Aloitin laihduttamisen n. 5kk sitten jolloin lähtöpaino oli lievän lihavuuden puolella. Ikääkin jo löytyy niin että en ihan nuori tyttönen enää ole ja lapsiakin on. Vuosia olen kärsinyt (kuitenkin aika kohtuullisesta) ylipainostani ja yrittänyt useasti laihduttaa. Kerran onnistuin laihduttamaan 7kg mutta se tuli korkoineen takaisin seuraavassa raskaudessa. Useimmiten laihdutukset ovat loppuneet viimeistään muutaman viikon jälkeen yksinkertaisesti siihen että en ole pystynyt olemaan erossa ruoasta ja herkuista. Varsinaista ahmimista ei ole ollut mutta kuitenkin lähes päivittäistä herkkujen syöntiä, erityisesti väsyneenä ja ahdistuneena.
Nyt siis olen ekaa kertaa elämässäni onnistunut laihduttamaan näinkin kauan ja tähän mennessä painoa on lähtenyt n. 14kg. Olen laihduttanut rajoittamalla syömistä aika rankasti, toisaalta vaihtelua päivien välissä on paljon. Keskimääräiset kalorit ovat olleen vähän yli 1000kcal/pv mutta suurimmaksi osaksi syön noin 600-900kcal/pv. Välillä en jaksa niin välittää ja silloin tulee syötyä enemmän, n. 2000-3000kcal/pv. Näitä päiviä on onneksi aika harvoin.
En muista koska olen syönyt perheen kanssa kunnon ruokaa, teen aina itselleni jotain tyyliin keitettyä kukkakaalia tai parsakaalia. Olen huomannut ettei minun tule enää niin helposti nälkä kuin ennen. Herkkuja ei tee enää niin helposti mieli kun mielessä pyörii vain ne kalorit kuinka paljon niistä tulisi. Merkkaan kaiken syömäni netissä olevaan ruokapäiväkirjaan ja liikunnat myös. Liikun n. 3 kertaa viikossa tunnin verran (aiemmin en ollenkaan).
Olen nyt alkuperäisessä painotavoitteessani mutta huomaan että se ei todellakaan riitä. Ainakin 5kg vielä pois ja vähän tuntuu siltä että sekään ei sitten riitä. Nyt nimittäin en vieläkään näe peilissä oikein mitään muutosta vaikka se 14kg on lähtenyt. Toki mahtuu pienemmät vaatteet päälle mutta samalta silti näyttää, yhtä roikkuva läskimaha kuin ennenkin. Ties mistä ne kilot on sitten lähtenyt, varmaan lihaksista.
Nyt olen myös muutaman kerran oksentanut. Olen sitä yrittänyt aiemminkin mutta en ole onnistunut, tällä kertaa tajusin miten se tapahtuu. En haluaisi kuitenkaan alkaa päivittäin oksentelemaan, tuntuu vaan että jos on tullut syötyä enemmän kuin oli tarkoitus niin sehän on aika "kätevä" keino päästä eroon edes osasta ruoasta.
Välillä on tullut mietittyä että olenko menossa kohti jotain syömishäiriötä mistä ei yhtäkkiä enää olekaan poispääsyä. Vai olenko jo siellä? Uskon että voisin lopettaa tämän ja alkaa syömään normaalisti jos haluaisin mutta en kyllä todellakaan halua ainakaan vielä tässä vaiheessa. Haluaisin painaa niin että BMI olisi jossain 18 tienoilla tai max 19 (nyt se on 23).
Mistä tietää koska on aika viimeistään hakea apua? Vielä en edes halua mutta en toisaalta halua että elämäni myöhemmin menisi pilalle tämän takia (saatikka lapsieni elämä). Voinko vain laihduttaa tavoitteeseeni ja opetella sitten syömään normaalisti niin että en kuitenkaan lihoisi takaisin?
Hitaasti ja "järkevästi" en ilmeisesti osaa laihduttaa, olen siihen liian kärsimätön. Lisäksi tuntuu että ei sellaisesta 1500 kalorin dieetistä edes ole ollut mitään vaikutusta vaikka olisin sen muutaman viikon jaksanut katsoakin. Nyt 800-1000g/viikko laihtumista on ollut ihan hyvä tahti mielestäni.
Nyt siis olen ekaa kertaa elämässäni onnistunut laihduttamaan näinkin kauan ja tähän mennessä painoa on lähtenyt n. 14kg. Olen laihduttanut rajoittamalla syömistä aika rankasti, toisaalta vaihtelua päivien välissä on paljon. Keskimääräiset kalorit ovat olleen vähän yli 1000kcal/pv mutta suurimmaksi osaksi syön noin 600-900kcal/pv. Välillä en jaksa niin välittää ja silloin tulee syötyä enemmän, n. 2000-3000kcal/pv. Näitä päiviä on onneksi aika harvoin.
En muista koska olen syönyt perheen kanssa kunnon ruokaa, teen aina itselleni jotain tyyliin keitettyä kukkakaalia tai parsakaalia. Olen huomannut ettei minun tule enää niin helposti nälkä kuin ennen. Herkkuja ei tee enää niin helposti mieli kun mielessä pyörii vain ne kalorit kuinka paljon niistä tulisi. Merkkaan kaiken syömäni netissä olevaan ruokapäiväkirjaan ja liikunnat myös. Liikun n. 3 kertaa viikossa tunnin verran (aiemmin en ollenkaan).
Olen nyt alkuperäisessä painotavoitteessani mutta huomaan että se ei todellakaan riitä. Ainakin 5kg vielä pois ja vähän tuntuu siltä että sekään ei sitten riitä. Nyt nimittäin en vieläkään näe peilissä oikein mitään muutosta vaikka se 14kg on lähtenyt. Toki mahtuu pienemmät vaatteet päälle mutta samalta silti näyttää, yhtä roikkuva läskimaha kuin ennenkin. Ties mistä ne kilot on sitten lähtenyt, varmaan lihaksista.
Nyt olen myös muutaman kerran oksentanut. Olen sitä yrittänyt aiemminkin mutta en ole onnistunut, tällä kertaa tajusin miten se tapahtuu. En haluaisi kuitenkaan alkaa päivittäin oksentelemaan, tuntuu vaan että jos on tullut syötyä enemmän kuin oli tarkoitus niin sehän on aika "kätevä" keino päästä eroon edes osasta ruoasta.
Välillä on tullut mietittyä että olenko menossa kohti jotain syömishäiriötä mistä ei yhtäkkiä enää olekaan poispääsyä. Vai olenko jo siellä? Uskon että voisin lopettaa tämän ja alkaa syömään normaalisti jos haluaisin mutta en kyllä todellakaan halua ainakaan vielä tässä vaiheessa. Haluaisin painaa niin että BMI olisi jossain 18 tienoilla tai max 19 (nyt se on 23).
Mistä tietää koska on aika viimeistään hakea apua? Vielä en edes halua mutta en toisaalta halua että elämäni myöhemmin menisi pilalle tämän takia (saatikka lapsieni elämä). Voinko vain laihduttaa tavoitteeseeni ja opetella sitten syömään normaalisti niin että en kuitenkaan lihoisi takaisin?
Hitaasti ja "järkevästi" en ilmeisesti osaa laihduttaa, olen siihen liian kärsimätön. Lisäksi tuntuu että ei sellaisesta 1500 kalorin dieetistä edes ole ollut mitään vaikutusta vaikka olisin sen muutaman viikon jaksanut katsoakin. Nyt 800-1000g/viikko laihtumista on ollut ihan hyvä tahti mielestäni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi haluat laihtua noin hoikaksi? Minä keskittyisin sinuna hyväksymään itsesi ja hankkimaankin enemmän lihasmassaa ja paremman kunnon kuin yrittämään nälkädieetillä kuihtuneen alipainoiseksi. Liikunnalla kuluttaa helposti 500 kaloriakin tunnissa, joten syödä saa ja pitää jos ei halua pökertyä. Ei se kroppa näytä edes kovin hyvältä jos lihasmassaa on palanut pois ja iho roikkuu sen enemmän mitä laihempi olet jos olet laihtunut ylipainon puolelta. Ja jos alat lihoa, olet mennyt ojasta allikkoon kun rasvaa onkin kohta suhteessa enemmän kuin aloittaessasi kun lihasta on palanut pois. Ikää myöten pikadieetit ensinnäkin vanhentaa kasvoja ja noin pienillä kaloreilla alat sairastella varmaan aika usein ja kuukautisetkin voivat loppua jossain vaiheessa.Noin1200 kalorilla saat tarpeeksi ravintoaineita (joka on sekin jo liian vähän jos liikut), sitä alhaisemmilla kaloreilla et. Sanon vaan kokemuksen äänellä. Itsekin onnistuin tiputtamaan vihdoin ja viimein itseni painoindeksistä 30 painoindeksiin 21.5. Peilissä tuijottaa edelleenkin se lihava joinain päivinä kun itsetunto on alhaimmillaan ja sitten ihmiset sanovat silti kokoajan että olet nyt sopiva. Minä en vaan näe itseäni oikein. En tajua minkä kokoinen olen. Kokoajan tuntuu löytyvän jotain paranneltavaa. Jossain vaiheessa sen dieetinkin on loputtava ja tajusin sen jonkin aikaa sitten kun huomasin laihdutuksesta tulleen jo pakkomielteen - taas. Viimeistään tajusin että asiat ei ole nyt hyvin, kun sairastin flunssia keväällä kolme ja makasin jatkuvasti kuumeessa. Ja sitten menkat loppui koska humautin painon alas niin nopeasti. Ja nyt niitä ei ole ollut kolmeen kuukauteen...
Entisenä ylipainoisena ja monta kertaa jojonneena olen vihdoin tajunnut jotain. Elämäntapojen on muututtava, ne on opeteltava eikä nälkäkuurit auta mitään. Ne ovat monesti ihan turhaa taistelua väistämättömän edessä. Niiden jälkeen kun alkaa syödä normaalisti, huomaakin melkein huomaamattaan syövänsä liikaa. Näläntunne häiriytyy pahasti. Monesti se sitten ajaa jojoiluun ja minulla on siitä liikaakin kokemusta. Minua ei ole tehty painamaan 50 kiloa. En vain pysty pitämään painoani niissä lukemissa. Niin masentavaa kuin se onkin, jokaisella meistä on luonnollinen paino jossa on helppo pysyä ja minun ruumiinrakenteeni ei ole siro. Jos yrittäisin laihduttaa itseni alipainoon, joutuisin luopumaan aika monesta nautinnosta elämässä ja onko se sitten sen arvoista. Eikö helpompaa ja nautittavampaa olisi löytää kultainen keskitie. ottaa vaikka vähän kohtuullisempi tavoite ja ennenkaikkea normaalipainon puolelta. Kun hyväksyy itsensä ja keskittyy niihin hyviin puoliin itsessään huonojen sijasta voin luvata että taakka tipahtaa hartioilta. Normaalipainoisen ihmisen kannattaisi enemmänkin keskittyä hankkimaan lihasmassaa kuin laihduttamaan. Lihakset kuluttavat itsessään jo energiaa joten ne estävät jojoamista. Ja lihaksia ei saa kuin syömällä enemmän, mutta ulkonäkösi kohentuu kokoajan ja kohta ei olekaan enää sitä roikkuvaa vatsaa.
Mieti sitä hetkeä kun saavutat tavoitteesi. Tuoko se sitten loppupeleissä niin paljon onnea elämääsi vai osaatko lopettaa silloinkaan. Itse olen tajunnut etten varmaan tästä kauniimmaksi enää muutu. Rinnat roikkuvat nopean laihduttamisen takia, vatsan kohdalla on löysää nahkaa ja olen kaukana täydellisestä. Mutta miksi pitäisi olla lähellä täydellistä jos on jo ihan ok? : ) Joskus hyvinä päivinä katson peiliin ja näen ihan mukiinmenevän naisen. On helpompi sanoa kuin tehdä se että opettelee painon tiputettuaan uudet elämäntavat. Itse joudun ainakin kokoajan opettelemaan. Opettelemaan että saan syödä herkkuja välillä ilman että vedän niitä kaksin käsin kun olen sortunut eli joudun jatkuvasti opettelemaan kohtuuteen. Se on se tie koska ilman mitään hyviä ruokia olisi aika surkea elää. Välillä minäkin olen oksentanut kun olen ajautunut ahmimaan koska elin pitkään "nollalinja"-kurissa tiettyjen ruoka-aineiden suhteen. Mutta ei niin voi elää, se on sairasta. Pitäisi opetella sellaiset elintavat että niillä voi elää pysyvästi ja että pystyy nauttimaan elämästä. Itse olen löytänyt saliharjoittelusta sen jujun. Kun rupesin syömään enemmän, on tullut lihastakin. Kun kituutin pitkän aikaa 500 kalorilla, mitään muutosta ei tapahtunut, kuihduin vaan. Syön joka päivä 1700 ja painoni pysyy samassa tai jopa laskee vähän ja kroppa kiinteytyy. Pikkuhiljaa olen tajunnut että ei sitä niin helposti liho ja ei syöminen ole synti. Tykkään kaikista projekteista ja tajusin yhdessä vaiheessa että laihdutus oli minulle kuin kiva oma pikku projekti jota oli kiva jatkaa ja jossa onnistuminen tuotti tosi paljon mielihyvää. Mutta kuten sanoin, joskus se diettailu on lopetettava.
Mieti nyt oikeasti minkälaista mallia annat lapsillesi. Itselläni on syömishäiriötaustaa nuoruudessa ja muistan että ensimmäisen laihdutuskuurin teininä aloitin matkiessani äitiäni! Äitini hössötti jatkuvasti painostaan ja oli jatkuvasti tyytymätön ulkomuotoonsa. Jos syöt parsakaalia muiden syödessä muuta ruokaa niin minkälaista esimerkkiä annat lapsillesi?
Ajatuksesi kuulostavat oikeasti jo hieman syömishäiriöisiltä. Painoindeksit sun muut ovat vain lukuja. Se että on painoindeksiä 18, ei tee elämästä juhlaa. Syömishäiriöistä pitkän aikaa kärsineenä ja nyt jo paranemaan päin, voin sanoa että syömishäiröt eivät ole leikin asia. Ne ovat pakkomielle, joka oikeasti erottaa sinua hiljalleen muista ja tuhoaa ihmistä kokoajan sisältäpäin. Pikkuhiljaa et muuta mietikään ja itsetunto alkaa kytkeytyä vaa´an lukemiin ja kohta ei voi elää normaalisti, syödä normaalisti muiden seurassa kun kokoajan on se oma pakkomielteinen maailma josta ei voi luopua. Lopeta ajoissa kun vielä ehdit.
"kun mielessä pyörii vain ne kalorit kuinka paljon niistä tulisi." > yli meni
"Nyt nimittäin en vieläkään näe peilissä oikein mitään muutosta vaikka se 14kg on lähtenyt." > saattaa olla normaalin rajoissa, mutta kannattaisi vertailla valokuvia (kasvottomia) nykyisestä ja entisestä, voisi auttaa hahmottamaan
"sehän on aika "kätevä" keino päästä eroon edes osasta ruoasta" > yli meni
"Mistä tietää koska on aika viimeistään hakea apua?" > nyt kun vielä ymmärrät että tästä voi tulla sulle iso ongelma.
Kiitos vastaajille, annoitte kyllä mietittävää. Nyt painoa on lähtenyt yhteensä 16kg ja huomaan että oksentelusta on tulossa ikävä tapa. En kuitenkaan ainakaan heti pysty tekemään päätöstä että olisin sopivan kokoinen ja lopettaisin laihduttamisen. Voisin yrittää olla armollisempi itselleni ja syödä vähän enemmän ja koittaa olla oksentamatta vaikka olisinkin syönyt enemmän kuin "pitäisi". En uskalla/halua puhua tästä kenellekään, en edes miehelleni. Uskon että hän ei ottaisi tosissaan tai vähättelisi tai mikä pahinta, pitäisi mua täydellisenä idioottina (oksentamista varsinkin). Samoin kuin kaikki muutkin. Toisaalta myös tuntuu että vaikka ymmärränkin esim. oksentelun olevan syömishäiriöistä käytöstä niin muuten en tunne itseäni mitenkään sairaaksi, vain hieman normaalia nopeammin laihduttavaksi.
Ääh, välillä on vaikea tietää itsekään mitä tästä pitäisi ajatella.