Olen yli 50 v., 2 kertaa naimisissa ollut, 2 lasta omillaan, yksi vielä kotona. Vaikeassa avioliitossa tuli päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttöä, selvisin siitä - 7 v. "kuivilla". Vuosia satunnaisissa työkkärin ilmaistöissä eli ylläpitokorvaus päivärahan päälle. Löysin oman alani, mutta en saanut siinä olla eikä palkata rahapalkalla. Eikä kannata, kun asumistuet ym. putoo. Taloudellisia vaikeuksia. Vaihdevuodet päällä. Olen käynyt 2 v. 2 kertaa/vk Kelan korvaamassa terapiassa. Olin jo hyvässä "vaiheessa" ja vuosi vielä jäljellä. Huhtikuusta lähtien lapseni ja minä ollaan sairastettu. Minulla ehkä loppuelämäni olkapäävamma, vielä tutkimuksen alla. Lapseni hinkuyskä paljastuikin munuaisten vajaatoiminnaksi ja tuli äkkilähtö omasta sairaalasta muualle teholle. Kun kuulin tämän asian, tunsin aivan selvästi, miten murenin pieniksi sirpaleiksi, koko jo hyvin aluillaan ollut "uusi elämä" meni samalla. Nyt lääkkeenä vain oxamiini, jota menee reipaasti.
Lapsi jo kotona kovalla lääkityksellä ja ruokavaliolla ym. Minä en voi tehdä kipujeni kanssa mitään, kämppä on kuin ryysyranta, mistään en apua saa. Onko teillä mitään vikkiä, mistä aloitan tämän itseni kokoamisen niistä sirpaleista taas ihmiseksi. Ihan hulluja ajatuksia käynyt päässä...en elä omaa elämää, olen unessa ym. En pysty keskittymään mihinkään, kun yritän saada itseni tähän maailmaan - ei vaan onnistu. Syyllisyys painaa, että mitä h-vetin pahaa olen tehnyt, että minulle tämmöistä tapahtuu ym. En osaa nukkua, yökkäilen tyhjää pahassa olossa, en näe yhtään valoa, että saisin niistä sirpaleista koottua enää itseni kuntoon. Mitään elämänhalua ei enää ole. Kaikkeni olen lapseni eteen yrittänyt tehdä ja nyt löysin itselleni unelmatyön, senkin saan unohtaa olkapääni takia. masennusta ei ainakaan vielä ole, ahdistuneisuushäiriötä kai ollut, epävakaan persoonallisuuden piirteitä on, mutta en katso niitä häiriöksi vaan omaksi minuksi. Nyt olen nukkunut lääkkeillä maailmaa paossa vuorokauden. Terapia onneksi jatkuu vielä vuoden kerran viikossa. Mutta nyt on ollut niin epätoivoinen tilnne, että miten saan koottua itseni tähän maailmaan. Ihan kuin eläisin jollain muulla planeetalla, minä en ole minä ym. Tekstiä tulisi vaikka kuinka, mutta jospa tästä saatte vähänkään selvää, miten saisin itteni taas entiselleni.
Lapsi jo kotona kovalla lääkityksellä ja ruokavaliolla ym. Minä en voi tehdä kipujeni kanssa mitään, kämppä on kuin ryysyranta, mistään en apua saa. Onko teillä mitään vikkiä, mistä aloitan tämän itseni kokoamisen niistä sirpaleista taas ihmiseksi. Ihan hulluja ajatuksia käynyt päässä...en elä omaa elämää, olen unessa ym. En pysty keskittymään mihinkään, kun yritän saada itseni tähän maailmaan - ei vaan onnistu. Syyllisyys painaa, että mitä h-vetin pahaa olen tehnyt, että minulle tämmöistä tapahtuu ym. En osaa nukkua, yökkäilen tyhjää pahassa olossa, en näe yhtään valoa, että saisin niistä sirpaleista koottua enää itseni kuntoon. Mitään elämänhalua ei enää ole. Kaikkeni olen lapseni eteen yrittänyt tehdä ja nyt löysin itselleni unelmatyön, senkin saan unohtaa olkapääni takia. masennusta ei ainakaan vielä ole, ahdistuneisuushäiriötä kai ollut, epävakaan persoonallisuuden piirteitä on, mutta en katso niitä häiriöksi vaan omaksi minuksi. Nyt olen nukkunut lääkkeillä maailmaa paossa vuorokauden. Terapia onneksi jatkuu vielä vuoden kerran viikossa. Mutta nyt on ollut niin epätoivoinen tilnne, että miten saan koottua itseni tähän maailmaan. Ihan kuin eläisin jollain muulla planeetalla, minä en ole minä ym. Tekstiä tulisi vaikka kuinka, mutta jospa tästä saatte vähänkään selvää, miten saisin itteni taas entiselleni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En juuri osaa neuvoa tai sanoa mitään ongelmiisi mutta kannattaa muistaa ettei ole olemassa mitään helppoa ja kaiken korjaavaa ratkaisua eivätkä asiat korjaannnu muutamassa päivässä. Elämäsi kasaan saattaminen vaatii useita ratkaisuja ja muutokset/paraneminen vaatii aikaa. Ole realistinen tavoitteissasi ja odotteassasi koska asiat paranee.
