Putin-Jugendin

Venäjällä on taas järjestetty Putin-nuorten kesäleiri. Siellä 18-28-vuotiaille opetetaan kansalliskiihkoa ja omaa kaikkivoipaisuutta. "Te olette Venäjän tulevaisuus, saavutatte, mitä haluatte ja voitatte kaikki."

Kovasti tutulta kuulostaa. Hitler-Jugendin jäseniä opetettiin täsmälleen samalla tavalla. Hitler-Jugendin nuorista tehtiin SS-joukkojen uskollisimpia sotilaita. Venäjä on näköjään ottanut mallia Saksasta.

Mihin Putin-Jugendin nuorten pitäisi uskoa? Siihenkö, että Venäjä on suurvalta? No onhan se taloudellisesti peräti Skandinavian kokoinen valtio, vaikka asukkaita onkin monin verroin enemmän. Siihenkö, että Venäjä on sotilasmahti? Kutsuntaikäisistä 70 % pakoilee armeijaa. Georgian sota 2008 osoitti, että Venäjän armeija on jokseenkin säälittävässä tilassa; kalusto on antiikkista ja sotilaiden taistelutahto ja motivaatio nollassa. Ydinaseita ja erikoisjoukkoja toki on, mutta armeijan muiden osian tila on surkea. Pitäisikö Putin-Jugendin uskoa, että Venäjästä voi joskus tulla uskottava valtio? Korruptio, demokratian, kansalaisoikeuksien ja ihmiselämän kunnioituksen täydellinen puute kertovat kaiken maan tilasta. Luonnon totaalinen tuhoaminen on vienyt terveyden sadoilta tuhansilta kansalaisilta. Tähänkö maahan pitäisi Putin-nuorten uskoa?

Propagandalla ja kansalliskiihkolla voidaan lyhyellä aikavälillä saavuttaa jotain, mutta ei onneksi kovin kauaa.
9198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ovat pientä sen rinnalla mitä opama touhuaa jenkeissä. Rahm Emmanuelin johdolla siellä on kova kamppanja meneillään, jossa nuoria jo koulussa värvätään maanpuolustukseen ja armeijaan taistelemaan vieraalla maalla ja vain rahanvaltiaiden puolesta.
Putin sentään puolustaa vain maataan mikä on hienoa ja johon meidänkin tulisi keskittyä.

Äänestä

Siitä et kertonut mitään. Parhaan näköiset mimmit ja harjoitusnuken voi laukaista samaan aikaan kun itseltäkin tulee. Maalin voit valita vapaasti. Itse asiassa: uusi mininuke voidaan laukaista suoraan h-miehen suuhun, siis vihollis h-agentin lärviin josta se siirtyy aivojen muistikeskukseen, lukee sieltä lähtöaseman koordinaatit ja jatkaa matkaa suoraan pääkonttorille. Tämä on vihollisagentin dna-koodit sisältävä paukku joka avaa kaikki ovet. Putin-Nuorten uusi salainen ase.

Muutenkin Venäjä on panostanut panemiseen ja väestön kasvun lisäämiseen. Siellä tiedetään, että tulevaisuuden suurvallat voivat kukoistaa vain jos länsimainen impotenssi - henkinen ja fyysinen- saadaan torjuttua. Ihmisten ajattelun taso pitää saada samalle tasolle kuin Hollywoodin juutalainen pornoteollisuus koittaa saada ihmisten libidon tason nousemaan. Kaikki tämä ilman Viagraa. Palataan ikäänkuin lähtöruutuun.

Siinä jää vanhat Nato-käppyrät nuolemaan kyrsäänsä kun idästä nousee uusi uljas Putin-Nuorukainen - Ever-Stondis-Jugend.

Äänestä
  • free fucking. No Viagra. You will be happy. No problem in your family life. Putin-Youngsters will be your best friends - think free fucking. You will not have any problems to worry - you are free.

    Äänestä

  • siis stondis pitää olla pitempi ja taattu. Siihen tuo sukupuolineutraali ajatusliberalismi tähtää, mutta selvästi huonommin tuloksin kuin Putin-Nuorten uusi suuntaus. Näin olen asian ymmärtänyt.

    Äänestä

  • mahtivaltiolla kypsymässä spjuting-junge, joka keskittyy väestökysymyksiin ja koulun seinälle sylkemiseen urheilumielessä. Näillä palstoillakin hänet on tavattu.

    Äänestä

  • Venäjän on kyllä syytäkin (ainakin venäläisten mielestä) panostaa panemiseen: tällä menolla aasialaiset ovat valtaväestönä Venäjällä hyvinkin pian. Vodkan turruttamat venakot kun eivät enää sikiä kovinkaan helposti. Saman liemen vaivaamista Igoreista ei enää irtoa spermaa tarpeeksi. Tosin ei kovinkaan huono skenaario. Aasialaiset ovat ahkeraa väkeä, toisin kuin venäläiset.

    Äänestä

niin itä nousee. Niin käy. Ei länttä mikään pelasta. Rappio on jo liian syvä ja ennenkaikkea henkinen.
Siinä ei silloin kovat aseetkaan auta mitään.

Äänestä
  • ja väsyy henkisesti epä-älyllisessä "henkien taistelussa". Kukaan ei enää välitä -ismeistä. Elämä on siirtynyt pragmaattiselle tasolle jossa terve järki, oma hyvinvointi ja vapaus elää omaa elämäänsä on tärkein asia yksittäiselle ihmiselle.
    Syvin rappio vallitsee näissä tietämättömissä ja neuroottisissa entisen itä-blokin maissa. Siellä elämä hakee muotoaan ja samalla he vedättävät vanhaa länttä taantumuksen syövereihin. Vähän samaa takapajuisuutta on USA:ssa johtuen väestön alhaisesta koulutus- ja sivistystasosta. Itse uskon siihen, että ihmiset eivät olekaan markkinavoimien ohjailtavissa siinä määrin kuin on luultu. Ihan senkin takia, että ihmisten tarvehierarkia (vaikka Maslowin) ei ole identtinen.

    Äänestä

  • noussutkin. Venäjä on vain "Lännen" B-painos. Suomen nationalistien ja oikeiston propagandarummutus on estänyt sen näkymisen, ja sodat ovat yksipuolista käsitystä tukeneet. "Punikki" on ollut niin paha sana, että verenkierto päähän on seisahtanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesäleiri kirjoitti:

Venäjällä on taas järjestetty Putin-nuorten kesäleiri. Siellä 18-28-vuotiaille opetetaan kansalliskiihkoa ja omaa kaikkivoipaisuutta. "Te olette Venäjän tulevaisuus, saavutatte, mitä haluatte ja voitatte kaikki."

Kovasti tutulta kuulostaa. Hitler-Jugendin jäseniä opetettiin täsmälleen samalla tavalla. Hitler-Jugendin nuorista tehtiin SS-joukkojen uskollisimpia sotilaita. Venäjä on näköjään ottanut mallia Saksasta.

Mihin Putin-Jugendin nuorten pitäisi uskoa? Siihenkö, että Venäjä on suurvalta? No onhan se taloudellisesti peräti Skandinavian kokoinen valtio, vaikka asukkaita onkin monin verroin enemmän. Siihenkö, että Venäjä on sotilasmahti? Kutsuntaikäisistä 70 % pakoilee armeijaa. Georgian sota 2008 osoitti, että Venäjän armeija on jokseenkin säälittävässä tilassa; kalusto on antiikkista ja sotilaiden taistelutahto ja motivaatio nollassa. Ydinaseita ja erikoisjoukkoja toki on, mutta armeijan muiden osian tila on surkea. Pitäisikö Putin-Jugendin uskoa, että Venäjästä voi joskus tulla uskottava valtio? Korruptio, demokratian, kansalaisoikeuksien ja ihmiselämän kunnioituksen täydellinen puute kertovat kaiken maan tilasta. Luonnon totaalinen tuhoaminen on vienyt terveyden sadoilta tuhansilta kansalaisilta. Tähänkö maahan pitäisi Putin-nuorten uskoa?

Propagandalla ja kansalliskiihkolla voidaan lyhyellä aikavälillä saavuttaa jotain, mutta ei onneksi kovin kauaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu