Palstalla esitetty kysymys:
"Minä voin 1-tyypin diabeetikkona syödä hiilihydraatteja oikeastaan juuri sen minkä haluan. Se on välillä paljon, välillä vähän vähemmän. Ja sokerit pysyy kunnossa, kunhan vaan tiedän tuon syömäni määrän, koska lääkitys titrataan sitä vastaan.
Eli haluaisin vaan tietää miksi en voisi syödä paljoa hiilihydraatteja? Minulla ei nimittäin ole esim. minkäänlaisia ylipaino-ongelmia, joten siihen ei ainakaan kannata vedota."
Vaihtoehdot:
1. Hoitaa diabetestä lääkkeillä ja tai ruiskuilla ja syö miten huvittaa
2. Pyrkii vähentämään, tehostamaan tai poistamaan lääkityksen ruokavaliolla, jossa on vähän hiilihydraatteja (mahdollisimman terveellisellä ja syö vitamiineja ja hivenaineita tarvittaessa)
Hyödyt ja haitat eri vaihtoehdoissa?
"Minä voin 1-tyypin diabeetikkona syödä hiilihydraatteja oikeastaan juuri sen minkä haluan. Se on välillä paljon, välillä vähän vähemmän. Ja sokerit pysyy kunnossa, kunhan vaan tiedän tuon syömäni määrän, koska lääkitys titrataan sitä vastaan.
Eli haluaisin vaan tietää miksi en voisi syödä paljoa hiilihydraatteja? Minulla ei nimittäin ole esim. minkäänlaisia ylipaino-ongelmia, joten siihen ei ainakaan kannata vedota."
Vaihtoehdot:
1. Hoitaa diabetestä lääkkeillä ja tai ruiskuilla ja syö miten huvittaa
2. Pyrkii vähentämään, tehostamaan tai poistamaan lääkityksen ruokavaliolla, jossa on vähän hiilihydraatteja (mahdollisimman terveellisellä ja syö vitamiineja ja hivenaineita tarvittaessa)
Hyödyt ja haitat eri vaihtoehdoissa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Selvyyden vuoksi. Tyypin 1 diabeetikko tarvitsee joka tapauksessa ulkopuolista insuliinia, vaikka ei söisi ollenkaan hiilihydraatteja. Terveen ihmisen haimakin erittää koko ajan insullinia, vaikka ei söisi mitään. Konkreettinen syy on glukoosin uusiomuodostus maksassa. Tämä glukoosi on saatava eteenpäin verestä. Lisäksi elimistössä on muitakin toimintoja, jotka vaativat insuliinia.
Jotkut tyypin 1 diabeetikot käyttävät vain pitkävaikutteista insuliinia. Lyhytvaikutteiset, ns. ateriainsuliinit ovat uudempi keksintö. Aikaisemmin oli käytettävissä vain pitkävaikutteinen insuliini. Tällöin hiilihydraattien määrä oli hyvin rajoitettua ja se oli jaettu tarkasti eri aterioiden kesken, jotta verensokeri pysyi kohtuullisena. Jotkut tyypin 1 diabeetikot noudattavat tätä vieläkin ja pärjäävät siis pelkällä pitkävaikutteisella insuliinilla.
Hiilihydraattien rajoittaminen ruokavaliossa ei vähennä vitamiinien ja hivenaineiden saantia. Runsaista vähähiilihydraattisista kasviksista saa kaiken tarpeellisen eläinkunnan tuotteiden lisänä. Runsas vähähiilihydraattisten kasvisten syönti onkin VHH:n kulmakiviä. D3-vitamiini on kaikilla ruokavalioilla yleensä liian vähäistä.
Lainaan vähän edelliseltä:
=========================
Jotkut tyypin 1 diabeetikot käyttävät vain pitkävaikutteista insuliinia. Lyhytvaikutteiset, ns. ateriainsuliinit ovat uudempi keksintö. Aikaisemmin oli käytettävissä vain pitkävaikutteinen insuliini. Tällöin hiilihydraattien määrä oli hyvin rajoitettua ja se oli jaettu tarkasti eri aterioiden kesken, jotta verensokeri pysyi kohtuullisena. Jotkut tyypin 1 diabeetikot noudattavat tätä vieläkin ja pärjäävät siis pelkällä pitkävaikutteisella insuliinilla.
=========================
Minä olen sairastunut 1-tyypin diabetekseen 60-luvulla ja hoitona oli yksi piston Lente-insuliinia (pitkävaikutteinen) vuorokaudessa. Minulle oli laskettu, että tarvisin hiilihydraatteja noin 160g vuorokaudessa (olin kasvuikäinen lapsi, juuri kymmenen täyttänyt). Tuo hiilihydraattimäärä oli jaettu todella useaan ateriaan eli aamiainen, välipala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Eli omalla kohdallani varottiin nimenomaan suuria kerta-annoksia vain pitkävaikutteisen insuliinin aikana.
Nykyisin pikainsuliinien aikana syön suunnilleen tuon saman hiilihydraattimäärän vuorokaudessa, mutta nyt voin helpommalla rajoittaa sitä vähäisempään aterioiden lukumäärään eli nuo välipalat eivät enää ole pakollisia. Samoin voin myös vaihdella päivittäistä määrää vapaammin, koska hoito on "räätälöitävissä" aina kyseisen päivän ja aterian mukaisesti.
Mutta siis pointtini oli, että eihän tuo 160g hiilihydraatteja vuorokaudessa ole mikään kovin pieni määrä. Tosin kyse oli tuolloin kasvuikäisestä lapsesta, jolle oli laskettu päivän kokonaisenergiamääräksi 2400 kcal ja josta siis noin 640 kcal oli hiilareiden osuus eli noin 27% kokonaisenergiasta. Nykyisin, kun kokonaisenergiatarve on paljon pienempi eli noin 1600 kcal päivässä, on tuo sama määrä toki suurempi E% kuin aiemmin.
Ihan noin yleisemmin näistä pähkäilyistä. Eiköhän se ole sama mitkä keinot kenelläkin on. Pääasia on hyvä olo ja positiivinen asenne yleensä elämään. Ja parhaat keinot kullekkin ovat ne, jotka tuntuvat kullekkin omimmilta ja joilla homma on hanskassa
Kysyisin mielenkiinnosta pelkällä pitkävaikutteisella pärjäämisesta silloin, kun ei ateriainsuliineja ollut käytössä.
Ymmärrän, että pitkävaikutteista yliannostettiin verrattuna nykyiseen normaalikäyttöön. Jotta ei tullut hypoja piti hiilihydraatteja tämän takia nauttia mahdollisimman tasaisesti. Tällä tasaisuudella saavutettiin myös nähtävästi se, että toisaalta ei liian korkeitakaan liian usein esiintynyt. Näin siis ainakin teoriassa. Kotimittareita ei ollut eikä todellisia verensokereita ollut mahdollista saada mitattua kuin joskus laboratoriossa. Virtsassakin sokeri alkaa näkyä viiveellä vasta ylitettyään 10-12 mmol/l. Hypot piti nähtävästi vain pelkän tuntemuksen perusteella hallita. Tuohon aikaan oli ilmeisesti paljon vaikeampaa kuin nykyisin saada verensokerit pysymään kunnollisena. HBA1c, vai oliko se pelkkä HbA1, kertoi ilmeisen paljon tuohon aikaan.
Miten yöllä, kun hiilihydraatteja ei nautittu? Tällöinhän maksa alkaa työntää vereen sokeria, jos insuliinitaso ei ole liian korkea. Oliko pitkävaikutteisen insuliinin vaikutuskäyrä sellainen, että insuliinitaso laski sopivasti yöllä, jotta maksa toimi ja toisaalta riittävä, että sokeri siirtyi verestä eteenpäin eikä tullut hypereitä?
Eihän noihin aikoihin tosiaan ollut verensokerimittareita ja seuranta oli muutenkin iahn toista maata kuin nykyisin. Ei ollut tuota Hab1c:täkään (tai vastaavaa), ei ainakaan mun hoitopaikassa. Eli kontrollit olivat noin 3kk:n välein ja silloin mitattiin vain paastosokeri sormenpäästä. Siinä se.
Kotikonstein tosiaan tehtiin noita virtsatestejä ja lähinnä oletuksella, että munuaiskynnys olisi noin 10 mmol/l.
Voin vain kertoa omista kokemuksistani, mutta ilmeisesti verensokeritasapaino oli sen verran nykyistä korkeammalla, ettei öisin ollut pahemmin ongelmia. Silloisen Lenten vaikutuskäyristä ei tuolloin puhuttu mitään. Ja insuliinin pitoisuuskin oli eri eli 40ky/1ml, joten en jaksa alkaa muuttamaan silloisia ml-määriä (siis senaikaisten ruiskujen skaala oli ml, ei ky tai unit, kuten nykyisin) nyky-uniteiksi.
Mutta sikäläisilläkin insuliineilla ja hoitotavoilla on selvitty. En vaan kuuna, päivänä haluaisi takaisin pelkän pitkävaikutteisen insuliinin käyttäjäksi. Niin paljon vapautta elämääni olen saanut nykyinsuliineilla ja tasapainokin on selkeästi parempi kuin entisinä aikoina (siis jos Hba1c ois ollut jo silloin).