Arvaa kuka?

Ennen Suomessa varallisuus oli perittyä, kun taas yhteiskunnasta putosi huonolla onnelle. Nykyään upporikkaus tulee sattumalta, mutta syrjäytyminen periytyy. Siinä välissä oli lyhyt kokeilu, hyvinvointiyhteiskunta (1965-1995).

Hyvinvointiyhteiskunta ei kaatunut lamaan, vaan nousukauteen. Sitä ei tappanut Aho, vaan Lipponen - historian kepponen.

Seuraava historian kepponen saattaa olla kuitenkin se, että porvarihallitus joutuu pelastamaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. "Suomen suuntaa käännettiin kerran vasemmalle porvarillisen (ja ensi aluksi peräti aatelisen) presidentin johdolla ja talouspolitiikkaa taas oikealle demaripresidentin ja demaripääministerin vetämänä. Ehkäpä sosiaaliseen hyvinvointivaltion renesanssia tulee joskus johtamaan porvarillinen hallitus" Näin kirjoitti Kanava-lehdessä nimimerkki Vanha Julin elokuussa 2002.

Kanava-lehden nimimerkkihän puuttuu lehden ilmoituksen mukaan puheeseen vasta, kun ollaan hulluuden äärimmäisillä rajoilla. Täytyyhän porvarihallituksen mahdollisuuskin olla olemassa, vaikka eräät ammattipropagandistit pelottelevat sillä ja pitävät sitä lähes rikollisena ajatuksena.
4157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä on valitettavan totta, että hyvinvointiyhteiskunta todellakin on historiaa.

Tätä ylenmääräistä hyvinvointia, jossa työntekijöille jopa maksettiin työttömyyskorvausta niiltä päiviltä, kun kausiluonteisissa töissä ei ollut mahdollista olla töissä...se oli todellakin suurta pelleilyä.

Hyvinvointiyhteiskunnan raunioilla käytetään nyt kuolevaa koneistoa, jonka uudistamiseen ei ole varaa.
Edes tuon koneiston ylläpito on osoittautunut ylivoimaiseksi tehtäväksi.

Tuo hyvinvointiyhteiskunta oli voimissaan kahdeksankymmentä luvulla, jolloin Liikasen, Koiviston ja muiden täydellisten törppöjen johdolla luotiin velkapommia, joka tikitti.

Kun sytytyslankan lyhentyminen kävi entistä ilmeisemmäksi, punaleiri vetäytyi rintamavastuusta käpykaartiin.

Pääministeriksi tullut Esko Aho joutui heti alkumetreiltä eturintamassa torjumaan edellisen vuosikymmenen aikana 80-luvulla luodun velkapommin räjähtämisen vaikutuksia.

Esko Aho joutui sammuttamaan suurpaloa, jonka sytyttivät Liikanen, Koivisto ja muut törpöt.

Ahoa syytetään edelleenkin Suomen valtionvelan ottamisesta ja Jäätteenmäkeä Lipposen vehkeilyjen paljastumisesta.

Vaan miksi kukaan ei puhu niistä, jotka ajoivat valtiontalouden pakkotilanteeseen, jossa velanoton lisäksi oli toisena vaihtoehtona ajautuminen banaanivaltioksi.

Miksi Lipposta edes kehdataan ehdottaa Euroopan Unioniin Suomen perustuslain, ulkopolitiikan ja rauhanturvalain raiskaamisen jälkeen.

SDP:n Erkki Liikanen siirrettiin valtionvarainhoitajan paikalta taitamattomuutensa takia turvaan Euroopan Unionin komissaariksi.
Suomi ajautui syvemmälle taloudelliseen katastrofiin heti Liikasen lähdettyä ja pommi
laukesi Ahon käsiin..

Miksi ihmeessä pyritään noudattamaan samaa käytäntöä ja siirtämään Euroopan Unioniin Suomessa melkolailla täydellisesti epäonnistunut Lipponen?

Onko vanha käytäntö, jossa suurimmat rikolliset karkoitettiin Siperiaan, muuttunut siihen muotoon, että suurimaat rikolliset laitetaan komissaariksi tai pyritään jopa saamaan Euroopan Unionin puheenjohtajaksi.

Yhteiskunnallisten asioiden hoidossa Lipposen ja Liikasen kaltaisten törppöjen ja tunareiden nostaminen entistä korkeammalle jalustalle tekemään entistä suurempaa tuhoa yhteiskunnalle EI OLE VASTUULLISTA POLITIIKKAA.

Ihan vaan vihjeeksi niin Kokoomuksen kuin erityisesti Keskustan poliittisille johdolle.

Jos Suomen edustajiksi maailmalle sallitaan lähettää Lipposen kaltaisia parlamentarismin halventajia ja väärinkäyttäjiä, niin ehkä kannattaa harkita oikeasti siirtymistä SDP-SAK mallin linjalle, jossa valtaa käytetään eduskunnan sijasta ruohonjuuritasolla ja suurinta valtaa käyttää se, joka huutaa eniten ja ei epäröi käyttää minkäänlaisia keinoja päämääränsä saavuttamiseksi.

Jos lain kunnioittaminen ja sen hengessä toimiminen ei koske korkeimpia yhteiskunnan edustajia, kuinka voidaan edellyttää ruohonjuuritasolla korkeampaa moraalia ?

Äänestä
  • Kerimäkeläistä kuonaa nalleismeilla höystettynä. Kepu oli koko sodanjälkeisen ajan rakentamassa pommeja, mm. tolkuttomasti rahaa niellyttä maatalouden ylituotannon tukemista. Siihen ei 1000 miljardia edes riitä, mikä pistettiin välttämätöntä rakennemuutosta estämään ja voi,- vilja,- maito- ja munavuorien ylituotannon ylläpitämiseksi.

    Suomen ongelmien perimmäinen syy on Kepun yritys väen väkisin pitää Suomi agraariyhteiskuntana vastoin kaikkea luonnollista kehitystä. Tukiaisvetoisen pankolla makailun olisi vain pitänyt jatkua ja jatkua, mutta ONNEKSI Suomelle, demarit ja myöhemmin Kokoomus olivat estämässä Kepun pankrutti-politiikkaa.

    Ja Aho korvantakuset märkänä sai kun oikein yritti Suomen melkein selvitystilaan mm. katasrofaalisen huonolla ja kalliilla pankkikriisin hoidolla. 50 miljardia taivaan tuuliin. Ruotsin ja Norjan valtiot tekivät voittoa pankkikriisillä.

    Mistä kapakasta tällä kertaa rämmit kotiin?

    Äänestä

  • stadilainen kirjoitti:

    Kerimäkeläistä kuonaa nalleismeilla höystettynä. Kepu oli koko sodanjälkeisen ajan rakentamassa pommeja, mm. tolkuttomasti rahaa niellyttä maatalouden ylituotannon tukemista. Siihen ei 1000 miljardia edes riitä, mikä pistettiin välttämätöntä rakennemuutosta estämään ja voi,- vilja,- maito- ja munavuorien ylituotannon ylläpitämiseksi.

    Suomen ongelmien perimmäinen syy on Kepun yritys väen väkisin pitää Suomi agraariyhteiskuntana vastoin kaikkea luonnollista kehitystä. Tukiaisvetoisen pankolla makailun olisi vain pitänyt jatkua ja jatkua, mutta ONNEKSI Suomelle, demarit ja myöhemmin Kokoomus olivat estämässä Kepun pankrutti-politiikkaa.

    Ja Aho korvantakuset märkänä sai kun oikein yritti Suomen melkein selvitystilaan mm. katasrofaalisen huonolla ja kalliilla pankkikriisin hoidolla. 50 miljardia taivaan tuuliin. Ruotsin ja Norjan valtiot tekivät voittoa pankkikriisillä.

    Mistä kapakasta tällä kertaa rämmit kotiin?

    ...

    Äänestä

  • Otsikossa kaikki kirjoitti:

    ...

    otsikko on nimimerkin vetoomus euroopan päättäjille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erkki kirjoitti:

Ennen Suomessa varallisuus oli perittyä, kun taas yhteiskunnasta putosi huonolla onnelle. Nykyään upporikkaus tulee sattumalta, mutta syrjäytyminen periytyy. Siinä välissä oli lyhyt kokeilu, hyvinvointiyhteiskunta (1965-1995).

Hyvinvointiyhteiskunta ei kaatunut lamaan, vaan nousukauteen. Sitä ei tappanut Aho, vaan Lipponen - historian kepponen.

Seuraava historian kepponen saattaa olla kuitenkin se, että porvarihallitus joutuu pelastamaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. "Suomen suuntaa käännettiin kerran vasemmalle porvarillisen (ja ensi aluksi peräti aatelisen) presidentin johdolla ja talouspolitiikkaa taas oikealle demaripresidentin ja demaripääministerin vetämänä. Ehkäpä sosiaaliseen hyvinvointivaltion renesanssia tulee joskus johtamaan porvarillinen hallitus" Näin kirjoitti Kanava-lehdessä nimimerkki Vanha Julin elokuussa 2002.

Kanava-lehden nimimerkkihän puuttuu lehden ilmoituksen mukaan puheeseen vasta, kun ollaan hulluuden äärimmäisillä rajoilla. Täytyyhän porvarihallituksen mahdollisuuskin olla olemassa, vaikka eräät ammattipropagandistit pelottelevat sillä ja pitävät sitä lähes rikollisena ajatuksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu