Tuore Iltalehti kyseli puoluepampuilta heidän näkemyksiään hyvin menestyvistä nimistä ensi kevään vaaleissa. Kaikki muut nimesivät uusia ja tuoreita ehdokkaita mutta Timo Soini luottaa veteraaneihin.
Soini nosti kaksi nimeä ylitse muiden.
SMP:n veteraanikansanedustaja Lea Mäkipää ja SMP:n entisen ministerin Urpo Leppäs-vainaan ensimmäinen vaimo Marja Leena Leppänen, tulevan Soinin näkemyksen mukaan olemaan Perussuomalaisten äänirohmuja.
Soini nosti kaksi nimeä ylitse muiden.
SMP:n veteraanikansanedustaja Lea Mäkipää ja SMP:n entisen ministerin Urpo Leppäs-vainaan ensimmäinen vaimo Marja Leena Leppänen, tulevan Soinin näkemyksen mukaan olemaan Perussuomalaisten äänirohmuja.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tästä joukosta löytyy vielä monta vielä kovassa iskussa olevaa veteraania:
15-16.3.1970 Suomen Maaseudun puolue sai suurvoiton, sillä se sai 18 kansanedustajapaikkaa.
Valituiksi tulivat seuraavat henkilöt:
Pentti Antila Lavialta, Matti Asunmaa Alavuudelta, Kalevi Huotari Lappeenrannasta, Antti Isomursu Pudasjärveltä, Heikki Kainulainen Sulkavalta, Juhani Kortessalmi Oulusta, Mauno Kurppa Loimaalta, Lauri Linna Ylivieskasta, Arttur Niemelä Kemijärveltä, Aarne Penttinen Kuopiosta, Eino Poutiainen Kiihtelysvaarasta, Matti Silander Porvoosta, Viljo Suokas Kauhajoelta, Eino Syrjä Virroilta, Olavi Tupamäki Petäjävedeltä, Mikko Vaino Lahdesta, Veikko Vennamo Helsingistä ja Hannes Volotinen Kiteeltä.
SMP sai 265 939 ääntä eli 10,5 % äänistä
Eiköhä se Soinin ydinryhmä vuoden 2011 vaaleihin ole siinä. Muutama tuosta joukosta on jo poistunut keskuudestamme, mutta heidät voi laittaa ehdokaslistalle kunnianosoituksena heidän elämäntyötään kohtaan. Se olisi kaunis ja jalo ele Soinilta.
minä aivan liikutuin tuosta sinun huomaavaisuudestasi vanhoja puolueveteraaneja kohtaan.
Tuli ihan tippa silmään ;)
.
nämä olivatten niitä seteliselkärankaisia??????
.
IL esittelee: Poliitiikan kuumat ehdokkaat.
Soinin nimeämät kuumat ehdokkaat avauksessa.
tarkoitti, että molemmalla SMP:n jäämistöstä löytyneellä ikäneidolla on jo rutosti mummokuumetta? ;D
tällaiset vanhemmat naiset eivät ole minkäänlainen "uhka" Soinille. Nuorempi, sanavalmis nainen voisi vaikka ollakin ja voisi viedä huomion pois Soinista.
pSS:n viimeiset oppineet, nuoret naiset mukanaan. Soinille jäi vain SMP:n ulkomuseosta, rollaattorien seasta kaivetut mummomaatuskat. Yli 30-vuotta soini etsi punamedian lööppienkin avulla "alle 35-vuotiasta, akateemista naista", -ei löytänyt. Soinin mannermaiset konjakkipierut eivät jostain syystä tehoa älykkäisiin naisiin? ;D
että näillä SMP:n raunioista kaivetuilla horiskoilla ei hajuaisti enää pelaa, kun Soinin mannermaiset tuoksut tehoavat heihin vielä? :D
mummomaatuskat seuraavat pSS ikonia, muistamatta itsekään enää; miksi niin pitää tehdä? Ehkä juuri soinin väkevät konjakkipierut ovat saaneet nuo aistiharhat aikaan? ;D
Kauheaa!!!
kansan raha haisee siellä missä Timo kulkee...
http://www.kotiseudunsanomat.net/uutiset.php?ID=1539