Unienmaailmaan sijoittuva scifitrilleri "Inception" on varmasti yksi vuoden vaikemmin tajuttavia teoksia.Ensi katsomisella huomaa elokuvassa olevan paljon sellaisia koukkuja ja tajunnan tuolle puolen liittyviä asiota,ettei niitä montaa jää korvien väliin muhimaan.Oikeastaan elokuva pitää nähdä useamman kerran.Elokuvassa kun liikutaan eri unien tasoilla,niin silloin pitää katsojan olla hereillä heti alusta asti,sillä jo elokuvan alkukohtaus on jo oleellinen juonen kannalta.
Ohjaaja Christopher Nolan on tehnyt vähintäänkin yhtä haasteelisen elokuvan kuin "Memento" 10.vuotta sitten.On hienoa,että joku Hollywoodissa uskaltaa tehdä tälläisiä mysteerisiä elokuvia,joita katsoja saa pohtia pitkän aikaa.Elokuvaa on hieman hämäävää kutsua tieteiselokuvaksi,sillä ainoastaan elokuvan unijaksot ja vehkeet,joilla elokuvassa pystytään kontrolloimaan unimaailmaa ovat lievää scifiä.
Unimaisemia elokuvissa ollaan tehty joitakin,äkkiseltään tulee mieleen Joseph Rubenin ohjaama Salainen Siirto (Dreamscape,1984) sekä Kurosawan episodimainen Unet(Dreams,1990).Christopher Nolanin kaltaista unileffaa ei olla nähty aiemmin valkokankaalla.Elokuvassa on paljon syvyyttä varsinkin pelkästään jo kerronnallisesti katsottuna.Leonardo DiCaprio on jälleen poikamaisen olemuksensa saattamana erinomainen pääosassa,kuten myös Joseph Gordon-Hewitt.Hans Zimmerin musiikki soi unenomaisen tuntuisesti kannatellen elokuvan trippimäistä rytmiä.
Toiminta on kuvattu elokuvassa yllätyksettömästi ja jotenkin päälleliimatun tuntuisesti,tosin unimaailmassa tapahtuva action onkin kuvattu tarkoituksellisen hienovaraisesti kontrolloidun unimaailman takia.Yleensähän unessa kaikki tapahtuu arvaamattomasti,ainakin meikäläisen unissa.Juonikuviota on turhaa lähteä kritisoimaan tai selittelemään sen kummemmitta.
Inception on elokuva jota on turha mennä suosittelemaan varmasta ja turvallisesta Hollywoodviihteestä pitäneelle.Nolan on nykyajan Stanley Kubrick,sellainen mies,joka ei selittele teoksiaan perinpohjia myöten.Näitä seliteltyjä teoksia ollaan nähty tuutista jo kyllästymiseen asti,nyt on elokuvan aika,joka kestää aikaa pidemmänpäälle useampaan kertaan nähtynä.Se on mestariteoksen merkki!
TÄHTIÄ ¤¤¤¤¤
Inception (2010)
5
778
Vastaukset
- Toteemi
Oli ilo ja etuoikeus päästä näkemään tämä elokuva leffateatterissa. Elokuvan tarina ja monikerroksellisuus räjäyttivät tajunnan, aivan kuin unessa. Musiikki, kuvat ja näyttelijät tukivat tarinaa, eläydyin täysillä elokuvaan ja sen tapahtumiin. Viimeinen kuva ennen lopputekstejä oli yksinkertaisuudessaan ja merkityksellisyydessään aivan mielettömän upea päätös tälle mestariteokselle.
- veijaritari
ihan kakka oli
Elokuva oli ängetty täyteen kaikkea mahdollista, musiikki pauhasi jatkuvalla soitolla, toimintaa ja pauketta oli vaikka muihin elokuviin jaettavaksi. Mahdollisuudet ja eväät olivat vaikka mihin, mutta ne tuhlattiin älyttömällä hösöttämisellä. Keitoksessa olisi ollut maukkaitakin hetkiä mutta aineksista saatiin vain sakeaa jankkia!
- mandalay
kaiken kaikkiaan. Piti oikein alussa pinnistellä että pysyi mukana, mikä oli mukavan virkistävää aivosoluille. Kuinka usein tämmöistä joutuu elokuvissa tekemään? Jos ei jaksa päätään vaivata niin en suosittele.
Ja ne upeat unikuvat ja romahtavat rakennukset oli toteutettu upeasti. Ja loppu kuitenkin tälläiselle itkupillille sopivan onnellinen... - pettymys oli
mandalay kirjoitti:
kaiken kaikkiaan. Piti oikein alussa pinnistellä että pysyi mukana, mikä oli mukavan virkistävää aivosoluille. Kuinka usein tämmöistä joutuu elokuvissa tekemään? Jos ei jaksa päätään vaivata niin en suosittele.
Ja ne upeat unikuvat ja romahtavat rakennukset oli toteutettu upeasti. Ja loppu kuitenkin tälläiselle itkupillille sopivan onnellinen...Visuaalisesti ankea ja tylsä leffa, ei sen kummempi kuin perus-Frendien jakso, vaikka kyse on unielokuvasta jossa olisi voinut tapahtua mitä tahansa. Mutta tekijöiden mielikuvitus ei riittänyt tavallisia hotellihuoneita ja sateista kaupunkia huikeampiin rekvisiittoihin. Lopetus oli myös täysin ennalta arvattavissa ja yllätyksetön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1314665- 213460
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303393Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt493230Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513015Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325- 92239
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135