onko EU muuttunut todellakin liitovaltioksi? Kertokaa te itsenäisyyspuolueen edustajat. Miksi muuten ette enää käytä nimeä Suomen itsenäisyyspuolue? Nämä kysymykset ovat minulle erittäin tärkeitä, joten vastatkaa ja rehellisesti.
Haluan tietää,
ent. suomimummo
6131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
entinen suomen itsenäisyyden puolue littouduttuaan kommunistisen työväenpuolueen kanssa vaihtoi nimensä itsenäisyyspuolueeksi, ajamme usean eri liitovaltion asioita ja meillä on siihen hyvä edustus
puolueemme edustajat soini ja hassi ajavat etujamme yhtenäisessä euroopassa, valitsimme yhteiselle Eulle resitentin toimii niinkuin meillä ennen kekkonen
elä mummo huolestu pääasia, että puolueemme on itsenäinen ja saamme toimia, vaikka heikomminki,
muulla ei niin väliä
toiveemme on, että joskus saisimme yhtenäisessä EUssa käyttää vaikka pientä valtaa
persujen ja vihreiden tulevasta liitosta. Kirjoittaja muistaa sinänsä oikein, että kommunistit ja entiset Maaseudun puolueesta erotetut liittoutuivat ja yrittivät perustaa Itsenäisyyspuolueen neuvostoliittoon, mutta desantit jäivät Leningradin sukupuoliklinikalle hyppykupan takia ja sinne myös jäivät. Mutta se on eri asia.
Persut ovat ajamassa Suomea kohti EU-liittovaltiota, jos tulkitsee oikein hallitukseen pyrkimyksen ja nyt tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan persuista melkein 70 prosenttia kannattaa Euroa ja näin ovat EU-myönteisiä.
Itsenäisyyspuolue, joka ajaa Suomen itsenäisyyttä, puolustaa Suomen Perustuslakia viimeiseen asti ja lahjomattomana pyrkii pitämään Suomen lipun kansallislippuna ja valtiolippuna.
semmoset rahat missä on kekkosen ja paasikiven kuvat
sitten kun suomi on irrottautnut ruottin kuninkaskunnasta
suahhaan ittepäisyys, maija sano jotta suom ei oo ennee kuninkaskunnan jäsen
halavattiu kaikkee ne tekköö
siinä näin yöllä unen, hallituksen muvostivat;
kokoomus, sdp, vihr,vas,liitto ja rkp
olivat varranneet pSSn etustajalle autokuskin paikan
samassa unessa näin myöheemin kun kaks ipulaista ola laittanna hammeem ja huivin ja rassittivat heinnee toinen juvankoskella ja toinen liperissä
niinikkään käypkun on levveet leuvat pittää akaks pukkeutuu
arvoonsa.
EU on jo nyt liittovaltio. Viime vuoden lopulla voimaan astunut Lissabonin sopimus, siis käytännössä EU:n perustuslaki, siirsi kaiken oleellisen vallan EU:lle. EU:n lait ovat jäsenmaiden lakeja ylempiä. EU voi tehdä kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioidensa puolesta, siis vaikka liittyä unionina NATOon.
Sellaista puoluetta ei ole koskaan ollut kuin Suomen Itsenäisyyspuolue. Itsenäisyyspuolue on vain Itsenäisyyspuolue rp.
jääköön
sinä olet kohtelias ja keräät valtavasti rp:lle kannattajia, jos jollakin on epäselvää mitä itsenäisyyspuolueen perässä tarkoitta rp = reilusti perseestä
tiedän, että se sinua vituttaa kun kannatusta ei ole ja ei tule
mutta toi nimittely kertoo puolueen tason
EU ON HYVÄ ASIA
NATO EI
vassa nousussa, maitolavakyselyn mukaan ipua kannattaa 0,01 %
epävarmoista äänestäjistä, ovat lukeneet palstaa