustettuja äpäröitä kuin mitä itsekin ovat. Maailmassa on rajalliset energiaresurssit ja ensimmäisenä pitäisi tästä kuona-aineksesta päästä eroon. Ilmainen (ja pakollinen) sterilisaatio olisi parasta mitä tälle kohderyhmälle voisi tehdä. Sen sijaan hottiksia jatko-opiskelija pimuja täytyisi rohkaista lisääntymään, että saataisiin suomalainen (lue vääristynyt) geenipooli edes vähän kohdalleen.

      • sinäpä sen keksit 1

        Voitaisiin ensimmäisenä aloittaa sellaisista, jotka kuvittelevat itsestään liikoja ja ovat tyhmiä ja ilkeitä ! Sellaisia ei tarvita lisää, steriloitavaksi heti :)

        Sehän olisi itse asiassa hyvä tie, pääsisi maapallo eroon tyhmästä ihmislajista, kuolkoon sukupuuttoon !

        :)

      • jep jep

        Yh pärjää siinä kuin muutkin taloudellisesti jos on aikanaan viitsinyt opiskella itselleen kunnon ammatin ja sen jälkeen työelämään. Jos taas on vetelehtinyt ja elää vain tukien varassa niin varmasti taloudellisesti tiukkaa. Mutta se on itseaiheutettua ja turha asiasta itkeä ja muita syytellä. Korkeintaan voivat syyttää itseään että voivat tarjota lapsilleen huonot lähtökohdat elämään.

      • hallooota

        Miehethän ei ole mitenkään osallisia siihen että "läskit ja rumat horot" lisääntyvät? ;) Pitää vaan päästä vetelemään paljaalla, sitten juostaan karkuun kun testi näyttää plussaa. Yhteiskunta maksaa vellipersemiesten kulut, miehet unohtavat että äiti on yksin vastuussa perheestään 24/h eikä saa siitä mitään "palkkaa". Tuet eivät ole suuret ja onko esim. se toimeentulotuki 400€/kk sopiva korvaus siitä ettei lapsella ole toista vanhempaa eikä äidillä näin kumppania jakamassa arkea? Minusta ei; TYÖTÖN JUOPPOKIN SAA ENEMMÄN!

      • läskihoroleski
        hallooota kirjoitti:

        Voi minkä se äijä meni tekemään! Kahden vuoden avioliitossa 2 lasta, sitten otti ja sairastui ja kuoli ilman henkivakuutusta. Ja sitten täällä haukutaan horoksi. Lesken eläke on, mutta tuotannoilliset ja taloudelliset syyt iski. Olenpas minä nyt sitten paska-akka ja elätti. Miehen ottasin takaisin haudasta, jos voisin.

      • YH....
        sinäpä sen keksit 1 kirjoitti:

        Voitaisiin ensimmäisenä aloittaa sellaisista, jotka kuvittelevat itsestään liikoja ja ovat tyhmiä ja ilkeitä ! Sellaisia ei tarvita lisää, steriloitavaksi heti :)

        Sehän olisi itse asiassa hyvä tie, pääsisi maapallo eroon tyhmästä ihmislajista, kuolkoon sukupuuttoon !

        :)

        Aloitetaan susta...

      • ihan tosi on

        "Se on kyllä vääryys että noita tukia maksetaan kaiken maailman läskeille ja rumille yh-horoille jotka elättävät itsensä persettä jakamalla ja puskemalla maailmaan samanlaisilla roskageeneillä varustettuja äpäröitä kuin mitä itsekin ovat. Maailmassa on rajalliset energiaresurssit ja ensimmäisenä pitäisi tästä kuona-aineksesta päästä eroon. Ilmainen (ja pakollinen) sterilisaatio olisi parasta mitä tälle kohderyhmälle voisi tehdä. Sen sijaan hottiksia jatko-opiskelija pimuja täytyisi rohkaista lisääntymään, että saataisiin suomalainen (lue vääristynyt) geenipooli edes vähän kohdalleen."'

        Toivottavasti tällä rodunjalostajalla ei ole lapsia. Kyllä olisi sellaiset rupugeenit ja lapselle vaarallinen kasvuympäristö.

    • ghjfgjh

      Eikö pitäisi kysyä, miksi niitä yksinhuoltajia sitten on niin paljon?! Kummakos tuo, kun naimisiin mennään parin viikon tuntemisen jälkeen ja hääyönä sen kummemmin miettimättä laitetaan muksu alulle ja voila! Tai sitten se perinteinen yhden yön baarijuttu ja mies vaikka väkisin dna-testin kautta maksumieheksi... Yleinen hällä väliä-asenne ja elämän suunnittelun taito se vain on syynä, että Suomi on yh-äitien(ja joskus jopa isien) luvattu maa!

    • Antero767

      Yh-kantturat on jo loppuunpoljettua lihaa, ei niitä kukaan riesakseen huoli, vielä vinkuvat että elättämään niitteen vahinkoja ja kohtelemaan kuin prinsessaa ... ja vitut, lutka mikä lutka.
      Itte ovat ahneuksissaan kakaran tehneet ja rahan perässä tavaraa jakaneet, mutta mites sitten kävikään ... ei pilaantuneelle tavaralle enää kauppa käy, joku saattaa käydä ohimennen panemassaa mutta ei muuta.

      • ihan tosi on

        pillua saanutkaan.

        Ja nähnytkin on vain kerran, syntyessään.

        Olisi sinunkin äitisi tehnyt abortin tai pitänyt jalat ristissä. SE olisi ollut palvelus isänmaalle.

