Olen 22-vuotias nuori nainen, joka kärsii keskivaikeasta ahdistuksesta sekä paniikkihäiriöstä.. Tätä "sairastelua" on jatkunut nyt noin neljän vuoden ajan. Psykoterapiaa on takana 2 vuotta, ja se sai päätöksen tämän vuoden alusta.
Toki terapiasta varmasti jotain apua sain, mutta sairauttani ja oireiluani se ei poistanut. Syön Cipralexia 10mg ja tarvittaessa Propralia. Alussa sain rinnalle myös rauhoittavat (Alprox) koska paniikkihäiriö puhkesi päälle hyvin voimakkaana. Nyt en ole muutamaan vuoteen rauhoittavia tarvinut, kunnes pari kuukautta sitten..
Olo otti ja paheni huomattavasti. Työssä pystyn jokseenkin olemaan, mutta tavallista jokapäiväistä elämääni paniikki ja ahdistus rajoittaa jatkuvasti. Jatkuvasti rauhaton olo, levoton olo, ahdistaa.. mikään ei tunnu auttavan ja alan jäämään yhä enemmän kotiin neljän seinän sisälle, taistelemaan yksin ahdistukseni kanssa.
Ongelma onkin, että olen rampannut tässä viimeisten kuukausien aikana läpi 4 eri lääkäriä: sekä yksityisen puolen, että yleisen. Mistään en ole apua saanut. Kukaan ei suostu määräämään rauhoittavaa lääkettä, jonka tiedän auttavan oloani.. koskaan itselläni ei ole ollut minkäänlaista riippuvuutta tai väärinkäyttöä ko. lääkkeen kanssa. Tyrkytetään vain Cipralexin nostoa (jota kokeiltu ennenkin tuloksetta), lääkkeen vaihtoa (jota myös koitettu..) ym. vastaavaa. Jaksaminen alkaa olla ihan lopussa, ja niin myös lääkärivaihtoehdot :(
En tiedä miten jaksaa jatkaa..
Toki terapiasta varmasti jotain apua sain, mutta sairauttani ja oireiluani se ei poistanut. Syön Cipralexia 10mg ja tarvittaessa Propralia. Alussa sain rinnalle myös rauhoittavat (Alprox) koska paniikkihäiriö puhkesi päälle hyvin voimakkaana. Nyt en ole muutamaan vuoteen rauhoittavia tarvinut, kunnes pari kuukautta sitten..
Olo otti ja paheni huomattavasti. Työssä pystyn jokseenkin olemaan, mutta tavallista jokapäiväistä elämääni paniikki ja ahdistus rajoittaa jatkuvasti. Jatkuvasti rauhaton olo, levoton olo, ahdistaa.. mikään ei tunnu auttavan ja alan jäämään yhä enemmän kotiin neljän seinän sisälle, taistelemaan yksin ahdistukseni kanssa.
Ongelma onkin, että olen rampannut tässä viimeisten kuukausien aikana läpi 4 eri lääkäriä: sekä yksityisen puolen, että yleisen. Mistään en ole apua saanut. Kukaan ei suostu määräämään rauhoittavaa lääkettä, jonka tiedän auttavan oloani.. koskaan itselläni ei ole ollut minkäänlaista riippuvuutta tai väärinkäyttöä ko. lääkkeen kanssa. Tyrkytetään vain Cipralexin nostoa (jota kokeiltu ennenkin tuloksetta), lääkkeen vaihtoa (jota myös koitettu..) ym. vastaavaa. Jaksaminen alkaa olla ihan lopussa, ja niin myös lääkärivaihtoehdot :(
En tiedä miten jaksaa jatkaa..
Vastaukset 24
Vanhimmat
yksityisen _psykiatrin_ vastaanotolla? Outoa ettet ole saanut bentzoa, itselläni on Valdoxan peruslääkkeenä ja Diapam ja Xanor kohtauslääkkeenä (tarvitsen tod.harvoin). Yksityinen psykiatri kirjoittaa lääkkeeni, tapaan häntä kerran kuukaudessa, reseptin hän kirjoittaa aina 4*C-kappaleelle, koskien Diapamia ja Xanoria.
Jaksamisia sulle
Olen käynyt kahdella eri yksityisellä psykiatrilla, nimenomaan, eikä kumpikaan suostunut kirjoittamaan :( En ymmärrä.. mutta jaksaminen on todella kortilla, joka lailla..
Ahdistuneisuus ja pamniikkihäiriö paranevat alle viikossa kun poistaa niiden aiheuttajan, liian korkean virtsahappotason, jonka yleisin aiheuttaja on kofeiinin päivittäiskäyttö.
http://qmies.blogit.fi/mielenterveyden-tehohoito/
Sulla taitaa olla virtsahappoja päässä kun sama levy on jäänyt soimaan.
Entäs kun en ole käyttänyt mitään kofeiinia sisältäviä tuotteita kymmeneen vuoteen ja silti sairastuin neljä vuotta sitten ahdistukseen ja paniikkihäirlöön. Milläs se selität hoopo?
Jeesus voi auttaa
Moi!
Kuullostaa aika turhauttavalta taipaleelta. Itselläni on ollut kaikenlaisia ongelmia jo vuosia mutta nyt vasta tämän vuoden alussa pääsin terapeutille. Olin lopen uupunut, ahdistunut, itkuinen ja toivoton. Nyt mulla on diagnosoituna vakava masennus, (työuupumus) ja epävakaa persoonallisuus/rajatila. Nyt mulle tuli tuoreena ilmiönä vielä sitten paniikkihäiriö.
Lääkitystä on nyt Cipralex 20mg, Diapam 5mg 1-3x päivässä (tosin annostelen itse hieman enemmän tarvittaessa). Lisäksi sain nukahtamiseen Ketipinor 25mg.
Mulla Cipralex on tasoittanut ailahtelevuutta ja etenkin itkuisuutta. Mutta vastavaikutuksena siinä onkin sitten tietynlainen "tunteettomuus". Olen jatkuvasti järkyttävän väsynyt ja epäsosiaalinen. Käyn ulkona jos pyydetään mutta enimmäkseen jään sisälle itsekseni. Se on surullista koska muistan ne ajat jolloin innostuin kaikesta ja olin aina menossa.. Kunnes burnout iski. Tein aivan liikaa töitä samalla kun opiskelin korkeakoulussa ilman lomia.
Tällä hetkellä vanhemmillani on erotilanne päällä (ei ole eka kerta suinkaan) mutta erona on se että mulle selvisi kuinka oma äiti on valehdellut mulle ja käyttänyt hyväkseen koko ikäni enkä ole suostunut tajuamaan sitä ennen kuin nyt. Tilanne on edennyt niin pahaksi että seonnut äitini syyttää isää pedofiliasta (ei missään tapauksessa totta) ja haluaa siten estää isääni tapaamasta pikkuveljiäni jotka on vielä pieniä lapsia ja tarvitsevat isäänsä. Ja koska olen nyt ensimmäistä kertaa isän puolella tässä kohtuuttomuudessa niin äiti ei ole puhunut mulle varmaan neljään kuukauteen. Me laitettiin juttu viranomaisten käsiin. Musta tuntuu kuin äiti olisi kuollut, niin eri henkilö se on. Me oltiin varmaan läheisimmät ikinä ennenkö tämä tapahtui. Epäilen että äidillä on kaksisuuntainen. Ja sen seurauksena osittain ja traumaattisesta menneisyydestä johtuen mulla on ihan uskomattomia ongelmia oman elämäni kanssa.
Ja sitten niistä paniikkihäiriöistä! Sain ensimmäisen kerran sellaisen kun heräsin FB:n vierestä eräänä aamuna. Vapisin kauttaaltaan, hengitys oli pinnallista, oksetti, pyörrytti. Kaikki voima katosi käsistä ja jaloista ja ääreisverenkierron alueet puutuivat tunnottomiksi. Rintaa painoi ja luulin saavani sydänkohtauksen, mutta sitten FB:ni rauhoitteli minua ja sanoi etten mä mihinkään kuole ja otti kainaloon. Puolen tunnin päästä vapina lakkasi ja pystyin taas liikuttamaan huulia eikä silmissä ollut elohiirtä.
Toisen kerran kun sain kohtauksen, se oli voimakkaampi. Mun piti mennä hoitamaan ystävieni kissoja, mutta olin unohtanut koko jutun ja muistin sen viime hetkellä. Alkoi semmoset tykytykset ettei mitään rajaa, pelkäsin lähteä liikenteeseen koska pienetkin äänet saivat mut loikkaamaan karvat pystyssä! Oksensin myös.
Töissä sain erilaisen kohtauksen. Siihen liittyi vapina, voimattomuus ja ahdistus sekä puutuminen. Aloin myös itkeä ilman syytä! Yhteensä olen saanut näitä paniikkeja lyhyen ajan sisällä noin 5 kertaa.
Syinä klassikko lapsuuden traumat, koulupaineet, työpaineet, jatkuva hylätyksi tuleminen, ex jätti tekstiviestillä, identiteettikriisit, vanhempien terveydentila ja äidin mielenterveysongelmat, taloudellinen ahdinko ja muut randomit seikat jotka saa mut tuntemaan itseni maailman kamalimmaksi ihmiseksi.
Musta on tullut myös todella hajamielinen! Hävitän onnistuneesti tavaroita jopa metrin säteelle ja päässälasku tuottaa julmettuja ongelmia. Tyhmä en ole mutta matematiikka on ihan vieras alue.
Toivottavasti kukin saa asiallista hoitoa henkisiin ongelmiin. Se on niin paljon pahempaa kuin joku fyysinen vamma (paitsi ehkä neliraajahalvaus tai happoa naamassa).
Erittäin koskettavasta tarinastasi.. Löysin siitä hyvin paljon samaa, mitä omassa elämässäni on sattunut ja tapahtunut. Samanlaisia tunnetiloja ja oireita. Olisi mukava olla yhteydessä esimerkiksi sähköpostitse, ja vaihtaa kokemuksia?
Ihan saman olen läpi käynyt. Lapsena sitä katselee vanhempiaan niin naivisti hyvään uskoen. Vanhempana huomaa vanhempien vajavaisuuden ja ne tietyt törkeydet, eikä ymmärrä lainkaan, miten se pysty ton tekemään, omalle lapselle, sikolle, äidille jne. milloin kenellekkin. Joskus huomaamme kasvaneemme vahempiamme aikuisemmiksi joissain asioissa, ja silti on on niin turvaton ja pieni olo kohtausten kanssa.
Itse olen jäänyt paniikkihäiriön vuoksi lapsettomaksi. En vain uskalla. Joka kerta, kun on kohtaus päällä, mietin miten ihmeessä pystyisin pitämään lapsesta huolta, kun en selviä itsestänikään! Vaikka tiedän, että elämästä ei tehdä päätöksiä silloin, kun on kohtauspäällä, vaikuttaa ne silti.
Itselläni paniikkikohtaukset alkoivat 15 vuotta sitten rajuina.Oksensin ja luulin tulevani hulluksi. Ahdistus oli hirveä. Siittä on päästy pitkälle ja ilman lääkkeitä. Helppoa se ei ole ollut. Olen myös hajamielinen ja omaan matemaattisen hahmotushäiriön, siksipä tämä matemaattinen laskusysteemi tässä viestin lähetykesä on ihan hauska. Välillä saa laskea sormilla ;).
Itselläni on kokemuksia samoista lääkkeistä..eikä niistä mitään hyötyä ollut minulle.ainut ja pareas lääke on äiti ystävät jotka tietävvät tilanteesi.olet armaankin homannut että,,ennenkuin kohtaus tulee on huomattavissa joitankin tiettyjä oireita...toki oireet voivat vaihdella ihmisillä.itselläni ennen kohtausta on tietynlaista..vatsan vääntelyä,henkeä on vaikea saada,sekä päähän tulee outo tunne,samanlainen tunne päässä kuin olisi perhosia vatsassa,mutta ne vain ovat päässä.kun sinulla on ystävä joka tietää paniikki häiriöstäsi,on sinun helppo hänelle sanoa kun tunnistat ensi oireet milloin ystäväsi tietää mitä tehdä :) koska lääkärit vain harmillisesti antaat uusia lääkkeitä jotka "varmasti auttavat"..tai ohjaavat sinut psykiatrille,jonne on jonot yleensäkin,ja..hänkin on tunkemassa sinulle lääkkeitä :( paras apu tähän mennessä on ollut nykyinen kumppani,joka on joskus satunnasesti elämänsä aikaan saanut muutamia kohtauksia..joten kun tunnistan oireeni kerron niistä kumppanilleni ja hän tietää mitä tehdä.mutta jos hän on esim,töissä ja minä kotona kun kohtaus tulee,voin soittaa hänelle ja kertoa tunteistani,ja hän osaa ohjata myös puhelimen välityksellä.mutta on myös kertoja jolloin kohtaus on tullut ilman "ennakko" merkkejä..ja sitten onkin lähdetty sairaalaan :( ikää löytyy kohta 22.enimmäisen kohtauksen sain ollessani 14v.lääkkeitä en ole syönyt 3v eikä kotonakaan ole kuin muutama hullu diapami tai vastaaa,vain ja ainoastaan jos joskus sattuu tulemaan "äkillinen"kohtaus. 3v aikaan ainoastaan 3kohtausta..ennen nykyisen kumppanin tapaamista saattoi joka päivä ahdistaa ja 1-2 kertaa viikkoon jystähti sitten kunnon kohtaus päälle!vvoimia sinulle!!!jos haluat jutella,laita toki postia. :) yst.terv. wiiiild tigerrrrrr....
Kiitos vastauksestasi! Jotenkin ihana, että on teitä, jotka vaivaudutte vastaamaan ja jakamaan kokemuksianne! Jotenkin lohduttavaa tietää ja kuulla, että ei suinkaan ole yksin vaivansa kanssa, vaikka tällaista ei koskaan kenellekään toivoisikaan :(
Olisi mukava olla yhteydessä esimerkiksi sähköpostin kautta ja jakaa kokemuksia..?
Kiitos vastauksesta ja hurjasti jaksamisia!
tokihan se onnistuu!sähköposti osoitteeni saat napattua äkkiä. [email protected]
kyllä.tätä "tautia" ei toivoisi pahimmallekkaan vihamiehelleen...mutta toki toivoisin iitää lääkäreille ja psykologeille,jotta eivät lässyttäisi vaan ja tajuaisivat oikeasti mistä on kyse >:( jaksamisia myös sinulle!ja laita toki sähköpostia :)
Laitan sulle tänään postia tulemaan :)
vaimollani on ollut paha paniikkihäiriö n.15v. kyseessä ei tosiaan ole mikään pieni vähäpätöinen sairaus.tämä sairaus vaatii myös koko perheeltä paljon. en rupea mitään säälipisteitä kerjäämään mutta välillä tuntuu että perheet unohdetaan näissä tapauksissa kokonaan. sairaus johtaa yleensä siihen että terve osapuoli joutuu yksin hoitamaan kaikki juoksevat asiat mitä eteen tulee. hän joutuu myös käyttämään sairastunutta kaupoissa,lääkärissä ylipäätänsä joka paikassa. koska tämän sairauden saaneet harvoin pystyvät käymään missään. pahoina aikoina myös erilaiset itsetuhoisat ajatukset täytyy ottaa vastaan vastapuolelta. joskus ihmettelen että maan parhaimmat psykiatritkin ovat aivan saamattomia potilaidensa edessä. tsemppiä kaikille jotka kärsivät tästä. jotenkin tuntuu että jotkut yhteiset tapaamiset voisivat olla askel parempaan.
Moro minullakin on tuo paniikkihäiriö ollut jo 9 vuoden ajan olisi tosimukavaa saada joku joka ymmärtää mistä puhun.. olisi mukava saada sinulta tai joltain muulta käyttäjältä s-postia: riki_88 at jippii.fi osoitteeseen.
Oletko käynyt tarkistuttamassa kilpirauhasarvosi. Ne kannattaa aina tarkistaa tämmöisissä sairauksissa, kilpirauhasen häiriön poissulkemiseksi.
Paniikkihäiriön annostus on yleensä suurempi kuin 10 mg. Käsittääkseni 30 mg...neuvottele siitä lääkärin kanssa...kannattaa kokeilla koska tuo 10 mg ei todellakaan riitä. Nyt kun olet jo kärsinyt lääkkeen aloituksen oireet (mahdollisesti), älä hellitä olet menossa parempaan koko ajan kun lääke nostetaan sinulle sopivalle tasolle ja pitää oireet kokonaan pois ja mielen valoisana.
Älä jää saamaan kohtauksia turhaan se on elämän tuhlausta kun apua löytyy vaikkapa tuosta lääkkeen nostosta ja kilppariarvojen tsekkaamisesta.
Paljon tsemppiä ja jaksamista! Taistele itsellesi hyvä elämä, johon rauhoittavat eivät ole avain!
vertaistuki paras tuki :) !!on helppo puhua kun on joku joka tietää mistä puhuu?!mutta varoitan teitä!!!tälläkin palstalla liikkuu huijareita!!pidetään yhteyttä totta ihmeessä!!
Kiitos viestistäsi! Olen myös miettinyt tuota annoksen nostoa.. Pelottaa toki kamalasti ajatus niistä sivuoireista, jos ne yhtään on samaa luokkaa kun mitä Cipralexin aloitettuani :( Se viikko oli yhtä helvettiä ja yksi elämäni kamalimmista. Toki tärkeintä on lopputulos, jota kohti tähdätään.. Jos se vaan helpottaa, oon myös valmis kärsimään sen viikon pari pahaa oloa.
Kävin tuossa vuosi sitten kilpirauhaskokeissa, kun jouduin rytmihäiriöiden vuoksi ensiapuun ja sydänfilmille . kokeet olivat ookoo, eikä mitään löytynyt.. :o
ensinnäkin kaikki sympatiasäteet sinulle, tiedän mitä käyt läpi. Paraneminen on sahaamista edestakaisin ja oireidesi paheneminen ihan totta kuuluu siihen. Itselleni tuli kyseisenlainen huono vaihe juurikin noin 3-4 vuotta sairastumisen jälkeen. Siihen asti lääkkeet olivat pelittäneet hienosti alun lääkehaun jälkeen. Kukaan hoitotaho(i)sta ei osannut tätä selittää, mutta kertoi sen tosiaan olevan normaalia. Tuo huononemiskausi kesti minulla puolisen vuotta, siitä vähitellen lähti paranemaan ja noin vuosi pahenemisoireiden jälkeen olin jälleen paremmalla polulla. Sen jälkeen onkin ollut jo 6 vuotta hyvästi, toki lääkityksen avulla.
Itse tein sen virheen että lähdin mukaan ehdotettuihin lääkevaihtoihin, olo vaan paheni. Lopulta kirjoittauduin suljetulle että saisin tosiaan rauhoittavia ja jo muutama rauhoittavien avustuksella ilman ahdistusta elettyä päivää auttoi merkittävästi. Sieltä sain myös reseptin mukaani ja sen jälkeen ovat aina uusineet reseptin jos on tarvetta ollut. Pelkkä lääkkeiden olemassaolo auttaa, tiedän sen, eli voin kuvitella kuinka hirveä olla sinun on.
Suosittelen siis lämpimästi että varaat nyt heti ajan lääkärille ja pyydät lähetettä sairaalaan, tai vaihtoehtoisesti kävelet päivystykseen. Missään tapauksessa ei sinun tarvitse yrittää yksin siellä selviytyä. Sinä et ole tehnyt mitään väärää, sinulla ei ole mitään syytä kärsiä. Mene ja vaadi pääsyä sairaalaan, niin saat rauhoittavaa ja pääset puhumaan olostasi ja hoidostasi sekä sen jatkosta. Älä pelkää. Ei se mikään hotelli ole, mutta monenmoni on siellä ollut ja voit luottaa että me muut läpikäyneet olemme siellä hengessä kanssasi.
Sinulla on oikeus saada hoitoa ja sinä saat sitä kunhan vaadit. Tiedän miten vaikeaa se on, mutta sinun on nyt pakko. Pakko luottaa siihen, että systeemi kantaa.
Cipralexin annostusta voi myös nostaa asteittain puolittamalla ja murustamalla pillereitä. Isolla osalla p-häiriöisistä meinaan oireet aloitukseen ja nostoon sekä laskuun liittyen ovat suuret ja siksi yleensä niiden avuksi sitä rauhoittavaa määrätäänkin. Pahalta tuntuu että näin monen vuoden jälkeenkin joku on samassa kujassa, missä itse olin ja vielä pienen lapsen yksinhuoltajana. :( Paljon on kuitenkin päästy eteenkinpäin, itse kun aikoinaan hain apua 1 1/2 vuotta ensin tuloksetta, mutta päiväkin on toki liikaa kun hätä on todellinen.
Auttausin mielelläni sähköpostitse, mutta en uskalla häiriöpstejen takia osoitettani laittaa, voisinkohan koittaa jonkin rohkeana laittaneen kautta saada sinuun yhteyttä?
sairaalaan taideta noilla oirein ottaa. Aloittajan ongelma ahdituneisuuden ja ph:n rinnalla on bentzojen saamattomuus.
"Mene ja vaadi pääsyä sairaalaan, niin saat rauhoittavaa ja pääset puhumaan olostasi ja hoidostasi sekä sen jatkosta." Mistä voit tietää miten kutakin potilasta lääkitään??!! Ja miten sairaalaan pääsyä vaaditaan?! Hmm...
AP: oletko kokeillut _muuta_ kuin bentzoa ahdistukseen? Ja en nyt tarkoita mitään SSRI- tai SNRI-lääkkeitä.
Jos sinulle ei bentzoja ole kirjoitettu niin onko sitten ehdotettu ahdistuneisuuteen muuta lääkitystä? Niitäkin kun on olemassa, bentzot eivät ole ainoat jotka toimivat indikaatiolla ahdistus ja ph. Ovatko lääkärit kaikki tosiaan olleet alan erikoislääkäreitä, psykiatreja?
Kovasti jaksamisia sinulle, itsellä ph. ja yl.ahd.häiriö, olleet jo liki 20v, väliin olo on parempi, väliin huonompi.
Tässä linkki joka kannattaa lukea. Kyse voi olla nestehukasta, joka ainakin omalla kohdallani piti paikkansa.
Kannattaa ainakin kokeilla.
http://www.thechurchesofgod.com/HOW TO STOP PANIC ATTACKS FOREVER.htm
Todella valitettavaa että terapia ei auttanut käsittelemään paniikin/ahdistuksen taustatekijöitä. Luultavasti tämä ei ole sinulle mitään uutta, mutta apua voisi olla siitä, että hyväksyy omat tunteet ja ajatukset eikä pyri hallitsemaan niitä. Itse suosittelisin myös Juhani Mattilan kirjaa "Ujoudesta, yksinäisyydestä" - olen itse joutunut pitämään taukoa opiskelusta voimakkaan ahdistuksen vuoksi ja se helpotti ymmärtämään ahdistukseni taustoja ja ylipäätään vaikealta tuntuvien tunteiden syitä. Mattilan kirja selventää, että itseltä/muilta piilotettu ujous on yleinen syy ahdistuksen/paniikin takana.
kirjavinkistäsi! Luen mielelläni.. Kaikki kirjat, vinkit, kokemukset ja muut ovat erittäin tervetulleita.. :)
Voisin kommata tänne, valdoxan on toiminu ihan hyvi, itellä käytössä myös rinnalla lamictal 100 mg ja rivatril 0,5 x 3, ehkä ainut lääke mikä toimii niin että ei tuu ruokahaluja, ei vie tunteita, maksa-arvoista en vielä tiedä ku en oo syöny ku muutaman tapletin, mutta on ollu kaikkia, fluoksetiini, cymbalta, cipralex, fevarin, anafranil, druxal, abilify, seroguel, zeldox, sitalopram, sertalin, moklobemidi, remeron, efexor. Nuissa kaikissa muissa oli hirveesti sivuoireita, joillain ei nukkunu, joillain nukku mut sai syödä koko aja, joista rytmäreitä, jotkut latistaa tunteet niin ettei kykene itkemään enää, jotkut vei seksuaaliset kyvyt, jotkut vei ruokahalut, jotkut hikoilutti ihan hemmetisti. fevarin ja moklobemid on myös sarjassa vaarallisia lääkkeitä, moklossa yliannos hengenvaarallinen ja fevarinin kaa ei saa missää nimissä ottaa yhtään taplettia cirdaludia