Nuoruudessa opin

vanhemmiltani säästäväisyyden ja pankissa oli palkasta iso siivu rahaa sääästössä, tosin asuin vanhemipen nurkissa ilmaiseksi ja korkokin pankissa oli 12 % luokkaa 5 vuoden säästötilisopimuksessa. Nyt vanhempana ei tietoakaan säästäväisyydestä. Kyllä se on turha puhua että jos nuorena opetetaan säästäväisyyteen niin vanhempana sen taitaa.
2370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kun on mamman täysylläpidolla,vanhempana joutuu itse maksamaan kaiken tietenkin on niitäkin kun mami maksaa vieläkin laskut vaikka on vanhempi.

Äänestä

Itsekin asuin pitkään kotona, mutta meille opetettiin jo pienestä pitäen, että kaikki lapset (meitä oli 4) osallistuu myös talouden kustannuksiin. Lomamatkoihin piti omista viikkorahoista säästää omat kustannukset ja viikkorahaa ei saanut, jos ei tehnyt kotitöitä (talo oli jaettu neljään alueeseen ja joka lapsi piti huolta omasta). Kun pääsimme ylioppilaaksi ja aloitimme työt niin jokaisen meistä piti maksaa kotiin vuokraa ja osallistua päivittäiskuluihin (internet, sähkö, ruoka). Kulut oli tottakai pienemmät kuin silloin jos olisimme asuneet omassa vuokra-asunnossa, mutta opimme rahankäytön periaatteen samalla kun säästimme.

Itse muutin kotoani suoraan omaan asuntoon, joten en virallisesti koskaan asunut vuokralla. Säästöjä oli kertynyt, sekä vanhempien takaus asuntolainalle helpotti pääsemään alkuun. Kyllä itse oman rahankäyttöni taidoista kiitän vanhempiani, jotka ovat opettaneet että raha pitää ansaita ja mikään ei ole ilmaista tässä maailmassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taito hukassa kirjoitti:

vanhemmiltani säästäväisyyden ja pankissa oli palkasta iso siivu rahaa sääästössä, tosin asuin vanhemipen nurkissa ilmaiseksi ja korkokin pankissa oli 12 % luokkaa 5 vuoden säästötilisopimuksessa. Nyt vanhempana ei tietoakaan säästäväisyydestä. Kyllä se on turha puhua että jos nuorena opetetaan säästäväisyyteen niin vanhempana sen taitaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu