VALITUS HELSINGIN HALLINTO-OIKEUTEEN (2. KIERROS)

Helsingin hallinto-oikeudelle,



Asia: Henkilötunnuksen muuttaminen väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalvelusta annetun lain (661/2009) 12§:n 2 momentin 1 kohdan mukaan


Perustelut:

1. Sukupuolen vahvistaminen ja perheoikeus

Lainaan hallituksen esitystä laiksi transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta, HE 56 / 2001 vp

”Isyys ja äitiys

Isyyslain (700/1975) mukaan aviomies on avioliiton aikana syntyneen lap-
sen isä. Lisäksi isyys voidaan vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä.
Isyyslaissa säädetään perusteista, joilla isyys voidaan kumota. Näiden
perusteiden nojalla isyyttä ei voida kumota sen vuoksi, että mies on
myöhemmin muuttunut naiseksi.

Suomessa voimassa olevan kirjoittamattoman oikeuden nojalla lapsen äiti
on se nainen, joka synnyttää lapsen. Synnyttänyt nainen pysyy
oikeudellisesti äitinä, vaikka muuttuisi myöhemmin mieheksi.”

Fyysisesti ja henkisesti olen nainen ja puolisoni kanssa samaa sukupuolta. Biologisesti ja perheoikeudellisesti taas olemme eri sukupuolta. Perheoikeuden kannalta tässä asiassa ei ole olemassa mitään yleiseurooppalaista käytäntöä, sillä perheoikeus ei kuulu harmonisoidun tai yleiseurooppalaisen lainsäädännön piiriin. On toki lohduttavaa että hallituksen esitys ottaa kantaa esim. isyyden säilyttämiseen. Mutta niin Italiassa kuin Suomessakin avioliittoa käsitellään taannehtivasti, omassa laissamme transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta on vahva void ab initio -ajatuskulku

Lakivaliokunnan lausunnossa 3/2002 vp todetaan seuraavaa:

"Pykälän 2 momentin mukaan avioliitto muuttuu rekisteröidyksi parisuhteeksi ja rekisteröity parisuhde vastaavasti avioliitoksi. Sanaa "jatkuu" on käytetty sen osoittamiseksi, että sama oikeussuhde jatkuu vain nimikkeeltään, ja vähäisessä määrin sisällöltään, muuttuneena. Oikeussuhteen jatkuvuus on osapuolten kannalta merkittävää esimerkiksi sen vuoksi, että oikeus perhe-eläkkeeseen kuolleen osapuolen jälkeen riippuu useiden lakien mukaan siitä, että avioliitto (rekisteröity parisuhde) on solmittu ennen tiettyä ikää ja jatkunut tietyn ajan ennen edunjättäjän kuolemaa. Jos katsottaisiin, että sukupuolen vaihdoksen hetkellä vanha suhde sammuu ja syntyy uusi, vaihdos voisi johtaa oikeudenmenetyksiin. Myös yleisen perhelainsäädännön kannalta suhteen jatkuvuudelle perustuva konstruktio on perusteltu osoittaessaan mm. sen, ettei vaihdoksen hetkellä synny oikeutta vaatia ositusta ja että suhteen kesto parisuhteen aikanaan purkautuessa ja toisen vaatiessa osituksen sovittelua lasketaan sen alusta eikä sukupuolen vaihdoksesta lukien."

Kyseessä on siis järjestely, jossa katsotaan suhde, joka on esimerkiksi avioliitto, samaksi jo taannehtivasti avioliiton solmimisesta ja se muuntuu ab initio ex lege (alusta pitäen lain nojalla) rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Suomen oikeusjärjestyksessä kuitenkin kirjoitettu laki pätee oikeuslähteenä ja tällaiset lakivaliokunnan lausunnot katsotaan heikommaksi näytöksi. Kirjoitetussa laissa pitää lähteä siitä miten isyys on muodostunut.

Isyyslaissa (700/1975) on säädetty:

"2 § (16.5.1980/351)
Isyyden toteaminen avioliiton perusteella

Aviomies on lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana. Jos avioliitto on miehen kuoleman johdosta purkautunut ennen lapsen syntymää, on aviomies lapsen isä, kun lapsi on syntynyt sellaiseen aikaan avioliiton purkautumisen jälkeen, että lapsi on voinut tulla siitetyksi avioliiton aikana. Jos äiti on ennen lapsen syntymää mennyt uuteen avioliittoon, on kuitenkin jälkimmäinen aviomies lapsen isä."

Minun isyyteni perustuu tyttäreni syntymiseen avioliiton aikana. Toisaalta laissa rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001) todetaan lakitasoisesti ettei isyyslain säännöstä saa soveltaa, mikäli siis suhde katsottaisiin jo alusta alkaen rekisteröidyksi parisuhteeksi.

" 9 § (29.5.2009/391)

Rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta isyyslain (700/1975) säännöksiä isyyden toteamisesta avioliiton perusteella eikä muitakaan sellaisia säännöksiä, jotka koskevat aviopuolisoa yksinomaan hänen sukupuolensa perusteella."

Italia on katolinen maa ja sielllä mitätöidään avioliitto sukupuolen vahvistamisen yhteydessä. Siellä lakkautetaan lapsen ja isän välinen yhteys, koska avioliittoa ei koskaan voinut olla kahden naisen välillä. En tiedä missä maan oikeusoppineet harhailevat, mutta aivan yhtä pahalta näyttää meilläkin mikäli noudatetaan oikeusjärjestystä. Lakitasolla ei puhuta yhtään mitään suhteen oikeusvaikutusten säilymisestä, ja juuri vain kirjoitettu laki on vahva oikeuslähde Suomessa. Ja kirjoitettu laki tässä asiassa kertoo yksiselitteisesti etteivät yksinomaan aviopuolison sukupuolen perusteella kirjoitetut säännökset ole voimassa rekisteröidyssä parisuhteessa. Tästä syystä mielestämme juridisen miehen sukupuoli ja asema on ainoa keino säilyttää isyys avioliiton perusteella sekä avioliitto.
4355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

EU:n perusoikeussopimuksen 33 artiklan 1. kohdan mukaan perheen oikeudellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen suoja varmistetaan. Minulta on mennyt lopullinenkin usko siihen että Suomen tasavalta haluaisi minulle tai perheelleni mitään hyvää.

2. Naisen henkilötunnus ilman naisen juridista asemaa

Vaikka sukupuoleksi vahvistettaisiin nainen, passiivinen miehen henkilötunnus jää rekisteriin. Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista HE 89/2008 vp 11§:n yksityiskohtaisissa perusteluissa:

” Henkilötunnukseen liittyvän yksilöllisyyden vaatimuksen sekä tunnistusominaisuuden johdosta korjattua tai muutettua henkilötunnusta ei saisi säännöksen mukaan antaa toiselle henkilölle. Tällaista niin sanottua passiivia henkilötunnusta ei kuitenkaan poistettaisi väestötietojärjestelmästä, sillä henkilön aikaisemmalla tunnuksella saattaa olla myöhemmin merkitystä esimerkiksi henkilön tunnistamisessa ja henkilöllisyyden selvittämisessä tai hänen tekemiensä oikeustoimien vaikutuksia arvioitaessa. ”


Väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalvelusta annetun lain (661/2009) 13§:n 1 momentin 15 kohdan mukaan väestötietojärjestelmään talletetaan rekisteröinnin kohteena olevasta henkilöstä transseksuaalin sukupuolen vahvistamista koskeva tieto. Tämä tieto tallennetaan vain mikäli se on tapahtunut transseksuaalin sukupuolen vahvistamista annetun lain (563/2002) mukaan. Hallituksen esityksessä 89/2008 vp on kirjoitettu

”Momentin 15 kohdan mukaan väestötietojärjestelmään talletetaan rekisteröinnin kohteena olevaan henkilöön liittyvä transseksuaalin sukupuolen vahvistamista koskeva tieto (transsukupuolisuus). Tällä tarkoitettaisiin transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetussa laissa (563/2002) tarkoitettua tietoa siitä, että henkilö on vahvistettu kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on aiemmin väestötietojärjestelmään merkitty. Käytännössä tämä tarkoittaisi myös sitä, että tämän tiedon lisäksi ainakin kyseisen henkilön etunimiä ja henkilötunnusta koskevissa väestötietojärjestelmän tiedoissa tapahtuisi muutoksia. Järjestelmässä säilytettäisiin edelleen myös ennen muutosta henkilöllä olleet henkilötiedot. Seksuaalista suuntautumista tai käyttäytymistä koskeva tieto on henkilötietolain 11 §:n 5 kohdan ja henkilöön kohdistuneita hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimenpiteitä koskeva tieto on lain 11 §:n 4 kohdan mukaan arkaluonteinen henkilötieto, jonka käsittelyä koskevat erityiset rajoitukset. Näiden tietojen luovuttamista väestötietojärjestelmästä koskevat rajoitukset ilmenisivät ehdotetun lain 40 §:stä. Tässä tarkoitetut tiedot olisivat tarpeelliset henkilön yksilöintiä ja henkilöllisyyden selvittämistä ja hallintaa varten.”

