epätietoisuus

.

Hei!

Olisiko kellään samanlaista kokemusta kuin tällä hetkellä itselläni. Olen aivan hermoraunio kohta ja en enää jaksaisi tätä epätietoisuutta..

Eli olin vähän aikaa sitten raskaana joka kuitenkin päättyi keskenmenoon rv 4-5. Tulin uudestaan raskaaksi heti, joten en tiedä normaalia kiertoani ja muutenkin menkat tulee miten sattuu. Olin kuitenkin innosta soikeana kun heti onnisti uudestaan.

Luulin olevani noin 7:llä viikolla ja varasin ajan varhaisultraan. Olin siellä pari päivää sitten. Lääkäri vaikutti hyvin kiireiseltä joten en viitsinyt hirveästi kysellä mitään. Lääkäri sanoi että tämä raskaus on luultavasti tuulimuna tai myöhemmin alkanut raskaus. Näkyi pelkkä sikiöpussi (7mm) ja vastaa kuulemma rv 5:ttä noin. Vielä sanoi kuitenkin epäilevänsä enemmän tuulimunaa. Itkin koko loppu illan ja olin aivan järkyttynyt. En saanut uutta aikaa, enkä mitään tietoa miten tästä eteenpäin.

Itse laskeskelin kalenterista, että en oikein jaksaisi uskoa sen olevan vasta viikolla 5. Voiko olla mahdollista, että olisinkin viikolla 7, mutta ruskuaispussin kasvu loppunut viikolla 5? Itsekseni vain ihmettelen kun tunnen alavatsassa edelleen aivan samanlaisia tuntemuksia kuin aivan alussa eli alavatsaa nippailee ja kohdun kohdalta myös. Pitäisikö tälläistä enää olla jos se on "kuollut" 5:llä viikolla.

Tänään ja eilen on myös tullut pientä vaaleanruskeaa tuhruvuotoa aina pyyhittäessä eli erittäin vähän. Tämmöistähän voi käsittääkseni olla myös normi raskaudessa?

Jotenkin haluaisin tämän asian selviävän, enkä olla tässä epätietoisuudessa. Neuvolatädilleni soitin ja kohtelu oli hieman tylyä... Kyllä se sieltä ajallaan tulee ulos jos on tullakseen..

Varmaan pitäisi varata aika uuteen ultraan, mutta se ei ole mitään halpaa lystiä.

Tuntuu tyhmältä kärsiä näitä kaikkia raskausoireita jos ne kaikki ovatkin aivan turhaan.

11

821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Nyt minulla on tämän päivän aikana vuoto muuttunut hieman runsaammaksi ja myös hieman veriseksi... eli eli se oli varmasti sitten tässä :( Myös kohtalaista alaselkä ja vatsakipua ilmestynyt.

      Aluksi jouduin kokemaan keskenmenon ja nyt tuulimunan siihen perään. Tässä sitä alkaa ymmärtämään, että lapsia ei hankita, niitä saadaan.

      • rv7

        Kurjaa.. Kauheasti nyt tsemppiä arkeen. Minullakin tuli juuri 7vk täyteen ja epätietoisuus on pahinta. En ole käynyt vielä ultrassa, enkä edes tiedä koska sinne menen. Mitään hoppua ei toisaalta ole, koska jos se olisi tm, k.ulkoinen, niin se tulisi sieltä pihalle varmasti ennen ultraa. Täytyy vaan toivoa, että kaikki olisi hyvin.

        Kyllä se vielä tärppää! Odotitko yhden kierron km jälkeen ennen uutta yritystä?

      • ,
        rv7 kirjoitti:

        tarkoititko tässä kohdun ulkoista:"Mitään hoppua ei toisaalta ole, koska jos se olisi tm, k.ulkoinen, niin se tulisi sieltä pihalle varmasti ennen ultraa. "
        Jos tarkoitit ja moista epäilet niin pika pikaa ultraan!

        Ei odotettu yhtä kiertoa vaan suoraan jatkettiin yritystä. Itseasiassa en edes tiennyt, että olisi hyvä odottaa.
        Siksi olenkin miettinyt, että voiko tähän keskenmenoon syynä juuri olla tuo, että ei odotettu.
        Olen ymmärtänyt, että se olisi vain haitannut la:n määrittämistä. Nyt olen kuitenkin lukenut joltain sivustolta, että odottamuus voi aiheuttaa herkemmin uuden keskenmenon. En tiedä kuinka paikkaansa pitävä tuo on? Täytyy varmaankin nyt sit odotella yhden kierron ajan. Se aika varmasti menee vaan hyvin hitaasti..Ei millään malttaisi.

      • rv7
        , kirjoitti:

        En tarkoittanut, tai siis en epäile. Mitään sellaisia kipuja, vuotoja ei ole tullut. Menen kyllä jos tulee kipuja ja vuotoja.

      • rv7
        . kirjoitti:

        Ei odotettu yhtä kiertoa vaan suoraan jatkettiin yritystä. Itseasiassa en edes tiennyt, että olisi hyvä odottaa.
        Siksi olenkin miettinyt, että voiko tähän keskenmenoon syynä juuri olla tuo, että ei odotettu.
        Olen ymmärtänyt, että se olisi vain haitannut la:n määrittämistä. Nyt olen kuitenkin lukenut joltain sivustolta, että odottamuus voi aiheuttaa herkemmin uuden keskenmenon. En tiedä kuinka paikkaansa pitävä tuo on? Täytyy varmaankin nyt sit odotella yhden kierron ajan. Se aika varmasti menee vaan hyvin hitaasti..Ei millään malttaisi.

        Lueppas vaikka tuo

        http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php

      • rv7
        rv7 kirjoitti:

        Lueppas vaikka tuo

        http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php

        "Yleensä lääkärit suosittelevat odottamaan 1-3 kiertoa ennen seuraavaa yritystä. Tämä siksi, että keskenmenon jälkeen raskaaksi tuleminen on erittäin helppoa, mutta kohdun limakalvo saattaa olla liian huonossa kunnossa uutta raskautta tukemaan. "

    • Kressida

      Voi kurja. Ikävä kyllä kuulostaa pahalta. Tuulimunaraskaudessa jossa on se pelkkä pussi kohdussa se voi olla viikkojaan pienempi. Ja voi silti vielä kasvaakin jonkun aikaa ennenkuin tulee pois. Eli tuollainen löytö ultrassa voi olla mahdollinen juurikin jos hedelmöityminen on tapahtunut silloin kun itse arvelet mutta sikiötä ei ole.

      Tiedän että haluaisit kuulla toiveikkaamman arvion, enkä minä tietysti voi tietääkään varmasti mistä on kyse, eihän lääkärikään tiennyt ihan varmasti, veikkaili vain. Mutta vastasin kysymykseesi.

      Vuotoa voi kyllä tulla silloin kun raskaus jatkuu normaalinakin, mutta.... voi voi pelkään pahinta. Ehkä asia on jo selvinnytkin tähän mennessä.

      • .

        Kyllähän se selvis. Eilen iltapäivällä alkoi aivan järkyttävät kivut ja verta rupesi valahtelemaan kunnolla. Täytyy sanoa, että pelästyin, koska en ole koskaan kokenut yhtä kovia aaltomaisia kipuja mitä eilen.

        Jouduin päivystykseen ja sieltä minut lähetettiin naistenklinikalle, missä menikin koko yö.

        Nyt on kohtu tyhjä ja vuodon loppumista odotellessa ja sitten vaan uutta pökköä pesään. Lääkäri sanoi, että ei tarvitse odottaa yhtiä kuukautisia välissä vaan voi suoraan jatkaa yritystä. Kyllä oma keho tietää milloin on valmis uuteen :)

        Nyt kyllä olo on helpottunut kun tietää mitä kävi. Ei tartte enää olla epätietosuudessa.

      • nånna

        Mulle taas vanha ja erittäin kokenut gyne suositteli odottamaan ekoihin menkkoihin, ennen uuden yrityksen aloitusta. Hänkin sanoi kyllä, että nykykäytännön mukaan vois aloittaa uuden yrityksen heti, mut hän henkilökohtaisen potilaittensa hoitokokemuksen pohjalta suosittee kyllä aina, et odotetaan ne ekat menkat. Mulla oli km. rv6 alussa.

      • .
        nånna kirjoitti:

        Ehkäpä sitten odotan kuitenkin ekat menkat. Mieli ei vaaan millään malttais :) Odottavan aika on pitkä.

        Kuitenkin kaks tällästä jo peräkkäin niin ehkäpä kolmas onnistuisi jos odottais yhdet menkat. Eihän mulla muutenkaan oo hajuakaan, koska oikeitten menkkojen pitäis tulla näitten keskenmenojen jälkeen..

        Kyllä se tästä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7101
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4884
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4165
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3433
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      719
      2221
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      266
      1635
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1435
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1408
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1276
    Aihe