Eikä sitten muuta, kun heti kaikki aidot naturistit kohti Aulankoa. Siellä tavataan, eikä tarvitse olla yksin.
minä ja muut
minä ja muut
5403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Alkuilta sujunut mukavasti uusiin tutustuessa! Lippu nostettu,saunottu,ja aikaa grillaillenkin jo vietetty!
Hyvä meininki siis jo,vaikka tilaisuus vasta alussa!
Kyllä ehdottomasti kannatti lähteä,voi sanoo jo..
Liiton naturistipäivillä saa harrastaa swingersiä sydämen kyllyyteen asti.
Hienoa, että tällainen mahdollisuus annetaan meille.
1§. Kukaan ei kuule, eikä näe mitään.
2§. Ja jos nyt vahingossa sattuisikin kuulemaan tai näkemään, niin mitään ei tunnusteta.
Älkää puhuko pehmoisia.
Swingers ei kuulu naturismiin, eikä mitään merkkejä siitä myöskään Aulangolla ollut havaittavissa, kuten ei missään muussakaan naturistitapahtumassa viimeisen kahdeksan vuoden aikana.
Minä ja muut
Sen yli kymmenen vuoden aikana, mitä me olemme olleet jäseninä, ei moisesta ole lausuttu sanaakaan, ainakaan meidän kuullen. Arvostella aina saa, mutta ihan pehmoisia ei silti tarvi päästellä.
Kiva oli taas tavata tuttuja eikä nyt ollut sellaista kaatosadetta, kuin viime kesänä.
Jos nyt sitten jotain arvostelisi, niin tuo humalaisten örveltäjien kuunteleminen silloin, kun haluttaisi jo nukkua, ei jaksa enää huvittaa. Tod. näk. en emme enää ensi vuonna viitsi vaivautua, vaikka mukavaa olikin.
sinulle H.... mietteissäsi.