Kokoomus alkoi ajaa demupolitiikkaa. Pienitulosten kusetusta. Nyt energiaveron jipolla.
Miten demu menee nyt oiealta ohi?
Miten demu menee nyt oiealta ohi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ennen kuin kirjoittelee järjettömyyksiä, kannattaisi edes hieman perehtyä asioihin. Pitkälti demareiden ansiota ovat mm. peruskoulu, julkinen terveydenhoito ja työttömyysturva. Nämä eivät ole pienituloisen kusetusta vaan heidän tukemistaan. Eri asia tietysti on se, että vastuunkanto vaikeissa taloustilanteissa, välttämättömät kompromissit mm. kokoomuksen kanssa ja varmaan joskus myös väärät poliittiset ratkaisut eivät ole aina pienituloisia suosineet. Viimeisen viidenkymmenen vuoden suuri linja on kuitenkin se, että SDP:n ja maalaisliitto/keskustavetoisen politiikan kautta pienituloisten asemaa on parannettu aika paljon.
Kokoomus on aina ollut tässä vastaan panijana tai ainakin hidastajana. Valitettavasti myös kepu on siirtynyt pari piirua oikealle.
Demarien kunia risto, eläkeläisten rangaistusveron poisto aiheuta vieläkin demulaumasa itkuvirsiä.
Ruan alvin alennus Lipposen 17% sai demut hystyeriseen meuhkaamiseen, vastustamaan.
Pätkätuöläisille ansiosidonainen? Demut hyökkäs laumoina vastustamaan.
Vereoale demut pani ansiotulovähennykseen. Eläkeläislle ja työttömille korotettuja maksuja.
Perupäivärahaa ei korotetu, silloin, kun olisi ollut varaa. Listahan loputon,,,
Perehdy itse, ennenkuin alat paskaa jauhaa..