Ja muista että tärkeintä on yrittää estää parhaansa mukaan ettei tilanne enää pahene. Tällä tarkoitan lähinnä sitä ettei ruveta hakemaan ratkaisua ongelmiin päihteitä vetämällä.Ne vaan pahentavat asioita.
Oletko ottanut selvää olisiko sinun mahdollista saada apua kotiisi esim. siivoojaa/kodinhoitajaa (olisiko esim. seurakunnalla jotain tukitoimintaa) tai pystyisivätkö esim. omat lapsesi käydä auttamassa sinua esim. "siivoustalkoilla". Ehkä neuvoa kannattaisi kysyä jostain omaishoitajien tai vertaistukijärjestöstä. Avun pyytämiseen kunnalta täytyy valitettavasti suhtautumaan varovaisesti koska saatat tulla sieltä apua pyytäessäsi mahdollisesti lastensuojelun asiakkaaksi. Voimia ja jaksamisia vaikeaan tilanteeseesi.
Tännekkin tuli yöllä kirjoitettua... Kiitos vastauksesta ja kannustuksesta. Ymmärrän hyvin "entisten" vaikeuksien takia, ettei tämä tilanne hetkessä ratkea. Nyt on vaan sellainen hetki ettei jaksa eikä mistään löydä langapätkää mistä ottaisi kiinni että asiat rupeisisvat ratkeamaan. Ehkä huomenna on paremmin. Olen taistelijaluonne, mutta nyt olen väsynyt.
Sitä oikeastaan rupesin kommentoimaan, että olen sosiaalitoimistosta, seurakunnalta ym. pyytänyt apua. Kävin tilannettamme ystävällisesti selvittämässä jos milläkin kukkahattutätillä ja lopuksi se asia meni minun luvalla lastensuojelun työntekijälle, jos ns. ennaltaehkäisevää apua saisi. Hän haukkui minut "pystyyn" mitä minä sinne yhteyttä ottamaan, ei meillä ole mitään hätää. Huvittavaa sikäli ettei meitä huolittu lastensuojelun asiakkaaksi! Pitäisi alkaa kai ryypätä ja laittaa lapsi kaljapullon kans sätkä hampaissa notkumaan tuonne kylille, eiköhän apua tulisi. Siis kauhea "rumba" ja kuin poliisikuulustelut syntyi, kun menin joltain virkailijalta kysymään voisiko sossu maksaa muutaman kympin siivouslaskut kuukaudessa tai muuten auttaa. Sukulaisia ei enää ole, ketkä siivoisivat, kävisivät kaupassa ym. Toinen lapseni ulkomailla, toinen 600 km:n päässä. Hänenkin lomansa täällä meni meitä hoitaessa ja siivotessa.
Nyt meni aiheen vierestä, kun pyysin vain vinkkejä ja neuvoja miten alan purkamaan tätä omaa oloani, mihin tartun ensin, että minusta tulee kokonainen. Onhan jollakin paljon huonommin asiat, mutta ei mullakaan helppoa nyt ole. Sillä tässä apua huutelen, kun pelottaa että menen psykoosiin tms. tai alan käyttää päihteitä tms. Nyt en osaa kuin maata ja itkeä.
Jos yhtään lohduttaa niin on meitä muitakin jotka ovat huonossa kunnossa ilman mitään apuja. Sairauksia, vastoinkäymisiä, masennuksia, ahdistuksia, kämppä siivottomossa kunnossa. Mitään apua on turha edes kuvitella saavansa. Vaikka kuollisi katuojaan niin tuskin se tässä yhteiskunnassa ketään kiinnostaa. Rahaa on varaa lähettää Kreikkaan ja syytää kaiken maailman järjettömiin terveisiä perseestä- hankkeisiin. Lääkkeitä voi kyllä vetää turpa turvoksissa. Silloin tämä yhteiskunta on onnellinen ja saavuttanut yhden tavoitteensa.