vastuu

vuonna -99 tehty suoraveloitus sopimus ilman että itse olisimme mitenkään asiaan vaikuttaneet muuttui silleen helmikuussa 02 että meidän vakuutuslaskut menivät marraskuun loppuun 2003 toisen henkilön tililtä.Onko kaikki laskut kyseiseltä ajalta maksettava itse vai olisiko virheen tekijä osakorvausvelvollinen?
2363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisikohan sinun tosiaan itse maksettava omat laskusi? Olet saanut yli vuoden ylimääräistä maksuaikaa, jolta et varmaan joudu maksamaan korkoa. Mutta laskusi joudut takautuvasti maksamaan.

Äänestä

Kelju moka mutta ei missään määrin sellainen että olisi teille (oikeille maksuvelvollisille) edes osavahingonkorvausta oikeuttava. Tilannehan on maksun puoleen aivan itsestäänselvä, vain ja ainoastaan te olette ne joiden olisi pitänyt ne hoitaa, eli kuten tuossa jo kirjoitettiinkin niin täytyyhän omat laskunsa maksaa, tässä tapauksessa juttu on vielä kiistatonkin.

Nykypäivän tietokonemaailmassa yleistä että tällaista tapahtuu vaikka ei saisikaan tietysti ja tässä tullaan vielä seuraaviinkin asioihin:

Vaikka suoraveloitussopimus onkin kyseessä niin onhan silti sen verran vastuuta itselläkin että vaikka on syytä olettaa kaiken olevan ok niitä itse miettimättä niin tarvii oman tilinsä saldosta olla sen verran perillä että huomata jos sieltä ei jotain lähde.

Hankalaa tietysti jos kertasummat ovat pieniä ja ei jokaista senttiä katsele. Ilmeisesti ei kuitenkaan kummoinen summa ollut jos ei huomannut se jolta ne vietiinkään...

Yhtäkaikki niin ei muuta itse tilannetta, vaikka tällainen vahinko on tapahtunutkin ja siitä erikoinen tosiaan ettei ole kumpikaan huomannut että on vähän outo tilanne, varsinkaan se jolta ovat lähteneet, niin tämä menee ihan rutiinikaavan mukaan.

Kyseiselle henkilölle jolta vahingossa oli otettu, palautetaan nuo väärät otot koko ajalta ja teille taas lähetetään vastaava lasku. Asiaa ei muuta oli syy mikä hyvänsä, siis ihmisen tai koneen tekemä virhe. Vastuukysymykset kun ovat selvät niin maksajassa, kuin tuossa vastuussa miten itsekin sen verran tarvitsee olla perillä.

Sen verran paha töppäys kuitenkin ja kummiskin varmaan hiukkasen könttisummana kerralla maksettavaksi suhteessa iso noihin vähittäiseriin että tuskinpa mitään kummoista murinaa aloitetaan siitä että pyydätte mahdollisuuden maksaa hieman useammassa erässä. Yhtäkaikki, se on sama olisiko juttu mennyt oikein vai näin jälkikäteen korjattuna. Teidän vakuutuksenne ja hyötynne, teidän maksunne.

Ja vielä kun kuitenkin kukaan ei ollut huomannut niin summat eivät oletetusti ole mitään kovin radikaaleja...yleensä jos joku tällaiset huomaa niin se jolta viedään liikaa:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suoraveloitus kirjoitti:

vuonna -99 tehty suoraveloitus sopimus ilman että itse olisimme mitenkään asiaan vaikuttaneet muuttui silleen helmikuussa 02 että meidän vakuutuslaskut menivät marraskuun loppuun 2003 toisen henkilön tililtä.Onko kaikki laskut kyseiseltä ajalta maksettava itse vai olisiko virheen tekijä osakorvausvelvollinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu