Voe paska. Olen masentunut.
Olen aina ollut se ihminen, joka tsemppaa muita "kyllä me tästä selvitään", "ei tää paska voi kauaa jatkua". Nyt olen vetänyt itseni niin piippuun, että hyvä jos jaksan aamulla sängystä nousta. Mulla on ollut masentuneesta ihmisestä tietty stereotypia: makoilee sohvalla kotona katsomassa telkkaria, ei viihdy ulkona, ei siivoa asuntoaan, ei huolehdi hygieniastaan. Tänään sitten heräsin siihen todellisuuteen, että olen itse masentunut. Tämä näkyy esim. niin, että normaalisti olen sosiaalinen, iloinen ja liikunnallinen. Nyt kun herään aamuisin, toivon, että tulisi ilta että pääsen takaisin nukkumaan. Kaikki on hirveän vaikeaa ja tulee tuskainen olo, jos pitäisi tehdä jotain raskaampaa kuin kylkeä kääntää. En jaksa syödä. Jos puhelin soi, mietin hetken jaksanko puhua. Itsemurhaa olen pohtinut jo hyvin pienestä asti, mutta nyt en jaksa edes ajatella itseni tappamista.
Mulla on diagnoosina traumaperäinen stressihäiriö. Isäni teki itsemurhan nähteni kun olin 5-vuotias. Lisäksi on tapahtunut kaikkea muuta paskaa (traumaattista) ja lääkärit ihmettelevät vieläkin, miten olen selvinnyt normaalina kaikesta. Olen käynyt koulut ja töissäkin olen ollut. Kukaan ei voisi uskoa ulkoisesta olemuksestani mitä olen kokenut. Kannan kuitenkin muistoja sydämessäni loppuelämäni ja se on näkynyt varsinkin ihmissuhteissa. En voi luottaa siihen, etteivät ihmiset lähde luotani. Parisuhteeseen en kykene, sillä miehen pitää pystyä lupaamaan, ettei hän ikinä kuole ja jätä minua.
Olen kesän aikana onnistunut sössimään taloudellisen tilanteeni. Maksuhäiriömerkinnän sain. Ihan vain siitä syystä, etten ole avannut postejani huhtikuun alusta lähtien. En ole jaksanut! Minulle on aina ollut vaikeaa sellaiset asiat, mitkä ovat muille helppoa. Siis yleensäkin asioiden hoitaminen. Venytän virastokäyntejä niin pitkään kuin mahdollista.
Käyn aikuispsykiatrisella ja nyt loma-aikana on ollut ihan helvettiä. Muutenkin tuntuu, ettei se työntekijä ota mua ihan tosissaan. Johtuu varmaan siitä, etten kykene itkemään.
Jos en uskoisi taivaan ja helvetin olemassaoloon, olisin jo tappanut itseni. Kyllä, olen pelkuri. Minulla on nyt päällimmäisenä hyvin hassu ajatus: mua masentaa se, että olen masentunut. Mun piti jaksaa ja selvitä ja näyttää maailmalle, että this bitch bites back! Mut jotenkin tämä nyt lössähti.
Ylpeän ihmisen on vaikea astua tavallisten kuolevaisten maailmaan.
Olen aina ollut se ihminen, joka tsemppaa muita "kyllä me tästä selvitään", "ei tää paska voi kauaa jatkua". Nyt olen vetänyt itseni niin piippuun, että hyvä jos jaksan aamulla sängystä nousta. Mulla on ollut masentuneesta ihmisestä tietty stereotypia: makoilee sohvalla kotona katsomassa telkkaria, ei viihdy ulkona, ei siivoa asuntoaan, ei huolehdi hygieniastaan. Tänään sitten heräsin siihen todellisuuteen, että olen itse masentunut. Tämä näkyy esim. niin, että normaalisti olen sosiaalinen, iloinen ja liikunnallinen. Nyt kun herään aamuisin, toivon, että tulisi ilta että pääsen takaisin nukkumaan. Kaikki on hirveän vaikeaa ja tulee tuskainen olo, jos pitäisi tehdä jotain raskaampaa kuin kylkeä kääntää. En jaksa syödä. Jos puhelin soi, mietin hetken jaksanko puhua. Itsemurhaa olen pohtinut jo hyvin pienestä asti, mutta nyt en jaksa edes ajatella itseni tappamista.
Mulla on diagnoosina traumaperäinen stressihäiriö. Isäni teki itsemurhan nähteni kun olin 5-vuotias. Lisäksi on tapahtunut kaikkea muuta paskaa (traumaattista) ja lääkärit ihmettelevät vieläkin, miten olen selvinnyt normaalina kaikesta. Olen käynyt koulut ja töissäkin olen ollut. Kukaan ei voisi uskoa ulkoisesta olemuksestani mitä olen kokenut. Kannan kuitenkin muistoja sydämessäni loppuelämäni ja se on näkynyt varsinkin ihmissuhteissa. En voi luottaa siihen, etteivät ihmiset lähde luotani. Parisuhteeseen en kykene, sillä miehen pitää pystyä lupaamaan, ettei hän ikinä kuole ja jätä minua.
Olen kesän aikana onnistunut sössimään taloudellisen tilanteeni. Maksuhäiriömerkinnän sain. Ihan vain siitä syystä, etten ole avannut postejani huhtikuun alusta lähtien. En ole jaksanut! Minulle on aina ollut vaikeaa sellaiset asiat, mitkä ovat muille helppoa. Siis yleensäkin asioiden hoitaminen. Venytän virastokäyntejä niin pitkään kuin mahdollista.
Käyn aikuispsykiatrisella ja nyt loma-aikana on ollut ihan helvettiä. Muutenkin tuntuu, ettei se työntekijä ota mua ihan tosissaan. Johtuu varmaan siitä, etten kykene itkemään.
Jos en uskoisi taivaan ja helvetin olemassaoloon, olisin jo tappanut itseni. Kyllä, olen pelkuri. Minulla on nyt päällimmäisenä hyvin hassu ajatus: mua masentaa se, että olen masentunut. Mun piti jaksaa ja selvitä ja näyttää maailmalle, että this bitch bites back! Mut jotenkin tämä nyt lössähti.
Ylpeän ihmisen on vaikea astua tavallisten kuolevaisten maailmaan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Imbaree terve.. minä olen ehkä samanlaine ku sinä.. mun velji sairastui nuorena diabetikseen ja olen aina ollut se positiivinen ja iloinen tsemppaaja jota veli on kiusannut. ja koulussa on myös aina minua kiusattu..
parisuhteita minulla ei ole ikinä ollut vain pientä ihastumista.. tunnen itseni tyhmäksi, luuseriksi ja maailman huonoimmaksi mieheksi.. minullekkin on tapahtunut kaikkea stressaavaa elämässäni ja mm. kun asuin alkoholistiisäni kanssa niin olin aina pelkäämässä mitä hänelle tapahtuu, siitä ajasta jäi minulle luultavasti ikuiset traumat. Olen käynyt nyt puoli vuotta terapiassa ja on erittäin hankalaa kun kesällä ei ole mitään tekemistä.
En luultavasti enää kykene normaaliin koulunkäyntiin, koska ihmiset ympärillä stressaavat ja pelkään että joku aiheuttaa minulle väkivaltaa tai kiusaamista niinpä olenkin hakenut kuvataidekurssille. Muttei sekään loppujen lopuksi tunnu auttavan vaan yksin minä sielläkin olen ongelmieni kanssa. (en edes täällä oikein uskalla myöntää että elämäni voisi mennä parempaan suuntaan)
Tuntuu myös etten ole hyvä oikein missään vaikka olen kovasti yrittänyt kaikkea ja aina epäonnistun tai kyllästyn. Luultavasti itsekkin olisin jonkinlaisiin väkivaltatekoihin sortunut jos en uskoisi raamattuun.
Armaija oli minulle erittäin hankalaa aikaa ja vieläkin vuoden jälkeen kadun sitä että menin käymään sen, koska se oli myrkkyä minun hyvinvoinnilleni ja itsetunnolleni. Peruisin sen jos voisin..
En ole siis vuoteen kyennyt muuhun kuin makoilemaan kotona ja miettimään omia asioita ja käyttämään tietokonetta.. alkaa jo itseäkin tässä vaiheessa huolestuttaa.
Tuntuu myös että entinen elämäni, jossa olin aggressiivinen on tullut päätepisteeseensä ja tarvitsen itselleni lepoa ja rauhaa.
On erittäin hankalaa olla täysin yksin.. Myönnän itsekkin että olin lapsenä ylpeä itsestäni ja luulin saavani itselleni jonkun elämäni rakkauden (joka olisi kaunis) mutta nyt näyttää pahalta, erittäin pahalta.
En tosin osaa sanoa tuosta isän menetyksestä että miltäse tuntuu, mutta itsellänikin on tosi huono olo ja tuntuu kuin olisin monesti ollut viittävaille sekoamispisteessä.
Off topic mutta menköön: kirjoitat selkeästi ja nasevasti. Ajatuksesi tulevat hyvin esille. Kun selviät nykyisestä tilanteesta niin ota kynä käteen ja kerro siitä. I am positive you will bite back again.
Tiän tilantees,ite alotin masennuslääkkeet ja niiden avulla kykenen jotenkin kituuttaan eteenpäin,.
Kyll se viell siitä..
Ihmisen mieli on niin vaikea asia ymmärtää. Olet selvästikkin kokenut kovia ja olet selvinnyt vaikeuksistasi sillä, että olet tunkenut traumasi syvälle mielesi solukoihin. Olet paennut ongelmiasi ja esittänyt, että EVERYTHING IS GONNA BE ALLRIGHT . Tiedän tunteen.. tiedän siis omalta osaltani sen, että miltä tuntuu kun on yksin tässä maailmassa suuren, kamalan muiston kanssa. Oma skitsofreninen isäni satutti minua todella pahasti psykoosissa ollessaan ja kerran jouduin hyppäämään 80km/H tunnissa liikkuvasta autosta pihalle, koska pelkäsin yli kaiken kuolevani kun isäni nosti puukon eteeni.. hmm, vaikea selittää mutta pointti on, että minullakin on kamala muisto takanani, jota en PYSTYNYT/HALUNNUT käsitellä ja tungin sen syvälle mielen perukoilleni. Esitin, että selviän. Että olen vahva! Mutta meni viisi kuukautta kun kerran kesken ruoanlaiton minä romahdin keskelle keittiötä ja aloin itkemään hysteerisesti.Kohtasin kuitenkin "demonini".. se vieläkin hyppii uniini ja elämääni monella tavalla. Olen kuitenkin hiljalleen alkanut sopeutumaan aiheeseen. Pystyn puhumaan siitä melko avoimesti ja se helpottaa :)
Ehkäpä sinun kamalat muistot alkavat tunkeutumaan jälleen tajuntaasi? Jokainen paha muisto tulee käsitellä. Puske itsesi ulos mukavuusalueeltasi. Elämä on elämisen arvoista , muista se. Pahoina hetkinä saa kuitenkin itkeä ja murehtia, ei aina pidä pärjätä! Tukeudu läheisiisi..
Mulla aika samanlainen tilanne. Nyt takana terapiaa 2 vuotta, ja vieläkin tulle ahdistuksia. Lääkehoitoa ei voi ajatella, kun masennuslääkkeet eivät sovi. Pakotan itseni liikkeelle kun on surkea ja levoton ja ahdistunut olo. Ulos ihmisten ilmoilla kyllä käyn, mutta siihen pitää itsensä pakottaa tai muuten tulee mökkihöperöksi.
Kauan siitä masennuksesta selviäminen vie, mutta muista että se on oikea sairaus ja se pitää hoitaa. Muuten et selviä siitä, koska esim. läheisetkään eivät osaa auttaa vaan ovat vaan ihmeissään. Hekin tarvitsevat tietoa, koska hekin ovat varmasti sinusta huolillaan. Tietenkin on sekin mahdollisuus, että masennuksen takia et enää jaksa pitää yhteyksiä muihin.
Tämä juuri pitkittää prosesseja, työntekijöiden osaamattomuus. Kuuntelevat kiltisti, mutta kun odottaisi, että sanovat jotain niin ei. Ainakaan mitään, mikä veisi asiaa eteenpäin.
Ovat varmaan koulunsa käyneet, mutta luontainen osallistumisaktivitetti puuttuu. Oikea suojatuöpaikka passiviselle ihmiselle. Kukaan ei voi reklamoida, sillä potilaan sanaahan ei kuunnella, koska hän on sairas tms.
Joten muutosta ei tiedossa.
En voi kyllä yhtyä tuohon sinun juttusi koska oma terapeuttini oli todella ammatitaitoinen. Ei pidä yleistää koska terapeuttejakin on kaikenlaisia niin kuin meitä heidän asiakkaitakin. Sinulle vaan nyt käynnyt paska tuuri ettei yhteistyö käy yksiin terapeuttisi kanssa.
Sairaudet tulee aina pyytämättä ja yllättäen. Voisi kuvitella että kaikki mitä elämässä tapahtuu, joutuu ennenpitkää tilille siitä. Huonot kokemukset, menetykset, sairaudet ja jos vain jatkat elämää nopeasti kun ei olisi mitään tapahtunut: löydät itsesi suosta näiden kaikkien asioiden keskellä ennenpitkää. Ne asiat vain on siellä taustalla koko ajan ja sinne voi tulla uutta, sitten jonain päivänä tulee stop, ehkä pitkän stressitilan vuoksi. Asiat pitää käydä sitten läpi ja se vie aikaa, mutta siitä selviää kyllä. :)
Jos haluat helpottaa oloa, niin näistä lienee apua:
kalaöljy (möller tai lysi - 250ml pullo) edullisinta ruokakaupasta 10-15€ ja kestää viikkoja (aivot tarvii rasvaa)
d-vitamiini
5-htp
MIkä on 5-htp?
Plus, aivoille ei auta halpisöljyt, niissä ei ole EPAt ja DHAt kohdillaan, ehkäisevät lähinnä sydän- ja verisuonitauteja. Hyviä ovat mm. Ecowayn Omega, Eye q, Tolosen E-epa.
Ruuista kannattaa syödä tonnikalaa, makrillia, avokadoja, siemeniä ja saksanpähkinöitä.
5-htp lisää serotoniinin tasoa ja kannattaa ottaa vaikka neljänä päivänä viikossa. Möller nestemäinen kalaöljy: EPA 600 mg ja DHA 900 mg varmasti riittää ja miksi maksaa itseään kipeäksi? :) Pullollinen riittää viikkoja.
Tätä saa kaupastakin mutta tuollainen pullo http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/JT2038784
Terve!Luin kirjoituksesi ja voin sanoa ,että olet paljon kokenut joten nostan hattua tuon suhteen.
Muista kuitenkin ,että kun olet tuosta kaikesta silti selvinnyt niin olet erittäin vahva ja varmasti usealle ihmiselle tärkeä ihminen=)
Jotenka ei muuta kun nyt sellainen ryhdistysliike ja ulos vaikka kavereiden kanssa sekä muista tuo puhuminen jollekin läheiselle ja luotetulle ihmiselle=)
Elämä kun on muutenkin lyhyt niin sanoisin ,että elä se nauttien elä miettien vanhoja ikäviä asioita aina on jotain kuitenkin positiivista kun sitä oikein jaksaa miettiä.
Terveisin Poika Treeltä =)
Tsemppiä jatkoon!
Vaikuttaa siltä ettet sinä ole koskaan saanut läheisiltäsi tarpeeksi tukea etkä turvaa. Oletko joutunut jo hyvin pienestä pitäen pärjäämään ja jopa huolehtimaan muista, heidän hyvinvoinnistaan? Kertomastasi saa kuvan siltä että olet kuluttanut omat voimavarasi kerta kaikkiaan loppuun. Kaikki ovat kuluttaneet ongelmillaan energiasi loppuun ja nyt sinä et jaksa enää huolehtia omista asioistasi juurikaan.
Nyt on sinun vuorosi saada huomiota, huolenpitoa ja hoivaa!!!
Sitten kun joku on hyvä, hellä ja herttainen sinulle silmäsi saattavat kostua tervehdyttäviin kyyneliin. Onko sinua kielletty itkemästä tai jotenkin muuten ilmaistu ettet saa itkeä?
Olen kokenut tuon aivan saman kuin sinä. Aluksi on ihan hyvä hyväksyä täysin se että on masentunut ja myöntää itselleen että voimat ovat loppu ja että on heikko. Siitä sitten vain ylöspäin ja kokemuksista riippuen se saattaa kestää ja kauan. Kukaan meistä ei ole vahva ja kova ikuisesti ja jaksa kaikkea vaikka luulisi. Me ollaan ihmisiä ja ihminen on inhimillinen olento. Kun et pysty itkemään niin tee jotain jolla saat itsesi itkemään, katso, kuuntele jne... Se tekee ihan hyvää varmasti. Jos haluat oikeasti käsitellä asioita niin älä syö tai aloita minkäänlaista lääkitystä, se vain pitkittää ja upottaa syvemmälle sen mitä sun pitäisi käsitellä ja mitä oikeasti tunnet kun on paha olla. Tässä mun vinkit:) Hyvää loppukesää ja kannattaa opetella huilaamaan ennen kuin proppu palaa ja lyö kiinni niin pahasti että on vuosia ihan paskana, sitä ei kannata tehdä.
Oletko varmasti kokenut masennuksen ihan itsekin?
Sellainen ihminen, jolle kaikki näyttää harmaalta, mikään ei kiinnosta ja jolle ympäristö on täysin elotonta, vittuuntuu yhä enempi tällaisista "Siitä sitten vain ylöspäin" kommenteista. Masentunut ihminen ei ota tuota heittämää tsemppinä vaan ymmärtää tuon siten, että vähättelet tämän masentuneen henkilön tilaa, tyyliin "ei tuo sun masennus mikään paha oo, ei mitään hätää, aika sen hoitaa, kyllä mä tän jutun tiedän." Sellainen piilotsemppaus ja masennusongelman vähättely on masentuneelle hyvin punainen vaate, vähän kuin neuvoisit paniikkikohtauksen saanutta olemaan panikoimatta.
välillä elämä ei ole reilua! kaikki kääntyy vielä parhain päin, siihen sun täytyy, myös itse, uskoa! ei auta muuta ku ottaa itteään niskasta kiinni, pysyä kovana, hammasta purren! kirjota kaikki tuo paska pois päästäsi, ota ainakin viikko sairaslomaa ja tee jotai piristävää, pakota itsesi ulos, aloita harrastus, rutiinit ja tietty päivärytmi helpottaa ja puhu itsellesi ääneen,tsemppaa itseäsi "sä pystyt siihen, älä luovuta!" keskustele toisten masentuneitten ja siitä yli selvinneiden kanssa, esim netissä. älä unohda ystäviäsi, vaikka ei millään jaksaisi puhua,vaikka millään ei jaksaisi nähdä...tarvitsisit halauksen eli latauksen päivässä! eläimet on uskomattomia masennuksen poistajia! "hanki lemmikki, ole onnellinen!", mutta eläin vaatii hirveästi huolenpitoa ja energiaasi päivittäin. sinun täytyy olla 100 % varma että jaksat hoitaa lemmikkiä, joten ota hoitoon silloin tällöin vaikka naapurin, tädin, kummin, kaiman koira tai kissa, ne vaan on uskomattomia piristämään, vaikka et niinkään olisikaan eläinystävä! kun olet saanut itseesi hiukan energiaa, muuta! karista kaikki vanhat pölyt, se vaan puhdistaa kummasti! heitä kaikki turha, vanha, pois! ei tarvitse muuttaa kauaskaan, eikä tietenkään kalliimpaankaa, kunhan vain ravistat kaikki pölyt pois, myös itsestäsi! aloita uudelta pöydältä! yritä löytää se positiivinen puolesi, hymyile vaikka ei hymyilyttäisikään, irvistele peilille, tee hassuja yksin ollessasi, yritä piristyä. toivoa on aina! ainii ja ala lotota, parisen riviä ei edes maksa paljoa, eihän sitä koskaan tiedä, kerran viikossa on yleensä ainakin yksi lottovoittaja! :D "älä lannistu pieni perhonen, jos koet ensi surua taikka vihaa, kyllä se siitä, tulet loppujen lopuksi kokemaan iloa ja rakkautta, elä siis vain elämää!"
Apukeinoja purkaa tunteitaa ja ajatuksiaan jos itkemäänkään ei pysty :
- taide (piirrä, maalaa). Sillä ei ole väliä osaatko vaan piirrä mitä mieleesi tulee, maalaa mitä mielestäsi tulee...ei lopputuloksella ole väliä, mutta se helpotti minua
- kirjoita (pidä päiväkirjaa tai rustaa runoja)
- puhu (puhu terapeutin, läheistesi, kavereiden kanssa)
- liiku (saat lisää energiaa)
Jokainen on joskus varmasti masentunut elämänsä aikana. Jokainen meistä joutuu joskus kohtaamaan vaikeita asioita, mutta vaikka siltä ei nyt tunnukkaa, niin niistä kyllä selviää. Lopulta asenne ratkaisee.
Hyväksy kuitenkin tämän hetken tunteesi äläkä häpeä masentuneisuuttasi. Tietoisesti yritä kääntää asiat pois ajatuksista, mitkä tekee pahan olon ja yritä väkin lähteä ulkopuoliseen toimintaan tai harrastuksiin mukaan. Usko siihe, että omilla toimillasi ja ajatuksillasi mielen möröt on voitettavissa!
Mä oon taas yks näitä teiniangst-tyyppei. Itse en kyllä angstiani valinnut (hyvin oon selvinny sen jälkee ja sitä oli vaa jtn puol vuotta). Musiikin kuuntelu, tarinoiden kirjoittelu, laulaminen jne., näitä asioita riittää laidasta laitaan. Jos multa kysyttäs jtn neuvoja tuohon masennuksesta selviämiseen niin sanoisin ehdottomasti vähintään kymmenen vinkin toplistan. Ja se lista menköön nyt vaikka näin:
1. Puhu. On ihan sama kenelle puhut, vaikka eläimellekin, kunhan vain kerrot KAIKEN mikä painaa sinua.
Tämän jälkeen olo voi olla jo paljon helpompi.
2. Uskallaa pyytää apua. Voit antaa jonkun muun (vaikka perheesi) vaihteeksi huolehtia sinusta ja kaikesta mitä et jaksa tehdä (talon huolto, siivoaminen, postien haku).
3. Ilmaise itseäsi. Voit laulaa, kirjoittaa tarinoita, runoja tai vaikka kappaleitakin, piirtää, maalata yms.
4. Aloita joku uusi harrastus (johon jaksamisesi riittää). Se voi olla niinkin yksinkertainen kuin tikan heitto.
5. Liiku (varsinkin ulkona). 6. Varo ettet laihdu hirveästi tai rupea millekkään dietille. Vaikka ruoka ei maita, on sitä silti syötävä. (Ei kuitenkaan liikaa) 7. Kirjoita päiväkirjaa 8. Pukeudu hyvin (joskus jopa pelkkä röyhelö paidan kauluksessa voi piristää päivää) 9. Yritä säilyttää suhteesi (niin uudet kuin vanhatkin) 10. Kuuntele musiikkia (uppoudu sen sanomaan)
Jos joku päivä tuntuu siltä ettet jaksaisi nousta, niin älä pakota itseäsi mihinkään! Tahdon parantuakin on oltava oikeata tai ainakin pitää ymmärtää, että on masentunut ja tarvitsee apua. :)
"Ylpeän ihmisen on vaikea astua tavallisten kuolevaisten maailmaan." 1. Mistä olet muka niin ylpeä? 2. Miksi olet masentunut, jos oikeasti uskot taivaaseen? Sehän on se yleisin "loiventaja", jonka avulla surkeimmatkin tapaukset nostavat itsetuntoaan.
aika mielenkiintoista : ) itsekkin olen ollut masentunut joku 4vuotta... elämässä tapahtunut yhtä sun toistaki.. viiltelyjä tehny ja ittensää tappamista ajatellut, mutta ei ole uskaltanut tehdä sitä!.. Ihmiset ajjatelkaa kun ei kerta uskalla tehdä sitä niin silloin toivoo parempaa : ) toivoo sitä ja se sattuu kohdalle enemmin tai myöhemmin! itse olen löytänyt onnen ja olen iloinen siitä että en tehnyt niin mitä silloin joskus ajattelin. Aina on toivoa.. älkää unohtako sitä :)
Aloittaja puhui varmastikin mielen ylpeydestä. Että ylpeys ei anna periksi astua tavallisten kuolevaisten joukkoon, myöntää tarvitsevansa muiden apua. Kun on tähän asti "pärjännyt" yksin ja vieläpä ollut muiden tsempparikin kovista kokemuksista huolimatta - tai ehkä juuri niiden takia. Ajatteletko, ettei taivaaseen uskova voi olla masentunut? Psyyken sairaus on kokonaisvaltainen pahan olon tunne, taivaan ajattelu ei ole silloin päälimmäisenä mielessä. Masennus on mielen sairaus, ei uskoon liittyvä asia.
Ja puhut itsetunnosta. Itsetunto käsitteenä ei sovi mainitsemaasi yhteyteen. Masentuneen päämäärä ei ole nostaa itsetuntoaan, vaan parantua sairaudestaan. Tulla toimintakykyiseksi. Miten taivaaseen uskominen voisi nostaa itsetuntoa?
Itse olen aina se joka jaksaa ja jaksaa kuin duraseli...
4v sitten isäni kuoli ja pojallani oli pahoja ongelmia. ( diagnosoitiin sittemmin )
Isäni kuolemaa en ehtinyt käsitellä ja nyt on samalla painettu jo hyvän aikaa.
Mies on työtön ja itse teen pitkää päivää jotta saa laskut maksettua.
Itselläni ovat kuitenkin voimat aika lopussa ?
Aamuisin ei jaksa nousta ja työt ovat helvettiä. Työilmapiiristä ei ole tietoakaan tai sitten hyvinvoinnista.
Töistä kun pääsee niin haluaa nukkumaan. Sitten syä ja menee takaisin nukkumaan.
Minulla ei kai ole sitten kanttia mennä terkkarin tiskille myöntämään, että olen luuseri enkä jaksa enää.... ( näin siis itse koen itsestäni asian ) Tarkoitukseni ei ole mollata ainuttakaan joka on masennukseen sairastunut !!! Tiedän, että se on vakava sairaus !
Kait se tästä joskus ehkä... Tai sitten tulee se aamu kun ei vain oikeasti jaksa ?
Aamu jolloin on oikeasti masentunut...
Että olet ollut aina vetämätön luonne. Nyt potkaiset itseäsi persuuksille ja lopetat niiden nappien syömisen. Kun opettelet joka vaivaan ja vastoinkäymiseen syömään tabletteja,saat niitä syödä loppuelämäsi. Eihän monessa kielessä edes tunneta sanaa masennus.
Masentuneen pitäisi sallia itselleen myös joutenolo ja nukkuminen eikä pakottaa itseään mihinkään jos ei kerran jaksa. Itse laahustin täysin kaikkeen uupuneena metsään, etsin ikivanhan puun, luojan luoman ja ikivanhan johon nojata, pyysin mielessäni: auta, en jaksa. Meni viikko-pari kun tajusin että oloni oli seestynyt ja jaksoin taas tehdäkin jotain. Tuon kokemuksen jälkeen metsässä kävely on saanut mielialani aina kohoamaan ja pyyhkinyt alakulon pois.
d-vitamiinia syömään purkista niin johan katoaa masennus! KOKEILE vaikka ja ylläty! :)
noiden lääkäreiden suosittelemien mömmöjen sijaan kokeile syödä sinkkiä,magnesiumia,c-vitamiinia,d-vitamiinia ja kalaöljyä niin johan katoaa ns masennus, pimeän maan pimeän väen sairaus. Ei missään etelässä mitään valiteta ja itketä joka vastoinkäymisestä. :)
olen 55v. ja ollut masentunut noin puolet elämästäni. mun masennus johtuu -luulen- "ahneudesta" tai voin sanoo, että jos olen hankkinut -saanut- näkyvyyttä -rahaaa -auton -veneen -asunnon -naisen yms. mun masennus helpottaa näiden segundääristen asioiden avulla. olen käynyt monet hoitolaitokset läpi, viinanjuonnin jouduin lopettamaan 20v. sitten koska masennuin viinasta lisää, nytkin talous huonossa jamassa ja masennus iski taas puolivuotta sitten, ja en nyt pääse rahalla masennusta pakoon, koska rahat vähissä, -himassa noin 4 cm. paksu nippu kirjeitä 4 kk. ajalta, joita en uskalla avata, tilit -5000 euroa -luulen- pian menee luottotiedot, että masentaa makaan viikot sohvalla ja en arvosta itseäni yhtään, jos jaksaisin kerätä rahaa, niin tiedän, että nousisin ylös, ps. terapeutti sanoo, että tunne minulla on liian vähän kaikkea aiheuttaa masennusta, miten ymmärtäisin olla kiitollinen siitä mitä minulla on, ps. olen komee sportti mies, naisseuraa olisi tarjolla, vaik kuinkapaljon, mutta en jaksa puhua yhdellekkään puoltatuntia pitempään.
Outoo mut mua kiinnostaa tässä maailmassa ainoastaan urheilu ja sen seuraaminen. Luulin vielä nuorempana että musta tulis huippu-urheilija ja saisin sillä elantoni, mutta eihän musta sitä tullut vaikka ihan hyvin pärjäsinkin. 18v vasta olen ja käyn kyllä koulua, mutta yksinkertaisesti mua ei kiinnostaa mikään työ, usein haukutaan laiskaks mutta ei se sitä pelkästään ole. Olen vaan väsynyt tähän maailmaan ja oikeastaan Suomeen. Varmaan tulen muuttamaan pois tästä paska maasta, ja saan paremman elämän. No se nähdään joskus.
Itte oon sellanen kaikkien kaveri, ja vältän riitoja. Oon rento ja rauhallinen ja ihmettelen miks ihmiset valittaa asioista, yleensä ku mulle valitetaan mä vaan hymistelen ja en aina edes reagoi, minkä jälkeen saan lisää valituksia. Sitten taas ku kerran yks kaveri alko valittaa jostain ja löi huumorimielellä, nii iskin sitä ihan täysiä nyrkillä naamaan. En tajua mikä mulle tuli mutta jos muhun joku koskee nykyään tai valittaa saatan räjähtää.
laiskoja pas*oja te ootte ja vieritätte kaiken "masennuksen" syyksi, hävetkää! Nyt persus ylös sohvalta ja lenkille! :)
turha vinkua kun on suohon kävelly,luonteen heikkoutta se on jos ei jaksa.
Pitäisi pystyä tunnistamaan oman masennustaipumuksensa tila; onko se tilapäistä vai vakavampaa. Omasta tilanteestani tiedän: Ei parane koskaan, koska vuosia on enää vähän jäljellä.
Pitää kääntää kurssiaan 180 astetta, julistaa lopunikäinen sota, taustalla piilevää depressiotaipumusta vastaan ja tekee niin paljon osaa putoamistaan seuraavaan depiskuiluun.
Tässä kamppailussa joutuu laittamaan itsensä likoon 'niin täysillä kuin osaa'. Zombieksihan siinä tulee, mutta ei se mitään, elämä on rajallinen, vanhalla erityisen totta.
En suostu käyttämään psykofarmakoita, koska ne voivat lamauttaa keskushermoston tilaa nousta äkillisen depisrotkon auettua hetkessä jalkojen alla.
Käytän mielikuvatekniikkaa niin, että aivojen välittäjäaineet alkaisivat toimimaan. Harjoituksella tämä onnistuukin.
Minulla on ihan samanlaisia tuntemuksia. Olen aina tsempannut muita (teen sitä edelleen), mutta itsestäni en enää jaksa pitää huolta. Jos en olisi suhteessa, olisi varmaan mennyt jo kämppä alta jne. Enkä edes tiedä syytä tähän olotilaan! Minulla on ollut ihan normaali elämä, mutta silti olen aina ollut jotenkin tosi masentunut, vaikka välillä onkin vähän parempia hetkiä. Ulospäin olen iloinen, ehkä aika rauhallinen, mutta en missään nimessä masentuneen oloinen. Niin ainakin luulen, en sitten tiedä, miten muut minut näkevät.
En vain jaksaisi tehdä oikein mitään. Kuitenkaan en koskaan ole ajateluut esimerkiksi itsemurhaa, koska aina seuraava päivä onkin olltu vähän valoisampi. Hetken aikaa...
Olet oman elämäsi sankari ja tiedätkö mitä? Sankarit ei valita! Tiedän mistä puhun...joudun repimään itsestäni melkoisesti voimia yleensä että jaksan tai pystyn tekemään mitään. Mutta voitin itseni ja nyt olen hyvässä kunnossa fyysisesti, henkisesti en tiedä :D Mutta elämäni meni aika tavalla uusiksi viime jouluna.
KAikki oli hyvin, oli ihana tyttö, ihana työ ja kaikki vaikutti täydelliseltä. NYT saan vihdoinkin elämäni käyntiin, ajattelin vielä viime jouluna. Sitten lähti tyttö, sitten työt. Jäin totaalisesti tyhjän päälle. Vedinkin siinä parin viikon mittaisen ryyppyputken...sitten ajattelin että helvetti, olen selvinnyt ties mistä elämäni aikana. Kodittomuudesta, äitini kuolemasta, aikaisemmista eroista ja työttömyydestä. Sitten keksin itselleni sanonnan: Heroes don't whine. Sillä mennään. Päivästä toiseen.
Kukaan ei sinua pelasta ellet sinä itse. Kukaan ei sinua auta ellet sinä itse. Minusta on tullut ehkä vähänkin liian itsevarma, auon päätäni jopa exäni kiukkuiselle venäläiselle miesystävälle. Mutta en toisaalta välitä enää. En jaksa. Olen oman elämäni herra.
aistivani tekstisi rivien välistä, ettet ole koskaan sairastunut oikeasti masennukseen, vaan olet sellainen huoleton tuulenriepottelema hölöttelijä, joka on ottanut elämänsä ohjenuorakseen jonkun typerän kaikista tilanteista sinut pelastavan sloganin.