Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Erosin 3 vuotta sitten pitkästä parisuhteesta josta minulla on kaksi lasta. Sen jälkeen seurustelin vuoden erään ihmisen kanssa, mutta suhde kuivui kokoon. Roikuin hänessä ja epäilin häntä pettämisestä yms. vaikka ilmeisesti hän tapasi vain ystäviään ja vietti normaalia sosiaalista elämää ystäviensä kanssa. En vain ymmärtänyt että sellaistakin voi olla.
Nyt olen yli vuoden taas seurustellut, mutta suhde vaikuttaa lähinnä seksisuhteelta eikä meillä ole mitään yhteistä ja näemme harvoin. Yritän olla roikkumatta ja antaa toiselle tilaa ja aikaa olla perheensä ja ystäviensä kanssa. En uskalla edes soittaa hänelle. Kelpaan seuraksi aina silloin kun ei ole muita menoja ja hänen tekee seksiä mieli. Tiedän että pitäisi tehdä työtä suhteen eteen, osata olla normaali ja liikkua itsekin jossain joskus, harrastaa ja ehdottaa kumppanille joskus jotain uutta kivaa. En vain enää uskalla koska ei hän tähänkään asti ole suostunut ehdotuksiini enkä sitäpaitsi itsekään tiedä mitä haluaisin tehdä ja mitä en. Jotenkin tökeröä väkisin yrittää keksiä jotain mikä olisi molemmista kivaa. Toinen juo ja harrastaa kaikenlaista isoissa porukoissa, minä taasen en käytä alkoa juuri ikinä ja tapaan ihmisä mieluummin yki kerrallaan. Kokemuksesta tiedän ettei toista voi omistaa ja ettei toinen ihminen voi minua pitää pystyssä tai tehdä onnelliseksi. Pitäisi opetella tuntemaan itsensä ja välittää itsestään, vasta sitten olisi kykyä elää parisuhteessa...
Työpaikka minulla on ja mukavia työkavereita, tosin en kykene pitämään heihin yhteyttä vapaa-ajallani. Ongelmani onkin se, etten hallitse elämääni työajan ulkopuolella. Töissä olen sosiaalinen, nauretaan ja minusta pidetään siellä. Tänään aamuvuoron jälkeen nukuin, heräsin nyt valvomaan yksin yötäni. Huomisesta ei mitään tietoa mitä teen, koska lapset ovat isänsä luona eikä minulla ole siviilissä ketään ystäviä. Tai on pari lapsuudenystävää, mutta heillä on omat menonsa ja perheensä. Täällä kotona minulle käy monesti niin, etten jaksa käydä pesulla, syödä, mennä ulos, lukea, katsoa teeveetä, siivota, pestä pyykkiä tai mitään. Saati että tulisi lähdettyä johonkin... nytkin on roskapussi tuossa haisemassa kun en saa vietyä sitä piharoskikseen...
Olen aiemmin ollut kova ja innokas harrastamaan kaikenlaista. Viime vuosina kaikki on jäänyt. Tuntuu kamalalta kun toisilla kolmikymppisillä on kavereita joiden kanssa käydä salilla, viettämässä iltaa jossain, leffassa tms. mutta minulla ei ole oikein ketään jolle edes soittaa. Elämäni on sekaisin. Pelkään että erakoidun täysin ja siirrän pahan oloni lapsiinkin. Kauhulla odotan tulevaa kesälomaa joka pitäisi viettää lasten kanssa kotona rahattomana, eikä ole edes sukulaisia ketä tavata.
Valivali. Joskus on vaan pakko ruikuttaa omaa tylsyyttään :-/
Nyt olen yli vuoden taas seurustellut, mutta suhde vaikuttaa lähinnä seksisuhteelta eikä meillä ole mitään yhteistä ja näemme harvoin. Yritän olla roikkumatta ja antaa toiselle tilaa ja aikaa olla perheensä ja ystäviensä kanssa. En uskalla edes soittaa hänelle. Kelpaan seuraksi aina silloin kun ei ole muita menoja ja hänen tekee seksiä mieli. Tiedän että pitäisi tehdä työtä suhteen eteen, osata olla normaali ja liikkua itsekin jossain joskus, harrastaa ja ehdottaa kumppanille joskus jotain uutta kivaa. En vain enää uskalla koska ei hän tähänkään asti ole suostunut ehdotuksiini enkä sitäpaitsi itsekään tiedä mitä haluaisin tehdä ja mitä en. Jotenkin tökeröä väkisin yrittää keksiä jotain mikä olisi molemmista kivaa. Toinen juo ja harrastaa kaikenlaista isoissa porukoissa, minä taasen en käytä alkoa juuri ikinä ja tapaan ihmisä mieluummin yki kerrallaan. Kokemuksesta tiedän ettei toista voi omistaa ja ettei toinen ihminen voi minua pitää pystyssä tai tehdä onnelliseksi. Pitäisi opetella tuntemaan itsensä ja välittää itsestään, vasta sitten olisi kykyä elää parisuhteessa...
Työpaikka minulla on ja mukavia työkavereita, tosin en kykene pitämään heihin yhteyttä vapaa-ajallani. Ongelmani onkin se, etten hallitse elämääni työajan ulkopuolella. Töissä olen sosiaalinen, nauretaan ja minusta pidetään siellä. Tänään aamuvuoron jälkeen nukuin, heräsin nyt valvomaan yksin yötäni. Huomisesta ei mitään tietoa mitä teen, koska lapset ovat isänsä luona eikä minulla ole siviilissä ketään ystäviä. Tai on pari lapsuudenystävää, mutta heillä on omat menonsa ja perheensä. Täällä kotona minulle käy monesti niin, etten jaksa käydä pesulla, syödä, mennä ulos, lukea, katsoa teeveetä, siivota, pestä pyykkiä tai mitään. Saati että tulisi lähdettyä johonkin... nytkin on roskapussi tuossa haisemassa kun en saa vietyä sitä piharoskikseen...
Olen aiemmin ollut kova ja innokas harrastamaan kaikenlaista. Viime vuosina kaikki on jäänyt. Tuntuu kamalalta kun toisilla kolmikymppisillä on kavereita joiden kanssa käydä salilla, viettämässä iltaa jossain, leffassa tms. mutta minulla ei ole oikein ketään jolle edes soittaa. Elämäni on sekaisin. Pelkään että erakoidun täysin ja siirrän pahan oloni lapsiinkin. Kauhulla odotan tulevaa kesälomaa joka pitäisi viettää lasten kanssa kotona rahattomana, eikä ole edes sukulaisia ketä tavata.
Valivali. Joskus on vaan pakko ruikuttaa omaa tylsyyttään :-/
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Pitäisi opetella tuntemaan itsensä ja välittää itsestään, vasta sitten olisi kykyä elää parisuhteessa... "
Itse olet jo näköjään oivaltanut mitä sinun tulisi tehdä ennenkuin saat hyvän ja toimivan parisuhteen. Olet näköjään masentunut ja turhautunut ja luokitellut suhteesi pelkäksi seksisuhteeksi, eikä se tunnu sinulle riittävän. Olet pohdiskellut tuota suhdettasi ja nyt eikun toimimaan, jos suhde ei tyydytä, ei siinä ole pakko olla. Eikö vain? Ota aikaa itsellesi ja opi hyväksymään ja rakastamaan ensin itseäsi, kenties sitten parisuhdekin onnistuu... vai mitä. Älä ihmeessä jää tuohon masennukseen möyrimään enää, vaan ala tehdä jotain päästäksesi ulos tilanteesta joka on sinulle ahdistava. Terveisin toinen persoonallisuushäiriöinen.
kiitos :-)
jospa saisin heti aamulla soitettua mtt: on... olin siellä asiakkaana vielä yli vuosi sitten, mutta jätin sitten ajat käyttämättä ja lääkkeet lopetin omin päin kun ne oli niin kalliita... noinkohan sinne enää pääsee asiakkaaksi takaisin...pitäisi varmaan olla uusi lähete... ja saanko sellaista aikaiseksi... täytyy yrittää :-)
masennuslääkkeet ainakin on pakko aloittaa uudelleen.
olen tuota suhdetta miettinyt pääni puhki ja viisainta olisi nyt se lopettaa, josko vielä voitaisiin sovussa erota ja ehkä pysyä ystävinä. toisaalta minä olen tässä se jolla kuitenkin on tunteita pelissä, joten se ystävänä olo voi tuottaa vaikeuksia... tai jos saisin tämän pääkoppani parempaan kuntoon niin ehkä suhdekin siitä vielä virkistyisi tai saisin ainakin voimia selvitä eron yli. heh, komsii, komsaa... inhoan tätä asioiden puimista, haluiaisin tehdä jotain spontaania, heittäytyä johonkin uuteen tai miksei vanhaankin harrastukseen, innostua jostain niin ettei vapaa-aika kuluisi pelkkään kotona muhimiseen ja itsesääliin aina. ei vain ole ollut nyt voimia lähteä yrittämään mitään. tyhjä olo seuraa joka paikkaan. paitsi töihin... olenkohan työnarkomaanikin vielä kaiken kukkuraksi :-D
sua, jos masennus saa yliotteen sussa ja siitä tulee vakava ongelma hae apua psykologeilta.
Mitä vikaa on pelkässä seksisuhteessa? Se voi olla kummallekin osapuolelle täysin riittävä. Jos se toimii, niin anna palaa. Turha polttaa itseä yrittämällä suhdetta, joka on mahdoton.