Kielipolitiikkaa tarvitaan lisää TV-ympäristöön

Nykyinen kielipoliittinen keskustelu on liiaksi lehtien ja erityisesti Internetin varassa. Vaalien lähestyessä tarvitaan jokin uusi merkittävä avaus ihmisten herättämiseksi, sellainen voisi olla A2:n teema-ilta.

Voit lähettää asiallisen, kannustavan ja ideoita sisältävän vinkin asiasta tänne:
http://atuubi.yle.fi/palaute_ja_juttuvinkit?ohjelma=a2teema

Vaikeneminen on RKP:lle kultaa koska faktat eivät ole heidän puolellaan. Voimakas yleinen keskustelu tarvitaan jo hyvän matkaa ennen vaaleja. Nykyinen intensiteetti ei välttämättä riitä RKP:n politiikan marginalisointiin ja tulevasta hallituksesta tiputtamiseen. Tässä vaiheessa erityisesti kansanedustajaehdokkaat ovat tärkeässä asemassa, kaikilla kun ei ole vielä kantaa, varsinkaan kokonaisvaltaista mielikuvaa kielipolitiikan suunnasta. Yleisen median ja kansalaiskeskustelun kautta myös heihin voidaan vaikuttaa ja tämä vaikuttaminen pitää tapahtua jo ennen vaaleja, ennen vaalikantojen lukitsemista.
6157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ensi eduskuntavaalit ovat avainasemassa. Kieliongelmaa on syytä pitää esillä, mutta todellinen satsaus on syytä aloittaa vaalien alla. Pelkona on, että kansa kyllästyy yksittäiseen, joskin tärkeään aiheeseen, jos koko ajan rummuttaa täysillä.

Siis asiallista valistusta vain kansalle. Se on parasta. Vaalien alla vaadittava jokaiselta vakavalta ehdokkaalta kanta pakkoruotsitukseen sitoumuksen kanssa. Ei vain Perussuomalaisilta, vaan kaikkien puolueiden(paitsi RKP:n) ehdokkailta.

Äänestä
  • "Pelkona on, että kansa kyllästyy yksittäiseen, joskin tärkeään aiheeseen, jos koko ajan rummuttaa täysillä."

    Asiasta kiinnostuneista saattaa aika ajoin tuntua, että kielipolitiikkaa tulee ovista ja ikkunoista mutta keskivertoihmisille asia ei ole näin. TV:stä tulee ehkä kerran kuukaudessa jotain, kuten radiosta. Suomen kielisessä lehdistössä on hyvin hiljaista, kaksi juttua viikossa hesarissa ei välttis päätä huimaa, kaikille ei edes(onneksi) tule hesari. Internetissä asia painottuu erilaisille keskustelualueille ja nettiartikkeleihin, niitä seurataan hyvin rajoittuneesti.

    Tietenkin juuri nyt on lomasesonki päällä, mutta syksyllä, koulujen alkaessa ja muutenkin pitää tapahtua ja paljon, jotta teema nousee ratkaisevaa, erityisesti RKP:n hallituspaikan kannalta ratkaisevaan asemaan.

    Äänestä

  • joo-o.... kirjoitti:

    "Pelkona on, että kansa kyllästyy yksittäiseen, joskin tärkeään aiheeseen, jos koko ajan rummuttaa täysillä."

    Asiasta kiinnostuneista saattaa aika ajoin tuntua, että kielipolitiikkaa tulee ovista ja ikkunoista mutta keskivertoihmisille asia ei ole näin. TV:stä tulee ehkä kerran kuukaudessa jotain, kuten radiosta. Suomen kielisessä lehdistössä on hyvin hiljaista, kaksi juttua viikossa hesarissa ei välttis päätä huimaa, kaikille ei edes(onneksi) tule hesari. Internetissä asia painottuu erilaisille keskustelualueille ja nettiartikkeleihin, niitä seurataan hyvin rajoittuneesti.

    Tietenkin juuri nyt on lomasesonki päällä, mutta syksyllä, koulujen alkaessa ja muutenkin pitää tapahtua ja paljon, jotta teema nousee ratkaisevaa, erityisesti RKP:n hallituspaikan kannalta ratkaisevaan asemaan.

    Kieliasiaa on pidettävä koko ajan tapetilla. Nykyään jo huomaa, kuinka tietoisuus oudosta kielipolitiikastamme on levinnyt laajemman yleisön tietoisuuteen. Vaalien lähestyessä pitää vain lisätä infoa.

    Äänestä

  • kansan tietoisuuteen kielipolitiikka keskustelun.

    Tarvitaan isot otsikot lehdissä ja enemmän keskustelua julkisillaa paikoilla, mutta sitähän media eikä poliitikot halua.
    Ainoa keino mielestäni on suuri mielenosoitus Helsingin keskustassa. Kuka pystyy järjestämään?

    Äänestä

  • 0+0+0 kirjoitti:

    kansan tietoisuuteen kielipolitiikka keskustelun.

    Tarvitaan isot otsikot lehdissä ja enemmän keskustelua julkisillaa paikoilla, mutta sitähän media eikä poliitikot halua.
    Ainoa keino mielestäni on suuri mielenosoitus Helsingin keskustassa. Kuka pystyy järjestämään?

    internetpalstoja elää vieläkin siinä autuudessa, että Suomi on kaksikielinen maa ja, että Suomessa asuu suhteellisen suuri määrä ruotsinkielisiä jotka eivät osaa suomea. Näinhän ei todellisuudessa ole mutta jos media antaa sen kuvan niin palstoja seuraamattomat uskovat näihin satuihin.
    Todellisuudessa Suomi on yksi Euroopan yksikielisimpiä maita eli maan enemmstön kieltä puhuu prosentuaalisesti huomattavasti enemmän kuin muissa maissa.
    - Yksi asia mitä nyt tarvitaan ennen vaaleja on useita toistuvia tv-keskusteluita Suomen harjoittamasta kielipolitiikasta ja sen myötä PAKKORUOTSISTA. Ne suomenkieliset jotka niihin pitäisi osallistua eivät voi olla Kimmo Sasin tai Paavo Lipposen jalan jäljillä juoksevia suomalaisia vaan niiden pitää olla vapaita kaikista ruotsalaisuuden kytköksistä. Eikä olisi pahitteeksi vaikka olisi saanut juridiikan perusopitkin sillä perustuslakiin tullaan vetoamaan pakkoruotsittajien taholta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tv-talar kirjoitti:

Nykyinen kielipoliittinen keskustelu on liiaksi lehtien ja erityisesti Internetin varassa. Vaalien lähestyessä tarvitaan jokin uusi merkittävä avaus ihmisten herättämiseksi, sellainen voisi olla A2:n teema-ilta.

Voit lähettää asiallisen, kannustavan ja ideoita sisältävän vinkin asiasta tänne:
http://atuubi.yle.fi/palaute_ja_juttuvinkit?ohjelma=a2teema

Vaikeneminen on RKP:lle kultaa koska faktat eivät ole heidän puolellaan. Voimakas yleinen keskustelu tarvitaan jo hyvän matkaa ennen vaaleja. Nykyinen intensiteetti ei välttämättä riitä RKP:n politiikan marginalisointiin ja tulevasta hallituksesta tiputtamiseen. Tässä vaiheessa erityisesti kansanedustajaehdokkaat ovat tärkeässä asemassa, kaikilla kun ei ole vielä kantaa, varsinkaan kokonaisvaltaista mielikuvaa kielipolitiikan suunnasta. Yleisen median ja kansalaiskeskustelun kautta myös heihin voidaan vaikuttaa ja tämä vaikuttaminen pitää tapahtua jo ennen vaaleja, ennen vaalikantojen lukitsemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu