Paskapää siat!

ffff
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hätänä.
Et meistä saa kaveria..HÄH !

Äänestä
  • Fasistikavereista.

    Äänestä

Anni Sinnemäki on suivaantunut siitä, kun perussuomalaiset vaativat tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan. Anni Sinnemäki yrittää leikkiä tietoviisasta näissä maahanmuuttoasioissa, mutta kovasti hän on osoittautunut löysän maahamuuttopolitiikan puolustajiksi. Eikös nyt riittäisi, että Suomessa on yksi puolue, joka pistää maahanmuuttajilla ja näille elintasopakolaisille rösettä ja rahaa?

Nykyistä kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa vaativaa sanomaa kuultiin lauantaina Turussa, kun kolmetoista perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokasta julkisti maahanmuuttokriittisen manifestinsa. Sen allekirjoittajat vakuuttavat, etteivät ole maahanmuuttoa vastaan vaan "paremman maahanmuuton puolesta".

Ehdokkaat uskovat sanomansa saavan kannatusta myös muiden puolueiden riveistä.

Manifestissa vaaditaan muun muassa, että maahanmuuttajille maksettavalle toimeentulotuelle on asetettava enimmäisaika, esimerkiksi yksi vuosi. Perusteettomasti turvapaikkaa hakevat on ehdokkaiden mielestä käännytettävä Suomesta vuorokauden kuluessa.

Lisäksi ehdokkaat vaativat oleskeluluvan saaneiden perheenyhdistämismahdollisuuksien rajoittamista tuntuvasti. Tanskan mallin mukaan perheenyhdistämistä hakevilta voitaisiin edellyttää, ettei hakija ole saanut toimeentulotukea ainakaan kahteen vuoteen.

Niin ikään ehdokkaat katsovat, ettei kuntien pidä ottaa asuntojonoihinsa sellaisia maahanmuuttajia, joiden asumisen maksaa valtio tai kunta. Halla-aho väittää, että nykyisellään maahanmuuttajat ovat etusijalla kuntien asuntojonoissa. Hänellä ei kuitenkaan ollut esittää näyttöä väitteensä tueksi.

Vaalimanifestiin sisältyy myös ehdotus "totuuskomission" perustamisesta selvittämään, kuinka paljon humanitaarinen maahanmuutto on maksanut viimeisten 20 vuoden aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vitun natsit kirjoitti:

ffff

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu