Tutustuin sinuun kun lumihiutaleet leijailivat maahan. Sattumalta. Kohtaloa?
Oli selvää, että ymmärsimme toisiamme. Kaikki toisessa oli mieltä hykerryttävää, koskettavaa, erityistä.. Olimme mielenkiintoisia sellaisenaan. Aitoina, hyvinä ihmisenä. Mitään ei tarvinnut yrittää.
Sinuun tiivistyi kaikki se, mitä ikinä olen pitänyt miehekkäänä. Olit miehekkyyden maksimi.
Sinulla oli minun tyylini. Olisin sopinut koruksesi.
Koskaan ei ole ollut kaltaistasi. Eikä koskaan tule olemaan. Tiedän sen. Mutta sinä et vaistonnut samaa minusta.
Vai vaistositko, ja siksi pelästyit?
Kyyneleet valuivat valtoimenaan pitkin poskiani. Sinä rajoitit haaveiluani.
Olisin vain halunnut tehdä sinulle ruokaa. Puristaa käteni kättäsi vasten. Tuntea partasi. Nukahtaa lämpöösi. Keskustella KAIKESTA.
Mutta et antanut minun. Mikään ei ollut mahdollista. Kiukustuin!
Muistini oli tyhjä ennen sinua. Sinun jälkeesi sinne ei mahdu enää ketään muuta.
Oli selvää, että ymmärsimme toisiamme. Kaikki toisessa oli mieltä hykerryttävää, koskettavaa, erityistä.. Olimme mielenkiintoisia sellaisenaan. Aitoina, hyvinä ihmisenä. Mitään ei tarvinnut yrittää.
Sinuun tiivistyi kaikki se, mitä ikinä olen pitänyt miehekkäänä. Olit miehekkyyden maksimi.
Sinulla oli minun tyylini. Olisin sopinut koruksesi.
Koskaan ei ole ollut kaltaistasi. Eikä koskaan tule olemaan. Tiedän sen. Mutta sinä et vaistonnut samaa minusta.
Vai vaistositko, ja siksi pelästyit?
Kyyneleet valuivat valtoimenaan pitkin poskiani. Sinä rajoitit haaveiluani.
Olisin vain halunnut tehdä sinulle ruokaa. Puristaa käteni kättäsi vasten. Tuntea partasi. Nukahtaa lämpöösi. Keskustella KAIKESTA.
Mutta et antanut minun. Mikään ei ollut mahdollista. Kiukustuin!
Muistini oli tyhjä ennen sinua. Sinun jälkeesi sinne ei mahdu enää ketään muuta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
On pelottavaa jos ei pysty suhtautumaan neutraalisti toiseen vaan on positiivisesti täysin pois tolaltaan joka kerran kuullessa, tavatessa ja sen jälkeen tai sitä ennen. Normaali ihastuminen on sopivan nousuhumalan kaltainen olotila mutta tällaisen tapaaminen on kuin vahvinta heroiinia suoraan suoneen. Ei vain pysty esittää selvää ja kävellä suoraan.
Tällaisen reaktion aiheuttajaa ei löydy maailmasta kuin yksi ja tätä pelästyy niin että haluaa käyttäytyä mahdollisimman vaikeasti ja karkottaa toisen vaikka oikeasti haluaisi päinvastoin. Lopputulos on jotain täydellisen epäonnistumisen ja katastrofin väliltä.
Romanttisten tunteiden tuomaa pelästymistä taitaa olla ainakin kahdenlaista. Ensinnäkin sellaista nuolella ammuttua, joka tuntuu fyysisestikin koko kropassa ja saa käyttäytymään hallitsemattomasti. Tätä esiintyy silloin, kun salaisesti välittää. Ja niissä tapauksissa kun vastavälittäminen on täysin varmaa, niin pelko iskee päätöksentekotilanteessa: lähdenkö suhteeseen (joka on aina riski) vai pidänkö vapauteni (ei riskiä).
Meidän tapauksessa juttu ei edes päässyt oikein alkuun. Tämä kuva on melko lähellä omaa tilannetta http://www.nationalgallery.org.uk/upload/img/honthorst-saint-sebastian-NG4503-fm.jpg
Kädet sidottuina ja sydämessä reikä. Tiedän jotain tuosta.
Tarinassa, johon kuva pohjautuu, selvisi nuolten osumista. :)
Tällaisten henkilöioden kohtaamiset on aina vaikeita, vaikka olisi enemmän elämänkokemusta ja jos sitä ei ole, voi nykykielellä tilannetta sanoa haastavaksi. Mutta hyvät muistot jää toisesta tapahtui mitä tahansa. Jos joskus kaipaa toista ja tulee heikkoja hetkiä, tämä voi helpottaa http://www.youtube.com/watch?v=2m2JTtu4uGU&fmt=18
en tiedä enkä saa koskaan tietää, mitä olimme toisillemme, mutta voisin kuvitella että siinä oli jotain suuria tunteita. Lopputulos oli nimittäin juuri tuollainen kuin kirjoitit, surullista:(
.. musiikkivinkistä. Ja muutenkin lohdutuksesta. Täytyy luottaa siihen, että ajan myötä mieleen on jäänyt vain hyviä ajatuksia toisesta.
kiitos sinullekin, harmi ettei voida kirjoitella yleisellä palstalla tarkemmin asioista ja hyvä tietää että on paljon muitakin samoja asioita kokeneita. :)
löytää juuri oikeat sanat. Tunne on juuri tuo ja olen sen myös kokenut.
Toipuminen kestää pitkään.
En vain ymmärrä kaiken tuon tarkoitusta.
.. että voikohan lopullista toipumista edes tapahtua? Että jääkö toisesta jälki ainiaaksi.
Olen lakannut yrittämästä ymmärtää, koska se ei johda mihinkään lopputulokseen.
Jälki jää varmasti ikuisiksi ajoiksi ja toipumisestakaan niin varmuutta, mutta elämä kuitenkin jatkuu vähän jotenkin raajarikkoisena.
Pian on taas aika kun lumihiutaleet leijailevat maahan.
kiittää ja kuittaa :)
Tiivistit juuri sen miten asia meni...ainakin osaltani... :P (Kuka sitten ikinä olikaan se toinen, sitähän ei tämä tarina kerro)
...ja myönnän myöskin asian viereen tipahtaneen...
Outoa miten vain yksi ihminen saa aikaan niin suuren vaikutuksen. :)) Surullista miten sitten sekoillaan kaikki asiat solmuun, mut voi olla mahdollista tavata myöhemmin. Kannattaa uskoa siihen.