    • Etäisä etäisä

      Sääliksihän minullakin käy exääni.
      Kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi jäi kun lähdin.
      Joutuu nyt elämään lähes niukkuuden rajamailla.
      Ei ole töissä vaan saa ansiodidonnaista päivärahaa 1150 euroa kuussa
      Asuntotukea reilu 400
      Lapsilisät ja minun maksamani elatusmaksu siihen päälle.
      Eihän hänelle ää käteen kuin 2500 euora kuussa.
      Onneksi lapset ovat saaneet maksuvapautuksen päivähoidosta.
      Kuukausittain hän joutuu hakemaan edes pientä toimeentulotukea sossusta.
      Ei ole helppoa...

      • haloooooooo

        Hmmm 2500 euroa- vuokra, joka on varmasti su jotka ovat suunnilleen 500-unnilleen 800-900 euroa=1700 - 1600, siitä ruuat jotain noin 500-600 euroa jää 1000, siitä sähkö mikä on n. 45 euroa/kk tai jos on sähkölämmitys niin 200 euroa eli 950 tai 800 euroa jää, siitä vesimaksut neljälle on noin 80 eli jää semmoinen 720-880, siitä sitten vaatemenot harrastusmenot jotka voi olla esim. 150 e vaatteet varsinkin kasvavalle ois sellainen n.600 euroa, sitten sairauskulut yms. voi meillä ainakin laskea helposti siinä 80 euroa kuussa jää 520 euroa, sitten jos on auto niin vakuutulset n.90 euroa ja bensat ni vaikeimpina kuukausina noin 430 jää siitä, sitten pyörät , sukset, luistimet yms. kun hankkii kolmelle tai ees yhdelle niin jo käytettynä voi maksaa helposti sen 50-100 jäis sellainen 330 euroa ja sitten jos on esim opintolainoja niin siihen sellainen 100-150 euroa on 230 tai vähemmän. ja puhelinlasku 20 euroa on 210 jäämässä ja kotivakuutus siitä, joka on pakollinen melkein joka känmppään on 30 euroa jää 190 euroa ja jos on netti niin 19 ekeä jää sellainen hulppeat 170 euroa sille sun YH:lle joten onpa se kroisosta :D Paljonkos sulle jää ;) sillä matkustellaan ja ostellaan.

      • Etäisä etäisä
        haloooooooo kirjoitti:

        Mitä tuo oikein on?
        Vuokra on 420 eur
        Ei vesimaksua.
        Lämmtys kuuluu vuokraan, ei vesimaksuja.

        " harrastusmenot jotka voi olla esim. 150 e vaatteet varsinkin kasvavalle ois sellainen n.600 euroa"
        Mikä harrastus nin paljon maksaa? Kuulennotko?
        Vaatteita on kirpparit täynnä = 30 euroo kuussa max.
        Samoin pyörät, sukset ym...käytettyjä saa halvalla.
        Netti ihan turha rahanmeno.

        Tää on just tätä mitä tuolla joku sanoi.....ollaan niin totuttu siihen, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista kunhan ukolla on töitä.
        Mistään ei haluta tinkiä...

      • ei yh
        Etäisä etäisä kirjoitti:

        Miksi et itse elä lastesi kanssa? Kun tulot on noin ruhtinaalliset niin luulisi sinun haluavan lapset itsellesi.
        Vai menisikö oma vapaa elämä pilalle..?

    • mui mui

      niinpä, se lapsi siinä on eniten fakissa, ja se on perseestä. rikkinäisiä perheitä tulee vaan lisää, arvot ja moraali on päin vittua, yhteiskunta pätkätöineen ja muine stressavuuksineen johtaa siihen että lapsia ei tehdäkään noin vain. maailma on muuttunut, mielenterveysongelmat ja muut ongelmat vaan kasvaa kasvamistaan. kuka järkevä ihminen tähän kaaokseen haluaa lapsia tehdä, paitsi ne "menestyvät" ulkokullatut kusipäät, jotka saavat virkoja isältä pojalle periaatteella...

      eläkeläiset,opiskelijat,työttömät ja muut on myös köyhiä, köyhimmästä päästä...

      • my self

        Saadessani ensimmäisen lapsen ja tämä isä lähti omille teilleen, ja hyvä niin jälkeenpäin ajatellen , niin yhden lapsen kanssa ja iso vuokra, mutta halvempaa ei uskaltanut hakea koska muuttaminen oli kalllsta ja sossusta sai vain jonkun harkinnan varaista , siis juuri silloin kun muutin pois tästä asunnosta, tuloni oli aivan perseeestä, enkä ole ollut koskaan mikäään meikkailija tai vaattteisiin hurahtanut. Kylllä itku silmään silloin tuli kun ei lapselle olllut varaa vaippoihin ja kangas vaippoi yritti pestä, ja ittellä ei sen koommin ollut kuin tressiä. Silti nykyään pitäisi katsoa miten se äiti tai iskä elää, ettei ne äidit pistä elatusmaksuja vain omiin tarpeisiin ja sitten itketään ex puolisolta lisään. Mutta ennenkuin muijat hyökkää mun päälle noihin sanoihin , niin tiedän perheitä joissa ei tästä isukista ole mitään tietoa ja ovat lähteneet omille teilleen koska eivät osaa ottaa vastuuta. Tänä päivänä kahden lapsen yksin huoltaja ja työelämämänvalmennus
        kivaa. En tarvitse sosuu kun itse se tekee tekemistä.

    • Itken syvästi

      Sitä kun nussii väärän miehen kanssa niin siinä voi käydä hassusti.

      Valitakaa paremmin älkääkä vain kun pimppa sanoo pimpelipom. :D

    • shitt...

      Kun kakkakokoomuksen toivotalkoot(kusetustalkoot)jatkuvat viellä enemmän niin kohta lopetetaan kaikki tuet pois yksinhuoltaja perheiltä sekä peruspalvelut loppuu myös.
      Kyllä kannattaa ihmiset antaa ääni kakkakokoomukselle.

      • eieiei8888

        oo herkkuu ei

    • bitchslapppppp

      peltihorot tikkaa bemarikuskeja ja synnyttää äpärälapsia, omat on päätöksenne... moneyhungry bitches..

    • Eronnut mies

      Mitäs erosit.

      Jos on lapsia, ryyppäätkö elatusmaksut?

      Montakohan ulkomaan matkaa ex:säsi niilläkin rahoilla tekisi?

    • opiskelija, 160e/kk

      Mitä te yksinhuoltajat sitten saatte tukia, tai jos töissä käytte, mihin rahat riittävät?
      Onhan toki lapsen tai lapsien kanssa varmasti paljon kuluja..

    • Tota jooh...

      Itse olen yhteishuoltaja lasten (3kpl) isän kanssa. Olen työtön, ansiosidonnaisella päivärahalla; jota saan 860e käteen, josta maksan vuokran, sähkön ja vedet. Päivärahasta jää käteen 90 euroa. Lisäksi saan n.500e lapsilisää ja 280 e asumistukea. Eli elämiseen kuukaudessa jään. 900e, josta maksan lasten vaatteet, harrastukset, puhelinlaskut (omani ja lapseni), visa-laskun lyhennyksen (perua työllisyysajoilta), nettimaksun, ruuat, bensat, auton vakuutukset jne, mitä ei nyt tässä tule mieleen. Lasten isä harvemmin ostelee lapsilleen vaatteita, koska minulle tulee lapsilisät, siksi minun pitää tehdä lasten vaate- ja tarvikehankinnat. Lasten isällä on tulot reilusti kaksinkertaiset mun tuloihin nähden, lisäksi tekee sadoilla euroilla kuussa pimeästi töitä. Voin kertoa, että ei kuussa rahaa jää ryyppäämiseen. Joskus pitää ottaa pikavippiä esim. silloin, kun lapsi sairastaa, pitää ostaa lääkkeitä tai kun itse tarvitsee lääkkeitä, lääkerasvoja, silmätippoja, allergialäkkeitä jne. Että mitenkä tää nyt menikään... Yhtään miestä en talouteeni huoli, en etsi itselleni elättäjää, sen sijaan rakkaus olsi ihan kiva, mut siihenkään en enää usko. On aivan turha yleistää tässäkin asiassa ja puhua lapsellisia ja mikä parasta, alkaa haukkumaan toisia. Huhhuh.

      • Tota jooh

        Ja lisään vielä, etten saa elatusmaksuja, koska lapset on yhteishuoltajuudessa. Ja lasten isä on yrittäjä, voi pudottaa itselleen maksamaansa palkan määrää yhtäkkiä niin pieneksi, että jos sossuun menisin korjaamaan nykyiset tulot, että saisi jonkun verran elareita, kun mun elatusvalmius lapsiin on paljon pienempi kuin lasten isällä, en saisi elareitakaan. Ja kun kyseessä on hullu lapsilla kiristäjä ja lasten kiusaaja (lapsille jatkuvasti paha mieli, kun isä tekee kiusaa, milloin soittamassa eläinsuojeluviranomaisille "koiran rääkkäämisestä", milloin ottamassa avainta pois lapselta, ettei äiti vaan pääse tulemaan niillä hänen kotiinsa, mikä on aivan absurdi ajatus, että edes haluaisin mennä sinne, milloin sanomassa lapsilleen, että jos vielä puolustat äitiä, et saa enää ikinä häneltä rahaa jne jne mielipahaa lapsille). Näin on vaan elettävä, ruokaakin pitää ostaa. Sitä tehdään keittoja ja laatikoita, joita syödään pari päivää kerrallaan. Toki on ihan kiva ostaa myös hedelmiä ja salaattiaineksia, maitoa ja leipää, koiranruokaa, pesuaineita, vessapaperia ja välillä jopa hiusväriä äidille. Se kaikki maksaa ja se vasta onkin perseestä.

    • sasa68

      pölö

      • luin kirjoituksesi ja tuntuisi että elämäsi on hankalaa. mietityttää mikä on oma osuutesi tapahtumiin. avioero työttömyys jne. Itse erosin 7 vuotta sitten 9, 13 lapset jäi asumaan äitinsä kanssa. maksoin 400 euroa kuussa elatusmaksuja siihen asti kun poika meni armeejaan ja tytär yliopistoon. en ole riidellyt pahemmin ex kanssa.
        tänään on helppo hoitaa lastemme asioita yhdessä. se oli helppoa niin kauan kun olin palkkatyössä 2800 kk. 6vuotta sitten aloin yrittäjäksi ja tuloni putosivat 800 kuussa ei ollut helppoa mutta maksoin maksut ja olin väleissä ex sekä lapsiin. se kannatti. on mukava viettää juhlapyhiä oman "perheen" kanssa.
        Vihasta tietysti saa voimaa jatkaa vaikeiden aikojen yli. toivon paremman huomisen koittavan sinulle. jälkeenpäin vaikeudet voittaneen on helppo hymyillä.

    • huoltanutjo

      Pitää katsoa peiliin! Siellä on 99%:sti vastaus syyhyn, että on "yksinhuoltaja".

    • .knjxzc

      Niin minnekä ne suomalaisten rahat menevätkään?

      Suorat avustukset: Islanti, Latvia Kreikka = 2,5 miljardia
      Kehitysapu: 1,2 miljardia
      Pakolaisten elättäminen: n.800 miljoonaa
      EU.n jäsenmaksut: 500-600 miljoonaa
      Ja kaikki muu huuhaa paska: 2-3 miljardia

      Ensi keväänä on vaalit, muutos on mahdollinen! muistakaa äänestää.

    • tukien huijausta

      Hiukan tilastot voi valehdellakin. Kun on näitä pariskuntia jotka asuvat yhdessä, mutta hyvätuloinen mies on virallisesti kirjoilla muualla. Ja sitten nainen saa tuet. Mutta aika pieni osahan sellaisia varmaan on.
      Siinä vaan saa mies olla varuillaan, että ei eron tullessa ex ala hakemaan takautuvasti elatusmaksuja.

      • Utelias sivullinen

        Voiko elatusmaksua hakea/saada takautuvasti? Ja jos, niin kuinka pitkältä ajalta?

      • oikeuden päätös
        Utelias sivullinen kirjoitti:

        Voiko elatusmaksua hakea/saada takautuvasti? Ja jos, niin kuinka pitkältä ajalta?

        saada oikeuden päätöksellä elatusapua jopa vuosien ajalta.

      • Valtionoikeus
        oikeuden päätös kirjoitti:

        saada oikeuden päätöksellä elatusapua jopa vuosien ajalta.

        Edelleen toista miljoonaa suomalaista on köyhyysrajan alapuolella vailla perustuslaillisia oikeuksiaan asialliseen perusturvaan ja toimeentuloon. Hallitus rikkoo perustuslakia.

      • ihan tosi on
        Valtionoikeus kirjoitti:

        Edelleen toista miljoonaa suomalaista on köyhyysrajan alapuolella vailla perustuslaillisia oikeuksiaan asialliseen perusturvaan ja toimeentuloon. Hallitus rikkoo perustuslakia.

        Mikähän tämä on

        ?

        "Ja kaikki muu huuhaa paska: 2-3 miljardia"

        Se on sitten parempia, että kun ensi kerralla menet sairaalan tai terveyskeskuksen päivystykseen, niin ilmoitat selvästi olevasi "suoraselkäinen persu", niin kaikki naiset, varsinkin lesbot, homot, vihreät, vasemmistolaiset, suvaitsevaiset ja maahanmuuttajat jättävät sinut hoitamassa, kun se on sitä paskaa. Ei taida löytyä kuin se vanha yksi äijälekuri hoitamaan sinua ja silläkin on jo vanhentuneet tiedot.

        Ja kevyet mullat sinulle.

      • ihan tosi on
        ihan tosi on kirjoitti:

        Muu huuhaa?

        Suomen puolustusvoimien budjetti on vuodessa noin 2,71 miljardia euroa.

        Suomen valtion budjetin kautta maksetaan vuosittain suoraa maataloustukea 2.5mrd

        Maataloustuet ovat Suomessa 4 miljardia euroa vuodessa, kun välilliset tuet kuten tullimuurilla korotettu hintataso huomioidaan

        Ja puhut paskaa kehitysyhteistyöstä:

        Suomen julkinen kehitysyhteistyö 2010

        * yhteensä 965,6 miljoonaa euroa
        * varsinainen kehitysyhteistyö 734,9 milj. euroa (momentti 24.30.66 UM)
        * muu julkinen kehitysyhteistyö 230,7 milj. euroa (UM/kehitysyhteistyön hallintomenot, osuus EU:n kehitysyhteistyöbudjetista, pakolaisten vastaanotto, maksuosuudet muille kv. järjestöille, muut kehitysyhteistyöksi luettavat menot )
        * määrärahat 0,55 % bruttokansantulosta
        * julkinen kehitysyhteistyö / asukas 180 euroa
        * varsinainen kehitysyhteistyö / asukas 137 euroa

        Ja paljonko sinun elättäminen ja kouluttaminen (vaikka mitään ei jäänytt päähän) on maksanut?
        Lapsilisät, päiväkodit, perusḱoulu ja sen jälkeen työttö,yyskorvaukset sossu ja asumistuki....

        Siitä tulee ainakin sellaiset 100.000 /20 vuotta.

      • 1+1=5

        Aika yllättävän yleistä, että asutaan yhdessä, vaikka on eri osoitteet ja vedetään kaikki mahdolliset etuudet yhteiskunnalta. Osa pariskunnista eroaa ihan taktisista syistä, edes tuttavat eivät tiedä, että susiparihan se siinä todellisuudessa asustelee ja sosiaalitädit luulee vielä heidän asuvankin eri osoitteissa.
        Sitten vielä heitetään pimeää keikkaa töiden suhteen, niin johan on tilastot mitä sattuu, on siinä todellinen köyhyysloukku!!!!!

        Ihan käytännön esimerkki: Naapurini Kake (nimi muutettu) oli ansiosidonnaisella ja rakensi samalla omakotitaloa urakalla toiselle naapurille, "tyttöystävä" kahden lapsen yh-äiti Minna (nimi muutettu) asui Kaken luonna uudessa omakotitalossa, virallisesti Minna asui kaupungin vuokratalossa ja sai erilaisista etuuksista yhteiskunnalta huomattavasti enemän mitä Siwan kassa ahkeroidessaan saa. Minna oli vuokrannut tuon kaupungin vuokrakämpän pimeästi veljelleen Villelle (nimi muutettu) ja sai siitä vielä muutaman satasen lisää euroja. Minna ei "tiennyt" lastensa isiä, ne kun olivat saanneet alkunsa "lomaromanssista", eli Kaken sijasta yhteiskunta hoiti Minnalle lasten elatuksen.

    • nettotulosta

      Artikkelissa sanotaan: "...laman myötä ryhdyttiin leikkaamaan monia etuuksia, joita ei sitten tuotu takaisin..."

      Eli siis, YH äiti saa edelleen kaikki tuet, eli maksetaan asunto, saa työmarkkinatuen, toimeentulotuen ja jokaista lasta kohti lisää tukea.

      Jos koko tämä läjä muutetaan netoksi, eli mikä pitäisi palkasta jäädä verojen jälkeen käteen jotta päästäisiin samaan, on varmasti kyse suhteellisen suuresta summasta.

      Esim. pääkaupunkseudulla yhden lapsen YH äiti saa toimeentulotukena enintään EUR 800 /kk pelkästään vuokraan, jonka jälkeen tulee muut tuet vielä päälle. Jos tämän perusteella muutetaan kaikki tuet netoksi, ollaan vamasti lähellä EUR 1.500 netto, minkä yhteiskunnalta saa yhteensä kaikkea tukea, ihan vaan tekemättä yhtään mitään. Paljonkos pitäisi olla työstä saatu bruttopalkka että jää sama käteen?

      Paljon sitä vaan itketään "kun ei ole rahaa", vaikka yhteiskunta osoitetusti syytää sitä avokätisesti.

      • ihan tosi on

        Tämä on realistinen 2 lapsen YH:n tulot jos on työtön, vuokra 700 euroa /kk

        E/kk
        Työmarkkinatuki noin 600 (ilman veroja)
        asumistuki noin 600
        toimeentulotuki noin 400
        ----------------------------------------
        Yhteensä 1600 (- verot työmarkkinatuesta)
        Ehkä 1540 netto ( 10 % veroa)

        JOs palkkaa on 2000 euroa (ilman veroja)
        saa vielä asumistukea 180
        ---------------------------------------
        Yhteensä 2180 (ilman veroja)
        Ehkä 1780 ( 20 % veroa)

        Joten työssäkäynti kannattaa

        Koska lapsilisät ja elatustuet saa sitten erikseen aina.

        Vielä 2200 euron kuukausituloilla saa hieman asumislisää:

        JOs palkkaa on 2200 euroa (ilman veroja)
        saa vielä asumistukea 100
        ---------------------------------------
        Yhteensä 2399 (ilman veroja)
        Ehkä 1816 ( 22 % veroa)

        JOssain 2450 euron kohdalla asumistuen saanti loppuu.

        Turha täällä on kahdetia sosiaalitukia.

      • VittuuntunutNaapuri.

        elätämään jotakin saatanan lusmua, jotka eivät edes halua töihin. Noitahan riittää, sekä koti- että ulkolaisia elätettäviä Suomessa.

      • realistisia tuloksia

        Vuokraan asuntoa. Saan jatkuvasti yhteydenottoja kaikilta mahdollisilta yhteiskunnan etuisuuksien nauttijoilta, joten siis on faktaa väittää että Helsingissä yhteiskunta tukee yhden lapsen YH äitiä vuokrassa enimmillään EUR 800 /kk. Useamman lapsen omaavia perheellisiä vielä suuremmalla summalla.

        Totta toki on, että ei kaikkien asumista näin suurella summalla tueta - sehän riippuu lopullisesta vuokrasta. Tämä on vain enimmäismäärä joka on mahdollista yhteiskunnalta saada.

        Pyörii se homma kuitenkin näinkin, että Suomessa tarvitaan kaksi työssä käyvää ihmistä jokaista tuen saajaa kohti, jotta nämä tuet saadaan näiden maksamilla veroilla maksettua.

        Ei siis mikään ihme että valtion velka vaan lisääntyy ja lisääntyy...

      • ?? ??
        realistisia tuloksia kirjoitti:

        - kiertää veroja vai
        - elää pummina naapurin maksamia verorahoja käyttäen ?

      • on rehellistä
        ?? ?? kirjoitti:

        - kiertää veroja vai
        - elää pummina naapurin maksamia verorahoja käyttäen ?

        Ei ole veronkiertoa. On vain verosuunnittelua. Rehellisempää on verosuunnittelu. Kun olet töissä, et elä pummina naapurin makasmilla veroilla. Ja kun olet töissä, teet toki itse varmasti kaiken mahdollisen suunnitellessasi talouttasi, jotta naapurin pummi ei saisi senttiäkään verorahoistasi.

      • Toivomme
        on rehellistä kirjoitti:

        suurta menestystä kaikille verosuunnitelijoille. Toivottavasti verosuunnittelu onnistuu niin hyvin ettei naapurin elätti saa mitään. Se olisi juhlaa se.

      • pakotetaan
        VittuuntunutNaapuri. kirjoitti:

        elätämään jotakin saatanan lusmua, jotka eivät edes halua töihin. Noitahan riittää, sekä koti- että ulkolaisia elätettäviä Suomessa.

        Näinhän se homma tässä hyysäyskulttuurin havumetsien ihmemaassa menee. Duuniin pitää mennä, ja painaa pitkää päivää, ja itkeä korkeaa veroprosenttia. Illalla tuijotella yötäpäivää verorahoillasi dokaavaa naapuria, tai pahimmassa tapauksessa kuunnella tämän jatkobileitä yötä myöten.

        Tämä nyt vaan on se totuus.

      • päättäjät
        pakotetaan kirjoitti:

        Näinhän se homma tässä hyysäyskulttuurin havumetsien ihmemaassa menee. Duuniin pitää mennä, ja painaa pitkää päivää, ja itkeä korkeaa veroprosenttia. Illalla tuijotella yötäpäivää verorahoillasi dokaavaa naapuria, tai pahimmassa tapauksessa kuunnella tämän jatkobileitä yötä myöten.

        Tämä nyt vaan on se totuus.

        ja paskasakin ruotuun. Kehitys on alkanut jo ja aivan varmasti jatkuu kunnes paskasakin elättäminen loppuu.

      • ihan tosi on
        päättäjät kirjoitti:

        ja paskasakin ruotuun. Kehitys on alkanut jo ja aivan varmasti jatkuu kunnes paskasakin elättäminen loppuu.

        ,, niin loppuu kaikkien psykoottiesten perspellejen paskanjauhanta täälä netissä, kun ei ole enää varaa.
        Hyvä idea.

      • ihan tosi on
        on rehellistä kirjoitti:

        Ei ole veronkiertoa. On vain verosuunnittelua. Rehellisempää on verosuunnittelu. Kun olet töissä, et elä pummina naapurin makasmilla veroilla. Ja kun olet töissä, teet toki itse varmasti kaiken mahdollisen suunnitellessasi talouttasi, jotta naapurin pummi ei saisi senttiäkään verorahoistasi.

        ja siitä pitäisi saada heti 10 vuotta vankeuttaa.

        Saatanan verenimijät, jotka jättävät rehelliset ihmiset maksamaan verot.

        Onko tämä veronkierron kannattaminen ja harmaa talous persulaista talouspolitiikkaa.

      • JeeJee!!
        ihan tosi on kirjoitti:

        ja siitä pitäisi saada heti 10 vuotta vankeuttaa.

        Saatanan verenimijät, jotka jättävät rehelliset ihmiset maksamaan verot.

        Onko tämä veronkierron kannattaminen ja harmaa talous persulaista talouspolitiikkaa.

        Ilmoittaudu Suomen Puolustusvoimien vuosittaisten kovapanosammuntojen maalitauluksi.

        Sillä säästettäisiin kansan varoja, eiks jee !!

        Hyvää Matkaa !! JeeJee!!

      • KANNATETAAN !!
        ihan tosi on kirjoitti:

        ,, niin loppuu kaikkien psykoottiesten perspellejen paskanjauhanta täälä netissä, kun ei ole enää varaa.
        Hyvä idea.

        Kiitos aploodeista !!!!

      • oikeassa!!!
        ihan tosi on kirjoitti:

        ja siitä pitäisi saada heti 10 vuotta vankeuttaa.

        Saatanan verenimijät, jotka jättävät rehelliset ihmiset maksamaan verot.

        Onko tämä veronkierron kannattaminen ja harmaa talous persulaista talouspolitiikkaa.

        Veronkierto on rikos. Verosuunnittelu ei.

      • ihan tosi on
        oikeassa!!! kirjoitti:

        Veronkierto on rikos. Verosuunnittelu ei.

        mutta kiinni ei saa jäädä?

        Minä en verosuunittele - ja suurin osa mistä ihmiset puhuu verosuunittellena on verorikollisuutta.

        Käytän kaikki vähennyksen jne. tietenkin.

        Veronmaksuhalu on näköjään todella alhainen persuilla. Noh, suurin osahan on muutenkin jotain trokareita ja sossun asiakkaita. Ja sitten ollan niin rehellisiä suomalaisia. Jep, jep, jep-

      • Olet oppinut

        kirjoittamaan. Seuraavaksi kannattaa opetella ajattelemaan. Vaikka tuskin se onnistuu edes avustettuna.

        Tietenkään paskavalittajien asiat eivät kiinnosta, omaa kommenttia enempää.

        Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!!

      • ihan tosi on
        Olet oppinut kirjoitti:

        "Kato, mitä paskaelätti. Olet oppinut24.7.2010 22:47
        kirjoittamaan. Seuraavaksi kannattaa opetella ajattelemaan. Vaikka tuskin se onnistuu edes avustettuna.

        Tietenkään paskavalittajien asiat eivät kiinnosta, omaa kommenttia enempää.

        Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaahh !!!! Buuaah"

        Peruslaista herjaus&solvaus "keskustelua". Taso on tätä luokkaa. Olisi sinun äitisi voinut pitää jalat ristissä tai tehnyt abortin. Se olisi ollut todellinen palvelus isänmaalle.

        Olen supisuomalainen hetero ja yrittäjä. Maksanut veroja montakymmentä vuotta, en saa sosialitukia. Töihin olen mennyt 15-vuotiaana. Joten persut vihaavat selvästi kaikki jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan. Herjaaminen ja solvaaminen on ainoa keskustelu"taito". Ja uhkaileminen ja väkivalta toimintatapanne. Suoraan Aatun ohjelmasta.

        Hyi helvetti, että on tullut teidän lapsilisät, koulutus ja päivähoitoa sekä työttömyyskorvaukset , sossut ja asumituet jne maksettua. Ja mielisairaalaan te psykoottiset rasistipellet kuulutte ja senkin minä joudun maksamaan.

        Toivottavasti kokoomus poistaa kaikki sosiaalituet ensi vaalikaudella.

      • minun ..

        kritikointiin. Sorry vaan einari. Jos olet yrittäjä, kirjoituksesi ovat ihan muuta kuin ovat olleet.

        Tuosta (palkalliseen) työhönmenoiästä kun ottaa vielä muutaman vuoden pois, niin olemme samalla tasolla. Vuosikymmeniä veroja, no jaa. Itsellä liki 40v valmistumisen jälkeen työtä vuorotta yrittäjänä.
        Mutta ei kiinnosta, koska "ihan tosi on" on kirjoittanut täyttä paskaa ajatellen yrittäjiä ja rehellisiä ihmisiä.

      • ihan tosi on
        minun .. kirjoitti:

        "Mutta ei kiinnosta, koska "ihan tosi on" on kirjoittanut täyttä paskaa ajatellen yrittäjiä ja rehellisiä ihmisiä. !

        Kuten mitä paskaa?

        Ei löydy persutrokarilta perusteluja?

        Rehellinen ihminen kertoo selvästi mistä on kyse ja perustelee. Vai eikö rehellisyys riitä?

        Kun vituttaa pelkästään se että joku uskaltaa arvostella persujen fasististyyppistä ajattelumaailmaa.

      • keskustelu..

        toteamalla; suksi vittuun. Sinä et ole oikea yrittäjä.

        Kiitos. Ei tartte vastata.

    • oli munkit tossa

      kuvassa....

    • suomalaiset

      ovat lopettamassa ja osin jo lopetteneetkin loistren elättämisen.
      On paljon hyödyllisempää käyttää rahansa omassa perheessään kuin antaa jollekin moraalitoomalle sossutapaukselle.

      Omia menoja piisaa aivan tarpeeksi, ilman loisiakin.

      • Otappa huomioon

        Ei läheskään kaikki sossussa asioivat ole moraalittomia työn suhteen. Töitä on vaan vaikea saada nykyaikana (lama ja suurtyöttömyys jne.) Itse käyn töissä.

      • töiden..
        Otappa huomioon kirjoitti:

        Ei läheskään kaikki sossussa asioivat ole moraalittomia työn suhteen. Töitä on vaan vaikea saada nykyaikana (lama ja suurtyöttömyys jne.) Itse käyn töissä.

        järjestämisestä kuuluu JOLLEKIN MUULLE kuin itselle.

        Tuo vastuunsiirto on 1.askel kohti pummiutta.

        Turha tuosta on keskustella, hyi helvetti.

      • Rahaa?
        töiden.. kirjoitti:

        järjestämisestä kuuluu JOLLEKIN MUULLE kuin itselle.

        Tuo vastuunsiirto on 1.askel kohti pummiutta.

        Turha tuosta on keskustella, hyi helvetti.

        Halutako tienata helposti rahaa, joka vie sinulta päivässä 5min ja käytät vain omaa internettiä. PTC sivut ovat ratkaisu pieniin rahaongelmiin ja vaikka pikavipin voi jättää ottamatta kun saman määrän saat täältä, mutta aivan ilmaiseksi. Sivulla saat jokaisesta välilehdessä auki pitämästä mainoksesta 10$ (joka muuttuu tililläsi euroiksi) ja päivässä voit klikata 4 mainosta, joten päivässä 40$ -> 10pv 400$.

        Mikä ihmeen PTC? Mistä sivut saavat rahaa maksamiseen?
        Mainostajat maksavat sivuille, jotta nämä näyttäisivät mainoksia. Sivut taas maksavat käyttäjilleen, jotta mainoksia katseltaisiin.

        Saako tästä oikeasti rahaa?
        Kyllä saa, kaverin sai 850€ tililleen ja se avasi omat silmänikin kyseiseen sivustoon.

        Minne se raha sitten saadaan?
        Tienaamasi rahan saa siirrettyä AlertPay- tai PayPal-tilille, josta sen voi siirtää omalle pankkitililleen.

        http://www.allstarbux.com/?ref=vilz

        Eli tuossa on linkki ja kun menet kyseisen linkin kautta, minäkin saan vähän rahaa (: Tuo onkin ainut syy minkä takia mainostan sivua täällä.

        Kun olet sivulla paina register, laita tänne omat tietosi, (nimi ja sähköposti), sen jälkeen paina hyväksy ja olet rekisteröitynyt. Tämän jälkeen paina log in ja laita omat salasanasi ja tunnuksesi. Kun olet sisällä paina kohdasta view ads ja aloita tienaaminen.

      • Näin se toimii.
        Rahaa? kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9218733

      • ihan tosi on

        tosikristillisyys suhtautuu siihen, että herjatte ja solvaatte heikko-osaisia sekä haluatte heidän heitteillejättöä.
        Todella kristillistä.

        Farisealaisia fasisteja olette.

        Todella toivon, että sairastutte vakavasti, loukkaannutte ja omaisenne kuolevat ja jäätte hoitopotilaiksi, sossutapauksiksi.

      • et osaa

        laittaa jemmaan pahan päivän varalta, turha kuvitella että muut eivät osaisi.

        Olet paskaelätti jolta puuttuu kyky arvioida asioita kokonaisvaltaisesti vuosikymmenien saatossa.

        Olet luihu je moraaliton rikollinen. Toki pikkuinen sellainen. Koska suurta tuollaisesta paskasta ei saa mitään.

      • toinen poski

        Eikös tosi krisitillisyys perustu siihen, että annetaan kymmenykset, ja se jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille jolla ei ole paitaa lainkaan? Ne ketkä kolkuttavat, heille ovi avataan.

        Eikä toisia voi solvailla tuolla tavalla, ja epäonnea toivottaa. Pitää antaa anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.

        Et siis ole yhtään muita parempi.

      • ihan tosi on
        et osaa kirjoitti:

        laittaa jemmaan pahan päivän varalta, turha kuvitella että muut eivät osaisi.

        Olet paskaelätti jolta puuttuu kyky arvioida asioita kokonaisvaltaisesti vuosikymmenien saatossa.

        Olet luihu je moraaliton rikollinen. Toki pikkuinen sellainen. Koska suurta tuollaisesta paskasta ei saa mitään.

        Hallelujaa miten sairasta porukkaa tässä maassa on.

        Täällä pitäisi olla vielä nappula, jossa voisi ilmoittaa mielenterveyshuoltoon, jotta tulisivat korjaamaan pois.

      • santan
        ihan tosi on kirjoitti:

        Hallelujaa miten sairasta porukkaa tässä maassa on.

        Täällä pitäisi olla vielä nappula, jossa voisi ilmoittaa mielenterveyshuoltoon, jotta tulisivat korjaamaan pois.

        Mielisairaalat vasta kalliita paikkoja onkin, yhden mielisairaan hoito laitoksessa arviolta noin 4000 euroa. Ja minnehän ne korjaavat, mielisairaaloita niin vähän et sinne ei pääse tavalliset hullut, täytyy olla jo tosi "kipee".:) :)

      • ihan tosi on :)
        santan kirjoitti:

        Mielisairaalat vasta kalliita paikkoja onkin, yhden mielisairaan hoito laitoksessa arviolta noin 4000 euroa. Ja minnehän ne korjaavat, mielisairaaloita niin vähän et sinne ei pääse tavalliset hullut, täytyy olla jo tosi "kipee".:) :)

        mahtuis sairaalaan, ilman muuta.

    • ihan tosi on

      On sitä jo odotettukin !

      Siis ensi vuoden alusta.

      IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on IHANAA !!!! tosi on

      • ihan tosi on

        Onneksi SOSSUT LOPETETAAN !! ihan tosi on25.7.2010 10:35

        Mutta ihanaa on kun ohesella sossupummillakaan ei ole sen jälkeen enää varaa kirjoitella.
        Kiitos siitä.

    • ihan tosi on.

      että sosiaalitoimistojen käyttövaroja pienennetään n. 38% ensi vuoden alusta. Sillä tavalla saadaan kansalaisten verorasitus oikealle tasolle. Muussa tapauksessa kansa todennäköisesti olisi kaatanyut hallituksen. Ja tuore pääministeri ei sitä halunnut poliittisen uransa vuoksi. Rajoitukset pyritään kohdentamaan ns. ammattiopummeihin.

      Se tietää monelle ammattipummille tiukkoja aikoja.

      • ihan tosi on (oikea)

        Latoo valenikkini.

        Kansa kaataa hallitukseen, haha, haha

        Ei kaatanut silloinkaan kun pankkitukipiikki oli auki...ja pankkirikokset peietettiin ja elinkelpoisia firmoja kaadettiin varmuuden vuoksi...

    • df567980+

      Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Se on elämän julma totuus ettei kaikkea voi saada, on vaan pärjättävä vähemmällä. Me suomalaiset olemme tottuneet erittäin korkeaan elintasoon, josta on kyllä varaa tinkiä tarvittaessa.

      • yh sinkku

        mua pännii tämä yh:den ym kaikkien ns. vähemmistöryhmien niputtaminen yhteen ja leimaaminen. mä valitsin alusta asti yksinhuoltajuuden, ja se oli elämäni parhain päätös - ei ollut ketään äijää riesana, koska sitä päätöstä edeltävässä avioliitossa äijä oli täysin keskeinkasvuinen ääliö, täysi kakara, jolla ei ollut mitään vastuuntuntoa. Olen koulutettu, en saanut koskaan sosiaalitukia, aina käynyt töissä, eikä ole miehet elätellyt ennen, nyt eikä koskaan tarvitse elättäjiä. Osa meistä on tehnyt valinnan ihan omasta vapaasta järkevästä tahdosta, enkä kadehdi normiperheitä pätkääkään, päinvastoin - sellaisia tanttapareja suurin osa, ja äijät kipittää niiden määräilevien ämmien perässä kuin koirat. thanks, but no thanks, on se hyvä kun pärjää omillaan ja vielä hyvin

      • että..
        yh sinkku kirjoitti:

        olet;
        - ns. vähemmistöryhmäläinen
        - täysin keskeinkasvuinen ääliö, täysi kakara, jolla ei ollut mitään vastuuntuntoa
        - onneton epäsosiaalinen paska

        Toki ei kiinnosta.

      • Rahaa?
        että.. kirjoitti:

        olet;
        - ns. vähemmistöryhmäläinen
        - täysin keskeinkasvuinen ääliö, täysi kakara, jolla ei ollut mitään vastuuntuntoa
        - onneton epäsosiaalinen paska

        Toki ei kiinnosta.

        Haluatko tienata helposti rahaa, joka vie sinulta päivässä 5min ja käytät vain omaa internettiä. PTC sivut ovat ratkaisu pieniin ja suuriin rahaongelmiin ja vaikka pikavipin voi jättää ottamatta kun saman määrän saat täältä, mutta aivan ilmaiseksi. Sivulla saat jokaisesta välilehdessä auki pitämästä mainoksesta 10$ (joka muuttuu tililläsi euroiksi) ja päivässä voit klikata 4-6 mainosta, joten päivässä 50$ -> 10pv 500$.

        Mikä ihmeen PTC? Mistä sivut saavat rahaa maksamiseen?
        Mainostajat maksavat sivuille, jotta nämä näyttäisivät mainoksia. Sivut taas maksavat käyttäjilleen, jotta mainoksia katseltaisiin.

        Saako tästä oikeasti rahaa?
        Kyllä saa, kaverin sai 7500€ tililleen ja se avasi omat silmänikin kyseiseen sivustoon. Tänä sivusto todella toimii. Se vie aikaa ehkä muutaman kuukauden ja itsekin saanut jo muutaman tonnin :)

        Minne se raha sitten saadaan?
        Tienaamasi rahan saa siirrettyä AlertPay- tai PayPal-tilille, josta sen voi siirtää omalle pankkitililleen.

        http://www.tendollarclick.com/index.php?ref=vilz

        Eli tuossa on linkki ja kun menet kyseisen linkin kautta, minäkin saan vähän rahaa (: Tuo onkin ainut syy minkä takia mainostan sivua täällä.

        Kun olet sivulla paina create account, laita tänne omat tietosi, (nimi ja sähköposti, haluamasi käyttäjätunnus, maa, ja laita kohtaan terms and service: i accept), sen jälkeen paina create account ja olet rekisteröitynyt.Tämän jälkeen saat sähköpostiin vahvistus koodin ja tämän avulla päset kirjautumaan :). Kun olet kirjautuneena paina kohdasta view ads ja aloita tienaaminen.

        ELI KUN OLET KIRJAUTUNEENA MENE KOHTAAN VIEW ADS JA PAINA LINKEISTÄ JOISTA VOIT PAINAA, TÄMÄN JÄLKEEN ODOTA MINUUTTI (VOIT TEHDÄ SAMALLA MUUTA) JA TÄMÄN JÄLKEEN PAINA OIKEAA NUMEROA JOTA SE VAATII MINUUTIN JÄLKEEN. JOKA PÄIVÄ SAAT UUDET LINKIT JOISTA VOIT PAINAA.

        olet kaheli.

        Hyi.

    • Anonyymi

      Eli loput 3/4 elää rikkauksissa. Tilannehan on yllättävän hyvä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4906
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3496
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2943
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2915
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2737
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2270
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      38
      1763
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1690
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1681
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1574
    Aihe