Kansainvälisesti naisen juridisen aseman saaminen edellyttää syntymätodistuksen muuttamista tai täydentämistä. Vasta syntymätodistuksen muuttaminen antaa avioliittokelpoisuuden miehen kanssa. Minä en hae tällaista asemaa, sillä olen käyttänyt jo kertaalleen oikeuteni avioitua. Vaikka syntymätodistusta ei muuteta niin siitä huolimatta kansainvälisen käytännön mukaan transsukupuoliselle ihmiselle annetaan viranomaistodistukset hänen kokemansa sukupuolen nimillä ja tunnisteilla, esimerkiksi passi naisen F -tunnisteella. Näin tapahtuu esimerkiksi Irlannissa ja se on mahdollista myös Isossa Britanniassa. Suomessa henkilötunnus on keskeinen sukupuolitettu tunniste, samoin kuin etunimet ovat. Hallituksen esityksessä laiksi transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta HE 56/2001 vp on kirjoitettu:

” Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on käsitellyt transseksuaalien asemaa eräissä ratkaisuissaan. Se, että henkilö samaistaa sukupuolensa mieheksi tai naiseksi ja tämän samaistumisen mukaisesti eläminen on selkeästi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun yksityiselämän suojan piiriin kuuluva asia (8 artikla). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pohtinut, edellyttääkö yksityiselämän suoja sitä, että valtio tunnustaa henkilön sukupuoli-identiteetin viranomaistoimissa, joissa sukupuolella on merkitystä, esimerkiksi rekistereissä ja henkilötodistuksissa. Tällainen positiivinen velvollisuus valtiolla on todettu olevan. ”

Juridiselle miehelle voidaan erityisissä tapauksissa antaa naisen etunimet, kuten minulle on annettu. Se seikka että samalla ei anneta naisen sukupuoleen viittaavaa henkilötunnusta on puhdasta hallinnollista kiusantekoa. Kaikki sellaiset oikeustoimet, joissa erityisesti tarvitaan sukupuolta, yleensä edellyttävät jonkin asteista asiointia henkikirjoittajan luona. Tällöin väestörekisteristä näkyy juridinen sukupuoli. Tästä syystä passiin tulisi merkitä sellainen sukupuoli, joka vastaa fenotyyppiä eli sukupuoli, jonka perusteella henkilö on tunnistettavissa.
Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista HE 89/2008 vp 11§:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on kirjoitettu:

Äänestä
Aloittaja

”Henkilötunnus on säännöksen mukaan yksilöllinen ja se muodostuu syntymäajasta, yksilönumerosta ja tarkistusmerkistä. Yksilönumero, jolla samana päivänä syntyneet henkilöt erotettaisiin toisistaan, sisältäisi lisäksi tiedon henkilön sukupuolesta. Koska henkilötunnusta käytetään laajasti eri rekistereissä ja muissakin yhteyksissä eräänä keskeisenä henkilön yksilöivänä tekijänä, on säännöksessä haluttu painottaa erityisesti tunnuksen yksilöivää ja eri henkilöt toisistaan erottavaa ominaisuutta. Tunnuksen käyttöön liittyy käytännössä myös eräitä välillisiä ominaisuuksia, joista merkittävin on tunnuksen käyttö henkilön tunnistamisen yhteydessä eräänä tunnistustekijänä. Henkilötunnus sisältää myös eräitä sen haltijaa koskevia henkilötietoja, joita olisivat syntymäaika ja sen yksilönumeron viimeisestä merkistä ilmenevä sukupuolitieto. Tunnuksen käytön kannalta olisi kuitenkin aina otettava huomioon, ettei henkilön tunnistamisen ja yksilöinnin tulisi milloinkaan tapahtua pelkästään tunnuksen avulla, vaan siihen tulisi aina käyttää lisäksi muita tietoja ja havaintoja henkilöstä. ”

Helsingin Seudun Liikenteen (HSL) matkakortin matkustusoikeuden tunnistus tapahtuu pelkästään tunnuksen avulla. Matkakortille ei ole tallennettuna minun nimeäni eikä muutakaan tunnistamisen kannalta olennaista tietoa. Olen saanut tästä selvityksen tietosuojavaltuutetun toimistosta. HSL:n käytäntö on siten lain 661/2009 vastainen. Tämän johdosta lipuntarkastajat toistuvasti utelevat sukupuoltani ja ovat valmiita jopa käyttämään pakkokeinoja minua kohtaan.

Euroopan Unionin perusoikeuskirjan (2000/C 364/01) 3. artiklan 1. momentin mukaan minulla on oikeus henkiseen koskemattomuuteen, joka tarkoittaa että minua ei saa häiritä sukupuolisesti edes bussissa. HSL:n lipuntarkastajan tekemä sukupuolen tivaaminen julkisesti on sukupuolista häirintää. Tasa-arvolain (609/1986) 7§:n mukaan sukupuoleen perustuva häirintä on kielletty. Lain mukaan sukupuoleen perustuvalla häirinnällä tarkoitetaan tässä laissa henkilön sukupuoleen liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ei ole luonteeltaan seksuaalista ja jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan tämän henkistä tai fyysistä koskemattomuutta ja jolla luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.



Koska Suomen tasavalta haluaa ikään kuin kostoksi avioliitostamme ylläpitää väärää sukupuolimerkintää asiakirjoissa huolimatta siitä, että olen luopunut kehossani miessukupuolen tunnusmerkeistä, Suomen tasavalta toimii saattaen minut alttiiksi syrjinnälle, jonka EU:n perusoikeuskirjan 21 artikla kieltää. Edelleen 52 artiklan 1. kohdassa perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla, ja kyseisten oikeuksien ja vapauksien olennaista sisältöä noudattaen. Suhteellisuusperiaatteen
mukaisesti rajoituksia voidaan tehdä ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

Ilmeisesti Suomen tasavalta kuvittelee miehen henkilötunnuksen suojelevan minua rintasyövältä, koska rintasyöpäseulonnat kohdistuvat väestöön, jolla on naisen henkilötunnus. Mitkä muiden henkilöiden oikeudet ja vapaudet tulevat suojelluksi tilantessa, jossa minä kuolen rintasyöpään vain siksi etten päässyt osalliseksi rintasyöpäseulonnoista?

Sharia-lakia soveltavissa maissa olen uhassa tulla rangaistuksi vain siksi että satun astumaan sharia-lakia soveltavan maan kamaralle naiseksi pukeutuneena. Mieheksikö minun pitäisi pukeutua kaikkien näiden tuskallisten toimenpiteiden ja oikeudenkäyntien jälkeen?

En todellakaan pyri kiertämään translakia vaatimalla väestörekisterilain 12§:n 2 momentin 1 kohdan mukaista naisen henkilötunnusta. Minä en voi saada Suomessa naisen juridista asemaa ja siitä hallinto-oikeuskäsittely on päättynyt (KHO: 2009:15). Mutta vaadin ilmeisen ja pysyvän uhan vuoksi itselleni naisen henkilötunnusta siitä huolimatta että olen juridinen mies. Katson olevani oikeutettu tähän siksi että olen lain edessä uhan suhteen yhdenvertainen ja uhan syytä ei voida poistaa. Mutta naispuolinen henkilötunnus helpottaa elämääni huomattavasti. Vaikka olisin myös edelleen perheoikeudellisesti ja muutenkin lain edessä mies. Ne harvat tapaukset, joissa voisin tehdä nimenomaisesti naissukupuolen mukaisia oikeustoimia ovat rajallisia. Nämä tapaukset on käsitelty hallituksen esityksessä laiksi transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta HE 56/2001 vp

”Avioliittolaki
Avioliittolain (234/1929) nojalla naisella ja miehellä on oikeus solmia avioliitto. Avioliitto tarkoittaa perinteistä avioliittoa vastakkaisten biologisten sukupuolten kesken. Käytännössä ratkaisevaa on väestötietojärjestelmään merkitty sukupuoli.”

Avioliittolain mukaan jo avioituneella ei ole oikeutta solmia avioliittoa. Minulla ei ole aikomustakaan erota ja solmia uutta avioliittoa.

Äänestä
Aloittaja

”Isyys ja äitiys
Isyyslain (700/1975) mukaan aviomies on avioliiton aikana syntyneen lapsen isä. Lisäksi isyys voidaan vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä. Isyyslaissa säädetään perusteista, joilla isyys voidaan kumota. Näiden perusteiden nojalla isyyttä ei voida kumota sen vuoksi, että mies on myöhemmin muuttunut naiseksi.
Suomessa voimassa olevan kirjoittamattoman oikeuden nojalla lapsen äiti on se nainen, joka synnyttää lapsen. Synnyttänyt nainen pysyy oikeudellisesti äitinä, vaikka muuttuisi myöhemmin mieheksi.”

Äidiksi en voi tulla. Vaikka isyyslaissa säädetään perusteista, jolla isyys voidaan kumota, voidaanko kumota avioliittoa, jonka perusteella isyys on vahvistettu? Jos avioliitto on ollut rekisteröity parisuhde ab initio ex lege, eivätkö myös rekisteröidyn parisuhteen lainkohdat tule sovellettaviksi kaikessa ankaruudessaan? Rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta isyyslain (700/1975) säännöksiä isyyden toteamisesta avioliiton perusteella eikä muitakaan sellaisia säännöksiä, jotka koskevat aviopuolisoa yksinomaan hänen sukupuolensa perusteella. (950/2001, 9§ 1 mom). Olen käsittänyt että juridisesti isyyteni pysyy voimassa vain silloin kun olen aviomies tai eronnut. Avioliiton vaihtaminen rekisteröidyksi parisuhteeksi ab initio ex lege vie isyydeltäni lakiin perustuvan oikeuden. Muussa tapauksessa rekisteröityä parisuhdelakia ei sovelleta vaan avioliittolakia, joka on vastoin kirjoitettua lakia.

”Lapseksiottaminen
Aviopari voi vain yhdessä ottaa ottolapsen. Muut kuin avioparit voivat yksin ottaa ottolapsen. Myös transseksuaali voi ottaa ottolapsen. Kun henkilö haluaa ottolapsen, käynnistyy ottolapsineuvonta, jossa selvitetään, onko henkilö sopiva ottovanhemmaksi. Sopivuutta arvioitaessa selvitetään, tuleeko lapsi saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen lapseksiottajan luona. Jos ottovanhemman sukupuoli myöhemmin muuttuu, tällä ei ole oikeudellisia vaikutuksia ottolapsisuhteeseen.”

Voimme nykyisinkin ottaa ottolapsen, mikään ei siis muutu. Lisäksi mikäli puolisoni tulisi raskaaksi, minusta tulisi ns. avioliitto-olettaman perusteella lapsen isä (IsyysL 700/1975, 2§) huolimatta siitä mitä siittiöitä hedelmöityksessä on käytetty ja haluaisiko siittiöiden luovuttaja itse tulla lapsen isäksi. Taustalla on ikivanhaan luonnonoikeuteen perustuva aviomiehen oikeus nauttia ”pellon tuotosta”.
”Lapsen huolto ja elatus
Lapsen huollosta säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983). Lapsen elatuksesta puolestaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975). Mainituissa laeissa lapsen huolto ja elatus on pääasiassa sidottu vanhemmuuteen. Vanhemman sukupuolen muuttuminen ei vaikuta näihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin.”

Vanhemmuus on sukupuoletonta. Tästä huolimatta rekisteröidyssä parisuhteessa kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä eivät voi yhdessä ottaa ottolasta, mutta kummatkin voivat ottaa omat ottolapset.
”Ylioppilastutkinto- ja päästötodistukset
Opetusministeriö on kirjeessään (12.2.1997) ylioppilastutkintolautakunnalle ja opetushallitukselle ilmoittanut, että vanhoilla henkilötiedoilla varustettujen opintotodistusten käyttäminen on kohtuuttoman vaikeata ja on omiaan vaarantamaan henkilön etuja. Näin on, vaikka ylioppilastutkinto- ja päästötodistusten oikeellisuus voidaan selvittää virkatodistusten avulla, josta ilmenee aikaisempi ja nykyinen nimi ja henkilötunnus.
Opetusministeriö on ilmoittanut kantanaan, ettei ministeriö näe estettä sille, että vanhoilla nimi- ja henkilötiedoilla varustetut ylioppilastutkinto- ja päästötodistukset voitaisiin antaa uusilla henkilötiedoilla varustettuina niissä tapauksissa, jolloin sekä nimi- että henkilötunnus ovat muuttuneet. Ministeriö ei näe estettä myöskään sille, että ylioppilastutkintolautakunta tallettaa muuttuneet nimi- ja henkilötunnustiedot ylioppilastutkintorekisteriin. Ministeriön mukaan ylioppilastutkintolautakunta voi luovuttaessaan ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen valintaa varten tarpeelliset tiedot ottaa huomioon näin muuttuneet henkilötiedot.”

Nimenmuutos ei ole vielä peruste muuttaa näitä todistuksia. Tämän vuoksi tarvitsen naisen henkilötunnuksen, koska vanhoilla henkilötiedoilla varustettujen opintotodistusten käyttäminen on kohtuuttoman vaikeaa ja on omiaan vaarantamaan etujani. Näin on, vaikka ylioppilastutkinto- ja päästötodistusten oikeellisuus voidaan selvittää virkatodistusten avulla, josta ilmenee aikaisempi ja nykyinen nimeni.
”Muu lainsäädäntö
Henkilön sukupuolella on merkitystä usealla lainsäädännön alalla. Toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 3 §:n mukaan perheellä tarkoitetaan muun muassa miestä ja naista, jotka elävät avioliitonomaisissa olosuhteissa.”

Toimeentulotuesta annetun lain 3§:n mukaan perheellä tarkoitetaan myös yhteistaloudessa eläviä lapsen vanhempia. Lapsen vanhempien sukupuolella ei ole merkitystä toimeentulotukea määrättäessä.

Äänestä
Aloittaja

”Kansaneläkelain (347/1956) 28 §:n nojalla, jos mies ja nainen avioliittoa solmimatta jatkuvasti elävät yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa, heidät rinnastetaan puolisoihin heidän eläkkeitään määrättäessä. ”

Elämme jo nyt avioliitossa ja olemme puolisot. Rekisteröidyssä parisuhteessa emme eläisi avioliitonomaisissa olosuhteissa vaikka rekisteröity parisuhde rinnastetaan monin paikoin avioliittoon. Sosiaali- ja verolainsäädännössä käytetty ja säännelty perhemuoto “avioliitonomainen suhde” (”avoliitto”), ei sekään koske parisuhteensa rekisteröineitä pareja. Koska avioliitto on rajattu vain naisen ja miehen väliseksi, pidetään myös avioliitonomaisuudelle ja avoliitolle edellytyksenä pääsääntöisesti sitä, että kyse on naisen ja miehen välisestä suhteesta. Rekisteröimätön, samaa sukupuolta olevien parisuhde ei siis nykykäytännön mukaan ole avoliitto. Avoliitolle on kuitenkin määritelty eräitä juridisia piirteitä, jotka eivät näin ollen koske yhdenvertaisesti kaikkia niitä vakiintuneita parisuhteita, joissa ei ole kyse avioliitosta.
Rekisteröity parisuhde on avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio. Näin ollen samansukupuoliset parit asetetaan laissa eriarvoiseen asemaan erisukupuolisten parien kanssa. Tilanne on verrattavissa siihen, että käytössä olisi erillinen parisuhdelaki esimerkiksi romaneille, suomenruotsalaisille tai tummaihoisille. Koska juridinen sukupuoleni säilyy ennallaa, ei naispuolinen henkilötunnus muuta tätä tilannetta.

”Asevelvollisuuslain (452/1950) 1 §:n mukaan jokainen Suomen mies on asevelvollinen. Nainen puolestaan voidaan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (104/1995) 1 §:n mukaan ottaa vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain (39/1889) 3 luvun 2 §:n mukaan miehet ja naiset on pidettävä eri asunto-osastoissa ja mahdollisuuksien mukaan eri laitoksissa.”

Asevelvollisuuslaki on tässä vaiheessa jo uudistettu. Pääesikunnan vastauksessa hallintokanteluuni koskien entisten nimieni luovuttamisesta siviilipalvelusviranomaisille (JG916, 1544/51.01.02/2010) pääesikunta ei suostunut entisten nimieni poistamiseen. Asevelvollisrekisterin kuvauksen mukaan kerran asevelvolliseksi rekisteröidystä säilytetään vanhoja nimi- ja henkilötunnustietoja sekä kirjataan uudet nimet ja henkilötunnukset mukaan lukien muuttamisperuste, esim sukupuolen korjaus. Naisen sukupuolella ei ole asevelvollisrekisterin kannalta merkitystä, sillä rekisterimerkintä on pysyvä, vaikka itse asevelvollisuus päättyisikin juridisen sukupuolen muuttuessa.

