toimii aivan oikein, kun poistaa noiden palkattujen SAK/demareiden saittisaastat.
Olenkin jo kauan ihmetellyt, jotta milloin saitista tehdään ylläpidon toimesta kansalaisten "mielipiteiden mittareita", eikä enää anneta SAK/demareiden puoluetoimiston propakandaosaston mellastaa saitilla kuin sen omistaisivat.
Saitti ei tarvi mitään sheriffiä, kunhan vain ylläpito silloin tälllöin poistaa noiden vakiosaastuttajien ketjut. Esim. kerran päivässä.
Olenkin jo kauan ihmetellyt, jotta milloin saitista tehdään ylläpidon toimesta kansalaisten "mielipiteiden mittareita", eikä enää anneta SAK/demareiden puoluetoimiston propakandaosaston mellastaa saitilla kuin sen omistaisivat.
Saitti ei tarvi mitään sheriffiä, kunhan vain ylläpito silloin tälllöin poistaa noiden vakiosaastuttajien ketjut. Esim. kerran päivässä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ja poistamispyynnöissä on kyse siitä, että kepulaiset eivät halua osallistua poliittiseen keskusteluun. He luulevat, että keskustelun pitäisi olla samanlaista kuin Kepun tupailloissa tai herättäjäjuhlilla. Kansanomaisesti tätä voisi nimittää raukkamaisuudeksi ja pelkuruudeksi. Kun ei osata asiaperustein ottaa kantaa, poistetaan ikäväksi koetut vasta-argumentit, aletaan nimitellä kirjoittajia ja ryhdytään alatyyliseen kirjoitteluun. Raukkamaisuuden ja pelkuruuden ohella se kertoo myös vähä-älyisyydestä.
Palstalla tuskin on esiintynyt yhtään palkattua kirjoittajaa. Poistojen kohteiksi ovat nyt joutuneet ainakin Jaban ja City-Keskustan avaukset. Heidän kirjoitustensa perusteella on vaikea yhdistää heitä SAK/demarien puoluetoimistoon, mutta varma en tietenkään ole.
Poistot ovat tietysti sensurointia, koska poistetut avaukset eivät ole olleet palstan sääntöjen vastaisia. Sensuuri puolestaan on tuttua diktatuureista, joissa ei sallita vapaata mielipiteenvaihtoa. Kepulaisilla on edelleen kovasti vetoa sensurointiin. Se ei tietysti suomettumishistorian huomioiden ole aivan yllättävää.
Yksi huomionarvoinen seikka on se, että Keskustan palsta on poliittisista keskustelupalstoista jatkuvasti suosituin. Joku voisi ajatella tämän jotenkin imartelevan Kepua puoleena, kun siitä ollaan keskusteluissa eniten kiinnostuneina. Palstan kirjoitusten sisältöön perehtyvä saa kokea kuitenkin rajun yllätyksen, jos mainittu ennakkoasenne on. Palstan asiakirjoituksista huomattavan suuri osa on sellaisia, joissa arvioidaan Kepu ja sen politiikkaa kriittisesti. Kepun politiikasta suopeasti tai edes ymmärtävästi kirjoittavien osuus on ollut häviävän pieni. Oikeastaan näistä muistuu mieleen vain Oiva Härkönen eikä hänenkään perusteluja voi kovin paljon kehua, kun monasti Oiva pyrki todistelemaan väitteitään omilla aiemmilla kirjoituksillaan.
Kepua kannattavat kirjoittajat eivät käsittele kirjoituksissaan täällä Kepua tai sen politiikkaa. Joitakin iskulausetyyppisiä kehuja toki esiintyy tyyliin "Kepu on paras". Juurikaan tätä syvempää analyysia on vaikea löytää. Sen sijaan Kepua kannattavat kirjoittajat osallistuvat innolla alatyyliseen kirjoitteluun, joka on sitten ihan sananmukaisesti alapäähän keskittyvää. Freudin oppeihin paremmin tutustuneilla saattaisi olla tällaisestä tyylista oma näkemyksensä, mutta en puutu siihen enempää. Hyvin tavanomaista on myös muiden kirjoittajien arvostelu ja tämäkin yleensä alatyylillä. Osansa saa tietysti keskittyminen muiden puolueiden ja niistä erityisesti demarien politiikan arvostelu.
Kepulainen politiikka näyttää siis ulkopuolisin silmin katsottuna täysin kuvottavalta, jos palstan kirjoituksista on jotain pääteltävissä. Voi olla joidenkin kepulaisten piirissä on herätty tähän ja silloin on halua saada Keskustan palsta huomattavan paljon epäsuositummaksi. Suositun siitä tekevät Kepua kriittisesti arvioivat, kun he vetävät puoleensa näitä kepulaisia törkykirjoittajia kuin se kepulainen perustuote kärpäsiä. Suosio laskisi, kun ja jos nämä asiakirjoittajat kyllästyisivät jatkuviin poistoihin ja siirtyisivät muualle tai lopettaisivat Kepulle kiusallisen kirjoittelunsa. Poistoja esittävällä saattaa olla takana tämänkaltainen ratio.
keskustapolitiikkaa kohtaan rajoituu miltei siihen, että sanot: "Syön ennemmin tanskalaista kuin suomalaista kinkkua ja juon ennemmin ranskalaista konjakkia kuin kossua" ;)
Asia on täysin toisinpäin Kepukaunaiset törkyturvat täällä riehuvat asiattomuksineen.
Osa heistä saa palkkaa SDP:ltä törkyviesteistään.
Sinäkin kirjoittelet keskustavastaisia juttujasi ymmärtämättä peruskysymystä: Mitä kunkin puolueen teot aiheuttavat niiden kohteeksi joutuneissa, siis ihan tavallisissa ihmisissä.
Kyllä Keskusta, virheistään huolimatta omaa hyvän kokonaisnäkemyksen Suomesta ja täällä elelevistä ihmisistä. Onhan se myös alkujuuriltaan väkevästi isänmaan kamarasta lähtöisin.
Suomen suloisessa suvessa on vahvasti keskustan alkukodin suloinen henkäys.
perehtyä kirjoituksiini paljon tarkemmin. Olen usein arvioinut kepulaista maatalous- ja aluepolitiikkaa sekä kepulaista opportunismia. Makutottumuksistani olen kirjoittanut hyvin vähän. Voin kuitenkin sanoa, että teen valintoja hyvän hinta/laatusuhteen pohjalta. Joskus valinta osuu sen perusteella kotimaiseen, joskus taas ulkomaiseen. Kun elämme vapaassa markkinataloudessa, siihen kuuluu nimenomaisesti tällaisten valintojen teko. Se on ollut kepulaisille käsittämätöntä, minkä vuoksi heitä ei voikaan pitää markkinatalouden kannattajina.
esiintyy myös Kepuvastaista törkykirjoittelua. Myönnän sen ja pidän sitä valitettavana. Ylläpidon tulisikin ensisijaisesti puuttua törkykirjoitusten poistamiseen sen sijaan, että poistojen kohteiksi joutuvat pääsääntöisesti asialliset kirjoitukset.
kirjoituksissani hyvin usein juuri sitä, mitä Kepun politiikka aiheuttaa niiden kohteiksi joutuneissa ihmisissä. Olen mm. kirjoittanut, että Kepun maatalouspolitiikka ja aluepolitiikka on luonut ihmisille katteetonta tulevaisuudenuskoa Kepun kannatusalueilla. Todellisuus on ollut luvattua paljon karumpi. Tämän takia maatalousväki on välillä käärmeissään ja syntyy esim. Kemijärvi-liikken tapaisia ilmiöitä.
Kirjoituksesi loppuosuus kertoo paljon kepulaisuudesta. Siinä on samaa ylistyslaulua kuin uskonnollisissa tapahtumissa herättäjäjuhlilla tai diktatuurimaiden propagandassa. Putin-nuoret Venäjällä harrastavat juuri samantapaista runollista hurmoshenkisyyttä nostattaakseen yhteishenkeä.
Jos vertailupuolueeksi otetaan Kokoomus, se näyttää ajat sitteen päässeen irti tuollaisesta hurmoshenkisyydestä ja itsekritiikin puutteesta. Siinäpä Kokoomuksen menestyksen salaisuus onkin. Se ajaa politiikkaansa asiaperustein ja perustellen valintansa kansalaisille. Kansalaiset luottavat nykyisin enemmän järkiperusteisiin kuin runolliseen hurmoshenkisyyteen.
Ovatko Jyväskylän linnunpönttötalkoot "asiaperusteista" toimintaa? Entä jos tarkastellaan viitekehyksiä vaikkapa ihan aluksi Halosen, Kataisen ja Urpilaisen osalta? Onko heillä ollut mahdollisuuttakaan hahmottaa koko Suomea.
Olen tunteva ihminen, erityisesti luonto herättää voimakkaitakin tuntemuksia. Helsigissä on vaikea kokea mitään vastaavaa. Tekeekö se sitten kyyniseksi? Mene ja tiedä.
,,,omin lupineni kopsasin tuosta mainiosta viestistäsi ja sen jatkosta pitkät pätkät omaan vastineeseeni. Tein niin, koska mielestäni sanot noissa totuuden aivan erinomaisen hyvin ja selvästi.
Tietenkin niin kepulien keskusteluhaluttomuuden kuin palstan suosionkin syyt ovat ne, jotka mainitset. Sen varmasti ymmärtää yksinkertainen kepulikin, ja se saa hänet tuskassa esittämään yhä lisää sitä ainoaa osaamistaan - ja siten yhä vankemmin vahvistamaan sanomasi totuutta.
Linnunpönttötalkoisiin en osaa ottaa muuta kantaa kuin, että kuulostaa otsikon perustella ihan hyvältä. Jokainen asuu ja näkee Suomen ja tämän maailman omasta linnunpöntöstään. Kaikilla poliitikoilla on yhtäläiset mahdollisuudet mistä tahansa viitekehyksestä käsin hahmottaa koko Suomi. Jokainen näkee jo kartasta katsoen, että Suomi on enimmäkseen soita, metsää ja järvimaisemaa. Asustus vähenee sitä mukaa mitä pohjoisemmaksi mennään.
Luonto voi herättää tuntemuksia joka puolella Suomea. Suomi onkin yhtä luontokokemusta. Helsingissä voi mennä vaikkapa meren äärelle ihalilemaan hienoa merimaisemaa. Näitä on Helsingissä paljon, kun se rajoittuu koko leveydessään mereen. Itse asun suhteellisen vähän asutulla alueella, missä voi kuunnella aamuisin satakielen komeaa laulua. Helsingin etuna on se, että luontokokemusten lisäksi on mahdollisuus kokea kaikkea muutakin. Voi mennä elokuviin, teatteriin, oopperaan, erilaisiin tapahtumiin, ravintoloihin, hypätä Viron tai Ruotsin laivaan ihan ex tempore, lähteä lennolle ja hankkia ne rusketusraidat. Asiointi on nopeaa ja helppoa, kun kaikkea on saatavilla suhteellisen läheltä.
Henkilökohtaisesti käyn mielelläni kesäisin maaseudulla. Muina aikoina en sitä kovin mielelläni tee kuin korkeintaan jotain hiihtolomareissua ajatellen. Luontokokemuksia maaseudulta toki saa, sekä myönteisiä että vähemmän mukavia. Viime mainittuihin kuului tänäkin kesänä todella tympeät hajut eräissä kohdin Suomea. Nämä tulevat nenään pelkästään, kun ajaa autolla ohi. En ole koskaan käsittänyt sitä, miksi joku voi sabotoida ympäristöään minkkitarhan ja sikalan hajuilla. Kalajoella jossa tulee useinkin käytyä, tämä on selvä inrtessiristiriita, kun Kalajoki elää matkailusta. Minkkitarhojen kuvottava haju ei liene hyväksi kuitenkaan seudun matkailun edistämiselle.
Suomessa asumista voi tarkastella tietysti monesta näkökulmasta. Minä en yleensä tarkastele sitä siitä näkökulmasta, missä on kiva asua ja missä saa milloin mitäkin tuntemuksia. Ihminen ei nimittäin oikein tahdo elää kivoilla tuntemuksilla. Asutus on keskittynyt eteläiseen Suomeen kahdesta syystä. Eteläisen Suomen ilmasto on keskimäärin lämpimämpää kuin pohjoisen. Tämä liittyy kyllä osin tuntemuksiin, mutta myös muuhun. Muun muassa maatalouden harjoittaminen on edullisempaa lämpimissä luonnonoloissa, kun hallanvaara on pienempi ja kasvukausi pitempi. Toinen tekijä on sitten se, että taloudellinen toiminta on keksittynyt eteläiseen Suomeen. Se johtuu siitä, että yritystoiminta mielletään monesta syystä kannattavammaksi siellä, missä on ihmisiäkin. Minä puhuisinkin kyynisyyden sijasta realismista.
Poistopyyntöjen syynä saattaa myös olla suomalainen pitkä vaikenemisen perinne. ei olla totuttu puhumaan suoraan, eikä myöskään vastaanottamaan omalle elämänkäsitykselle vieraista arvoja. Sisällissodan jälkimainingeissa totuttiin kuulemaan ainoastaan yhtä puolta asioista, ihmisillä ei ollut oikeutta totuuteen ja avoimuus on mahdotonta sen aikaisissa oloissa. Kekkosen oli hyvä tätä perinnettä jatkaa, hän astui ikään kuin valmiiseen sensuuriin. Presidentti käyttikin tilaisuuttaan sumeilematta hyväkseen. Synty maantapa, jossa vaikeneminen oli kultaa ja ainostaan sen avulla voi yhteiskunnallista valtaa saada. Mauno Koiviston jatkoi yllättävää kyllä saman tapaista linjaa, kieltämällä ominen puheenvuorojensa arvioinnin ja tulkinnat.
Suomalainen paternalismi on myös eräs tekijä, uskotaan siis niin vahvasti yhteiskunnan eliitin tekemiin päätöksiin, että kritiikki koetaan hyvin vaikeana ja jopa pilkkana. Paternalismi on varsin tyypillinen asenne ihmisillä, joiden arvot ovat lujasti sidottuja ns. perinteiseen yhteiskuntakäsitykseen. Näkemys pitää sisällään myös sen, ettei yhteiskunnallista keskustelua edes voida käydä, ellei olla jonkinlaisen kattojärjestön alaisia. Näin mielipiteisiin voidaan suhtautua jos valmiin arvolatauksen kautta. Palstalla on tästä suhtautumistavasta varsin viljalti esimerkkejä, vaikkapa tässä ketjun avauksessa.
Mikäli keskusteluissa käsitellään tuttuja asioita ja käydään henkilöihin kiinni, tämä ei herätä ahdistusta, tuttua toimintaahan se näiden pikku hitlereiden kotioloista. Ahdistusta herättävät keskustelut ovat juuri niitä, joissa asiallisesti ja perustellusti käydään hallituksen ja Keskustapuolueen esityksiä läpi. Jos vastaan ei voi väittää, laitetaan pää pensaaseen ja kuvitellaan asioiden sillä selvenevän. Juuri tämä vuoksi asiakeskustelut pyritään poistamaan.
Ei ole mahdollista lopettaa keskusteluja vapaassa yhteiskunnassa, pyrkimys tämän tapaiseen toimintaa toimii ainoastaan sytykkeenä, sikäli sensuuri on harmitonta. Kuitenkin, jos keskustapalsta saataisiin keskustelemattomaksi, varmaan jossakin säilyisi ihmisiä, joiden uskontona pysyisi puolueen julistus ja jotka viattomuudessaan pystyisivät vielä luottamaan puolueensa arvomaailmaan. Kysymys kuuluukin, pitäisikö viattomien ja lapsenuskonsa säilyttäneiden antaa edelleenkin uinua?
Toit taas esiin näkökohtia, joista on vaikea olla eri mieltä. Ehkä tyydynkin vain esittämään joitain jatkopohdintoja tai uusia näkökulmia.
Yksi sellainen on yhtenäiskulttuuri, joka on ollut erityisen voimakas Kepun perinteisillä kannatusalueilla kuten Pohjanmaalla. Määrätynlainen elämäntapa maaseudulla on haluttu säilyttää sekä vaalia niitä aroja, jotka ovat kuuluneet tuohon elämäntapaan. Se on ehkä tuttua vanhoista Suomi-filmien ajoista. Yhtenäiskulttuurin puolustamiseen liittyy tietysti vahva muutosvastavirta.
Koko sotien jälkeinen Suomen historia on ollut nopearytmistä murrosvaihetta. Talonpoikaiskulttuurin puolustajat on ahdistettu seinää vasten tai ainakin niin he kokevat. Tämä johtuu laajasta maaltapaosta ja maaseudun merkityksen rapautumisesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Voi olla vaikea tunnustaa, että elämän syke ja rytmi ovat siirtyneet totaalisesti kaupunkeihin ja maaseutu on jäänyt periferiaksi. Samanlaisia tunteita lienevät kokeneet britit, joiden siirtomaavaltaan perustunut hegemonia maailmassa on vähitellen kaventunut olemattomiin ja Britanniasta on tullut Euroopan syrjäalue Saksaan ja Ranskaan verrattuna.
Erilaiset yhteiskunnalliset viestit ovat perinteisestä talonpoikaisnäkökulmasta jatkuvasti negatiivisia. EU-jäsenyys oli tässä liemessä viimeinen pisara. Itsellinen talonpoika muuttui ensin valtion rengiksi ja sitten valtion ja EU:n rengiksi. Kyllähän sellainen tietysti sapettaa. Mieluummin huonoilta uutisilta haluaa sulkea silmänsä ja korvansa. Keskustelun välttäminen on juuri osa tätä prosessia, koska siinäkin on vaara joutua kohtaan vain ikäviltä tuntuvia asioita. Kepulainen käpertyy mielluummin itseensä ja purkaa vihaansa toisinajatteleviin ja niistä erityisesti punikkeihin, jotka ovat laajasti ajateltuna muita paitsi kepulaisia. Punikkeihin tuota vihaa voi purkaa senkin vuoksi, sillä he olivat viimeisiä, joista talonpoikaisyhteiskunta sai vielä jonkinlaisen niskalenkin. Siitäkin on kulunut kohta sata vuotta.
Kepulaisuuden tämä vaihe on kuitenkin vähitellen loppumassa. Oireellista oli vanhan kaartin tappio puheenjohtavaalissa ja liberaalimman Mari Kiviniemen voitto. Tämä oli tavallaan ensimmäinen kerta, kun kepuväki heitti vaalissa hyvästit konservatiiveilleen. Vielä jokunen vuosi sitten Jarmo Korhonen huudettiin hurmoksessa puheenjohtajaksi. Nyt hänet huudettiin lähes yhtä kovassa hurmoksessa ulos. Siinä on tiettyä luopumisen menttaliteettia. Tehkööt niin kuin lystäävät, on alettu ajatella. Pieleen se menee joka tapauksessa. Mari Kiviniemi jatkaa siitä, mihin Matti Vanhanen pääsi. Kepu katkaiseen vähitellen yhteyden juuriinsa. Moni onkin alkanut kysyä, mitä mieltä on enää äänestää koko Kepua. Vanhasen-Kiviniemen johtama Kepu on epämääräinen puolue, josta ei saa mitään otetta. Kuvaavaa onkin ollut, että kummatkin puheenjohtajat jättävät ottamatta kantaa mihinkään. Tässä suhteessa saittikepulaiset toimivat esikuviensa tavoin. Ei kannata ottaa mihinkään kantaa, koska seurauksena on todennäköisesti vain ikävyyksiä.
ei tunnuta poistavan?
Keskusta on kuule niin iso puolue, että kaikkien mielipide ei mahdu kokoomuslaiseen City-linjaan!
…ymmärtää , mikä on oikeaa kepupolitiikkaa, ja toimii oikein, kun antaa olla palstalla tällaisten avausten:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9222977
Se kepupolitiikan ydin on kyllä hieman kätketty avauksessa, mutta tulee selvästi esillä jatkokeskustelussa. Itsekin olen asiaa parhaani mukaan auttanut – ja nauttinut siitä!
No, kyllä minä itse asiassa, kun totta puhutaan, olen sitä mieltä, että Mielipidepankki antaa rehellistä ja viisasta selitystä täällä nähtävälle yllä olevissa kirjoituksissaan mm. näin (röyhkeästi kopioin niitä suoraan, koska niissä sanottu on ehdottomasti totta ja on sanottu hyvin):
- - -
Poistoissa ja poistamispyynnöissä on kyse siitä, että kepulaiset eivät halua osallistua poliittiseen keskusteluun. He luulevat, että keskustelun pitäisi olla samanlaista kuin Kepun tupailloissa tai herättäjäjuhlilla. Kansanomaisesti tätä voisi nimittää raukkamaisuudeksi ja pelkuruudeksi. Kun ei osata asiaperustein ottaa kantaa, poistetaan ikäväksi koetut vasta-argumentit, aletaan nimitellä kirjoittajia ja ryhdytään alatyyliseen kirjoitteluun. Raukkamaisuuden ja pelkuruuden ohella se kertoo myös vähä-älyisyydestä.
Poistot ovat tietysti sensurointia, koska poistetut avaukset eivät ole olleet palstan sääntöjen vastaisia. Sensuuri puolestaan on tuttua diktatuureista, joissa ei sallita vapaata mielipiteenvaihtoa. Kepulaisilla on edelleen kovasti vetoa sensurointiin. Se ei tietysti suomettumishistorian huomioiden ole aivan yllättävää.
Yksi huomionarvoinen seikka on se, että Keskustan palsta on poliittisista keskustelupalstoista jatkuvasti suosituin. Joku voisi ajatella tämän jotenkin imartelevan Kepua puolueena, kun siitä ollaan keskusteluissa eniten kiinnostuneina. Palstan kirjoitusten sisältöön perehtyvä saa kokea kuitenkin rajun yllätyksen, jos mainittu ennakkoasenne on. Palstan asiakirjoituksista huomattavan suuri osa on sellaisia, joissa arvioidaan Kepu ja sen politiikkaa kriittisesti. Kepun politiikasta suopeasti tai edes ymmärtävästi kirjoittavien osuus on ollut häviävän pieni.
Kepua kannattavat kirjoittajat eivät käsittele kirjoituksissaan täällä Kepua tai sen politiikkaa. Joitakin iskulausetyyppisiä kehuja toki esiintyy tyyliin "Kepu on paras". Juurikaan tätä syvempää analyysia on vaikea löytää. Sen sijaan Kepua kannattavat kirjoittajat osallistuvat innolla alatyyliseen kirjoitteluun, joka on sitten ihan sananmukaisesti alapäähän keskittyvää. Freudin oppeihin paremmin tutustuneilla saattaisi olla tällaisestä tyylista oma näkemyksensä, mutta en puutu siihen enempää. Hyvin tavanomaista on myös muiden kirjoittajien arvostelu ja tämäkin yleensä alatyylillä. Osansa saa tietysti keskittyminen muiden puolueiden ja niistä erityisesti demarien politiikan arvostelu.
Kepulainen politiikka näyttää siis ulkopuolisin silmin katsottuna täysin kuvottavalta, jos palstan kirjoituksista on jotain pääteltävissä. Voi olla joidenkin kepulaisten piirissä on herätty tähän ja silloin on halua saada Keskustan palsta huomattavan paljon epäsuositummaksi. Suositun siitä tekevät Kepua kriittisesti arvioivat, kun he vetävät puoleensa näitä kepulaisia törkykirjoittajia kuin se kepulainen perustuote kärpäsiä. Suosio laskisi, kun ja jos nämä asiakirjoittajat kyllästyisivät jatkuviin poistoihin ja siirtyisivät muualle tai lopettaisivat Kepulle kiusallisen kirjoittelunsa. Poistoja esittävällä saattaa olla takana tämänkaltainen ratio.
Mitä tekemistä sanoilla asiakirjoittelu ja Keskustasta kirjoittelulla täällä on. Henkilökohtaisesti arvioisin sonnan olevan Jungnerin johdolla toteutettuna sosiaalidemokraattisen mielenterveyden avohoitoa.
Totuus on, että suurin osa kirjoituksista on henkisesti sairaiden punasilmäisten tekeleitä.
Varsinkin jos se esitetään rakentavassa hengessä.
Sinä et ole kyllä sinä aikana mitä olen saittia seurannut juurikaan syyllistynyt rakentavaan kritiikkiin. Vain sinun omaa tajunnanvirtaasi, joka ei todellakaan tuota juuri muuta kuin vihankylvöä höystettynä täysin tyhjänpäiväisillä elämänkertatarinoilla.
Jokaisen normaalikeskustelua poliittisesta aiheesta kanssasi yritellyt on saanut kokea sinun "puoluetoimiston sokea myötäilijä" -liturgiasi. Se jos mikä tappaa kyllä keskustelun. Jäljelle ovat jääneet nämä sonnit ja ernestot, joilla ei ole paljonkaan tekemistä politiikan kanssa.
Sitäkin enemmän nämä vittuilijat näyttävät tuottavat sisältöä sinun elämääsi ;)
Saat silmittömästi haukkua kaikki saittilaiset vähintään kerran päivässä. Onhan sitä siinäkin upseerille ja herrasmiehelle, kuten niin mielelläsi toistelet...
Kepulaisuus näyttäytyy tällä palstalla alastomana
...enkä omista viesteistäni, joita hyvin vähän on poisteltukin. Tuo edellinen avaukseni tosin on siirretty yleispolitiikan palstalle, enkä protestoinut siirtoa vastaan, sillä se on ymmärrettävä ja kyllä se avaukseni täytti tehtävänsä jo tällä saitilla oltuaan täällä toista vuorokautta ja saatuaan yli 60 puheenvuoroa. Sitä edellisen avaukseni jatkojuttu, jossa tosiaan puhuin viikonlopun matkastani lounais-Suomessa, poistettiin myöhemmin. Sille poistolle ei oikeastaan ollut perusteita, kun pääsanomani oli tuoda esille eteläisen ja lounaisen Suomen ympäristönhoidollisia eroja itäiseen ja pohjoiseen Suomeen verrattuna, jotka ovat selvät eteläisen ja lounaisen Suomen eduksi, joita eroja selitin kepupolitiikalla, eli onhan kepu itäisessä ja pohjoisessa Suomessa paljon suurempi vaikuttaja kuin etelässä ja lounaassa.
Mielipidepankin mainiosti esittämiä näkemyksiä minä halusin korostaa, sillä niissä näkemyksissä on totuus, jota sinäkään et edes halunne kiistää.
ovat kokolailla kaksi eri asiaa.
Ei mpp:n mielipide muutu totuudeksi sillä, että sinä vakuutat sen olevan totuus. Nythän sinun tarvitsee vain todeta, kukaan ei väittänyt esittämääsi vastaan. Se on siis "kipeä" totuus. Tätähän sinä toistelet noin kaksi kertaa viikossa?
Tällä suuren "yleisön" politiikkasaitilla ei ole juuri näkynyt Suomen Keskustan kannattajia. Jos haluat käydä debattia "oikeiden" keskustalaisten kanssa, kokeileppa verkkoapilan saittia.
Mutta ethän sinä halua. "Yksisilmäinen on sokeiden joukossa kuningas"
on tai sen ainakin pitäisi olla puolueeton keskusteluforum. Voimme puhua Kepun politiikasta ilman mitään puoluevalvontaa. Puolueiden omat keskustelupalsta ovat niiden valvomia ja lähtökohtaisesti puolueellisia. Eivät kepulaiset jää vaalitenteistäkään keskustelemaan keskenään tupailtoihin vaan osallistuvat ulkopuolisten järjestämiin vaalitailaisuuksiin, koska on pakko osallistua, kun muutkin osallistuvat. On varsin kummallista, että kepulaiset halauvat karsastaa normaalia poliittista keskustelua.
aikamieheltä?!
"kepulaiset halauvat karsastaa normaalia poliittista keskustelua"
Kai nyt kuitenkin itsekukin vielä saa osallistua siihen keskusteluun mihin itse haluaa? Jos tämä suoli24 on puolueeton keskusteluforum, niin minä olen mooses lipponen...
tämä sillä tavalla puolueeton, että kuka tahansa voi halutessaan osallistua mielipiteenvaihtoon ilman ennakkosensuuria. Ylläpito harjoittaa kyllä jälkikäteissensuuria poistaen nimenomaan Kepua kriittisesti arvioivia kirjoituksia.
Jokainen voi osallistua haluaamaansa keskusteluun, mutta demokratian kannalta lienee kuitenkin suotavaa, että osallistutaan myös sellaisille keskusteluforumeille, joissa mielipiteitä voi vaihtaa muidenkin kuin kepulaisten kesken.
siellä on ajateltu, että antaa kaikkien kukkien kukkia, smasta kepulaisesta kasvualustastahan ne nousevat.
Jospa ylläpito kuitenkin sitten kun se joskus tulee ja alkaa poistaa sääntöjen mukaisia asiallisia viestejä poistelisi myös noita oksennuksia.
avaus tämän alla on hyvä esimerkki kepulaisesta keskustelusta. Kuin suoraan hullujen huoneelta. Vaikea on hahmottaa näitä edes saman eliölajin edustajiksi. Eläisikö keskuudessamme vielä jonkin alemman ihmislajin edustajia?
Kapin kärppänä, eri nikillä.