Kadottaako ihminen yksinäisyydessä itsensä?
Musta tuntuu että monista tulee ne parhaimmat piirteet esiin hyvässä parisuhteessa kun taas yksin ollessa on jokseenkin normaalia että asiat on vähän viturallaan joka viides minuutti. Näin tai noin..yksinäisyyteen ja yksinoloon tuudittautuneet ihmiset kuvittelevat että kaikki on heille oikeutettua KOSKA HE OVAT NIIN VITUN YKSIN ja että heidän täytyy saavuttaa jotain tai saada jotain tai koko VITUN MAAILMA KAATUU...
Parisuhteet ovat mörkö ja parisuhteessa eläviä arvostellaan...
Ootteko te saavuttaneet sellaisen yksinolon vaiheen että ette ylenkatso muita tai että nautitte OIKEASTI elämästänne yksin (jos nyt ei mietit' sitä takaraivossa jyskyttävää ajatusta siitä että pitäis löytää joku)???
Musta tuntuu että monista tulee ne parhaimmat piirteet esiin hyvässä parisuhteessa kun taas yksin ollessa on jokseenkin normaalia että asiat on vähän viturallaan joka viides minuutti. Näin tai noin..yksinäisyyteen ja yksinoloon tuudittautuneet ihmiset kuvittelevat että kaikki on heille oikeutettua KOSKA HE OVAT NIIN VITUN YKSIN ja että heidän täytyy saavuttaa jotain tai saada jotain tai koko VITUN MAAILMA KAATUU...
Parisuhteet ovat mörkö ja parisuhteessa eläviä arvostellaan...
Ootteko te saavuttaneet sellaisen yksinolon vaiheen että ette ylenkatso muita tai että nautitte OIKEASTI elämästänne yksin (jos nyt ei mietit' sitä takaraivossa jyskyttävää ajatusta siitä että pitäis löytää joku)???
Vastaukset 21
Vanhimmat
Aika hyvä aloitus.
Mulle on käynyt usein niin, että suhteessa olen kadottanut vähitellen itseäni. Oikeastaan lähes joka kerta. Oli kyse sitten pitemmästä tai vähemmän pitemmästä suhteesta.
totta. Ekaks siinä käy niin että kun on se toinen ei tartte miettiä koko ajan itteään negatiivisessa valossa. Kun sitten jutut ei meekkään yksiin alkaa se vajoaminen..kyllä sitä koettaa itsepintaisesti pitää itseään pystyssä siinä paskassakin vaiheessa mut lopulta siitä tunteesta tahtoo vain eroon..ja olla yksin..
Se on yleensä ollut sellaista, että olen tykännyt elämästäni itekseni. Suhteissa on käynyt sit niin, että jossain vaiheessa olen huomannut inhoavani elämääni. Sellainen perinteisiä kaavoja noudattava elämä tekee mut onnettomaksi, ja kun se alkoi olla tosiasia, tarttui minun onnettomana olo myös kumppaneihin eikä silloin ollut enää kummallakaan kivaa.
Liian monella naisella on ollut taipumusta sabotoida elämääni, vaikka se elämäni mitä elin ennen heitä teki minusta juuri sen, mihin ne ihastui. Omitusia otuksia, sanoisin...
Joo vapaus ja itsenäisyys on tärkeää. Mut pitäis olla joku kiintopiste missä se syy yhdessä oloon kulminoituu - muualla kuin makuuhuoneessakin :)
makuuhuone ei kovin kauas kanna, tosin senkään merkitystä ei pitäisi väheksyä.
Joskus muutama vuosi sitten yhdes kuppilassa tutustuin yhteen brittimuusikkoon. Heh, se on niitä sarjassa "funny shit happens in my life", mutta se siitä. Sen kans pähkäiltiin sitten kaikenlaista maailman menosta musiikkiin ja musiikista ihmissuhteisiin. Se kiteytti asian aika hyvin.
"People should be together because they like each other, not to make each others life miserable"
Jotenkin näin...
alkuvaiheessa, kun tulee äkillinen ihastuminen vielä suht tuntemattomaan ihmiseen? Tuossa saattaa jotenkin unohtaa minänsä, mutta aikanaan se minä sitten palaa suhteessa toiseen ja sitä kautta voi ajatella kestävempää rakkautta.
"Liian monella naisella on ollut taipumusta sabotoida elämääni, vaikka se elämäni mitä elin ennen heitä teki minusta juuri sen, mihin ne ihastui."
Jep, jos nainen ihastuu peluriin, hän ei välttämättä halua pelurin enää pelaavan suhteessa... vaikeita asioita nämä...
Ihan ymmärrettä seikka, et parisuhteessa ei voi elää niinkuin sinkkuna. Väkisin jotain "itsestä" katoaa.
Sykiatri taas tekemässä hätäisiä analiiseja...
Oletko miettinyt, että elämään mahtuu kaikkea muutakin kuin pelaamista? Niinku erilaisia harrastuksia joita on kiva harrastaa? Sellaisia, joista tulee hyvä fiilis itselle ja mitkä ovat kenties jonkin verran aikaa vieviä ja keskittymistä vaativia?
Eikös ihminen yksinäisyydessä kadota ennemminkin muut?
Itsensä kadottaminen... jaa. Se onkin vaikeaa - mahdotonta (ehkä lukuunottamatta jotain aivovaurion tyyppistä). Sensijaan itseään voi olla havainnoimatta, kieltää yhteys itseensä. Sitä varmaan tapahtuu paljonkin.
"Nauttia oikeasti yksinäisyydestä?" - voi olla mahdotonta jos kaipaa kovasti toisia ihmisiä. Ennemminkin se että tulee sinuksi kaipuunsa kanssa ja osaa elää sointuisasti ja rakentavasti asian kanssa on jotain jota pystyy tavoittelemaan. Jotenkin kuulostaa nurinkuriselta että yksinäisen tulisi rakentaa temppeli yksinäisyydelleen, pyrkiä olemaan silleen "vahva" jotenkin niinkuin se olisi velvollisuus. Ennemminkin se että yrittää löytää yhteyden itseensä ja avautua toisille ihmisille yksinäisyyden takia on se mikä olis jonkinlainen fiksu suunta. Siihen ei sisälly tarvetta "pakosta löytää joku" - mutta siitä tulee toivottava olotila jota kohti on motiivi, uskallus ja tahto kun tilaisuus tulee - sekä se että ei tunne itseään yksinäiseksi koska hyväksyy ihmiset elämäänsä muutenkin kuin romanttisessa kumppanirakkaudessa. Silloin on suhde ainakin itseen kunnossa.
Uskoisin että se ylenkatse toisia kohtaan tulee siitä pelosta ja huolesta ettei ole toisten vertainen koska on yksin, jolloin toisia pitää raastaa alas. Tällöin ei näe itseään toisten ihmisten arvoisena, suhde itseen on heikko.
kaipaan kamalasti ihmisiä välillä ja just sillon niillä on jotain muuta... Ehkä tää siis alkaa jo helpottaa kun en käperry itseeni mut pelottaa et niin käy kun ei pääse mihinkään kun on yksin. Joka päivälle pitäis olla jotain spektaakkelimaista vaikka kun miettii olenhan mä tehnyt paljonkin..
Sinkkujen on kamalna vaikeaa ymmärtää yksinolemista koska ne on yleensä joko ihastuneita omaan kumppaniinsa ja sen kanssa vietettyyn aikaan tai sitten vittuuntuneita sille. Kaikki pyörii sen miehen ympärillä..
Sulla ajatus vähän karkaa :)
Asun ja olen mieluummin yksin omassa rauhassa ilman narisevaa naista ja silti saan seuraa silloin. kun kaipaan seuraa.
saa aina seuraa kun tahtoo ja mä tahtoisin joka päivä! :(
mutten juttele siitä täällä. Noinhan se vähän menee. Tai mistä minä toisten yksinäisyydestä tietäisin, mut omaani en anna ainakaan muiden arvostella. Voin hähän vaikka puraista :)
ja joudut yöpymään ponin kanssa pilttuussa. Minä olen talon Herra ja luomakunnan kruunu. Ei ponitytöt
suitsia minun suuhun laita -TANA, -KELE
:D
Musta tuo on päinvastoin. Parisuhteessa olevilla on aina jotain draamaa, kun he kerran ovat osa paria ja yksinoleva ei ole mitään. Miten monta kertaa olenkaan kuullut, että helppoahan sulla on, kun olet yksin... Kerran jopa silloin kun sairastin syöpää! Yksinoleva ei saa valittaa, ei olla surullinen, ei mitään, koska se kaikki on varattuna pariskunnille, jotka ilmeisesti ovat oikeita ihmisiä, toisin kuin yksinoleva. Nimenomaan yksineläviä arvostellaan ja ylenkatsotaan.
Kyllä mä olen ihan tyytyväinen yksinolooni kuitenkin. Kun katsoo millaisia suhteita ihmisillä on, niin ei ainakaan käy kateeksi. En ole koskaan edes etsinyt ketään suhdemielessä, ei sellainen elämä ole minua varten.
se on vaikeeta jos on pareja joiden ei pitäis olla pareja..niil on aina jotai draamaa. Sit on pareja jotka sopii hyvin yhteen ja joilla voi olla draamanpoikasta mut se on vaan suoista..:)
Joo mäkin olin kaverin kaa baaris ja sanoin et nyt on vähän rahat loppu ja tiukkaa nii se vaan heitti et "no hei mulla menee varmaan sata euroo kun mä joudun ostaa meidän ruoat!!" Siinäpä ne sen ainoat menot onki. Mies maksaa ja ostaa kaiken muun ja vaatteet vielä päälle. Hohhoijaa..
Musta suhde-elämä on mua varten mut kaiken pitäis niin natsata. Kyllähän siinä tekee sen kompromissinkin jos toisen kanssa vaan sattuu oleen sitä oikeanlaista kemiaa ym. ym. ym.
syvällä rintaäänellä, olen saavuttanut viimeisen kappaleen asiat.
Eikä vakituisen kumppanin poissa olo stressaa
yksinäisyydessä itsensä(minänsä), hänellä ei ole minää. Minällisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö yksinollessa haluaisi parisuhdetta.
Minä varmaan näkyy paremmin suhteessa toiseen ja kehittyy terveessä parisuhteessa, mutta yksinoloakin tulisi kestää.
ihmisestä, että kuin riippuvainen on toisista ihmisistä. Mä oon tällä iällä ja kokemuksella huono orientoitumaan ja kiinnittymään sellaseen tiiviiseen parisuhteeseen missä oltais päivittäin yhdessä. Välissä oli myös viisi vuotta että halusin pysyä sinkkuna. Aika ei ollut vain oikea parisuhteelle. Vieläkään se ei ole oikea kovin tiiviille parisuhteelle.