”Lisäksi vankeja sijoitettaessa ja ryhmitettäessä otetaan huomioon muun muassa vangin yksilölliset ominaisuudet. Eräiden pakkokeinojen soveltamisessa sukupuolella on merkitystä. Pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 12 §:n mukaan henkilönkatsastuksen suorittajan tulee olla samaa sukupuolta tutkittavan kanssa. Työturvallisuuslain (299/1958) 10 §:n mukaan työpaikalla, jossa on sekä miespuolisia että naispuolisia työntekijöitä, tulee olla edellä mainittuja pesuhuoneita, käymälöitä ja muita huonetiloja erikseen miehille ja naisille.”

Olen sukupuolenkorjausleikkauksen 29.9.2010 läpikäynyt nainen. Minulla on vagina ja muut naisen ulkoiset sukuelimet. Olisi varsin merkillistä mikäli esimerkiksi WC-tilojen käyttäminen olisi henkilön juridisesta sukupuolesta riippuvaa. Miten esimerkiksi henkilön asetuksen 1053/2002 mainitsema transsukupuolisen henkilön tosielämän koe onnistuisi mikäli hän ei voisi käyttää toivomansa sukupuolen mukaisia WC-tiloja tosielämänkokeensa aikana?

Henkilönkatsastuksessa tarkastettavan sukupuoli on hänen tosiasiallinen sukupuolensa. Mikäli näin ei olisi, olisi se räikeä ihmisoikeusloukkaus ja rikkoisi mm. EU:n perusoikeuskirjan 3. artiklan turvaamaa koskemattomuutta, 4 artiklan kieltoa rangaista tai kohdella epäinhimillisesti tai halventavasti sekä loukkaisi 6. artiklan mukaista oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen.


Toistan edelleen myös kaiken sen perustelun mitä esitin hakemuksessani.



Muutosvaatimukset:


Vaadin Väestörekisterikeskuksen päätöksen kielteisen päätöksen kumoamista ja uuden naispuolisen henkilötunnuksen antamista eli hakemukseni hyväksymistä. En ole hakenut sukupuolen juridista vahvistamista lain transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta 563/2002 mukaan. Kyseessä olisi oikeuden käyminen jo päätetystä asiasta, jossa on annettu ratkaisu KHO: 2009:15. Tyydyn siihen, että juridinen sukupuoleni säilyy miehenä perheoikeudellisti sekä vuonna 1996 solmimani avioliiton että vuonna 2002 avioliiton perusteella isäksi tulemisen vuoksi. Tästä huolimatta tarvitsen naisen henkilötunnuksen jokapäiväistä asiointia sekä passia varten. Passiin merkitään henkilötunnus sekä väestötietojärjestelmään tallennettu sukupuoli. (PassiL 17§ 2 mom.)


Kunnioittavasti

Helsingissä 28. päivänä heinäkuuta 2010




Heli xxxxxxxxxxx
(oppiarvo)
(titteli)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8008176 kirjoitti:

Helsingin hallinto-oikeudelle,



Asia: Henkilötunnuksen muuttaminen väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalvelusta annetun lain (661/2009) 12§:n 2 momentin 1 kohdan mukaan


Perustelut:

1. Sukupuolen vahvistaminen ja perheoikeus

Lainaan hallituksen esitystä laiksi transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta, HE 56 / 2001 vp

”Isyys ja äitiys

Isyyslain (700/1975) mukaan aviomies on avioliiton aikana syntyneen lap-
sen isä. Lisäksi isyys voidaan vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä.
Isyyslaissa säädetään perusteista, joilla isyys voidaan kumota. Näiden
perusteiden nojalla isyyttä ei voida kumota sen vuoksi, että mies on
myöhemmin muuttunut naiseksi.

Suomessa voimassa olevan kirjoittamattoman oikeuden nojalla lapsen äiti
on se nainen, joka synnyttää lapsen. Synnyttänyt nainen pysyy
oikeudellisesti äitinä, vaikka muuttuisi myöhemmin mieheksi.”

Fyysisesti ja henkisesti olen nainen ja puolisoni kanssa samaa sukupuolta. Biologisesti ja perheoikeudellisesti taas olemme eri sukupuolta. Perheoikeuden kannalta tässä asiassa ei ole olemassa mitään yleiseurooppalaista käytäntöä, sillä perheoikeus ei kuulu harmonisoidun tai yleiseurooppalaisen lainsäädännön piiriin. On toki lohduttavaa että hallituksen esitys ottaa kantaa esim. isyyden säilyttämiseen. Mutta niin Italiassa kuin Suomessakin avioliittoa käsitellään taannehtivasti, omassa laissamme transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta on vahva void ab initio -ajatuskulku

Lakivaliokunnan lausunnossa 3/2002 vp todetaan seuraavaa:

"Pykälän 2 momentin mukaan avioliitto muuttuu rekisteröidyksi parisuhteeksi ja rekisteröity parisuhde vastaavasti avioliitoksi. Sanaa "jatkuu" on käytetty sen osoittamiseksi, että sama oikeussuhde jatkuu vain nimikkeeltään, ja vähäisessä määrin sisällöltään, muuttuneena. Oikeussuhteen jatkuvuus on osapuolten kannalta merkittävää esimerkiksi sen vuoksi, että oikeus perhe-eläkkeeseen kuolleen osapuolen jälkeen riippuu useiden lakien mukaan siitä, että avioliitto (rekisteröity parisuhde) on solmittu ennen tiettyä ikää ja jatkunut tietyn ajan ennen edunjättäjän kuolemaa. Jos katsottaisiin, että sukupuolen vaihdoksen hetkellä vanha suhde sammuu ja syntyy uusi, vaihdos voisi johtaa oikeudenmenetyksiin. Myös yleisen perhelainsäädännön kannalta suhteen jatkuvuudelle perustuva konstruktio on perusteltu osoittaessaan mm. sen, ettei vaihdoksen hetkellä synny oikeutta vaatia ositusta ja että suhteen kesto parisuhteen aikanaan purkautuessa ja toisen vaatiessa osituksen sovittelua lasketaan sen alusta eikä sukupuolen vaihdoksesta lukien."

Kyseessä on siis järjestely, jossa katsotaan suhde, joka on esimerkiksi avioliitto, samaksi jo taannehtivasti avioliiton solmimisesta ja se muuntuu ab initio ex lege (alusta pitäen lain nojalla) rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Suomen oikeusjärjestyksessä kuitenkin kirjoitettu laki pätee oikeuslähteenä ja tällaiset lakivaliokunnan lausunnot katsotaan heikommaksi näytöksi. Kirjoitetussa laissa pitää lähteä siitä miten isyys on muodostunut.

Isyyslaissa (700/1975) on säädetty:

"2 § (16.5.1980/351)
Isyyden toteaminen avioliiton perusteella

Aviomies on lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana. Jos avioliitto on miehen kuoleman johdosta purkautunut ennen lapsen syntymää, on aviomies lapsen isä, kun lapsi on syntynyt sellaiseen aikaan avioliiton purkautumisen jälkeen, että lapsi on voinut tulla siitetyksi avioliiton aikana. Jos äiti on ennen lapsen syntymää mennyt uuteen avioliittoon, on kuitenkin jälkimmäinen aviomies lapsen isä."

Minun isyyteni perustuu tyttäreni syntymiseen avioliiton aikana. Toisaalta laissa rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001) todetaan lakitasoisesti ettei isyyslain säännöstä saa soveltaa, mikäli siis suhde katsottaisiin jo alusta alkaen rekisteröidyksi parisuhteeksi.

" 9 § (29.5.2009/391)

Rekisteröityyn parisuhteeseen ei sovelleta isyyslain (700/1975) säännöksiä isyyden toteamisesta avioliiton perusteella eikä muitakaan sellaisia säännöksiä, jotka koskevat aviopuolisoa yksinomaan hänen sukupuolensa perusteella."

Italia on katolinen maa ja sielllä mitätöidään avioliitto sukupuolen vahvistamisen yhteydessä. Siellä lakkautetaan lapsen ja isän välinen yhteys, koska avioliittoa ei koskaan voinut olla kahden naisen välillä. En tiedä missä maan oikeusoppineet harhailevat, mutta aivan yhtä pahalta näyttää meilläkin mikäli noudatetaan oikeusjärjestystä. Lakitasolla ei puhuta yhtään mitään suhteen oikeusvaikutusten säilymisestä, ja juuri vain kirjoitettu laki on vahva oikeuslähde Suomessa. Ja kirjoitettu laki tässä asiassa kertoo yksiselitteisesti etteivät yksinomaan aviopuolison sukupuolen perusteella kirjoitetut säännökset ole voimassa rekisteröidyssä parisuhteessa. Tästä syystä mielestämme juridisen miehen sukupuoli ja asema on ainoa keino säilyttää isyys avioliiton perusteella sekä avioliitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu