näöntarkistus

Liikkeet mainostavat ilmaista näön tarkastusta, mutta eivät mainitse sitä jos et tarvitsekkaan laseja niin tulee 30e lasku "turhasta" tarkastuksesta. Näin kävi Nissenillä. Eikös tällainen pitäis ilmoittaa etukäteen?
6664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En tiedä, millaisen mainoksen perusteella olet kyseiseen liikkeeseen mennyt. Mutta ainakin heidän nettisivuillaan mainostetaan selkeästi: "Kaupan päälle optikon näöntarkastus ostaessasi silmälasit" ja onpa vielä alin hintaryhmäkin, mihin lasien pitää vähintään kuulua. Eli tuossa ainakin on selkeästi sanottu, että tarkistus on ilmainen, jos ostaa lasit. Kyllä silloin pitää tajuta, että ilman lasien ostoa tarkistus ei ole ilmainen.

Itse muuten kävin noin vuosi sitten näöntarkistuksessa ilmaistarjouksella. Siinä ei ollut mitään lisäehtoja. Ja ihan fiksusti optikko selitti paperiin kirjatut arvotkin, joiden perusteella nimenomaan suositteli, että siinä vaiheessa en vielä tarvitsisi laseja. Hyvin siis toimi. Kyseessä oli se iso ja perinteinen silmälasiliike.

Äänestä

pitää ilmoittaa asiakkaalle etukäteen ja riittävän selkeästi, vaikkapa tarkastuksen ilmaisuutta rummuttavan mainoksen yhteydessä esimerkiksi näin: "Tarkastus maksuton silmälasien hankinnan yhteydessä, muutoin XX euroa".
Mitähän seuraa, jos asiakas kieltäytyy jälkikäteen niin lasien hankkimisesta kuin näöntarkastuksen maksamisesta ja vain kävelee ulos liikkeestä?

Äänestä
  • "Mitähän seuraa, jos asiakas kieltäytyy jälkikäteen niin lasien hankkimisesta kuin näöntarkastuksen maksamisesta ja vain kävelee ulos liikkeestä? "

    Ainakin silloin, kun itse kävin siinä ilmaisessa näöntarkastuksessa, se onnistui vain ajan varaamalla. Meinasin mennä suoraan kadulta, mutta juuri silloin ei ollut vapaata, ja aika varattiin puolen tunnin päähän... Samalla otettiin nimitiedot, todennäköisesti osoite ja puhelinnumerokin, vaikken enää muista varmaksi. Eli jos näin toimitaan muuallakin, niin liikkeellähän on asiakkaan yhteystiedot. Ulos käveleminen maksamatta olisi tässä tapauksessa suullisesti tehdyn sopimuksen rikkomista ("sinä ostat meiltä lasit, ja saat siinä yhteydessä näöntarkastuksen ilmaiseksi"). Liike voisi siis pistää laskun jälkikäteen. Eihän ainakaan tuossa lainaamassani Nissenin mainoksessa sanota mitään ilmaisesta näöntarkastuksesta, jonka jälkeen voit päättää, otatko lasit. Siinähän on nimenomaan päinvastainen lähtökohta eli asiakas saa ilmaisen näöntarkastuksen, kun on tehnyt ostopäätöksen. Jos asiakas sitten ei lue tarjousta tai kuvittelee muuta kuin siinä sanotaan, niin eihän jokaista voi paapoa "olethan nyt varmasti lukenut ja käsittänyt ihan oikein".

    Äänestä

Markkinatuomioistuin on päätöksellään 1980:19 linjannut sanonnan “ilmainen” käyttöä markkinoinnissa. Markkinatuomioistuin katsoi, että mikäli tarjotun lisäedun saaminen on edellyttänyt toisen tuotteen ostamista, on sellaisten sanontojen kuten “ilmainen” ja “veloituksetta” käyttäminen kuluttajien kannalta sopimatonta.

Kuluttaja ei saa tarjousetua “ilmaiseksi”, jos hän joutuu ostamaan jotain edun saadakseen. Sanoja “ilmainen” tai “vastikkeetta” ei siis voi käyttää markkinoinnissa, jos kuluttajalta edellytetään vastiketta.

Kylkiäistarjouksen ja paljousalennuksen markkinoinnissa voi käyttää “ilmainen” tms. sanonnan tilalla sellaisia sanontoja kuten “kaupan päälle”, “samaan hintaan”, “ilman eri maksua”. Näistä sanonnoista käy selvästi ilmi, että kysymyksessä on itsessään vastikkeellisen tuotteen hankkiminen, jonka yhteydessä tarjotaan lisäetua.

Äänestä
  • Noin juuri Nissen tekeekin. Näöntarkastus on kaupan päälle. Sitä ei sanota missään olevan ilmainen.

    Äänestä

Oon menossa nissenin näöntarkastukseen. Muuten se ois 15 e mut opiskelijalle ilmanen. Eli pääsen ny ilmatteeks ku oon opiskelija

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yllättävää kirjoitti:

Liikkeet mainostavat ilmaista näön tarkastusta, mutta eivät mainitse sitä jos et tarvitsekkaan laseja niin tulee 30e lasku "turhasta" tarkastuksesta. Näin kävi Nissenillä. Eikös tällainen pitäis ilmoittaa etukäteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu