Täällä tuntuu olevan niin paljon yksinäisiä, että mietinkin olisiko muilla tarvetta tutustua muihin samanhenkisiin vaikka tätä kautta?
Minulle voi kirjoittaa. Olen 32-vuotias pääkaupunkiseutulainen nainen. Myös introvertti ja vaikea elämäntilannekin päällä. Muuten ihan täyspäinen :)
[email protected]
Minulle voi kirjoittaa. Olen 32-vuotias pääkaupunkiseutulainen nainen. Myös introvertti ja vaikea elämäntilannekin päällä. Muuten ihan täyspäinen :)
[email protected]
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikä on ikähaarukka vai onko iällä väliä?
Pääasia että kokemukset on samanlaisia.
Olen ja jo jonkin aikaa funtsinut, että mistä löytyisi samanhenkistä juttuseuraa ja täältähän sitä voisi löytyä...
Meitä, joilla elämä on eriasioista johtuen sekaisin enemmän tai vähemmän on paljon tässä maassa, mutta on todella vaikea löytää.
Esim. FB.ssä on paljonkin juttuseuraa monilla, mutta on vaikea löytää sellaista, jonka kanssa voisi ongelmiaan pohtia ja samalla tietenkin myös toisen ongelmia.
Ns. normi-ihmiset kun eivät näitä juttuja halua eikä oikein voikaan ymmärtää.
[email protected]
"man63", olet oikeassa. Normaalit ihmiset eivät tajua millaista tämä on. Luulevat että olemme yksinämme omasta tahdostamme. Minä ainakin vältän nykyään tutustumista tai kavereiden hakemista koska en halua enää pettyä. Mutta se ei tarkoita että olen mieluummin yksin! Ihmiset eivät näe tämmöisen taakse. Ihmiset eivät tajua että sen hymyn takana voi asua tuska!
Laitoin sulle just sähköpostia tulemaan, oma elämäntilanteeni kun taitaa olla myös hieman samanlainen. Mulle saa myös laittaa sähköpostia, kuka vaan haluaa. Osoite on [email protected]
Yritetty on. Ikava kylla ei tietokoneen valityksella kauaa jaksa pitaa yhteytta kun se on vaan sita tekstin kirjoittamista ja lukemista eika oikeeta kommunikointia, minun mielesta.
Hei yksinäiset, luin kirjoituksianne ja muistin, miten tuskallista yksinäisyys voi olla. Te olette nuoria aikuisia, mutta minä noin kaksi kertaa vanhempi, siis varmaan ihan ikäloppu mielestänne. Tilanteeni on tietysti jonkin verran erilainen, mutta osaan eläytyä nuoremmankin murheisiin, olenhan itsekin ollut nuori.
Aika ajoin olen ollut hyvinkin yksinäinen ja kovasti siitä kärsinyt. Sitten on ollut helpompiakin vaiheita. Kokemuksesta voin sanoa, että yhteiskuntamme on nykyään sellainen, ettei se rohkaise ihmisiä sosiaaliseen elämään. Aina pahemmaksi vaan menee. Minullakin kai yksinäinen lohduton vanhuus edessä. Siitä joka päivä varoitan itseäni, etten rupeaisi syyllistämään itseäni enkä tilannettani häpeilemään. Nuorena oli eri juttu: en kehdannut tunnustaa olevani ujo, epävarma ja yksinäinen. Iän myötä oppiii hyväksymään itsensä ja huomaa, etteivät muutkaan ole sen kummempia vaikka jossain suhteessa taitavampia.
Mielelläni tutustuisin uusiin ihmisiin, nuoriinkin. En ole mummon näköinen, mutta nuorilla on kyllä ihan yhtä paljon ikään liittyviä ennakkoluuloja kuin vanhemmillakin. En ole aivan ilman ystäviä, mutta he ovat kiireisiä ja aika itsekeskeisiä. Heitä vaivaa ajan tehokkuusajatelu: ystävyydestäkin on saatava irti mahdollisimman paljon hyötyä. Sillä periaatteella ei synny kovin syvällisiä ja läheisiä suhteita. Siitä ei tule mitään, jos koko ajan ajattelee, mitä itse saan tai mitä muut tästä ajattelevat. Ystävyydessä on se vaativa puoli, että pitää ottaa se toinen ihminen huomioon ja hellittää omasta itsekeskeisyydestään.
No, jos joku teistä lukijoista haluaa vanhemman juttukumppanin niin olen tässä. En suutu, jos kukaan ei uskalla ottaa tutustumisen riskiä. Yksinäiset ovat aika estoisia. Minäkin olin nuorena kovin. Se minua loukkaa, että ikäisistänikin monet ovat ennakkoluuloisia ja suorastaan epäluuloisia.
Toivotan kaikille hyvää kesän jatkoa. Kyllä se aurinko joskus risukasaankin paistaa! Nokka pystyyn!