Itselläni on ollut lähes täysin samankaltaisia ongelmia mitä viimeisimmistä viidestä sai lukea. Olen tosin seurustellut viimeksi 15-17 vuotiaana. Ensimmäinen oikea suhde meni katki, kun tunsin tarvitsevani omaa aikaa. Teimme kaikkea kahdestaan ja porukalla, mutta minulla ei ollut aikaa tehdä omia juttuja, aloin syrjäytymään hänestä. Sitten myöhemmin meni luonnollisesti poikki hänen kanssaan ja en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Sen jälkeen rupesi vain menemään pitkin alamäkeä, koska en osannut myöhemmin luoda suhteita, saati saanut niitä kestämäänkään.
Olen sen jälkeen "joutunut" elämään yksikseni, kavereita toki oli, mutta menetin itsetuntoni ja varmuuteni aivan kokonaan. Nyt olen 22-vuotias jolla ei ole kokemusta seurustelemisesta, saati mistään muustakaan, mutta olin hyvin pystynyt sopeutumaan asian kanssa. Viime vuosina, omista ongelmista hieman paremmin selvinneenä, olen yrittänyt rakentaa omaa itsevarmuuttani uudelleen. Hakeuduin sosiaalisen harrastuksen pariin, ja aloin tekemään erilaisia asioita.
Olin hieman ylipainoinen aikaisemmin ja kärsin todella huonosta itsetunnosta. Sitten murrosiän jälkeen minulle puhkesi todella vaikeahoitoinen akne. Sen mukana tuli itsevarmuuden menetys, masennus ja kaikkea muuta todella ikävää asiaa. Vasta viime vuonna sain käsityksen omasta itsestäni ja rupesin repimään itseäni sieltä "kuopasta" mihin olin vuosien varrella joutunut.
Olen nyt viimesen vuoden aikana saanut todella hurjia tuloksia. Akneen sain antibiootit ja nyt se on vihdoin häipynyt lähes täysin pois. Päivä päivältä sain aina vähän paremman itsetunnon ja aloin kuoriutumaan ulos kuorestani. Uskaltauduin sitä kautta vähitellen olemaan tekemisissä, sosiaalisissa asioissa ja aloitin harrastuksen. Olen sen harrastuksen kautta hyvää fyysistä ja henkistä
"terapiaa" ja olen tänä kesänä saanut nähdä tuloksia, jotka ovat vasta alkua. Olen hyvin usein sosiaalinen ja tunnen itseni myös hyvin itsevarmaksi erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Nauran päivittäin ja tunnen itseni iloisemmaksi kuin koskaan. Tämän "uuden olemuksen" myötä olen huomannut, että saan myös osakseni katseita vastakkaisesta sukupuolesta ja en mene hirveän pahasti lukkoon. Mutta en silti osaa puhua kovinkaan normaalisti, sillä kun alan hermostumaan, rupean ehkä hieman hölöttämään turhaa.
Olen vasta nyt uskaltautunut olemaan avoin ja ottamaan sosiaaliset tilanteet avosylin vastaan. Ainoa mikä tästä muutoksesta puuttuu, on se mukava tyttöystävä. En oikein ole vielä niin itsevarma, että uskaltaisin udella toiselta seurusteleeko hän, ja jos minulta kysyy itseäni varmempi tyttö, seurustelenko minkä, alan punastelemaan. Olen sisimmiltäni ujo ja kokematon, mikä ei välttämättä näy ulospäin ollenkaan.
Silloin kun tunnen, että toinen olisi kiinnostunut, en tiedä mitä tehdä. En tiedä miten asiaa pitäisi käsitellä, vaikka voisi kuvitella että pitäisi, ja annan ehkä päinvastaisen kuvan siitä mitä oikeasti tunnen. Saatan ihan ajattelematta antaa kuvan itsestäni, että en ole kiinnostunut, vaikka oikeasti olisin. En oikein tiedä miten tämän asian purettua, vaikka spekuloin sitä itsekseni päivittäin.
Koen, että pystyn olemaan täysin avoin tuntemattomalle, kuin tutulle tytölle, koska ketään kavereistani ei tiedä asioistani, koska en edes kehtaa mainita niitä. Tunnen pitäväni vielä jonkinlaista "kilpeä" ympärilläni, enkä ole tuntenut ketään semmoiseksi henkilöksi kenelle uskaltaisin kertoa tunteistani, että niille ei naurettaisi.
Niin, että oli nyt pakko kirjoittaa tännen, kun on täältä aikaisemminkin saanut joihinkin asioihini ratkaisuja. Toivon, että osaisitte jotenki avittaa, vaikka omien kokemusten kertomisella, miten olette itse selvinneet - joistakin ehkä samankaltaisista - ongelmista.
Olen sen jälkeen "joutunut" elämään yksikseni, kavereita toki oli, mutta menetin itsetuntoni ja varmuuteni aivan kokonaan. Nyt olen 22-vuotias jolla ei ole kokemusta seurustelemisesta, saati mistään muustakaan, mutta olin hyvin pystynyt sopeutumaan asian kanssa. Viime vuosina, omista ongelmista hieman paremmin selvinneenä, olen yrittänyt rakentaa omaa itsevarmuuttani uudelleen. Hakeuduin sosiaalisen harrastuksen pariin, ja aloin tekemään erilaisia asioita.
Olin hieman ylipainoinen aikaisemmin ja kärsin todella huonosta itsetunnosta. Sitten murrosiän jälkeen minulle puhkesi todella vaikeahoitoinen akne. Sen mukana tuli itsevarmuuden menetys, masennus ja kaikkea muuta todella ikävää asiaa. Vasta viime vuonna sain käsityksen omasta itsestäni ja rupesin repimään itseäni sieltä "kuopasta" mihin olin vuosien varrella joutunut.
Olen nyt viimesen vuoden aikana saanut todella hurjia tuloksia. Akneen sain antibiootit ja nyt se on vihdoin häipynyt lähes täysin pois. Päivä päivältä sain aina vähän paremman itsetunnon ja aloin kuoriutumaan ulos kuorestani. Uskaltauduin sitä kautta vähitellen olemaan tekemisissä, sosiaalisissa asioissa ja aloitin harrastuksen. Olen sen harrastuksen kautta hyvää fyysistä ja henkistä
"terapiaa" ja olen tänä kesänä saanut nähdä tuloksia, jotka ovat vasta alkua. Olen hyvin usein sosiaalinen ja tunnen itseni myös hyvin itsevarmaksi erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Nauran päivittäin ja tunnen itseni iloisemmaksi kuin koskaan. Tämän "uuden olemuksen" myötä olen huomannut, että saan myös osakseni katseita vastakkaisesta sukupuolesta ja en mene hirveän pahasti lukkoon. Mutta en silti osaa puhua kovinkaan normaalisti, sillä kun alan hermostumaan, rupean ehkä hieman hölöttämään turhaa.
Olen vasta nyt uskaltautunut olemaan avoin ja ottamaan sosiaaliset tilanteet avosylin vastaan. Ainoa mikä tästä muutoksesta puuttuu, on se mukava tyttöystävä. En oikein ole vielä niin itsevarma, että uskaltaisin udella toiselta seurusteleeko hän, ja jos minulta kysyy itseäni varmempi tyttö, seurustelenko minkä, alan punastelemaan. Olen sisimmiltäni ujo ja kokematon, mikä ei välttämättä näy ulospäin ollenkaan.
Silloin kun tunnen, että toinen olisi kiinnostunut, en tiedä mitä tehdä. En tiedä miten asiaa pitäisi käsitellä, vaikka voisi kuvitella että pitäisi, ja annan ehkä päinvastaisen kuvan siitä mitä oikeasti tunnen. Saatan ihan ajattelematta antaa kuvan itsestäni, että en ole kiinnostunut, vaikka oikeasti olisin. En oikein tiedä miten tämän asian purettua, vaikka spekuloin sitä itsekseni päivittäin.
Koen, että pystyn olemaan täysin avoin tuntemattomalle, kuin tutulle tytölle, koska ketään kavereistani ei tiedä asioistani, koska en edes kehtaa mainita niitä. Tunnen pitäväni vielä jonkinlaista "kilpeä" ympärilläni, enkä ole tuntenut ketään semmoiseksi henkilöksi kenelle uskaltaisin kertoa tunteistani, että niille ei naurettaisi.
Niin, että oli nyt pakko kirjoittaa tännen, kun on täältä aikaisemminkin saanut joihinkin asioihini ratkaisuja. Toivon, että osaisitte jotenki avittaa, vaikka omien kokemusten kertomisella, miten olette itse selvinneet - joistakin ehkä samankaltaisista - ongelmista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tää nyt on lähinnä vaan kommentti, koska itekkin painiskelin saman ongelman kanssa.
Hienoa, että oot onnistunu tuntemaan ittes ilokseks ja "uudelleen syntyneeksi" noiden parin ongelman voittamisen myötä. Mullakin alkoi ylä-asteella aknea pukkaamaan (ei onneksi pahinta mahdollista naamassa, mutta otin asian itse tosi pahasti). Lääkkeitä olenkin siitä asti vedellyt, välillä säännöllisesti ja joskus satunnaisesti. Vielä nyt 22-vuotiaanakin saan ROA:ta syödä aina silloin tällöin, että iho pysyy miehekkäänä. Oikeastaan pariin viime vuoteen asti välttelinkin vain ihmisiä. Nyt iho alkaa olemaan kunnossa ja salilla olen tuossa samassa ajassa saanut hankittua aika ihanteellisen rungon. Valitettavasti vaan pääni sisässä tunnen itseni edelleen siksi hinteläksi finninaamaksi, josta yksikään nainen ei voi mitenkään olla kiinnostunut.
Ei kai näistä jutuista pääse eroon kuin ainoastaan ottamalla riskejä. Avautumalla. Juttelemalla tytöille/naisille, tuntemattomillekin (ei sillä, että tuntisin edes yhtään muijaa). Joo, ei ole helppoa, mutta se on vain jossain vaiheessa yritettävä murtaa kahleita...