Tämä on mennyt jo liian pitkälle. Viikoittain saa lukea lehdistä kuinka nuoret kolaroivat autoillaan ja ajelevat ulos teiltä. Yhteiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla.
Mitä hyötyä on alkoholin juomisesta? Ei yhtään mitään, haittaa vain. Sen todistaa kaikki nämä alkoholisoituneet sosiaalipummitkin. On ihan kamalaa katsella kuinka 16v nuoretkin kävelevät kadulla 6- pack kaljaa mukanaan! Ihan kamalaa. Tuolla määrällä he saavat itsensä jo siihen kuntoon, etteivät pian tajua mitään. Surullista on myös seurata nuorten tyttöjen käytöstä kaduilla alkoholin vaikutuksen alaisena, haistatellaan vastaantulijoille, koska todellisuudentaju on jo hämärtynyt. Kovasti nuorille yritetään opettaa turvallista alkoholinkäyttöä, mutta ei sillä ole mitään vaikutusta. Mielestäni alkoholi pitäisi kieltää lailla, mutta koska tämä tuskin tulee koskaan onnistumaan enää, täytyisi ikärajaksi asettaa vähintään 25 vuotta. Myös rangaistuksia tulisi koventaa, sillä nykyään nuoret eivät välitä, vaikka poliisikin tulisi huomauttamaan asiasta.
Jos nuoren on "pakko" kokeilla alkoholia, tulisi sen tapahtua valvotussa tilassa, vanhempien läsnäollessa. Tällöin riittäväksi määräksi sopisi 2 keskiolutta tai 3 ykkösolutta. Tällaisella määrällä he saavat kokea sen "hienouden tunteen", kun ollaan "kännissä." Tämän määrän ylittäminen voi johtaa siihen, että nuori ei enää tajua, mikä on kohtuuden raja. Itse olisin kieltolain puolella, mutta koska se ei tule onnistumaan, nuorille olisi opetettava "oikeaa" alkoholinkäyttöä, vaikkeivat he sitä laillisesti saisi juodakaan. He juovat sitä kuitenkin. Kun heille kotona opetettaisiin kohtuuden rajat, heidän olisi helpompi hyväksyä ne.
Media on myös tuonut esille ns. "sekakäyttäjänuoria", jotka käyttävät alkoholin kanssa sekaisin energiajuomia. Energiajuomat ovat EPÄTERVEELLISIÄ! Niitä ei saisi juoda edes ilman alkoholia, saatika alkoholin kanssa. Energiajuomat täytisi kieltää lailla! Niiden kieltämisellä ei ole mitään estettä, mutta koska se on hyvä bisnes, ei niitä kielletä. Niiden takia on jopa kuollut nuoria! Jo yksikin tölkillinen mad bullia, monster staria tai mega ES:ää voi johtaa vakaviin puutosoireisiin! Näitä on nähty!
Koska ihmiset eivät tajua omaa parastaan, tulisi yhteiskunnan ottaa ohjat käsiinsä. Turha tulla valittamaan holhousyhteiskunnasta, kun ei itse ymmärrä parastaan. HALOO IHMISET!

Vastaukset 10
Vanhimmat
trolli.Älkää ruokkiko tätä
voi helvetti. just tälläset keski-ikäset akat, jotka luulee tietävänsä nuorten asioista jotain pistää mun sapen kiehumaan!!!!!!!! mee hoitoon!
Typerä mummo! LoL luuleks meitä nykyajan noria nössöiksi?!??!?! LOL joku 6-pack! Ei tosta tuu minkäänlaista fiilistä... Ainaki 16 kaljaa pitää saada ennenku voi sanoo et on jo höpö fiilis...
Ei kuule tarvitse hirveästi tietää nuorten asioista, jotta näkemys kuitenkin vastaa joitain nuoria. Olet varmasti itsekin nähnyt kuinka nuoret kännissä kuseksivat ympäriinsä ja sitten krapulapäissään lipittävät energiajuomia. Ei ole kauaa siitä, kun ruotsissa jotkut nuoret kuolivat sekakäytettyään alkoholia ja energiajuomia. Ja nyt nuorille kaupataan jo jotain alkoholipitoista energiajuomaa. Otto Virtanen se taisi olla nimeltään.
Kyllä minun mielestäni tälle pitäisi kohta jo alkaa tehdä jotain. Eivät nuoret voi vain tehdä mitä lystäävät. Minun nuoruudessani tehtiin töitä, kun taas nykynuoret örveltävät pitkin katuja ja sammuvat lumihankiin. Kyllä minä syyttäisin tästä kaikesta niitä amerikkalaisia TV-sarjoja. Niissähän aina nuoret juhlivat jossain, ja sitten täällä kotonapäin otetaan heistä mallia, kun ei päästä tuonne "ikuisen biletyksen maahan", Yhdysvaltoihin.
Minun mielestäni TV:stä pitäisi kokonaan poistaa kaikki jenkkisarjat, joissa nuoret ovat kännipäissään yöllä jossain kotibileissä. Valitettavasti se ei kuitenkaan tule koskaan onnistumaan, ja TV-sarjojen yöhön siirtäminen ei auta, sillä nuoret valvovat kuitenkin. Siksi ehdotankin kunnollista sensurointia kaikkiin TV-sarjoihin, joissa nuoret örveltävät kännissä. Ehkä täältä Suomestakin loppuisi nuo "vanhemmat poissa, tulkaa meille dokaa" -juhlat. Ei niistä koskaan seuraa muuta kuin rikkinäisiä huonekaluja ja oksennuksella kuorrutettuja nurkkia. Minä sentään olen tajunnut ottaa kakarat aina mukaan lomille. Ei nuoria saa jättää yksin kotiin. Kyllä seuraukset on nähty.
"Minun nuoruudessani tehtiin töitä, kun taas nykynuoret örveltävät pitkin katuja ja sammuvat lumihankiin."
Sinun nuoruudessasi kuppia kallistettiin aivan samalla tavalla vaikket sitä myöntäisikään.
"Ja nyt nuorille kaupataan jo jotain alkoholipitoista energiajuomaa. Otto Virtanen se taisi olla nimeltään."
Korjaan, energiajuoman makuinen long drink.
"Minun mielestäni TV:stä pitäisi kokonaan poistaa kaikki jenkkisarjat, joissa nuoret ovat kännipäissään yöllä jossain kotibileissä."
Onneksi sinulta ei kysytä.
"Siksi ehdotankin kunnollista sensurointia kaikkiin TV-sarjoihin, joissa nuoret örveltävät kännissä."
Just joo...
Tässä meillä on malliesimerkki nuoresta alkoholistinalusta. Tulevaisuudensuunnitelmasi on varmaan valmistua sossupummiksi ja elämäntavoitteenasi olla kännissä. No oletpahan urasi huipulla heti aloitettuasi. Muut ikäisesi opiskelevat ja tekevät työtä, kun taas sinä odotat täysi-ikäisyyttä, jotta voisit äänestää vasemmistoliittoa. Ota nyt itseäsi niskasta kiinni, jos tahdot joskus saavuttaa jotain.
on toki olemassa kunnollisia nuoria (itse luen näihin mm. uskovaiset, nörtit, urheilijat), mutta valitettavasti suurin osa nuorisosta on täyttä tyhjäpääsakkia, jota ei mitkään harrastukset kiinnosta koska ainut motiivi elämiselle on se, että pää on sekaisin aina kun tilaisuus. nämä ovat yleensä tulosta vanhempien kuminkäytön laiminlyömisestä, joten vikahan ei itse nuoren ole. terveet harrastukset ja ajanviettotavat ovat saaneet väistyä päihteentäyteisen biletyksen myötä ja pelkästään nuorisotyöttömyysluvut kertovat karua kieltään suomen tulevaisuudennäkymistä. eniten harmittaa juuri näiden kunnon nuorten (tulevaisuuden veronmaksajien) osalta, koska joutuvat elämään samassa elinpiirissä näiden "kuonanuorten" kanssa ja maksaa näiden toilailut ja vahingot. uskonkin että tulevaisuudessa suomessa käytäneen sisällissota, koska ei kunnon nuoret jaksa tuota kännisekoilua katsella kovin pitkään, etenkin kun se aikuisiässä johtaa vääjäämättä rikollisuuden räjähtämiseen.
Mutta eihän tämä alkoholi nyt mikään aivan uusi villitys ole. "Perinteisiä mietoja alkoholijuomia ovat sahti, olut ja viini. Ne tunnettiin jo vanhalla ajalla. Väkevistä alkoholijuomista tunnetuimpia ovat kirkkaat viinat, brandyt, viskit ja liköörit. Niiden valmistus edellyttää tislausta, ja niitä alettiin valmistaa 1100-luvulla." Ja aivan varmasti ovat alle 18 vuotiaat nuoret nauttineet alkoholia myös aiemmilla vuosisadoilla!
Olen sitä mieltä, että alkoholin käyttö ja kunnollinen elämä eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita. Itse on tullut keskikajaa siemailtua viime aikoina aika ahkerasti, mutta kuitenkin olen pärjännyt urheiluharrastuksessani. Viimeisessä koulutodistuksessa keskiarvo oli 8,9 (lukion 1. luokka). Muutenkin elämässä pyyhkii ihan mukavasti, vaikka olenkin lätrännyt alkoholin kanssa 15 vuotiaasta lähtien.
Sitä paitsi ikä on vain numeroita. Suomessa kukkahattutädit kauhistelevat, kuinka 16 vuotiaat kulkevat kadulla 6-packien kanssa, kun esimerkiksi Saksassa saman ikäinen saa täysin laillisesti istua baarissa. Mitä maagista ihmiskehossa tapahtuu sillä sekunnin murto-osalla, kun on tallustellut 18 vuotta tämän pallon päällä?
Toki joku roti tulee olla. Olen 17-vuotias ja saan ilman papereita ruokakaupasta haettua alkoholia. Olen pitänyt sellaisen linjan, etten hae kenellekkään alle 15 vuotiaalle juomia (ellei kaveri ole miehen mitoissa oleva ja parrakas. Ja silloin saisi takuu varmasti itsekkin haettua juomansa).
olen itse nuori. ja olen huomannut asian jo täällä "kenttä" tasolla.. kun kaikki vaan pettää ja pitää hauskaa panee ties mitä ja missä
ei nuorten pitäs minun mielestä käyttäytyä näin? alkoholi olis hyvä kieltää kokonaan. tai lisätä sen veroa ja tukapan myös. en edes tykkää ja voin pahoin kun yrittää tutustua uusiin ihmisiin niin "tupakka paussi" on yleisin asia mitä ne sanoo ja siellä sit on ihanan kuolettava hiljaisuus.. ja muutenkin se melu mitä ikäsieni aiheuttavat yö myöhään.. :(
tommoselle paskalle joka ei nää omaa nenäänsä pidemmälle turha edes alakaa selittelemää mitää..vittu oot näitä pahimpia yhteiskunnan ja valtamedian aivopesemiä natseja joita ilman maailma olisi paljon parempi ja vapaampi paikka..pidä huoli omista asioistasi..turhaa haukkua mua tekstini perusteella,näihin sanoihin perusuu paljon suuremmat ajatukset ku pelkkä alkoholi ja päihteet mutta niitä ajatuksia on turha lausua tommosille urpoille ku ne ei tajua kumminkaa