Kepu degeneroituu

Keskustapuolueesta ja sen kannattajista alkaa väki vähetä ja suunta on perussuomalaiset. Kun fiksummat kepulaiset tajuavat tilanteen - yleensä fiksut ymmärtää jättää uppoavan laivan ajoissa - tyhmemmät jäävät vielä heiluttamaan neliapilalippuaan kannelle. Keskustalaisten älykkyys ei muutoinkaan ole koskaan ollut niitä sosiaaliluokan ja puoluekentän huippuja, ja nyt älykkäimpien siirtyessä muualle, lähinnä perussuomalaisiin, degeneroituu jäljelle jääneiden keskitaso entisestään. Ei voi kuin ihmetellä, mikä on Keskustan tulevaisuus. Jos jäljellejääneessä puoluejohdossa olisi vielä sen verran tajua jäljellä, että pistäisivät pyhän lehmänsä lihoiksi eli lopettaisivat 'osuuskuntansa' ennen kuin se SMP:n tavoin on täydessä vararikossa. Ja ek-vaalithan on jo ensi keväänä, ja kunnallisvaalit seuraavana vuonna syksyllä.
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


antikeppana kirjoitti:

Keskustapuolueesta ja sen kannattajista alkaa väki vähetä ja suunta on perussuomalaiset. Kun fiksummat kepulaiset tajuavat tilanteen - yleensä fiksut ymmärtää jättää uppoavan laivan ajoissa - tyhmemmät jäävät vielä heiluttamaan neliapilalippuaan kannelle. Keskustalaisten älykkyys ei muutoinkaan ole koskaan ollut niitä sosiaaliluokan ja puoluekentän huippuja, ja nyt älykkäimpien siirtyessä muualle, lähinnä perussuomalaisiin, degeneroituu jäljelle jääneiden keskitaso entisestään. Ei voi kuin ihmetellä, mikä on Keskustan tulevaisuus. Jos jäljellejääneessä puoluejohdossa olisi vielä sen verran tajua jäljellä, että pistäisivät pyhän lehmänsä lihoiksi eli lopettaisivat 'osuuskuntansa' ennen kuin se SMP:n tavoin on täydessä vararikossa. Ja ek-vaalithan on jo ensi keväänä, ja kunnallisvaalit seuraavana vuonna syksyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu