perätöntä herjaamista

säälittävää

Ajankohtaista

28.7.2010
Perätöntä herjaamista
Irti Huumeista ry:n kannattama rajoittava huumausainepolitiikka on ilmeisesti ollut viime aikoina liikaa toista mieltä oleville.

Minun henkilökohtaisesti, sekä Irti Huumeista ry:n yhdistyksenä on erilaisilla keskustelupalstoilla toistuvasti vihjailtu ja väitetty syyllistyneen erilaisiin taloudellisiin väärinkäytöksiin.

Nämä herjakirjoitukset ja niiden väittämät ovat täysin perättömiä ja vailla minkäänlaista totuudellista lähtökohtaa. Niiden ainoa tarkoitus näyttää olevan vahingoittaa yhdistystämme luomalla ja levittämällä perusteettomasti mielikuvaa, jossa minut toiminnanjohtajana ja yhdistyksen muut työntekijät mukaan lukien vapaaehtoiset, pyritään leimaamaan epärehellisiksi ja epäluotettaviksi.

Näihin kirjoituksiin liittyen totean, että Irti Huumeista ry on toimittanut säännöllisesti vuosittain RAY:lle kaikki heidän tarvitsemansa ja vaatimansa yhdistyksemme toimintaa koskevat asiapaperit ja yhdistyksemme on RAY:n normaalin ja jatkuvan tarkastustoiminnan piirissä. Talouttamme koskevat tiedustelut voi osoittaa suoraan RAY:n näitä asioita käsitteleville henkilöille.
Kannustankin niitä henkilöitä ja tahoja, jotka nyt nimettöminä herjaavat ja perusteettomasti syyttelevät minua ja yhdistystämme ottamaan reilusti ja suoraselkäisesti yhteyttä minuun ja kertomaan huolensa väärinkäytöksistämme, jotta voin heille kertoa miten asiat oikeasti ovat. Samalla voin motivoida heitä liittymään yhdistyksemme kannatusjäseneksi ja tutustumaan tähän monisatapäiseen vapaaehtoistemme joukkoon, joka itseään säästämättä tekee työtä huumeettomamman ja terveemmän Suomen puolesta.

Jukka Riipinen
toiminnanjohtaja
Irti Huumeista ry, Mariankatu 13 A 1, 00170 Helsinki
puh. 0400 937 128
[email protected]

http://www.irtihuumeista.fi/ajankohtaista/peratonta_herjaamista.html

10

731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hippihippi

      Oletko nyt Jukka ihan varma että tällaiselle keskustelupalstalle kannattaa postittaa puhelinnumero? Täällä ei kuitenkaan ihan kaikki kirjoittajat tunnu olevan täysissä järjissään.

      • toisilla ei

        Mitä sitte julkiset hommat on julkisia.
        Hullu saa kaikkien kaikki tiedot jos tahtoo.
        Voihan hullu lyödä sua turpaan kadullakin vaikka ei tiedä sun nimeä tai puh nroa.
        Mielestäni toi oli hyvä juttu. Nyt voinen ottaa yhteyttä tuohon heppuun ja sanoa miten asiat on.
        Olenkin miettinyt asiaa jo riitävän kauan.
        Tuosta itse aiheesta en kyllä tiedä mitään
        Eli siis siitä herjaamisesta.

        Onko Irti Huumeista ry.llä palvelua jonne voi jättää perintöä?
        ---------------------------------------------------------------------------------------
        Voinko korvamerkitä lahjoittamani rahani tietynlaiselle toiminnalle.
        Esim tupakanpolton vastustamiseen, vaikkei se ole varsinainen kova huume, mutta siitä se lähtee.
        Ykskään huumehörhö ei aloita huumeita ennen tupakkaa.
        Eka tupakka sit kalja viina ja lääkkeet ja sit mitä vaan...
        .....niinku Kuopiossa.
        Kas kun eivät ole vielä keksineet kun laittaa nokkosia ja pieniä kiviä sukan sisään
        siitäkin menee pää kivasti sekaisin.

    • Tuomo Niemi

      "joka itseään säästämättä tekee työtä huumeettomamman ja terveemmän Suomen puolesta."

      Ja rahaa säästämättä. Mutta missä se Ihrylle vuosikymmenien aikana syydetty raha näkyy, kun maassamme on eräs maailman pahimmista alkoholiongelmista, ja huumeitakin käytetään enemmän kuin Hollannissa? Jopa kannabista.

      Ihrylle syydetty raha näkyy siis pahoina päihde- ja huumeongelmina.

    • hyönteitutkija

      Hyvä, että saadaan mustamaalaus pois.

      Sehän ei ole kenenkään etu.

      Mikä se pinssi on, joka näkyy molemmissa kuvissä kuvitellun riipisen ja oikean riipisen pieluksessa (tv-kaappauksessa)?

      • Son of The Architect

        Vapaamuurarien loosin tunnus.

    • eihajuakaan

      Hei Jukka Riipinen,

      Ihan ensiksi täytyy sanoa, että en aio paljastaa henkilöllisyyttäni, sillä henkilöllisyyteni julkituominen aiheuttaisi leimautumista (jonka osasyyllinen IHRY:kin on) ja jopa laillisia ongelmia koska olen nimimerkilläni puhunut entisestä huumeidenkäytöstäni julkisesti ja melko avoimesti. Edeltäjäsi kun ei kaihda edes oman poikansa käräyttämistä, enkä ole nähnyt merkkejä, että sinä toimisit toisin. Mutta henkilöllisyydelläni ei olekaan asian kanssa mitään tekemistä.

      Pyysit sivulla http://www.irtihuumeista.fi/ajankohtaista/peratonta_herjaamista.html suoraselkäistä yhteydenottoa jos on huolenaiheita. Kyllä, kannabismyönteisenä ja huumeista johtuvien haittojen minimointia kannattavana minulla on IHRY:n haittoja maksimoivan politiikan vastaisia huolenaiheita.

      Vaikka lahjoitusrahat varmasti käytetään lain kannalta oikein, kuinka suuri osuus siitä menee päihdeongelmaisten suoranaiseen hoitoon? Miten jälkikuntoutus toteutetaan? Kuinka suuri osuus lahjoituksista jää taloon hallinnointikuluina, vuokrat, palkat, sun muut? Nämä ovat sitä rahaa koskevia huolenaiheita.

      Suurin huolenaiheeni kuitenkin on haittaa tekevä valistus ja haittoja lisäävä ehdottomuus. IHRY:n hysteriaa lietsova kannabisvastaisuus on johtanut siihen, että kannabis mielletään yhtä vaaralliseksi kuin amfetamiini, joka osaltaan leimaa kannabiksen käyttäjiä narkomaaneiksi ja osaltaan laskee kynnystä siirtyä koviin huumeisiin. IHRY:n toiminta saattaa auttaa täsmähoitona niille omaisille ja ehkä jopa päihderiippuvaisille, jotka ovat suoraan yhteydessä järjestöönne. Mutta yleisellä tasolla sanoma toimii itseään vastaan.

      Kun julkisuudessa käytävä vastustus on painottunut lähinnä kannabikseen. Se on tuonut mukanaan senkaltaisia ongelmia mitä ette ole ennustaneet. Kannabis, joka on maailman yleisimmin käytetty laiton päihde kattaa noin 70% EU-alueen huumausainerikoksista. Karkeasti voidaan siis sanoa, että kaikista huumeidenkäyttäjistä kannabiksen käyttäjien osuus on 70%. Pitäessämme kannabiksen laittomana pidämme nämä 70% jollain lailla sidoksissa koviin huumeisiin, jopa järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jopa erittäin konservatiivinen Aamulehti myötäilee tätä ajatusta:
      http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/kannabis-lisannyt-kovien-huumeiden-saatavuutta/185421#

      Katsoisin kuitenkin, että alkoholin lisäksi Suomen suurimmat päihdeongelmat ovat rauhoittavien ja kipulääkkeiden väärinkäyttö - varsinkin alkoholin kanssa, amfetamiini ja opioidit sekä niiden korvaushoitolääkkeet. Heroiini ei sinällään ole Suomessa ongelma, siitä on korvaushoitolääkkeiden helppo saatavuus jopa ensihuumeeksi pitänyt huolen. Opioideissa on nimenomaan ne korvaushoitolääkkeet joita ajautuu katukauppaan aivan liikaa. Ja nyt huolestuttavana uutuutena nämä fentanyylit ja muut syöpähoitoon tarkoitetut kovat kipulääkkeet.

      Koska huumausainepolitiikkamme pelkää kannabista, ei vaarallisille ja erittäin voimakasta riippuvuutta aiheuttaville opioideille ole terveydenhuollossamme oikein korvaajia. Yhdessä keskittyminen demonisoimaan kannabista ja samalla terveydenhuoltomme rakastuneisuus opioideihin on aiheuttanut sen, että Suomessa on yllättävän suuri opioidiongelma. Suomessa on noin 20 000 opiaatti- tai sen korvaushoitolääkkeistä riippuvaista. Hollannissa niitä on 30 000. Hollannin väkiluku on kuitenkin yli kolminkertainen Suomeen nähden, joten väkilukuun suhteutettuna Suomessa on kaksinkertainen määrä opiaattiriippuvaisia Hollantiin nähden. Toinen mielenkiintoinen asia on, että Suomessa käyttäjän keski-ikä on noin 23-vuotta. Hollannissa se on noin 40. Hollannin korkea käyttäjän keski-ikä johtuu siitä, että heidän onnistuneemman huumepolitiikan vuoksi uusia piikkihuumeidenkäyttäjiä ei käytännössä juurikaan tule, joten vuosi vuodelta käyttäjien keski-ikä vain kasvaa. Jos haluat tarkistaa luvut, ne löytyvät tuolta: http://www.emcdda.europa.eu/publications/annual-report/2009 (Löytyy myös suomeksi.)

      • eihajuakaan

        Myös väärä informaatio on osaltaan omiaan pahentamaan haittoja. Mainitsit Studio Kotron haastattelussa, että kannabis on myrkky. Tämähän ei tietenkään ole totta, sen tiedät varmasti itsekin. Kannabikselle ei ole olemassa ihmisille sovellettua LD50 arvoa. Mikäli tiedät kannabiksen LD50 arvon, niin kerro toki. Rottakokeista saatujen tulosten mukaan kyseessä on niin suuret määrät, että ne jo volyymillään aiheuttaisivat vaaratilanteita paljon ennen kuin mitään myrkytysvaaraa tulisi. Tosin rotilta ja hiiriltä puuttuu kannabinoidireseptori CB1, joten ehkä hiirikokeet eivät ole edes verrannollisia sen vuoksi, että kannabis rasittanee hiirieläinten elimistöä ihmisiä enemmän. Tämänkaltainen väärä informaatio, kuten esimerkiksi lause "kannabis on myrkky", heikentää nuorten silmissä sitä uskottavuutta mitä järjestöllänne on. Kun nuori havaitsee, että suklaakakussa on koiranyllätys, hän jättää koko kakun syömättä, vaikka kakku olisi muuten 99 prosenttisesti hyvä. Pelottelutaktiikka kääntyy näin ollen itseään vastaan.

        IHRY keskittyy rajoittavaan huumausainepolitiikkaan. Tämän toimivuudesta olen täysin eri mieltä, mutta tämän kirjeen osalta en aio puuttua siihen. En myöskään ole pyrkimässä muuttamaan suhtautumistanne kannabikseen. Se mitä haluan kuulla on, että muutatte valistuksenne pääpainoa kohti vaarallisia huumeita, lähinnä amfetamiinia, opioideja ja niiden korvaushoitolääkkeitä, rauhoittavia lääkkeitä ja mielellään myös näitä tutkimuskemikaaleja joiden pitkäaikaisista vaikutuksista ei vain ole dataa. Ymmärrän, että sinulla on myös henkilökohtainen motiivi pojassasi, aivan samoin kuin edeltäjälläsikin, joka osaltaan tekee kannabiksen vastaisen työn sinulle tärkeämmäksi.

        Edeltäjäsi on sokea muiden huumeiden haitoille eikä hän ole lukuisista yrityksistäni huolimatta suostunut keskustelemaan esimerkiksi opiaattien aiheuttamista ongelmista. Hän myös pitää esimerkiksi LSD:tä psyykkeelle vähempihaittaisena kuin kannabista joten uskon hänen olevan hänen poikansa aiheuttaman stressin vuoksi jäävi tekemään mitään päihteidenvastista työtä. Toivottavasti sinä pystyt raskaasta perhetaustastasi huolimatta ottamaan askeleen kauemmas ja näkemään, että Suomessa on ihan oikeitakin huumeongelmia jotka koskettavat huomattavasti isompaa osaa kuin kannabiksen ongelmakäyttäjät. Kannabiksen käyttäjien määrään nähden ongelmakäyttäjiä on aivan minimaalisen pieni määrä.

        Koska kauppa on valvomatonta, aineita päätyy lapsillekin. En haluaisi lukea yhtäkään tällaista uutista:
        http://194.215.205.18/uutiset/kotimaa/poliisi-paljasti-nuorten-huumeringin-mukana-alle-15-vuotiaita/185273
        Puolet ringin jäsenistä ovat alaikäisiä. Mikään päihde, ei edes kannabis, sovellu lapsille. Vasta nyt ollaan huomattu se, mitä minä ja moni muu kannabisaktivisti on sanonut jo vuosia: Energiajuomat ovat kuin huumetta. http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2010/07/27/energiajuomat-ovat-huumetta/201010326/135 Itse lopetin reilu pari vuotta sitten kofeiinin terveysongelmien vuoksi ja huomattuani sen vaikutuksen, olen puhunut siitä, että energiajuomille olisi hyvä asettaa ikäraja. En suosi kahviakaan alaikäisille.

        Periaatteessa tarkoitusperämme ovat pohjimmiltaan samankaltaiset, me molemmat haluamme vähentää päihteistä aiheutuvia haittoja. Tapamme toteuttaa se on vain eri. Itse uskon, että aikuinen ihminen kykenee tekemää omat päätöksensä. Jos joku haluaa valita alkoholia vähähaittaisemman päihteen, suotakoon se hänelle. Jos ongelmia tulee, niin tietysti me (yhteiskunta) autamme ja apua on helpompi antaa mikäli lain vuoksi ihminen ei joudu piilottelemaan ongelmaansa. Tavallaan en edes halua pyrkiä täysin päihteettömään yhteiskuntaan, koska se on utopiaa. Tässä onkin suuri ero meidän välillä. Minä haluan vähempihaittaisen päihdepolitiikan ja päihteettömämmän yhteiskunnan, en täysin päihteetöntä.

      • eihajuakaan
        eihajuakaan kirjoitti:

        Mikäli vastaat, niin helpotan sen verran, että en tarvitse tietoa kannabiksen vaikutuksista. (Sitä LD50 arvoa lukuunottamatta. Laitatko mukaan myös lähteen, kiitos.) Olen varsin tietoinen kannabiksen vaikutuksista ja mantran "kannabikseen rakastunut" voit myös jättää väliin. Kuten varmasti huomasit, kirjeeni keskittyy politiikkaan, ei itse päihteeseen. Mikäli haluat tietää enemmän omasta päihdetaustastani, niin jos olet yhteydessä Jouko Pallariin, niin kysy häneltä nimimerkistäni. Hän varmasti osaa kaivaa sinulle kirjoituksiani keskusteluista, joita olemme käyneet. Tai voit kysyä minultakin, mielelläni kerron, koska voin tehdä sen nimettömänä ilman pelkoa viranomaisista.

        Mahdollisessa vastauksessasi haluaisinkin kuulla onko IHRY tekemässä enemmän mainitsemiani suuria ongelmia vastaan, miten se toteutetaan, vai keskittyykö IHRY edelleen vähiten ongelmia aiheuttavaan päihteeseen, jonka suurimmat ongelmat aiheuttaa lainsäädäntö?

        Aiheesta on Iltalehden keskustelupalstoilla keskustelu, johon joku on liittänyt tuon kirjeesi. Kopioin tämän kirjeeni myös samaan keskusteluun osoitteessa http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=340032

        Ystävällisin terveisin,

        Eihajuakaan
        Rääväsuu keskustelupalstoilta

        Hänen vastaus:

        Huomenta Ei Hajuakaan,

        ensinnäkin kiitokset kannanotostasi. Jotta saisit oikeaa tietoa IHRY:n toiminnasta, niin otapa yhteyttä minuun, tai tule tapaamaan. Hevosmiesten Tietotoimiston tiedonvälitykseen ei aina kannata uskoa, ja pelata panoksiaan vain sen lähteen varaan.

        Yhteystietoni ovat alla.

        Terveisin Jukka Riipinen
        toiminnanjohtaja
        Irti Huumeista ry, Mariankatu 13 A 1, 00170 Helsinki

        Minun vastaukseni siihen:
        Hei Jukka Riipinen,

        Kiitos viestistäsi. Valitettavasti en voi tulla tapaamaan, sillä asun maapallon toisella puolella. En oikeastaan tämän pidemmälle Suomesta pääse ilman avaruusrakettia. Siksipä kysyin näin sähköpostin välityksellä (niin ja sen lisäksi haluan pitää anonymiteettini) ja kuvittelin, että edellisellä viestillä otin yhteyttä sinuun? Kiitos kuitenkin, että vastasit edes lyhkäisesti, vaikka et aiheesta.

        Ystävällisin terveisin,

        Eihajuakaan
        Suomen haittoja maksimoivaan huumausainepolitiikkaan kyllästynyt ex-kannabisti

        Hänen viimeisin vastaus:

        Moro EH,

        kiitti vastauksestasi. Nauti elämästäsi siellä jossain.

        Terveisin Jukka Riipinen
        toiminnanjohtaja
        Irti Huumeista ry, Mariankatu 13 A 1, 00170 Helsinki

      • Lakkimies

        jossa kävin joskus yhteiskoulua?

        Siis silloin kun olin paha poika 13 vee?

        silloin ne muut imppasi ja joi. Silloin ei puhuttu hampusta. Hui!

        Muut kävi kusella ja minä pissillä. Mikään ei saa ketään uskomaan, että joku olisi "narkkarin" puolella. Siihen tarvittaisiin jo lainsäädäntöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe