toisen keskenmeno/vanishing twin

2, 1 vai ehkä 0

Mulla todettiin rv 7 4 kaksoisraskaus, molemmilta näkyi sykkeet.
Nyt olen lueskellut vähän aiheeseen liittyviä juttuja ja saanut tietää mm. että vähintään puolet noin aikaisin todetuista kaksoisraskauksista päättyy yksisikiöisiksi.
Nyt mietityttää, että onko tavallisempaa, että toinen vain katoaa (vanishing twin) merkkejä jättämättä ja oireetta, vai tuleeko puolittainen keskenmeno vuotoineen ynnä muine oireineen?
Nyt rv 9 0 eli kaikki on vielä mahdollista ja valitettavasti täysi keskenmenokin kai vielä iso riski. Järki sanoo, että yksisikiöinen on riskittömämpää ja suurempi todennäköisyys saada ainakin yksi terve lapsi. Tunne kertoo, että kaksoset olisivat ihanat.
Onko kellään tällaisista kaksisikiöisen raskauden muuttumisesta yksisikiöiseksi tietoa tai kokemusta?

6

1478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      molemmilta näkyi sykkeet kahdeksannella viikolla ja jos alkiot vastas kooltaan viikkoja, on epätodennäköistä, että menis enää kesken. Onhan se aina tietenkin mahdollista, mutta paljon suuremmalla todennäköisyydellä molemmat pysyy elossa. Missään nimessä puolet tuollaisista tapauksista ei mene kesken, kun sykkeet on jo nähty. Ne keskenmenot on lähinnä sellaisia, että varhaisultrassa näkyy ehkäpä sykkeetön, yleensä viikoille liian pieni alkio. Joka sitten menee kesken muutaman viikon sisällä. Mulla on kans kaksoset tulossa, kävin ultrassa viikolla 8 ja kaikki oli hyvin. Niskapoimu-ultrassa viikolla 12 kaikki edelleen hyvin ja nyt olen viikolla 13. Ai hah, itse olisin kyllä halunnut yhden lapsen kerrallaan :) Mulla on nimittäin jo yks pieni ja sen kanssa riittää hommaa. Mutta minkäs teet.

      • 2,1 vai ehkä 0

        Itse asiassa ne vastasi silloin ultranneen lääkärin mukaan 6 4 eli aika pieniä olivat (merkitys?), mutta samankokoisia. Sykkeet kuitenkin näkyivät ihan selvästi ja lääkäri sanoi keskenmenon riskin olevan parin prosentin luokkaa enää silloin. Nämä on saatu aikaan icsi:llä (miehen sperma todella huonoa) joten hedelmöitymishetki on varma. Siirretyt lkiot olivat niin huonolaatuisia että kaksosraskauden todennäköisyys piti olla olematon... Ennen sitä siirtoa oli muutama epäonnistunut yhden alkion siirto hyvälaatuisilla alkioilla.
        Tuon ultran jälkeen on alkanut aivan järkyttävä pahoinvointi ja oksentelu, olen laihtunut jo kaksi kiloa eikä oikein mikään pysy sisällä. Mulla on jo yksi lapsi, 10-vuotias, jota odottaessani ei ollut pahoinvointia juuri lainkaan. Jos siitä nyt mitään voi päätellä. Toisaalta olin siis silloin aika paljon nuorempi.
        Jos toinen nyt olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen, olisin ehkä sanotaanko surullinen mutta myös helpottunut.

      • ...
        2,1 vai ehkä 0 kirjoitti:

        on raskaus aikaansaatu pakastetun alkion siirrolla. Alkioita siirrettiin vain yksi, joten oli aikamoinen yllätys täälläkin tämä kaksosraskaus :) Mukava kuitenkin, että meillä molemmilla silti tärppäsi! Mun eka lapsi on ivf:llä saatu ja nyt 1,5-vuotias. Pahoinvointi oli tällä kertaa jotain aivan kamalaa, mulla ei myöskään ekassa raskaudessa sitä ollut juurikaan. Tai oli sellainen koko päivän kestävä pieni öklötys, välillä pahempi, mutta ei se työssäkäyntiä paljon häirinnyt. Nyt en olisi mitenkään pystynyt käymään töissä, hyvä kun kotona sain lapsen joten kuten hoidettua. Koko ajan valtavan paha olo, välillä ei pystynyt muuta kuin makaamaan sohvalla silmät kiinni. Onneksi se kamala pahoinvointi helpotti noin viikolla 11 ja nyt on sellaista tavanomaista öklötystä enää. Hetkittäin ei ole paha olo ollenkaan. Mutta silloin, kun on kamalan paha olo, se ei tietenkään auta, jos se ehkä kolmen viikon päästä helpottaa...Koita jaksaa!

      • 2, 1 vai ehkä 0
        ... kirjoitti:

        Joo ei ole helppoa täälläkään. Oksettaa niin että ihan vapisuttaa, olo kamala oli missä asennossa tai teki mitä hyvänsä. Lisäksi ihme unettomuus astunut kuvaan, nytkin heräsin klo 4 enkä saanut enää unta:( Makasin vain ja välillä yökkäsin ämpäriin. Hoikka olen ollut jo ennen raskautta, nyt paino hiipii jo alipainon puolelle. Näivettynyt on olo.
        Ja töihin on mentävä, yrittäjä kun olen.
        Ei yksi sikiö voi aiheuttaa tällaista oloa.... MIten se edellinen raskaus olikin niin helppo!

      • 2,1 vai ehkä 0
        2, 1 vai ehkä 0 kirjoitti:

        No niin, niin siinä kävi että ultrassa toinen sikiöistä oli kuollut rv9, nyt pitää toivoa että toinen jaksaisi!

      • ...
        2,1 vai ehkä 0 kirjoitti:

        No niin, niin siinä kävi että ultrassa toinen sikiöistä oli kuollut rv9, nyt pitää toivoa että toinen jaksaisi!

        olen pahoillani :( Että pitikin käydä noin, vaikka oli niin hyvät mahdollisuudet. Toivottavasti toinen tosiaan pitää pintansa nyt siellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 480
      7089
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2541
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      221
      2523
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      153
      1827
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1728
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1133
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1128
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1125
    9. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      2
      1045
    10. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      0
      1044
    Aihe