Leffan nimi hukassa

Tuli telkasta joskus 80-luvun alussa. Muistan lapsena pelänneeni monta yötä. Tapahtumat sijoittuivat johonkin amerikkalaiseen pikkukaupunkiin.
Elokuvassa maan alle meni avaruusalus. Se houkutteli jollain musiikilla ihmisiä yksi toisensa jälkeen sinne ja kun he menivät he vajosivat hiekkaan ja joutuivat maanalle jossa oli muukalaisia. Ihmiset "aivopestiin" ja päästettiin takaisin maanpäälle. Joku semmoinen isopää tai aivot lasipallossa oli siellä maan alla myös. Nämä aivopestyt ihmiset houkuttivat uusia uhria sinne "kuopalle".
Muistaakseni näillä aivopestyillä ihmisillä oli joku virhe josta heidät erotti normaaleista ihmisistä, en muista mikä. Elokuvasta on jäänyt myös mieleen pieni poika jonka vanhemmat oli aivopesty ja he yrittivät saada pojan myös sinne. Poika aavisteli pahaa ja pakeni vanhempiaan. En muista tarkemmin kun olin niin lapsonen kun näin elokuvan.
Tämä olisi mukava kuitenkin nähdä joskus uudestaan, jotta voisi katsoa oliko se niin pelottava kuin silloin muistan.
71330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Hyvä että löytyi. Invaders from Mars 1953, täytyypä lähteä metsästämään tätä nettikaupoita.

    Äänestä

  • xxxy kirjoitti:

    Hyvä että löytyi. Invaders from Mars 1953, täytyypä lähteä metsästämään tätä nettikaupoita.

    että elokuva vaikutti juoneltaan epäillyttävästi Bodysnatchersin tyyliseltä, mutta jotenkin vaan missasin tuon Invaders from Marsin kokonaan hakutuloksissa. Tuo linkin traileri on tosin vuoden 1986 uusversiosta.

    Aivan alkuperäinen löytyy tästä: http://www.youtube.com/watch?v=Ury5b-qtI1Y&feature=related

    Äänestä

  • KK kirjoitti:

    löytyy ainakin Play.comista: http://www.play.com/DVD/DVD/4-/1021395/Invaders-From-Mars/Product.html

    sekä Filmifriikistä: http://filmifriikki.fi/product.php?id_product=786711

    tosin ilman suomenkielistä tekstitystä, mutta kyseessä vaikuttaa olevan sen luokan harvinaisuus, että sitä tuskin koskaan on suomipainoksena DVD:lle julkaistukaan.

    Remakea ei sitten löytynyt ainakaan yhdestäkään kotimaisesta nettikaupasta. Kenties Amazonista voisi löytyä...

    Kävin katsomassa elokuvan täältä http://www.moviesfoundonline.com/movies.php
    Sykähdytti osin vieläkin. Marssilaiset "orjat" olivat todella huvittavavan näköisiä :-)))

    Äänestä

Itsekin olen aina ajoittain muistanut lapsuudestani pätkiä tuosta leffasta, täytyypä katsoa!

Äänestä

Sama juttu, katsoin myös nuorenpana saman filmin 80-luvun alussa, juoni meni niin...että perheen isä lähti katsomaan huomattuaan jotain lasketuneen lähimaastoon ja palasi niskassa jokinlaisen merkin mukanaan ja väitti, ettei siellä olleen mitään! Pelotti myös itseäni niin paljon, että yöunethan siinä meni !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

xxxy kirjoitti:

Tuli telkasta joskus 80-luvun alussa. Muistan lapsena pelänneeni monta yötä. Tapahtumat sijoittuivat johonkin amerikkalaiseen pikkukaupunkiin.
Elokuvassa maan alle meni avaruusalus. Se houkutteli jollain musiikilla ihmisiä yksi toisensa jälkeen sinne ja kun he menivät he vajosivat hiekkaan ja joutuivat maanalle jossa oli muukalaisia. Ihmiset "aivopestiin" ja päästettiin takaisin maanpäälle. Joku semmoinen isopää tai aivot lasipallossa oli siellä maan alla myös. Nämä aivopestyt ihmiset houkuttivat uusia uhria sinne "kuopalle".
Muistaakseni näillä aivopestyillä ihmisillä oli joku virhe josta heidät erotti normaaleista ihmisistä, en muista mikä. Elokuvasta on jäänyt myös mieleen pieni poika jonka vanhemmat oli aivopesty ja he yrittivät saada pojan myös sinne. Poika aavisteli pahaa ja pakeni vanhempiaan. En muista tarkemmin kun olin niin lapsonen kun näin elokuvan.
Tämä olisi mukava kuitenkin nähdä joskus uudestaan, jotta voisi katsoa oliko se niin pelottava kuin silloin muistan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu